Havahduin vasta tänään, että eilen oli Mestari Jacquesin syntymäpäivä. Jacques Anquetil 8.1.1934–18.11.1987. Ensimmäinen viisi kertaa Tour de Francen voittanut pyöräilijä, ensimmäinen kaikki kolme suurta etappikilpailua voittanut (Tour, Giro, Vuelta), toinen Giro–Tour-tuplan voittaja (Fausto Coppi oli ensimmäinen), vuonna 1961 keltaisessa paidassa ensimmäisestä päivästä viimeiseen, ensimmäinen ranskalainen Giron voittaja, henkilökohtaisen aika-ajon lukuisasti kruunattu valtias vuosien ajan. Hän ei ikinä kuitenkaan voittanut maailmanmestaruutta.

Anquetilin paremmin tunteneet kertoivat hänen olleen ujo ja varauksellinen eikä hän viihtynyt väkijoukoissa. Monet tulkitsivat hänen olevan arrogantti ja ylenkatsova. Hän ei paljoa piitannut sosiaalisista konventioista ja säännöistä, mikä vain toisten silmissä tietenkin vahvisti tulkintaa ylimielisyydestä. Anquetilin kerrotaan peruutellen autollaan Rouenin yksisuuntaisia katuja, koska ei ollut kiellettyä ajaa yksisuuntaista katua väärinpäin.

Toinen tarina kertoo hänen leikkimielisyytensä kanssa liittoununeesta provokaationhalustaan. Anquetil oli jo kuusi kertaa voittanut arvostetun aika-ajon Grand Prix de Lugano. Järjestäjien mielestä hänen ylivoimansa alkoi olla rasite kilpailun maineelle ja erityisesti sponsorihankinnalle. Järjestäjät ehdottivat tähtiajajalle, että ehkä kisan kannalta olisi hyvä, ettei hän osallistuisi seuraavan vuoden kisaan. Jos Anquetil aina vaan voittaisi, heidän on vaikea saada sponsoreita.

Talven aikana järjestäjien mieli muuttui. He ehdottivat Anquetilille, että tämä voisi osallistua, olihan hän kisojen tähti, mutta eivät panisi pahakseen, jos hän antaisi Ercole Baldinin voittaa. Meillä ei ole mitään sinua vastaan, mutta olisi hyvä kisalle, jos joku muu välillä voittaisi, he koittivat leppyytellä mestari Jacquesia. Anquetil yllättäen suostui, mutta sanoi, että hänelle täytyisi maksaa starttimaksu tuplana ja poikkeuksellisesti etukäteen, sillä hän ei haluaisi kisan jälkeen odotella maksua ja kohdata lehdistöä.

Baldini oli Anquetilin kova kilpailija ja myös aika-ajon erikoismiehiä. Hän oli jopa parantanut Anquetilin tunnin aika-ajon ennätystäkin, mutta Luganon kisassa aina jäänyt »herra aika-ajon» varjoon. Ennen starttia Anquetil meni tapaamaan ystäväänsä Baldinia ehdotuksen kera. Jos Baldini ei kertoisi mitään järjestäjille, Anquetil lupaisi antaa Baldinin voittaa. Hintana olisi se, että Baldinin täytyisi maksaa Anquetilille starttipalkkionsa. Etukäteen. Baldini suostui, joten Anquetililla oli nyt kolminkertainen starttiraha taskussaan. Kisassa hän ajoi seitsemänteen voittoonsa ihan piruuttaan, huvitellakseensa. En ole vielä löytänyt tietoa palauttiko hän rahat, mahdollisesti ainakin Baldinille, sillä he olivat hyviä ystäviä jatkossakin.

Anquetilistä kirjoitettiin monia kirjoja vielä hänen uransa kestäessä, mutta ihan viime vuosinakin on tullut useampia erinomaisia kirjoja hänestä. Pari vinkkiä:

• Paul Howardin Sex, Lies and Handlebar Tape on ehdottomasti suositeltava (alkuteos olikin jo 2008, mutta sittemmin useita uusintapainoksia, viimeisin 2015).
• Armoton Tour-tietäjä ja kirjailija Jacques Augendre julkaisi samaisena vuonna kompaktin kirjan Anquetilin ja Raymond Poulidorin kuuluisasta ja koko Ranskan kansan jakaneesta kilpailusta Anquetil et Poulidor – Un divorce français.
• Yliopistomies Yves Jean julkaisi juuri viime vuonna (2015) Poulidor-kirjansa pariksi kirjan Anquetil le mal-aimé, joka näyttää olevan oikein kelvollinen.
• Suosikkini on persoonallinen (sanan monessa mielessä) Anquetil tout seul (2012), jonka on kirjoittanut monipuolinen kirjailija ja intohimoinen pyöräilijä Paul Fournel.

Vanhemmista kirjoista voisi koittaa löytää käsiinsä vaikka Anquetilin sporttipäällikön ja entisen kilpakumppanin Raphaël Geminianin (joka itsekin oli siis tehnyt huomattavan uran ammattipyöräilijänä) Les années Anquetil – Chronique d’une époque bafouée (1990), joka kuvaa hyvin tämän legendaarisen voimakaksikon dynamiikkaa ja huimia urotekoja. Benoit Sevinin Anquetil Jusque’au bout du courage (1987) ei ole ihan mestarillinen, mutta kirjan ansiona on lopusta löytyvä listaus »herra aika-ajon» kisasijoituksista: parikymmentä sivua henkeäsalpaavaa menestystä. Vuotta vanhempi on (pyöräily)journalismin ammattimiehen Jean-Paul Ollivierin Anquetil l’homme des défis (1986), joka onkin hallitumpi ja kiinnostavampi esitys – klassikko, sanoisin. Klassikoksi nostaisin myös itse Anquetilin nimiin laitetun kirjan En brûlant les étapes (1966), jonka kirjallisista ansioista kyllä vastaa Pierre Joly, tuo arvostettu journalisti sekä mestarin hyvä ystävä ja ryyppykaveri.

Ryyppyjä Anquetil tosiaan osasi ottaa, kuten muutenkin nauttia elämästä. Anquetil piti tunnetusti viinistä, erityisesti samppanjasta, ja skottiviskistä. Vettä hän inhosi. Kerrottakoon tässä yhteydessä vain yksi ryyppytarina. Jacques Anquetil oli ajanut juuri uransa viimeisen kisan Antwerpenin radalla 27.12.1969. Mukana oli myös hänen perintöprinssinsä Eddy Merckx. Kisan jälkeen Anquetil ajatteli, että nyt katsotaan mistä Eddy-poika on tehty. Ensin lähdettiin pormestarin vastaanotolle, jossa oli tarjolla samppanjaa jne. Sitten jatkettiin ravintolaan syömään ja juomaan lisää samppanjaa ja viiniä. Seuraavaksi yökerhoon jatkamaan viskillä. Nuori perintöprinssi osoittautui todellakin kannibaaliksi, sillä Anquetilin täytyi viideltä aamulla luovuttaa ja mennä nukkumaan tunniksi. Kuudelta sitten tavattiin taas aamiaisella. Eddy tilasi kanapastaa.

Pyöräilysaavutuksiltaan Merckx on melko kiistattomasti kaikkien aikojen ykkönen, Anquetil on monilla listoilla nelonen. Minun listallani mestari Jacques on kaikkien aikojen kakkonen.

* * * *

Ps. INA.fr-sivustolta löytyy joitakin videoita Jacques Anquetilistä. Tässä Anquetil voittaa neljännen Tourinsa vuonna 1964.

* * * *

Lue myös:

• Jacques Anquetilin ihmetupla – 1900-luvun kovin urheiluteko
• Anquetil väistää kuoleman – Port d’Envalira 1964

• Raymond Poulidor – »Ikuinen kakkonen» on sydänten ykkönen
• Lucien Aimar – 1966 Tour de Francen yllätysvoittaja
• Federico Bahamontes – Toledon kotkan jäätelötuutti