Avainsana-arkisto: Bernard Hinault

Richard Plugge vastaan Marc Madiot – ja Laurent Fignon

Vuoden 2023 Tourin kaljakiista

Kuka muistaa vielä vuoden 2023 Tourin pienen myrskyn olutlasissa? Silloin vielä nimeä Jumbo Visma kantaneen tallin päällikkö Richard Plugge väitti haastattelussa ranskalaisten ajajien juoneen olutta toisen ja kolmannen viikon välisenä lepopäivänä. ”Olimme ranskalaisen joukkueen kanssa hotellissamme lepopäivänä. Näimme ajajien juovan isoja oluita. Alkoholi on myrkkyä, ja varsinkin kun olet jo valmiiksi väsynyt, tulet vielä väsyneemmäksi”, Plugge virkkoi. 

Plugge antoi haastattelun 2023 Tourin loppupuolella, kun Jumbo Visman Jonas Vingegaard oli kisan kärjessä. Haastattelija oli kysellyt tallin kuskin uskomattomista suorituksista. Plugge ylisti tallinsa professionaalisuutta ja käytti tätä olutkertomusta osoittaakseen, että heidän tallinsa ja heidän ajajansa ovat niin täysin omistautuneita sekä kaikin puolin täydellisiä valmistautumisessaan – toisin kuin leväperäiset ranskalaiset. Mutta kysymykseen miksi Jumbo Visma ei epäilyksien häventämiseksi julkaise ajajiensa dataa, Plugge vastasi: ”asiantuntijat osaisivat lukea sitä, mutta suurin osa tulkitsisi dataa väärin”.

Groupama-FDJ-tallin pomo Marc Madiot oli raivona Pluggen olut-kommentista. Hän puolusti ajajiensa kunniaa ja ammattimaisuutta tuttuun tempperamenttiseen tyyliinsä. Madiot vakuutti, ettei kukaan ajajista ollut juonut alkoholia lepopäivänä. ”Jokaisena lepopäivänä meillä on yhteinen hetki kuljettajieni ja tallin johdon välillä”, Madiot selitti. ”Johto juo oluen, eivät välttämättä ajajat, ja vaikka he olisivat juoneet yhden, se ei olisi ollut viisikymmentä senttilitraa. Olin pöydässä, siellä oli Perriereitä.”

Kylmät germaanit versus kuumat ranskikset

Tätä tallipomojen sapelienkalistelua puitiin heti tuoreeltaan lehdissä, netissä ja sosiaalisessa mediassa. Kohu leimahti sopivasti ennen Tourin viimeistä vuoristoetappia, joka oli FDJ-tallin tähtiajaja Thibaut Pinot’n viimeinen mahdollisuus loistaa ja kruunata komea uransa mahdolliseen etappivoittoon. Nyt oltiin vielä Pinot’n omissa kotimäissä, jotka olivat pullollaan hänen kannattajiaan, joten ranskalaisella oli valtavat panokset pelissä. Ranskalaisyleisö ei myöskään ollut ollenkaan riemuissaan Pluggen kommenteista, joten Jumbon joukkueen ajajat ja henkilökunta sai viimeisen vuoristoetapin ihmismereltä vihamielisen vastaanoton buuauksineen ja sovauksineen.

Kohulla herkuteltiin dramaattisesti myös Netflixin dokumenttisarjassa Ranskan ympäriajon kilpailijat kertovat (kausi 2, jakso 8 ”Viimeinen tanssi”). Madiot sanoi Jumbosta: ”Jumbossa yksityiskohdat ovat germaanisesti kohdallaan. Mietitty, analysoitu, palastettu, suunniteltu, mitä ikinä.” (Suomennos on Netflixin tekstityksestä, joka sivumennen sanoen välillä menee varsinkin ranskasta suomennettujen osuuksien ja repliikkien osalta aika metsään, mutta lienee liikaa toivottu, että suomentaja olisi alan tuntija.)

Ei voisi olla kahta erilaisempaa tallipomoa kuin Plugge ja Madiot. Hollantilainen Plugge on kuivakka ja kylmän laskelmoiva pikkutakkimies, yhtä ilmeikäs kuin rautakanki; pomo, joka haluaa voittaa hintaan mihin hyvänsä, eikä välitä muiden mielipiteistä – eikä paljon muustakaan. Madiot taas on tulta ja tappuraa, pursuaa tunnetta, ja hän arvostaa ranskalaisen perinteen mukaisesti myös intuitiota ja riskinottoa.  

”Olimme nuoria ja huolettomia”

Tämä olut-episodi toissa suvelta tuli mieleeni, kun luin uudelleen kaksinkertaisen Tour-voittaja Laurent Fignonin (12.8.1960–31.8.2010) mainioita muistelmia Nous étions jeunes ei insouciants (on myös käännetty englanniksi nimellä We Were Young and Carefree). Marc Madiot oli näet Laurent Fignonin ikätoveri (Madiot vuotta Fignonia vanhempi) ja he olivat Fignonin kanssa tallitovereita: ensin Renault-Elf-Gitane-tallissa, jota johti legendaarinen Cyrille Guimard, myöhemmin molemmat menivät Guimardin mukana Système U -talliin. Fignon kertoo näet muutamia tarinoita 1980-luvun kisoista, joissa kyllä oli sellaista meininkiä, jota Pluggekin voisi hyvillä mielin katsoa kulmiensa alta.

Maaliskuussa 1982 tuore ammattilainen Fignon ja toisen vuoden ammattilainen Madiot olivat molemmat auttamassa Bernard Hinault’ta voittamaan ”Mäyrän” kotikulmilla Bretagnessa ajettua Tour d’Armor -etappikisaa. Hinault halusi ehdottomasti voittaa omiensa joukossa. Erään etapin jälkeen Hinault pääsi käymään kotonansa, mutta sanoi joukkuekavereilleen, että ”Palaan ruokailun jälkeen pullojen kanssa. Juhlitaan Bretagnea!” Normaalisti tiukka, keskittynyt ja jopa hieman etäinen Hinault oli todella hyvällä ja rennolla päällä, mikä hämmästytti ja ilahdutti hänen nuorempia joukkuetovereitaan.

Ilta tuli ja myös Hinault viinipullojensa kanssa. (Sinänsä jännä juttu, että Bretagne on ollut siiderialuetta jo 1200-luvulta, mutta bretagnelainen Hinault halusi juhlia käyneen omenamehun sijaan käyneen viinipyrälemehun voimin.) Hinault ryntäsi pulloineen joukkueen hotellille, mutta huomasi, että osa joukkueen johdosta, mukaan lukien Guimard, ei ollutkaan joukkueen majapaikassa vaan jossain ihan muualla. Hinault on tunnetusti tulisieluinen, mutta nyt hän oli niin raivoissaan, että tallikaverit eivät olleet koskaan nähneet häntä tällaisessa tilassa. Hotellin käytävillä solvauksia huutava Mäyrä pelotti nuorempia ajajia. Viimein raivoava Hinault karjui: ”No ei se mitään, me juodaan sitten keskenämme nämä pullot!”

Fignon ei muista montako heitä oli pulloja tyhjentämässä. Ei kovin montaa, ehkä 4 (Hinault, Fignon, Jules, Chevalier, …?), korkeintaan kuusi. Mutta viinipulloja nautittiin hyvä määrä: kymmenen … tusina … enemmän? Hinault oli sydämellisen leppoisalla ja kommunikatiivisella tuulella koko bakkanaalin ajan, joten Renaultin joukkuehenkeä viininhöyryiset höpöttämiset kasvattivat ja samalla tallin uudet ajajat Fignon ja Pascal Jules pääsivät Hinaultin suosioon. Metakka alkoi häiritä hotellin muita asukkaita, ja olihan muitakin joukkueita majoittuneina ryyppyporukan valloittamassa hotellissa. Tuskin kukaan sai nukuttua, vaikka vanhan viisauden mukaan etappikisat voitetaan sängyssä leväten. 

Lopulta ryyppyporukka kiipesi huoneisiinsa remuamaan, huutelemaan ja heittelemään pulloja ikkunoista. Madiot oli kaatunut päivän etapilla pahasti, joten hänen koko kroppansa oli pahasti palovammoilla. Muistutti lähinnä muumiota, koska hänet oli sidottu kääreisiin päästä varpaisiin. Hänen sänkynsä nostettiin pystyyn. Madiot karjui! Hotellinjohtaja yritti toppuutella ryhmä Renault-rämää. Kansallissankari Hinault huusi hänelle: ”Vedä käteen! Nyt ollaan mun mailla!” Vasta sianpieremän aikaan rymyjoukko vihdoin hyytyi nukkumaan, joten montaa tuntia hotellissa tuskin nukkui kukaan.

Fignon kärjessä vasemmalla, Hinault oikealla (kuva eri kisasta).

Kun etappi alkoi oli pari–kolme joukkuetta lyöttäytynyt yhteen ja sopinut, että heti etapin lähtölaukauksesta maksetetaan univelkoja Renaultin ryyppyryhmälle, vielä kun heidän veren alkoholipitoisuutensa on korkea. Kisa oli jatkuvaa iskua, joihin kaikkiin Hinaultin asemaa puolustavien apuajajien oli vastattava. Guimard ei sanonut mitään. Päivä oli pitkä ja raskas Guimardin miehille, mutta hyvin viininlitkijöiden energiat ja jalat riittivät, sillä Bernard Hinault voitti kuin voittikin koko kisan! Renaultin ajajat olivat vain juhlineet voittoaan hieman ennenaikaisesti.

Fingon ei ylpeydellä kerro tätä tarinaa. Ranskassa julkisella paikalla kännissä törttöilyyn suhtaudutaan paljon tuomitsevammin kuin Suomessa, siellä moista käytöstä ei sallita edes urheilusankareille. Ajat olivat tosiaan toiset, eikä tällaista showta olisi Renaultin herrat Tourilla pystyneet esittämään. Tour d’Armor oli kuitenkin eri tason kisa kuin Tour de France, joka on primus inter pares ja pyhistä pyhin! Lieventävänä asianhaarana täytyy mainita myös se, että Hinaultin ja Guimardin tehoduon välit olivat jo tuolloin alkaneet rakoilla, ja Hinault oli jo niin iso stara, että tallipäälliköstä ei ollut enää kotikulmillansa rillutelleen tähtiajan hillitsemiseen. Eikä hän edes ollut paikalla kun bileet alkoivat.

Myöhemmin kesällä 1982 Hinault voitti neljättä kertaa Tourin, sitten kahdella seuraavalla kierroksella olikin jo Fignonin vuoro. Aika kovat näytöt siis Guimardin ajajilla.

Pyörä keksitään aina uudestaan ja uudestaan

Plugge rehvastelee Team Visma | Lease a Bike -joukkueensa professionaalisuudella, mutta Guimard ei ollut aikanaan pekkaa pahempi. Fignon ylistää Guimardin 1980-luvun metodista lähestymistapaa: ”Se oli kunnollista. Hän oli todella huipulla. Hänellä oli lomakkeita kaikesta. Hän oli kiinnostunut kaikista uusista metodeista.” Marginaalisia hyötyjä haettiin myös silloin kaikilla osa-aluilla.

Pidemmässä historiallisessa perspektiivissä tuntuu aina hieman ylimieliseltä kun pyöräilyn maailmaan tulee aina uusia talleja, skyta ja jumboja, ja itsevarmoja johtajia, brailsfordeja ja pluggeja, jotka väittävät tekevänsä vallankumouksen pyöräilyssä. Ennen kun oltiin niin pönttöpäitä, ettei siitä ymmärretty mitään eikä tehty kunnolla. Kyllä toki kehitystäkin tapahtuu, mutta osattiin sitä ennenkin! Ja pidettiin samalla vähän hauskaakin. Ainakin silloin kun oltiin pikkukisassa ja tallipomon valvova silmä vältti.

Lähteitä

Laurent Fignon, Nous étions jeunes ei insouciants. Éditions Grasset & Fasquelle (Le Livre de Poche), Paris 2009.

Ranskan ympäriajon kilpailijat kertovat -sarja Netflixissä
https://www.netflix.com/fi/title/81153133?s=i&trkid=14170286&vlang=fi

Kohusta olutlasissa katso vaikka:

Katso myös Rouleur-lehden artikkeli Richard Pluggesta:

https://www.rouleur.cc/blogs/the-rouleur-journal/richard-plugges-vision-for-the-future

Lue myös Velofilon artikkelit
Bernard Hinault on Tourin kovin!
Viisinkertaisen Tour-voittajan treenivinkit
Fignon versus LeMond
Greg LeMond & 3 x Tour-voitto

Greg LeMond & 3 x Tour-voitto

Tänään 26.6.2016 on jälleen yhden Tour de France -legendan synttärit, sillä ensimmäinen amerikkalainen Tour-voittaja Greg LeMond täyttää 55 vuotta. 30 vuotta sitten ensimmäisen Tourinsa voittanut LeMond on nykyään myös ainoa yhdysvaltalainen voittaja, sillä Lance Armstrongin kaikki seitsemän peräkkäistä voittoa (1999–2005) on pyyhitty yli historiankirjoista.

Ihmejenkki ranskalaisjengiin

Kalifornialainen LeMond oli jo nuorena superlahjakkuus. 1979 hän voitti nuorten maailmanmestaruuden, vuonna 1981 20-vuotias LeMond debytoi ammattilaisena, kun hänen potentiaaliinsa vahvasti uskonut Cyrille Guimard sai hankittua hänet menestyvään ranskalaiseen Renault-talliin. 1982 LeMond voitti Tour de l’Avenir -kisan ja hopeaa maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskisoissa. Maatiepyöräilyn maailmanmestaruuskisoissa LeMondin sarja on olikin komea: 1982 hopea, 1983 kulta, 1985 hopea, 1986 seitsemäs, 1989 kulta, 1990 neljäs.

Myös Tourilla LeMondin sarja oli kauniin nousujohteinen, sillä jo ensimmäisellä yrityksellään vuonna 1984 hän nousi palkintopallille, toisella kertaa kiipesi jo Bernard Hinault’n jälkeen kakkoseksi ja seuraavaksi hän tuuppasi Mäyrän ykköspallilta kakkoseksi vuoden 1986 erikoisessa kisassa.

Mäyrä hyökkää Helmikanan kimppuun

Vuoden 1986 Touria on pidetty jopa kaikkien aikojen parhaana (ei ehkä tietenkään niinkään usein ranskalaisten parissa vaan enemmänkin ison veden takana) ja se on saanut vielä vuosia myöhemminkin paljon mustetta virtaamaan ja videoita pyörimään. Kisaa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta, mutta on hyviä perusteluita epäillä, että Hinault – joka oli luvannut tänä vuonna auttaa Helmikanaksikin kutsutun LeMondin voitoon – yrittikin tosissaan voittaa kuudennen Tourinsa. La Vie Claire -joukkueen tähtiajajat olivat sopineet Hinault’n ajavan viimeisellä Tourillaan LeMondin voittajaksi, koska edellisenä vuonna LeMond oli auttanut silloisen kapteeninsa viidenteen voittoon.

slaying_the_badger

No, kisa oli monimutkainen ja monitulkintainen. Kannattaa lukea aiheesta Richard Mooren kirja Slaying the Badger: LeMond, Hinault and the Greatest ever Tour de France (2011) sekä katsoa vaikka L’Equipen dokumentti Hinault vs Lemond: Parole de blaireau parin vuoden takaa:
https://youtu.be/fkszNRQDbRU

YouTubesta löytyy myös muita helmiä aiheesta, kuten pitkä aikanaan tehty amerikkalaisdokumentti aiheesta, joka on kertova ajankuva monessakin mielessä:
https://youtu.be/ePgcSP7G0K0

Se toinen vuosisadan Tour – ja hiipuminen

Seuraavana vuonna LeMond meinasi kuitenkin päästä hengestään, kun joutui metsästysretkellä ampumaonnettomuteen. Kuin ihmeen kaupalla hän kuitenkin palasi Tourille kahden vuoden päästä luokkaantumisestaan – voittajana!

LeMondin toinen voitto oli sekin ikimuistoinen, myös joillakin perusteilla vuosisadan Tour. Ei pelkästään siksi, että se oli toistaiseksi kaikkien aikojen tiukin: vain 8 sekuntia erotti Pariisissa kisan pääpurakeita, »Professori» Laurent Fignonin tappioksi. Tätä vuoden 1989 kisaa on käsitelty jo aiemmin Velofilossa.

Eikä se kolmaskaan voitto tullut helpolla, sillä vuoden 1990 editio alkoi heikosti LeMondille. Hän oli kokonaiskilpailussa kymmenen minuuttia kärkeä perässä ja sai ajettua eron kiinni lopulta vasta viimeistä edellisenä päivänä. Keltapaita tuli, vaikkei hän voittanut yhtään etappia.

greg_lemond_alpe_dhuez

LeMond nappasi kolme voittoaan siis peräkkäisillä osallistumiskerroilla, mutta vuoden 1990 Tourilla otti myös ensimmäisen etappivoittonsa mies, joka tulisi dominoimaan ympäriajoa seuraavat viisi vuotta. Alkoi Miquel Indurainin aika. Vielä 1991 LeMond pukeutui keltaiseen neljäksi päiväksi, mutta hänen Tour-uransa oli jo laskussa. Hän hiipui lopulta kokonaiskilpailun seitsemänneksi.

Kahdella viimeisellä yrityksellä kävi vielä huonommin, sillä molemmilla kerroilla Helmikanan lento päättyi keskeytykseen jo ennen Pariisia. Ampumahaava alkoi vaivata, joten vuonna 1994 LeMondin oli lopetettava ammattilaisuransa ja keskityttävä jo aktiiviaikanaan lanseeraamansa pyörämerkin parissa työskentelyyn.

LeMond marssi vedellä

LeMond oli todellinen Tourin mies, sillä hän tähtäsi kuntonsa heinäkuuhun – maailmanmestaruuskisojen lisäksi. Alkukauden kisoissa hän oli usein ylipainoinen ja kaukana parhaasta terästään. Siksi hän ei yltänyt lähellekään häntä edeltävien dominanttien Tour-mestarien, –Hinault’n, Eddy Merckxin tai Jacques Anquetilin – voittomääriin muissa kisoissa.

LeMond on Tourin kotimaassakin ollut suosittu ajaja, vaikka hän  voittikin Ranskan kansallissankarit Mäyrän ja Professorin. »Helmikanaa» (La Pintade) on usein pidetty tyypillisenä amerikkalaisserkkuna, joka on kovin rahan perään, naiivi kisastrategioissa, mutta suorasuinen ja kova kilpailija. Hänen suosiotaan on osaltaan nostanut se, että hän ajoi vuosia ranskalaistalleissa, puhuu kelvollisesti ranskaa jenkkiaksentillaan, ja otti ajoissa etäisyyttä Tourin mainetta tahranneeseen Armstrongiin. Myös kotimaassaan LeMondin osakkeet ovat olleet nousussa kun teksasilaisen imperiumi romahti ja lopetti Lancen LeMondiin kohdistamat mustamaalauskamppanjat.

LeMond ei myöskään koskaan jäänyt kiinni dopingtesteissä, mikä erottaa hänet muista toisen maailmansodan jälkeisistä Tour-voittajista.

Viime vuosina LeMond on tullut monille tutuksi Eurosportin kommentaattorina. Myös tämänkin vuoden Tourilla pääsemme nauttimaan hänen kommentaareistaan Eurosportilla.

Greg LeMond & Tour

– Kahdeksan osallistumista
– Yhteensä 5 etappivoittoa
• 1984: kokonaiskilpailun kolmas, nuorten kilpailun voitto
• 1985: kokonaiskilpailun toinen, yksi etappivoitto (21. etappi), yhdistelmäkilpailun voitto (combiné du Tour de France)
• 1986: kokonaiskilpailun voittaja, yksi etappivoito (13. etappi), yhdistelmäkilpailun voitto (combiné du Tour de France)
• 1989: kokonaiskilpailun voittaja, kolme etappivoittoa (5., 19. ja 21. etappi)
• 1990: kokonaiskilpailun voittaja
• 1991: kokonaiskilpailun seitsemäs
• 1992: keskeytys (14. etappi)
• 1994: keskeytys (6. etappi)

LeMondin joukkueet

•1981–1984: Renault-Elf-Gitane
•1985–1986: La Vie claire
•1987: Toshiba
•1988: PDM
•1989: ADR
•1990–1992: Z
•1993–1994: GAN

Viisinkertaisen Tour de France -voittajan treenivinkit

Pari viikkoa sitten ilmestyi mielenkiintoinen kirja Bernard face à Hinault – Analyse d’une légende, jossa viisinkertainen Tour de France -voittaja Bernard Hinault saa itse kertoa urastaan ja analysoida jo kolmekymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Kirjan toinen tekijä on vertailevan kirjallisuustieteen dosentti Jean Cléder, kova pyöräilymies ja pyöräilyntuntija itsekin.

Hinault’n näkemykset treenaamisesta ovat sen verran old school -meininkiä, että ne ovat hyvin virkistäviä meille Stravan kyllästämille ja Garmin-datan tuijotteluun tottuneille treenaajille. Otan siis vapauden parafraseerata tähän tuossa kirjassa esitettyjä Hinault’n ajatuksia treenaamisesta. Eli »Mäyrän» treenivinkit meille Garmin-ajan mittarimiehille.

Voittajaa ei turha treeni innostanut

Hinault ei ollut niitä urheilijoita, jotka pitävät eniten harjoittelusta. Hän rakasti kilpailua. Mitä kovempi kisa, sen parempi. Mäyrä oli todellinen voittaja, hänellä oli raivo voittaa.

Hinault’n täytyi pakottaa itseänsä trenaamaan, jotta olisi valmiina kisakauteen. Hänellä oli selkeät tavoitteet ja tietyt kisat, joihin harjoiteltiin ja mihin huippukunto tähdättiin. Hän käytti joitakin alkukauden kisoja treeneinä, sillä tavoitteet oli pidemmällä kaudessa, aikaisintaan huhtikuun lopussa: le Dauphiné, Giro d’Italia, Tour de Romandie…

Hinault kertoo, että hänen uransa alkuaikoina suositeltiin lähinnä hinkkaamaan tuntikausia satulassa ilman äkillisiä repimisiä. Toki juniorit eivät lenkeillään tähän tyytyneet, vaan repivät mielummin kirikisoja jokaiselle lenkille osuneelle mainoskyltille.

Uusi aika alkoi Hinault’n treeneissä, kun hänen valmentajakseen tuli Paul Köchli. Alkoi pelaaminen erilaisilla intensiteeteillä ja kestoilla.

Hinault’n maksimisyke oli 198. Korkean intensiteetin treeni saattoi olla vaikka tällainen: 8–9 sekuntin sprinttejä täysillä (siis mielellään se 198), jonka jälkeen annettiin sykkeen laskea kunnes noin tasolle 65 % maksimista. Sitten taas sprintti, jossa 8–9 sekuntia maksimilla. Tätä toistettiin kuudesta kymmeneen vetoon.

Seuraavana päivänä sitten laskettiin tehoa. 170:n sykkeellä 45:n sekuntin vetoja. Seuraavana päivänä taas alemmalla teholla, mutta pidempiä vetoja, ja niin edelleen. Jakson viimeinen päivä olikin sitten jo melkein lepoa: viidestä kuuteen tuntiin satulassa matalalla sykkeellä eli Mäyrän tapauksessa 115–120.

Tunneista tieteeseen

Sveitsissä professorina toimineen Köchlin treenimetodit tuntuivat suorastaan tieteellisiltä kotikutoisen tuntien keräämisen sijaan. Hänellä oli myös suhteita Itäblokin suuntaan, jossa osattiin muutakin kuin vain doupata. Myös Hinault’n tallipäällikkö Cyrille Guimard – jonka johtamana Renault-talli voitti kuusi Touria seitsemästä vuosina 1978–1984 – tunsi Köchlinin metodit, mutta sovelsi niitä omalla tavallaan.

Vaikka monenmoisiin ruoka-, lepo- ja muihin asioihin kiinnitettiin toki tuolloin huomiota, ei esimerkiksi puntariin hypätty joka päivä. Asioita punnittiin ajamalla, joten jos ajajilla oli ylipainoa vaikka pari kiloa, kyllä sen huomasi vaikeuksina satulassa ilman punnituksiakin.

Köchli halusi opettaa ajajille itsetuntemusta, opetella kuuntelemaan kehoaan. Hän ajatteli, ettei hän voinut asettautua urheilijan nahkoihin. Hän antoi heille vain periaatteet ja vinkit, joita urheilijan itsensä täytyi oppia optimaalisesti soveltamaan kehoaan tarkasti kuuntelemalla. Urheilijan itsensä täytyi hoitaa ja järjestellä treeninsä, vastuu oli hänellä itsellään.

Hinault uskoo tunteneensa kykynsä ja rajansa hyvin. Hän kertoo, että hänellä se sykeraja, jota hän pystyi kestämään tuntitolkulla, oli noin 168–170. Mutta jos hän joutui nousemaan sen yli, silloin mentiin punaiselle, joten sitä hänkään ei pitkään kestänyt. Mäyrän voima siinä, että hän pystyi ajamaan vaikka 15 km pitkän ja keskijyrkkyydeltään 7 %:n mäen pitäen sykkeensä koko ajan kolmen lyönnin haarukassa eli alueella 168–171.

Sykevyö on pelleilyä!

Köchli halusi laittaa Mäyrälle sykevyön, mihin Hinault vastasi: »Lopeta pelleily! Siitä ei ole mitään hyötyä!» (s. 43) Hän kuitenkin suostui joskus, jotta Köchli sai lukemansa. Itse hän ei kuitenkaan mihinkään lukemiin luottanut, hänelle kehontuntemukset kertoivat paljon enemmän kuin kone. Hinault on vielä tänä päivänäkin sitä mieltä, että urheilijat tuijottelevat erilaisia mittalaitteita liikaa sen sijaan, että he osaisivat kuunnella mitä heidän kehonsa heille kertoo. Luonnollinen tapa tuntea kehonsa on parempi kuin laittaa mittalaitteiden näyttö kehon ja mielen väliin. Mittalaite itse asiassa estää itsetuntemuksen kehittymistä, hän väittää.

Kaikkein pahinta Hinault’n mielestä on se, että nuoresta asti treenataan laitteiden piippauksien mukaan. Jos hän valmentaisi, hän sallisi laitteiden käytön vain joka toisessa treenissä ja vain niin kauan kunnes urheilija ei enää tarvisi kompuuttereiden apua.

Helppohan Hinault’n oli sanoa! Miehen mitat olivat aivan huikeat. Maksimisyke 198. Leposyke 34. VO2max oli kuulemma talvella 86, kesällä 93! Yhdeksänkymmentäkolme!

Mäyrän talvitreeni

Bretagnelaiseille tyypilliseen tapaan Hinault treenasi talvisin myös cyclocrossia, esim. ajamalla rannalla. Hän ei innostunut monien aiempien suurmestareiden suosimasta talvitreenistä (ja ansaitsemiskeinosta) eli ratapyöräilystä, vaikka muutaman kuuden päivän kisan ajoikin.

Tai oikeastaan kaksi ja puoli. Dortmundin kisassa puhtaat ratamiehet ja Hinault eivät oikein löytäneet yhteistä säveltä, kun pareittain ajaettavassa kisassa Hinault’n juokkuetoveri kuulemma jarrutti kiusallaan aina kun Mäyrä kiihdytti. Kolmen päivän jälkeen temperamenttinen Hinault meni kisajärjestäjien pakeille: »Nyt maksatte mulle näistä kolmesta päivästä ja mä lähden meneen. Näkemiin, herra. Te olette ihan ääliöitä!» (s. 45)

Hinault ei myöskään viettänyt talvia miettimällä kesän kisojen taktiikoita. Hän ei oikeastaan ajatellut kisojen taktiikoita ollenkaan ennen kisoja. Jos kisoja miettii liikaa, ei pääse edes lähtöviivalle. Ja viivalle Hinault asettui usein. Voittoja hänelle kertyi tällä metodilla käsittämätön määrä.

Hänen motoksihan kerrotaan usein: »Niin kauan kuin hengitän, isken!» Tant que je respire, j’attaque !

Lähde

Bernard Hinault & Jean CléderBernard face à Hinault – Analyse d’une légende. Mareuil Éditions, 2016. 240 s. 22 €.

Mäyrän muodonmuutos – Bernard Hinault on Tourin kovin!

Näin keväällä kun pääsee ensimmäisiä kertoja ulkoiluttamaan maantiepyöräänsä, tuntee moni meistä keski-ikäisistä ja keskinkertaisista ketjunpyörittäjistä itsensä myös keskenkuntoiseksi. Pyörä ei oikein kulje siihen tahtiin ja niin helposti kuin niillä mukavilla, yhä mielessä olevilla edellisen kesän aurinkoisilla lenkeillä.

Ei kuitenkaan pidä vaipua synkkyyteen, sillä edes kaikkien aikojen kaikkein kovimmilla, suorastaan yli-inhmillisen kovilla kuskeillakaan ei kauden alku ole ollut välttämättä helppoa. Otetaan esimerkiksi Mäyrä. Le Blaireau. Bernard Hinault. Viisinkertainen Tour-voittaja.

fignon_hinault
Laurent Fignon vasemmalla, Bernard Hinault oikealla.

Laurent Fignon, joka pääsi kaksi kertaa Hinaultin valtakaudella nousemaan Pariisissa keskimmäiselle palkintopallille (kerran kun Mäyrä oli poissa, kerran hänet päihittäen), kertoo Hinaultista hauskasti loisteliaassa elämäkerrassaan Nous étions jeunes et insouciants:

»Talvella hän harjoitteli niin vähän, että saapuessaan ensimmäiselle harjoitusleirille hän näytti siltä kuin olisi pitänyt vuoden lomaa. Ylipainoa. Sanottakoon suoraan, että hän lihoi. […] Ne, jotka eivät tunteneet entuudestaan Mäyrää, kuten me silloin, todella ihmettelivät kuinka kauan kestäisi, että tästä miehestä tulisi se mikä hän oli.» (Nous étions jeunes et insouciants, s. 87.)

Kun joukkue lähti ensimmäisille lenkeille, Hinault tipahti pienimmästäkin kiihdytyksestä, hikoili kuin sika, oli ärtynyt, sätti kaikkia ja huusi että ajettiin liian kovaa. »Joo, oottepa kovia! Katotaan kolmen kuukauden päästä missä ollaan!», hän tiuskaisi. Niin, kuukauden päässä tästä Hinault voitti kevään ensimmäisen kilpailunsa, Fignon muistelee alkuaikojaan ammattilaisena.

Kova oli Mäyrän muodonmuutos siis. Fignonkaan ei kirjassaan uskalla asetaa itseään Hinaultin tasolle. Vaikka »Professori» Fignon oli parhaimmassa kunnossaan lyömätön etappikilpailija ja ansaitsi todellakin Tour- ja Giro-voittonsa, oli Hinault Fignoninkin mielestä omaa luokkaansa.

Kuinka kova Hinault oli? Kaikkien aikojen kovin Tour-kilpailija! Miksikö näin väitän? Minäpä kerron. Todistusaineisto on näet kiistaton ja vastaansanomaton. Katsotaanpa.

Bernard Hinault & Tour de France

• 8 osallistumista, joista jokaisella keltapaidassa (maillot jaune)
• 5 voittoa
• 2 toista sijaa
• 1 keskeyttäminen keltapaidassa

• 28 etappivoittoa
• 71 päivää keltapaidassa (maillot jaune)

• 1 mäkikirikilpailun voitto (pallopaita = maillot à pois)
• 1 pistekilpailun voitto (vihreä paita = maillot vert)

Hirmuinen on Hinaultin saldo myös toisista ympäriajoista:

  • Giro d’Italia: 3 osallistumista, 3 kokonaiskilpailun voittoa, 6 etappivoittoa, 28 päivää maglia rosassa. Voitti siis jokaisen osallistumansa Giron!
  • Vuelta a España: 2 osallistumista, 2 kokonaiskilpailun voittoa, 7 etappivoittoa, 12 päivää amarillopaidassa. Voitti siis molemmat Vueltansa!

Mutta palataan Tourille ja rajataan vertailu siihen. Kannibaali, kaikkien aikojen paras pyöräilijä Eddy Merckx osallistui seitsemälle Tourille: viisi voittoa, yksi kakkossija ja viimeisellä Tourillaan vuonna 1977 se kauneusvirhe eli kuudes sija. Näin ollen Hinaultin sarja seitsemästä maaliin ajatusta Tourista on parempi: 5 x 1. + 2 x 2. = 9 pistettä, jos lasketaan kuten vuosien 1905–1912 Toureilla laskettiin voittaja eli laskemalla etappien sijat yhteen. Kannibaalin saldo on siten 5 x 1. + 1 x 2. + 1 x 6. = 13 pistettä.

Entä muut viiden voiton miehet? Jacques Anquetil: saldona kahdeksasta osallistumisesta on viisi voittoa, yksi kolmas sija ja kaksi keskeyttämistä. Hämmästyttävä sarja tämäkin, mutta jää Hinaultille, sillä vain kuusi kertaa maaliin ja se niiden viiden voiton ulkopuolinen on kolmas sija, joten Mäyrä voittaa hänetkin.

Entäs Miguel Indurain, ensimmäinen viisi kertaa putkeen (1991–1995) voittanut? Indurainin rasite on se, että vaikka hän osallistui kaikkiaan kahdelletoista Tourille, olivat hänen kuusi ensimmäistä Touria surkeita. Sarja: 1985: keskeytys • 1986: keskeytys •1987: 97. • 1988: 47. • 1989: 17. • 1990: 10. Voittovuosien jälkeen vielä yksi 11. sija, joten voittojen lisäksi Indurain ei ikinä ollut kymmenettä sijaa parempi. Mäyrä on selkeästi kovempi.

Entäs Lance Armstrong? Häntä ei ehkä edes tarvisi vertailla, sillä ovathan hänen seitsemän voittoaan pyyhitty pois. Itsekin tiputan siten hänet pois, mutta katsotaan lämpimikseen toki mitä muita sijoja kolmestatoista osallistumisen mieheltä löytyy, niiden seitsemän voiton lisäksi. Se paluuvuoden 2009 kolmas sijahan on nykyään myös kolmas sija. Virallisissa tilastoissa on siten hänen kohdallaan nyt vain seuraavat merkinnät: 1993: keskeytys • 1994: keskeytys • 1995: 36. • 1996: keskeytys. Ei näillä ihan voida julistaa kaikkien aikojen Tour-ajajaksi.

Hinault on siis voittaja minun laskelmissani. No joo, katselen tässä vertailussa pelkästään kokonaiskilpailun silmälasien läpi, enkä ota huomioon Merckxin muita ansioita Tourilla. Eniten päiviä keltaisessa paidassa: 96 versus Mäyrän 73. Kannibaalilla 34 etappivoittoa vs. Mäyrän 28. Ei puhuta nyt myöskään Merckxin kolmesta vihreästä paidasta (vs. Mäyrän yksi) tai kahdesta mäkikirikilpailun voitosta (Mäyrän yksi), viidestä nyt jo lopetetun yhdistelmäkilpailun voitosta (Mäyrällä kaksi)… Jos näitä kun ynnäiltäisiin, niin Kannibaali voittaisi. Mutta ei. Pelkästään kokonaiskilpailut laskien Hinault on ykkönen! Mäyränkarvanhienosti.

Toki ei Hinaultkaan ollut täysin ylivoimainen eikä hän päässyt pääjoukossa helpolla edes tavallisten ihmisten lomakuukautena eli heinäkuussa. Pyöräilyhän ei ole monoteistinen eli yksijumalainen laji, vaan pelotonissa vaanii useita jumalallisiin suorituksiin pystyviä Titaaneja. Näille kaikille Velofilo lupaa uhrata mustettaan… tai nykyaikaisesti pikseleitään.

Vive le Tour ! Vive les Dieux du Tour ! Eläköön Tour! Eläköön Tourin Jumalat!

* * *

Lisäys: 16.6. torstain trivian aiheena oli Bernard Hinault:

Torstain Tour-trivia. Pyöräilyuransa jälkeen Bernard Hinault keskittyi lehmien jalostukseen ostamallaan maatilalla. Hän työskenteli myös Look-pyöräilymerkin hommissa sekä Tour de Francen järjestelyhommissa. Pitkään hän teki hirmuisen määrän töitä eri toimissaan, mutta häntä hieman vanhemman lankomiehen kuolema sai hänet kymmenisen vuotta sitten vähentämään työtahtiaan. Suurella intohimolla tekemänsä karjanjalostuksen hän lopetti.

Yhä edelleen hän työskentelee ASO:n eli Tourin järjestäjäorganisation leivissä, mutta uhkaa lopettaa tämän kesän (2016) Tourin jälkeen. Hinault on Tourilla ollut pitkälti PR- ja neuvotteluhommissa, mutta etappien jälkeenhän hänet on totuttu näkemään palkintojenjakoseremonioissa. Hinault on myös pitänyt ajajien puolta kehittäen kisaa heille parammaksi. Hänen ansiotaan on muun muassa se, että ruokahuolto ei tapahdu enää keskellä kyliä, missä se on vaarallista, vaan kylien jälkeen. Samoin hänen vaatimuksestaan kilpailijoilla on nykyään vähintään 10 tuntia lepoaikaa etappien välissä.

On häntä kyselty myös muihin hommiin, luomaan maailman parasta pyöräilyjoukkuettakin, mutta hän on halunnut olla Tourille uskollinen, koska Tour luotti häneen ja palkkasi hänet heti pyöräilyuransa jälkeen.