Aihearkisto: Tour de France

Tuupattiinko Roger Lapébie Tourin 1937 voittajaksi? Pilasiko Mussolini kisan?

Roger Lapébien syntymäpäivänä tuli mieleeni tsekata onko tälle Tour-voittajalle tehty suomenkielistä Wikipedia-sivua. Ei ollut, mutta ranskankielinen sivu oli oikein merkitty »hyväksi artikkeliksi». Lapébie ei löydy hakusanana edes kaikista Tour-sanakirjoista, mutta joissakin Tour-kirjoissa hänestä löytyy hauskoja tarinoita ja anekdootteja, joten hän on pienen kirjoitelman ansainnut. Tai oikeastaan kirjoitelman, joka käsittelee häntä sekä sitä hänen voittamaa Touria eli vuoden 1937 Touria, sillä tuolloin sattui ja tapahtui kummia oikein urakalla. Miten Lapébie voitti lopulta Tourin, jossa oli mukana ensimmäistä kertaa pyöräilyn yksi suurimmista, Gino Bartali, ja väkivahva Belgian joukkue, jonka kapteenina oli edellisvuoden voittaja Sylvère Maes? Maajoukkueteittain ajettu kisa Euroopan räjähdysherkässä poliittisessa tilanteessa nosti ristiriitoja pintaan, lopulta jopa Italian diktaattori Benito Mussolini pisti näppinsä kisaan! 

Mutta katsotaan ensin mikä mies oli tämä Lapébie ja kuinka hän oli päätynyt Ranskan joukkueen kapteeniksi.

Vuoden 1937 Tourin voittaja Roger Lapébie.

Kuka Roger Lapébie?

Roger Lapébie syntyi Ranskan puoleisessa Baskimaassa Bayonnen kaupungissa 16. 1. 1911. Perhe muutti rautastieläisisän työn perässä Bordeaux’n seudulle, jossa Roger tulikin asumaan koko ikäänsä. Kolmilapsisen perheen keskimäinen Roger oli nuorena urheilullinen ja harjoitteli juoksua. Hän oli oppisopimuksella peilitehtaassa, jossa hänen pyöräilyä harrastava oppipoikatoverinsa innosti 14-vuotiasta Rogeria ottamaan osaa paikallisella radalla ajettavaan nopeuskilpailuun. Roger otti osaa kisaan. Ja voitti. Seuraavana vuonna Roger päätti vaihtaa juoksun pyöräilyyn ja otti osaa radalla ajettavaan nuorten nopeuskilpailuun »La Médaille». Taas hän voitti kisan, mutta hänet disktattiin, sillä paljastui, että hän oli valehdellut ikänsä. Kisan alaikäraja oli 16, mutta Lapébie oli vasta 15-vuotias. Eikös nuori Lance Armstrong käyttänyt samaa taktiikkaa, että pääsi osallistumaan triathlonkisaan?

Lapébie hankki kisalisenssin. Hän ajoi ensin radalla, mutta pari vuotta myöhemmin alkoi harjoitella myös maantieajoa. Kisamenestyksiä tuli niin radalta kuin maantieltäkin, joten vuonna 1931 hän pääsi vaihtamaan aikansa kovimpaan amatööriseuraan Vélo Club de Levallois. Heti seuraavana vuonna Lapébie pääsi ammattilaiseksi La Française -talliin. Ensimmäisen ammattilaiskaudenkin tulokset olivat sen verran hyviä, että hänet valittiin ajamaan vuoden 1932 Tour de Francea Ranskan joukkueen kapteenin André Leduqcin apuajajana. 

Vuodesta 1930 alkaen Tour oli ajettu pyörävalmistajien sponsoroimien tallien sijaan maajoukkueittain. Tourin johtaja Henri Desgrange oli kyllästynyt tallien valtaan, joten sääntöjä rukattiin niin, että kilpailijat ajoivat kahdeksan ajajan maajoukkueittain. Kisajärjestäjä antoi kaikille ajajille samanlaiset ajopelit sekä maksoi heidän kulunsa. Maajoukkueiden ajajien lisäksi mukaan pääsi myös »tourist-routier»-nimikkeellä ajaneita itsenäisiä kilpailijoita, jotka maksoivat itse kaikki kulunsa. Maajoukkueittain Tour ajettiin vuodesta 1930 aina vuoteen 1961 asti (sodan vuoksi kisaa ei ajettu 1940–1946).

Lapébie hoiti vuoden 1932 Tourilla maajoukkueen apuajajan hommansa mallikkaasti, sillä kapteeni Leduqc voitti Tourin. Leduqcille tämä oli hänen toinen kokonaiskilpailun voittonsa. Lapébie voitti samalla ensimmäisen Tour-etappinsa sekä sijoittui kokonaiskisassa sijalle 23. 

Seuraavaksi kaudeksi Lapébie siirtyi Alcyonin, toisen aikansa huipputallin, leipiin. Hän voitti useita kilpailuja, ehkä kauden 1933 komein saavutus oli Ranskan maantiepyöräilyn mestaruus. Seuraavana vuonna hän ylitti Paris–Roubaix-kisan maaliviivan ensimmäisenä, mutta hänet hylättiin luvattoman pyöränvaihdon vuoksi. Lapébielta oli hajonnut rengas, joten hän oli jatkanut matkaa katsojalta lainaamallaan pyörällä – ja sehän ei ollut sallittua. Kesällä Lapébien oma pyörä kulki taas kovaa, sillä vuoden 1934 Tourilla hän voitti viisi etappia ja nousi kokonaiskilpailussa kolmannelle sijalle.

Vuodet 1935–1936 olivat sitten hankalampia, sillä hänelle sattui kaatumisia ja sairasteluja, eikä menestystä oikein tullut. Vuoden 1935 Tourin hän joutui keskeyttämään, seuraavana vuonna häntä ei huonon kisamenestyksen takia edes valittu Ranskan joukkueeseen. 

Tour 1937: Petollisen rauhan Tour

Vuoden 1937 Tourille tuli taas uudistuksia, joista pienin ei ollut vaihtajan salliminen. Kisa isä Desgrange oli pitkään jarruttanut takavaihtajien sallimista, joten kisa oli ajettu vaihteettomilla pyörillä, joista takakiekon iroittamalla ja kääntämällä sai kuitenkin hieman erikokoisen takarattaan käyttön ja näin mäkien kanssa painiminen oli aavistuksen verran helpompaa. Mutta nyt kisan uutena johtajana aloittanut Jacques Goddet antoi periksi maailman muuttumiselle. Kaikkien kilpailijoiden L’Auto-merkkisissä keltaisissa pyörissä oli kolmivaihteinen Super-Champion-takavaihtaja. Itse asiassa pyörät vain näyttivät samanlaisilta, sillä joukkueiden pyörät oli vain maalattu keltaisiksi ja niiden merkiksi oli vaihdettu L’Auto.

Tour 1937. Joukkueiden esittely L’Auto-lehden toimitilojen edessä.

Eurooppa oli poliittisen epävarmuuden kourissa: Pyreneiden toisella puolen Espanjassa käytiin sisällissotaa, Reinin toisella puolen natsit nostivat painetta naapurienkin suuntaan, Alppien takana Italiassa Mussolini oli aloittanut sotaseikkailunsa. Kansojen välillä oli jännitteitä, mutta sisäisiäkin jännitteitä riitti myös Ranskassa, siitä esimerkkinä kansallisen rintaman hallituksen kaatuminen juuri kahdeksan päivää ennen Tourin alkua. 

Italia oli Etiopian sotaretkensä vuoksi jättänyt vuoden 1936 Tourin väliin, mutta nyt Mussolini halusi osoittaa Italian suuruutta myös Tourilla, olihan Italialla mahdollisuus saada squadraansa mukaan myös pyöräilymaailman uusi kiintotähti, jo kaksi Giroa voittanut, mutta vain 23-vuotias Gino Bartali. Bartali oli kuitenkin ollut vakavassa keuhkokuumeessa, eikä lääkäri ollut suositellut hänelle edes hieman ennen Touria ajetulle Girolle osallistumista. Bartali oli kuitenkin tehnyt Italian ympäriajon – ja voittanut sen. Lääkärinsä mukaan tämä oli kuitenkin ollut jo tulella leikkimistä, joten Tourin ajaminen vielä perään olisi taannut varman takapakin sairaudesta toipumiselle. Eihän tuohon aikaan ollut edes antibiootteja keuhkokuumeen taltuttamiseen, siksi sairaus oli todella vakava uhka, jopa kuolemanvakava, eikä siitä toipumisen kanssa ollut leikkimistä. Bartalin osallistumisen epävarmuutta lisäsi vielä poliittinen ja uskonnollinen vääntö, sillä fasistit eivät katsoneet hyvällä Bartalin katolilaisuutta ja yhteyksiä Azione Cattolica -järjestöön. Viimein Bartali, myös lempinimellä »Harras»-tunnettu, suostui ylittämään Rubikonin ja johtamaan joukkueensa Tourin valloitukselle – mutta yhtenäinen ei italialaisten joukkio ollut.

Belgialaiset jyrää meitin

Ranskalaiset ja belgialaiset olivat hallinneet Touria edelliset vuodet, joten molemmat halusivat saada lähtöviivalle voittavan ja samaan hiileen puhaltavan ryhmän. Ranskalaisilla oli kuitenkin ongelmia joukkueensa kanssa, sillä matkaan ei saatu kaksinkertaisia Tour-voittajia Antonin Magnea eikä André Leducqia. Myös Lapébie harkitsi lähteekö kisaan, sillä hän oli pitkään kärsinyt lannenikaman pullistumasta, joka vaivasi häntä erityisesti mäkiä kiivetessä. Lääkärit suosittelivat kirurgisia toimenpiteitä, ja lehdistö lisäsi vettä myllyyn epäilemällä, että kannattaako Ranskan joukkueeseen ottaa ajajaa, joka ei ehkä selviydy vuoristoista.

Lähtöviivalle saatiin lopulta niin Bartali kuin Lapébiekin. 30. 6. 1937 Pariisista starttasi 98 ajajaa, joista 31 kisaili yksistään, 67 kilpailijaa edusti yhdeksän eri maajoukkueen värejä. Tällä kertaa reitti oli 4415 km. Ainoa kurvaus ulkomaille oli Geneveen, tuohon »rauhan kaupunkiin».

Belgialla oli asettaa kisaan väkivahva kymmenikkö, olihan mukana myös edellisvuoden voittaja Sylvère Maes. Vuodesta 1930 lähtien Tour oli siis ajettu maajoukkueittain, jolloin yksi Desgrangesin sääntömuutokselle asetettu tavoite oli saavutettu: ranskalaisia nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle, tulipa alkuun oikein viiden vuoden voittoputki. 1930 voittaja oli André Leducq, 1931 Antonin Magne, 1932 toista kertaa Leducq, 1933 Georges Speicher, 1934 Magne toisen kerran. Sitten tuli belgialaisten vuoro. Ensin Romain Maes voitti 1935, seuraavana vuonna Sylvère Maes. On melkoinen Tourin historian oikku, että kahtena peräkkäisenä vuotena voittajalla on sama kansalaisuus ja sukunimi, mutta he eivät ole mitään sukua keskenään.

Toscanan leijona näyttää kyntensä

Ympäriajon alussa keltapaita vaihtoi omistajaa tiheään. Ensin sen puki päällensä luxemburgilainen Jean Majerus, sitten belgialainen Marcel Kint, sen jälkeen saksalainen Erich Bautz kantoi paitaa Alpeille asti. Alpeilla Gino Bartali näytti kykynsä. Grenobleen päättyneellä seitsemännellä etapilla Bartali tiputti muut kisan korkeimman vuoren – joka oli taas kerran mahtava Col du Galibier (2556 m) – valloituksessa ja siirtyi kisan kärkeen. L’Auto-lehti kirjoitti: »Bartalia ei saada ikinä kiinni … päin vastoin hän tulee lisäämään johtoaan jokaisella vuoristoetapilla.»

23-vuotiaan »Toscanan leijonan» kyvyt mäkimiehenä tulivat todistettua nyt myös Ranskassa, jossa pantiin heti merkille miehen voima tehdä useita iskuja mäessä. Georges »Papy» Briquet, »radioreporterien kuningas», kuvaili Bartalia: »Italialaisen tyyli on merkillinen, siitä tulee mieleen czardaksen rytmi: [Csárdás on unkarilainen musiikki- ja tanssityyli, jolle on tyypillistä tempon vaihtelu: se alkaa hitaasti, mutta loppua kohti kiihtyy nopeaksi] hitaita vaiheita hyvin pehmeästi, ja äkkinäisiä sprinttejä, entisaikojen Henri Pélissierin tyyliin, jotka saavat hänet ravistelemaan pyöräänsä joka suuntaan.» Bartalin kerrotaan pystyneen jyrkässä mäessä vaihtamaan isommalle välitykselle, kun taas muut joutuivat pistämään silmään pienempää vaihdetta, joten muut jäivät kuin seisomaan. »Vuoristo on voimaton häntä vastaan», kirjoitti Petit Parisien -lehti.

Tour de France 8. 7. 1937. Ranskalainen Pierre Gallien Galibierin nousussa Alpeilla.

Bartali tyrmätään

Mutta heti ensimmäisen etappivoiton jälkeen fortuna käänsi selkänsä Bartalille. Edes Bartalin ajopaidan taskussa aina pitämä pymimyksen (Jeesus-lapsen Teresan) kuva ei tällä kertaa häntä suojellut kaatumiselta. Keltapaidassa ajanut Bartali sai päivän ensimmäisen mäen päällä jaetut hyvityssekunnit, mutta sen jälkeen saksalainen Otto Weckerling iski karkuun. Noin kolmenkymmenen ajajan porukka ajoi häntä takaa. Sitten alkoi sataa. Pölyinen tie muuttui luistinradaksi. Gino lasketteli joukkuetoverinsa Giulio Rossin perässä, mutta juuri kun tie kaventui ylittääkseen Colau-joen, Rossi kaatui. Bartali yritti väistää, mutta hän törmäsi sillan reunaan, lensi kertoman mukaan kolmen metrin korkeuteen ja siitä suoraan kivikkoiseen ja jääkylmään alppipuroon. Pari muutakin italialaista kaatui samaan kasaan. Yksi heistä ryntäsi puroon katsomaan kuinka kapteenin kävi. Verta vuosi Bartalin polvesta ja kädestä, ja hän oli saanut aimo tällin keuhkoihinsa. Bartali oli tyrmätty, hänen oli vaikea hengittää. Hänet autettiin ylös tielle ja pyöränsä selkään, ja joukkuetoverit tuuppasivat häntä eteenpäin. Rossille kävi vielä huonommin, sillä hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan – hänen Tourinsa oli ohi.

Italian fasistihallinto oli Italian pyöräilyliiton kautta painostanut Bartalia lähtemään Tourille, joten Bartalin oman kunnian lisäksi kyseessä olivat isommat asiat. Fasistit ihannoivat maskuliinisuutta ja urheilumenestystä, mutta vuoden 1932 Los Angelesin loistavan olympiamenestyksen jälkeen fasistimaan urheilumenestys oli laskussa; saksalaisetkin onnistuivat kotikisoissaan Berliinissä 1936 saamaan neljä kertaa enemmän mitaleja kuin italialaiset. Nyt Il Duce janosi uutta italialaista urheilusankaria, joka toisi heille kunniaa voittamalla maailman suurimman pyöräilykilpailun. Ihan hevillä Bartali ei voisi kisaa jättää kesken. 

Etappia oli vielä jäljellä kolmisenkymmentä kilometriä, mutta Bartali taisteli joukkueensa avustamana maaliin asti. Bartalin keltapaita oli veren ja mudan peitossa, kun hän saapui Briançoniin. Hän oli yhä kisan johdossa, vaikka menetti onnettomuudessa jotain yhdeksisen minuuttia. Tohtori Marcel Petit on tullut kaupunkiin varta vasten tutkimaan mestariajajan vammoja: »Gino, sinulla ei ole mitään poikki. Tarvitset vain lepoa.» Illalla Bartali laskeutui hotellihuoneestaan illalliselle ja väitti voivansa paremmin: »Huomenna näytän heille kuka olen. Kisa jatkuu.» Seuraavana päivänä edessä oli kolme kovaa kukkulaa: Izoard, Vars ja Allos! Kaikki kolme ovat nykymittapuun mukaan hors catégorie -mäkiä eli kaikkein raatelevimpia.

Mutta Bartali nukkui yönsä huonosti. Aamulla hän heräsi 39 asteen kuumeeseen, hengitti vaivalloisesti ja yski. Petit Journalin erikoiskirjeenvaihtaja Robert Bré näki miehen olemuksessa muutoksen: »Gino kärsii, tämä näkyy hänen kasvoistaan, jotka ovat menettäneet edellisten päivien kauniin seesteisyytensä.» Päivän etappi oli tuskaa. Bartalilla ei ole jalkoja eikä keuhkoja ajaa mäkiä omaan tyyliinsä. Col d’Izoardin jälkeen eroa kärkijoukkoon oli jo kuusi minuuttia, Col de Varsin jälkeen 10 minuuttia, Col d’Allosin jälkeen 14 minuuttia. Roger Lapédie voitti etapin, Maes taas nappasi keltapaidan. Bartali rahjusti maaliin 22 minuuttia voittajan jälkeen, mutta ei ollut valmis luovuttamaan: »En ole vielä hävinnyt Touria, tulen kostamaan Pyreneillä.»

Hieman aikaa palautua Bartalille toi Dignessä vietetty lepopäivä. Gino kamppaili 251 km etapin Dignestä Nizzaan, jonka jälkeen oli jälleen lepopäivä Nizzassa. Tuona kesänä Tourilla oli kaikkiaan kuusi lepopäivää, joten oltiin vielä kaukana nykyformaatista, jossa on vain kaksi lepopäivää ja 21 kisapäivää/etappia. Aikanaan lähtöjä saattoi olla kaksi tai kolmekin päivässä, kun päivän etappi oli jaettu osiin. Näin oli myös Nizzasta lähdettäessä: ensin aamulla Nizzasta Touloniin 169 kilomerin normaali etappi, sitten iltapäivällä 65 kilometrin joukkueaika-ajo Toulonista Marseilleen. Bartali selvisi tästäkin päivästä ja vaikutti koko ajan ajavan paremmin, vaikka hän oli jäänyt jo 17 minuuttia kisan johtajalle Maesille.

Mutta sitten Roomasta tulee korkealta tasolta käsky. Il Duce ei kestäny ajatusta, että Bartali voisi saattaa iltalialaiset häpeään häviämällä Ranskanmaalla. Bartali pakotettiin jättämään kisa kesken. Hän oli raivona, sillä politiikka tuhosi hänen kisansa. Fasistien politiikka, jonka kanssa hän ei halunnut olla missään tekemisissä. Vuosia myöhemmin fasistivallan jo kukistuttua Bartali epäili, että käsky jättää kisa kesken oli poliittisesti motivoitu, sillä hän ei ollut fasistipuolueen jäsen, eikä koskaan pukeutunut puolueen mustaan paitaan. Jälkikäteen hän myös kuvasi tapahtumaa uransa suurimmaksi epäoikeudenmukaisuudeksi. Toisaalta voi kysyä, myötävaikuttiko tämä peli siihen, että Bartali toisen maailmansodan aikana uhmasi fasisti hallintoa. Vasta Bartalin kuoleman jälkeen tietoisuuteen tuli, että hän pelasti noin kahdeksansadan juutalaisen hengen, kun hän »harjoituslenkeillään» salakuljetti heille väärennettyjä papereita ja auttoi heitä pakenemaan keskitysleirille lähettämiseltä.

Tour 1937. Henri Desgranges ja Gino Bartali juttusilla.

Ennen kuin Bartali hyppäsi junaan Marseillesin Saint-Charlesin juna-asemalla, hän kävi tapaamassa Tourin vanhaa »Pomoa», Henri Desgrangesia, jolle hän selitti syyn keskeyttämiseensä. Liikuttunut Desgranges taputtaa Bartalia olalle ja virkkoi: »Gino, olet hyvä ja rohkea poika! Olet myös ensimmäinen, joka tulee tervehtimään minua ennen kuin jättää Tourin. Olen tyytyväinen, että käännyitte puoleeni. Ensi vuonna näemme uudestaan, ja silloin kannatte keltaisen paidan aina Pariisiin asti.»

Desgranges ei ollut ainoa, joka mielestä Bartali voittaisi seuraavan vuoden kisan. Mussolini määräsi Bartalin jättämään vuoden 1938 Giron väliin ja ajamaan vain Tourin. Nyt oli pakko voittaa, il Duce määräsi!

Sabotaasi!

Alpeilla näytti siltä, että Bartali tulisi menemään menojaan, mutta nyt kisa kääntyi kahden kaupaksi, jossa vastakkain olivat edellisvuoden voittaja belgialainen Maes ja ranskalaisten kapteeni Lapébie. Molemmilla oli vahvat joukkueet tukemaan, mutta belgialaiset olivat osoittautuneet vahvimmiksi joukkueaika-ajossa. Alkoi näyttää siltä, että belgialaisten aika-ajon höyryjyrä tekee hakkelusta kotijoukkueesta. Henri Desgrange puuttuu peliin ja vaihtaa sääntöjä lennosta: hän poistaa kisasta loput joukkueaika-ajot! Hetkinen. Eikös tällä Tourilla johtajana pitänyt olla Goddet? Desgrange piti kuitenkin Tourin karavaanin ohjaksia, eikä tarjonnut edes mitään selitystä tälle muutokselle, joka ei alkuunkaan miellytä belgialaisia.

Tour 1937. Ranskan joukkueen ajajia Perpignanissa kisan lepopäivänä.

Viidettätoista etappia Luchonista Paun kaupunkiin kutsuttiin »Kuoleman kierrokseksi», sillä kilpaijoiden oli ylitettävä neljä vuorta: Peyresourde (1569 m), Aspin (1489 m), Tourmalet (2115 m) ja Aubisque (1710 m). Tämä viimeinen raateleva vuoristoetappi ratkaisisi melko varmasti Tourin, tai ainakin sen voisi helposti hävitä näihin mäkiin. Lapébie oli 1 min 23 Maesin perässä kokonaiskilpailussa. Ranskalaiset pelkäsivät, että belgialaiset voisivat yrittää iskeä heti etapin alussa, koska he eivät enää voineet laskea saavansa lisäetumatkaa joukkeaika-ajoissa, olihan ne pyyhitty kisaohjelmasta. Lapébie ei ollut mikään pieni ja hentoinen vuoristokauris, vaan isompilihaksempi tasamaaspesialisti (rouleur) tai jopa kirimies (sprinteur). Hän tarvitsi hieman aikaa, että sai koneensa käyntiin. Etappi alkoi Luchonista melkein suoraan Peyresourden mäkeen, joten miten Lapébie saatiin lämpimäksi ennen kuin belgialaisten juna katoaisi nousun kurveihin?

Toinen uutuus vuoden 1937 Tourilla oli se, että joukkueilla oli tekninen johtaja, jota nykytermein kutsuttaisiin sporttipäälliköksi (directeur sportif). Ranskan joukkueen johtajan nimeämisessä Desgrangesilla oli tietenkin näppinsä pelissä, sillä hän oli käsin poiminut tehtävään Jean Leuilliot’n, joka oli nykyään journalisti, mutta nuorena kisaillut; voittanut opiskelijoiden Ranskan mestaruudenkin. Leuilliot keksi joukkueen illallisella lääkkeen. Hän ehdotti tallilleen jotain ihan ennenkuulumatonta metodia: joukkue lähtisi ennen etapin alkua ajamaan parinkymmenen kilometrin lämmittelylenkin. Kuudelta aamulla ranskalaiset suuntasivat Saint-Gaudensin suuntaan vähitellen tahtia kiristäen. Äkkiä Roger Lapébie on ojassa. Hölmistynyt ajaja selviää pintavaurioilla, mutta hänen pyöränsä näyttää oudolta. Ohjaustanko roikkuu jarruvaijereiden varassa. Pyörää tutkitaan tarkemmin, jolloin huomataan, että ohjaustanko on poikki ja siinä näkyy selkeästi sahauksen jälkiä! Joku on sabotoinut hänen pyöränsä. Lapébie on raivona. Hän huutaa: »Kuka on tehnyt tämän? Tuokaa se tänne! Tapan sen!» 

Lenkillä oli mukana Rogerin pikkuveli Guy, pyöräilijä hänkin, edellisvuoden olympiavoittaja, joka oli tullut Bordeaux’ta joukkuetta tapaamaan. Roger otti pikkuveljensä pyörän ja vihasta kiehuva joukkue lähti ajamaan takaisin Luchoniin. Hetkeä myöhemmin joukkue oli jo lähtöviivalla, Lapébiellekin saatiin uusi pyörä, mutta siihen ei ehditty asentaa pullotelineitä. Ranskan joukkue janosi saada syyllisen selville, mutta ei häntä ennen starttia saatu selville. Myöhemmin paljastui, että teon takana oli Alcyon-tallin leivissä ollut mekaanikko, joka on sitä kautta valittu Tourille Ranskan joukkueen mekaanikoksi. Vaikka hän oli belgialainen!

Lapébien katkeaminen ja mäkistartti

Ilman pullotelineitä matkaan lähteneellä Lapébiella oli kone kuumana jo heti paukusta, mutta häneltä loppui juoma heti Peyresourden nousussa. Säännöt kielsivät joukkuetovereiden pulloista juomisen tai toiselle pullon antamisen. Lapébien oli löydettävä vetensä matkan varrelta, mutta Peyresourden mäessä ei ole tien poskessa yhtään lähdettä tai puroa. Seuraava nousu oli Col d’Aspin, jossa tilanne oli sama. Tourmalet’n pitkää nousua ajaessa Lapébie oli jo niin sekaisin ja harhainen, ettei hän edes nähnyt puroja. Mäen alkupäässä hänen oli pakko pysähtyä hengähtämään. Perässä ajanut lehdistöauto pysähtyi hänen vierelleen, jolloin Lapébie näki autossa Gaston Bénacin, »urheilujournalistien kuninkaan», lisäksi kaksinkertaisen Tour-voittajan Antonin Magnen, joka ei siis ollut tämän vuoden kisassa mukana. Lapébie kysyi hädissään mestari »Toninilta» neuvoa: »Olen ihan puhki, Tonin, mitä minun täytyy tehdä?» Magne katsoi vain stooalaisesti eteensä eikä sanonut mitään, ei sanaakaan. Bénac neuvoi Lapébia ajattelemaan vaimoaan, ja tytärtään, ja toista tulossa olevaa lastaan. Lapébie lähti uudelleen kiipeämään rinnettä. Yhä edelleenkään hänellä ei kulkenut yhtään paremmin. »Tourmalet’lla en tunne enää mitään. Olen lopussa, tuskan lamaannuttama, en pysty mihinkään. Minulle tapahtuu jotain kauheaa. Haluan keskeyttää. Haluan kadota. Heittäytyä tyhjyyteen pyöräni kanssa. Kuruun…»1 

Erään tiukan mutkan jälkeen hän tunnisti tien poskessa taas tutut kasvot: Félix Lévitan, urheilujournalisti hänkin, josta myöhemmin oli tuleva myös Tour de Francen nokkamies. Herrojen katseet kohtaavat, mutta ei eivät sano toisilleen mitään. Lévitan ymmärtää Lapébien tuskan. Hän juoksee ja työntää kaksin käsin voipunutta ajajaa mäkeä ylöspäin. Pitkään. Mutkan takia kukaan ei näe tätä vilppiä. »Tämä tuuppaaminen, ja läheisen vesiputouksen raikkaus, sen pärskeet, kaikki tämä antoi minulle uutta intoa. Tästä hetkestä lähtien lähdin uudestaan käyntiin, aloin metsästää belgialaisten mustapaitojen joukkuetta.» Lapébie oli yhä mukana taistelemassa voitosta.

Tour 1937. Roger Lapébie alamäessä.

Kymmenen vuotta myöhemmin Lapébie muisteli kisaa jopa niin, että sabotaasin ansiosta hän voitti kisan: »Jean Leulliot neuvoi meitä ajamaan parinkymmenen kilometrin lämmittelylenkin ennen lähtöä. Lähdimme hyvinkin lenkille, mutta parin kilometrin jälkeen sinkouduin ojaan. Ohjainkannatintani oli sahattu. Jos en olisi tehnyt tätä lenkkiä, Tourini olisi ollut ohi. Ajatelkaa myöskin millaisen raivon vallassa olin. Toki raivostani huolimatta menetin asemiani Peyresourdella ja Aspinilla. Mutta taistelin kaikin voimin, koska halusin kostaa. Tourmalet’lla kokemani uskonpuutteen jälkeen toivuin. Pistin kaiken peliin alamäessä. Sain kuin sainkin Sylvère Maesin ja Mario Vicinin selät näkyviini Aubisquen juurella. Sen jälkeen ei eivät enää pystyneet minua tiputtamaan, ja voitin etapin Paussa; sain vielä joitakin sekunteja etua. Henri Desgrange antoi minulle aikasakkoa, koska otin vastaan muonitusta Aubisquella. Tämä lietsoi mielipiteitä, ja belgialaiset, joille vihellettiin ja buuattiin Pau–Bordeaux-etapilla, tunsivat pelin olleen menetetyn ja jättivät kisan kesken. Tällä tavalla ja tästä syystä voitin.»2

Sakkoja satelee

Jos Lévitanin tuuppaus saattoikin jäädä kisan komissaareilta näkemättä, se ei ollut ainoa laatuaan. Kaikkiaan tällä etapilla jaettiin 18 sakkoa sääntöjen vastaisista ajajien tönäämisistä. Lapébie sai yhteensä minuutin ja 30 sekuntia aikasakkoa. Minuutin aikasakkoa ja 100 frangia rahasakkoa siitä, että hän kolmeen otteeseen otti vastaan jotakin muonitusta Aubisquen mäessä, sekä 30 sakkosekuntia ja sata frangia sakkoa siitä, että häntä oli toistuvasti tuupattu. Lapébie protestoi: »Mitä minä sille voin jos yleisö tönää minua, kyllä se tönää muitakin. En ole koskaan pyytänyt tönäämistä.» Aiemmin mainittu Gaston Bénac kertoi lehdessä lieventäviä asianhaaroja: »Näimme kun hän ytitti lyödä häntä tönääviä katsojia sekä meni valittamaan tästä komissaareille.» Keltapaita Sylvère Maes esitti vielä kovempia syytöksiä, sillä hän väitti, että Lapébie olisi roikkunut Aubisquen nousussa kiinni autoissa. Tästä ei ollut mainintaa komissaarien raportissa, joten mene ja tiedä. Myös toiseen suuntaan oli syytöksiä, joita ei pystytty todistamaan: Belgian rekisterissä olleen auton oli nähty ravitsevan belgialaiskuskeja, tai maajoukkueen ulkopuolisten, yksittäisten belgialaisajajien auttaneen Maesia jne. 

Ranskalaisyleisön mielestä italialainen ja belgialainen tuomari olivat koko ajan kytänneet vain Lapébien tekemisiä ja katsoneet läpi silmiensä muiden tekemisiä. Paikallinen media löi vettä huhumyllyyn julkaisemalla komissaarien autojen rekisterinumerot. Seuraavalla etapilla Pausta Bordeaux’hon mielenosoittajat pysäyttivätkin komissaarien auton ja heittivät heidän päälleen sangollisia vettä, vaikka tuomarit olivat yrittäneet piiloutua tekopartojen taakse. Yleisö buuasi ja vihelsi, iskujakin vaihdettiin, itse Desgranges joutui lähtemään postiauton kyydissä pakoon. 

Belgialaisten ajajien päälle heiteltiin etapilla niin paperitolloja kuin pippuriakin, jopa kiviä. Olipa joku hajottanut belgialaisen Albertin Disseaux’n etukiekonkin tunkemalla kepin pinnojen väliin. Poliisia tarvittiin pelastamaan Disseaux väkijoukon kynsistä, Maes taas sai viime hetkellä väistettyä häntä kohti heitettyn murikan. Jo edellisenä yönä väkijoukko oli yrittänyt mölytä belgialaisten hotellin ulkopuolella, jotta kilpailijat eivät saisi unta. Maes oli halunnut ajaa etapin ilman keltaista paitaa, ettei häntä olisi huomattu niin helposti, sillä hän oli aavistanut väkijoukon kostonhimon.

Sisällissotaa muistuttavassa tilanteessa kisa lähestyi Bordeaux’ta, ja sai yhä sekavampia käänteitä, joita kuvataan eri lähteissä eri tavalla – kuinkas muutenkaan. Lapébie yritti iskeä karkuun. Yksi lähde kertoo, että Lapébie pääsi puhjahtamaan tasoristeyksestä juuri ennen junaa, kun taas toisen kertoman mukaan puomi laskeutui mystisesti juuri silloin kun Maes lähestyi raiteita. Eräässä lähteessä sanotaan Lapébien pujahtaneen puomin ali, mutta Maesin yrittäessä samaa olisi rautatieläinen käynyt häntä kurkusta kiinni ja estänyt etenemisen – mitään junaa ollut näkynyt. Joka tapuksessa Lapébie pääsi karkuun ja ehti maaliin 1 min 38 s ennen Maesia. Matkalla Maes oli kärsinyt myös rengasrikosta. Nyt kisaorganisaatio langetti puolestaan hänelle 15 sekuntin aikasakon, koska kaksi belgialaista maajoukkueen ulkopuolella ajavaa kilpailijaa olivat avustaneet Maesia rengasrikon jälkeen.

Melkoinen kaaos. Vaikka Maes oli yhä niukasti kisan kärjessä, belgialaiset olivat joka tapauksessa saaneet tarpeekseen. He päättävät lähteä kotiin! Belgialainen lehdistö teki samoin, järjestäjien temppuilu ja kaikin puolin kiihkeä tunnelma sai nyt riittää. Bartali hyppäsi junaan Marseillesta pari päivää aiemmin, nyt koko Belgian joukkue nousi junaan Bordeaux’sta.

Ranska varmistaa voiton

Lapébie oli vahva rouleur-tyyppinen ajaja, jolle sopi tasamaan etapit, mutta myös kova sprintteri, joten  joten hän uskoi, että olisi voittanut kisan myös ilman Maesin vetäytymistä: »Belgialaisten keskeyttäminen turhautti minua, koska se riisti minulta täydellisemmän ja vakuuttavamman voiton, sillä minulla oli todellakin resursseja lyödä Sylvère Maes reilusti.»3

Tour 1937, Roger Lapébie vastaanottaa palkintojaan Parc de Princes -velodromilla Pariisissa.

Jean Leulliot oli asialleen omistautunut sporttipäällikkö. Viimeistä edellinen (puoli)etappi 19B oli 59 km pitkä henkilökohtainen aika-ajo. Leulliot oli tutustunut reittiin etukäteen, joten hänellä oli Lapébielle selvät nuotit. Hän kailotti megafonilla Lapébien takaa autosta ohjeita tyyliin: »Roger, laita 15 … huomio, pieni ylämäki, vaihda 19 … sadan metrin päästä vaarallinen mutka…» [Numerot viittaavat takarattaan hampaiden määrään.]  Desgranges ei taaskaan ollut innostunut uusista metodeista. Hän kirjoitti L’Auto-lehteensä: »Leulliot muunsi ajajan robotiksi. Hän tappoi urheilijan järjenkäytön.» Näin siis kauan ennen nykyisiä korvanappeja. 

Tour 1937. Ranskan joukkue poseeraa voittoseremonioissa. Lapébiella palkintopytty kädessään.

Toinen Leulliotin oivallus koski vaihteita. Takavaihtaja oli nyt siis kaikille sallittu ja kolmivaihteinen. Leulliot tutki tarkkaan sääntöjä, joissa ei ollut kielletty laittaa myös kiekon toiselle puolelle kolmen vaihteen pakka, samaan tyyliin kun aiemmin oli ollut yksi vaihde kiekon molemmilla puolilla. Näin ranskalaisilla oli käytössään 2 x 3 vaihdetta. Belgialaisia harmitti, he eivät olleet asiaa hoksanneet, mutta valittaminen ei auttanut, sillä säännöissä ei ollut moista kielletty. Ranska voittikin myös maajoukkueiden välisen joukkuekisan, toisena Italia, kolmantena Saksa, Sveitsi nelosena, Espanja jäi vitoseksi, Luxembourg oli kuudentena. Sen verran Desgrangesia harmitti, ettei voinut sääntöjen nojalla Leulliot’ta näpäyttää ja vaikka pudottaa Lapébieta alemmas tulosluettelossa, että hän päätti sulkea Lapébien jo etukäteen ulos seuraavan vuoden Tourilta! Keltapaidalla ei ollut mahdollisuutta puolustaa voittoaan.

Tour 1937. Kukitettu voittaja Lapébie saa myös pusun poskelleen.

Roger Lapébie taitaa yhä olla ainoa Tour de Francen voittanut vegetaristi? Ainakin hän oli ensimmäinen vaihteilla Tourin voittanut ajaja. Hän loukkasi vuonna 1939 polvensa vakavasti kaatuessaan Bordeaux–Pariisi-klassikon maaliintulon rytäkässä, siihen loppui hänen ammattilaisuransa. Guy Lapébie, Rogerin nuorempi veli, oli vuoden 1938 Tour de Francen kolmas. Rogerin poika Christian ja Guyn poika Serge tekivät myös ammattilaisuran pyöräilijänä. Roger Lapédie kuoli Pessacissa Bordeaux’n kyljessä 11.10.1996.

Viitteet

  1. Laborde, Le Tour de France dans les Pyrénées, s. 58–59.
  2. Miroir Sprint, juin 1948, numéro spécial Tour de France, s. 21.
  3. Augendre, Petites histoires secrètes du Tour, s. 233.

Lähteet

Jacques Augendre, Petites histoires secrètes du Tour. Solar Editions 2015.

Pierre Carrey, Légendes du Tour de France – 100 ans de Pyrénées. Editions Grimal 2010.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La Fabuleuse Histoire du Tour de France. Éditions de la Martinière 2011.

Aili McConnor & Andres McConnon, Road to Valour: Gino Bartali, Tour de France Legend and Italy’s Secret World War Two Hero. Weidenfeld & Nicolson 2012.

Christian-Louis Eclimont, Le Tour de France en 100 histoires extraordinaires. Éditions First-Gründ 2013.

Christian Laborde, Le Tour de France dans les Pyrénées de 1910 à Lance Armstrong. Le Cherche Midi 2010.

Jean-Pierre de Mondenard, Tour de France – Histoires extraordinaires de géants de la route. Hugo & Sport 2012.

Jean-Paul Ollivier, 100 Tours de France – Exploits, drames & légendes. Éditions Palantines 2012. 

Jean-Paul Vespini, Gino le Juste: Bartali, une autre histoire de l’Italie. Éditions Pas d’oiseau 2014.

Vuoden 1937 Tourin tuloksia:
https://www.procyclingstats.com/race/tour-de-france/1937

Gino Bartalista lue myös:
GINO BARTALI, GINO OIKEAMIELINEN
COL D’ASPIN 1950: BARTALIN KIMPPUUN HYÖKÄTÄÄN
KUN GINO BARTALI FAUSTO COPPIN ROSKIKSIA TONKI

Alcyon-talli jätti vuoden 1097 Tourin kesken:
JOUKKUEKESKEYTTÄMISET (OSA 1) – TOUR DE FRANCE 1907 JA ALCYON-TALLIN VETÄYTYMINEN

Tourin suurin huijaus:
TOURIN HISTORIAN SUURIN HUIJAUS: ARMSTRONG-VALHE

Tour de France Femmes 2025

Naisten ammattipyöräily on saanut viime vuosina runsaasti uutta mediahuomiota. Eurosportillakin näkyy nykyään usein naisten huippupyöräilyä, melkein yhtä usein kuin miesten vastaavaa. Vielä pari vuotta sitten kovia naisten pyöräilykisoja ei päässyt oikein seuraamaan mistään.

Ranskan ympäriajon historia on toki myös kovin miehinen, sillä Tourillakaan ei ole pitkää historiaa naisten kilpailuna. Vuonna 1908 Marie Marvingt, ”maailman ensimmäinen urheilijanainen”, joka oli pyöräilijä ja monien muidenkin lajien taitaja, yritti ilmoittautua mukaan Tourille, mutta hänen hakemuksensa hylättiin. Kertoman mukaan hän kuitenkin lähti epävirallisesti kisan etapeille aina pari minuuttia miespyöräilijöiden perään. Marie Marvingt kuulemma myös pääsi maaliin asti, vaikka matkaan lähteneistä 114:sta miehestäkään ei päässyt perille kuin vain 36. Tästä ei tietenkään löydy mitään merkintää Tourin historiankirjoista, mutta Le Miroir des Sports -lehti kertoi tällaista tarinaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sama tieto on toistettu myöhemmin muissakin lehdissä.

Koska on naisten vuoro (=Tour)?

Ranskassa on kyllä useampaan kertaan yritetty järjestää kunnon etappikisaa naisille. Vuonna 1955 järjestettiin Tour de France féminin, mutta tämä kisa jäi tuolloin ainoaksi yritykseksi. Viiden etapin kisaan osallistui 41 naista. Kisan voitti britti Millie Robinson, joka pari vuotta myöhemmin teki myös naisten tunnin ajon maailmanennätyksen.

Seuraava yritys oli Tour de France féminin -kisalle oli 1980-luvulla, jolloin kisa järjestettiin 6 kertaa vuosina 1984–1989. Kisa herätti jonkin verran kiinnostusta, semminkin kun se oli aikansa tähtien ranskalaisen Jeannie Longon ja italialaisen Maria Caninsin taistelukenttä. Longo voitti kuudesta kisasta kolme ja tuli kahdesti toiseksi, Canins vuorostaan voitti kisan ja Longon kaksi kertaa mutta jäi kolme kertaa Longon taakse. Kisa kirvoitti aikanaan myös alentavia ja epäasiallisia kommentteja pyöräilyn miesvaikuttajilta. Vuonna 1989 silloinen Tourin johtaja Jean-Marie Leblanc päätti lopettaa kisan taloudellisiin haasteisiin vedoten. 

Seuraava kokeiltu formaatti kantoi nimeä Tour de la CEE féminin, mutta sitäkään ei ajettu kuin 1990–1993. 

Vuodesta 1992 alkaen ajettiin näet myös Tour cycliste féminin, joka kuitenkin joutui vuonna 1999 vaihtamaan nimensä muotoon Grande Boucle féminine internationale. Syynä oli miesten Touria järjestäneen Société du Tour de France (ASO) valitus Tour-sanan käytöstä. Samasta syystä kisassa ei voitu käyttää keltapaitaa, vaan sen sijaan kisan johtajalle puettiin kultainen paita. Tätä kisaa ajetiin kaikkiaan 17 kertaa vuosina 1992–2009 (vuonna 2004 kisaa ei ajettu taloudellisten vaikeuksien takia). Kisalla oli vaikeuksia saada mediahuomiota eikä järjestelytkään aina olleet kelvolliset, vaikka kisassa ajoivat vuosien varrella monet aikansa parhaat naispyöräilijät, kuten vaikka Jeannie Longo, Fabiana Luperini, Nicole Brändli, Nicole Cooke ja Emma Pooley – sekä nykyäänkin vielä ajava mestarien mestari Marianne Vos.

Mitä Giro edellä…

Italian ympäriajo, Giro, onkin järjestetty naisille pidempään kuin ranskalaisten yritelmät. Viime vuoden (eli kesän 2024) kisa oli jo 35. järjestyksessään, ja tuolloin kisa kantoi ensi kerran nimeä Giro d’Italia Women. Aiemmin kisa on kulkenut nimellä Giro Donne (1988–2012, ei ajettu 1991 eikä 1992), Giro Rosa (2013–2020), Giro d’Italia Donne (2021–2023). Toisena järjestämisvuonna (1989) muuten Tea Vikstedt-Nyman oli kisan palkintopallilla, sillä hän tuli kolmanneksi. Jo järjestämiskertojen määrän vuoksi Girolle onkin kertynyt eniten komeata traditiota naisten puolella.

Miesten grand tour -kisojen kuopus, Espanjan ympäriajo Vuelta, ehätti sekin periaatteessa järjestäytymään naisten puolella ennen Touria. Se on järjestetty 10 kertaa, aluksi toisin vain yhden päivän kisana nimellä La Madrid Challenge by La Vuelta, mutta vuodesta 2018 sekin on ollut etappikisa. Pari vuotta kisa oli nimellä Ceratizit Challenge by La Vuelta (2020–2022), mutta vuodesta 2023 kisalla on komea nimi La Vuelta Femenina. Puitteet eivät vielä pari vuotta sitten olleet kovin kummoiset, sillä vuoden 2022 voittaja Annemiek van Vleuten sanoi, että kisan täytyy vielä kehittyä, että sitä voisi verrata naisten Giroon ja Touriin. Varmasti tämäkin kisa kehittyy, jo siitäkin syystä, että viime vuosina Vueltassa palkintopallille on nousut naisten tämänhetken kovimpia ajajia eli van Vleutenin lisäksi Demi Vollering ja Elisa Longo Borghini.

ASO esiin!

Vuonna 2013 ammattilaispyöräilijät Kathryn Bertine, Marianne Vos ja Emma Pooley sekä ammattitriathlonisti Chrissie Wellington perustivat aktivistiryhmän nimeltä Le Tour Entier (”Kokonainen Tour”) taivuttaakseen Tourin järjestäjää Amaury Sport Organisationia (ASO) organisoimaan naisille Tour de France -tyyppisen kunnon etappikilpailun. Aloite sai paljon huomiota ja kannatusta, joten vuodelle 2014 ASO loikin 2014 yhden päivän kisan La course by Le Tour de France, joka järjestettiin miesten Tourin etapin yhteydessä. 

Ensimmäiset vuodet kisa päättyi miesten kisan ”lämmittelynä” Champs-Élysées’lle kuten miestenkin kisa, jolloin vuonna 2016 Lotta Lepistö (nykyisin Henttala) oli komeasti kakkosena – ennen itse Marianne Vosia. Kisa oli kuitenkin vain yhden päivän kisa, jonka lisäksi se jäi miesten kisan varjoon, joten vieläkin oltiin kaukana kaivatusta kunnon eteppikisasta. 

Vihdoin kahdeksan nysäkisan jälkeen ASO päätti panostaa kunnolla naisten Touriin, jolloin kesäksi 2022 synnytettiin kunnon etappikisa Tour de France Femmes. Sen johtoon valittiin näkyvä ja tunnettu entinen ammattipyöräilijä Marion Rousse. Rousse ei ollut tullut tunnetuksi vain Julien Alaphilippen vaimona (aiemmin hän oli naimisissa ammattipyöräilijä Tony Gallopinin kanssa), vaan hän on mm. vuosia ollut Ranskan television asiantuntijakommentaattorina Tour-lähetyksissä sekä toiminut pyöräilykisojen johtotehtävissä. Pyöräilyurallaan hän tuli tunnetuksi iskijä-tyyppisenä (puncheur) ajajana sekä sukupuolten välisen tasa-arvon kannattajana ja naisten pyöräilyn epäkohtien esille nostajana. 

Uuden formaatin kisa sisälsi kahdeksan etappia ja se järjestetiin miesten kisan jälkeen heinä-elokuun vaihteessa. Jo ensimmäisenä vuotena kisa sai hyvän vastaanoton niin kilpailijoilta ja joukkueilta kuin yleisöltä ja medialtakin. Urheilullisesti kolme ensimmäistä kisaa ovat tarjonneet sitä samaa parasta urheilushowta kuin miestenkin kisat: tiukkoja sprinttikisoja, huikeita iskuja, raatelevia nousuja, rajuja aika-ajoja, mutta myös pyöräilyyn kuuluvaa ikävämpää draamaa kasoineen ja kaatumisineen. Viime vuoden kisa oli äärettömän tiukka ja jännittävä, sillä lopulta vain neljä sekuntia erotti voittaja Kasia Niewiadomaa ja toiseksi tullutta edellisvuoden voittaja Demi Volleringia. Kolmen vuoden aikana kisa on ottanut tukevasti paikkaansa kisakalenterissa, ja se tulee vain paranemaan ja vahvistumaan.

VuosiVoittajaJoukkue
2022 Annemiek van Vleuten (Alankomaat)Movistar Team
2023 Demi Vollering (Alankomaat)SD Worx
2024 Kasia Niewiadoma (Puola)Canyon–SRAM

Tour de France Femmes 2025 reitti

Näin pitkä johdanto oli tarpeen, sillä naisten Tour 2025 on kova juttu. Miesten puolella Tourilla on pisimmät ja komeimmat perinteet, ja se on yhä grand tour -kisojen ehdoton ja kiistaton ykkönen, pyöräilymaailman suurin kilpailu. Nyt Tour de France haluaa nousta rytinällä myös naisten osalta suurimmaksi ja tärkeimmäksi kisaksi, vaikka ensi kesän kisa on vasta nykymuodossa järjestyksessään neljäs.

Kesän 2025 Tour de France Femmes starttaa Bretagnesta ja halkoo Ranskan länsi–itä-suunnassa päättyen Alppien rajuihin nousuihin. Kisassa on 9 etappia, joista 3 on luokitellaan tasamaan etapiksi, 2 kumpuilevan maaston etapiksi ja 4 vuoristoetapiksi.

Etappi 1. Vannes – Plumelec. 79 km. Kumpuileva.

Kisaan osallistuu 22 joukkuetta, joissa kaikissa on 7 ajajaa, joten matkaan lähtee 154 ajajaa.

Etappi 2. Brest – Quimper. 110 km. Tasamaa.

Kisan kokonaispituus on 1165 kilometriä, mikä tarkoittaa ennätyspituutta naisten Tourilla.

Etappi 3. La Gacilly – Angers. 162 km. Tasamaa.

Naisten Tourin medianäkyvyys vain kasvaa, kisan kotimaassa France 2 -kanava on jo pari vuotta näyttänyt kisaa livenä samaan tapaan kuin miesten kisaakin. Suomessa kisa tullee näkymään Eurosportilla ja Maxilla.

Etappi 4. Saumur – Poitiers. 128 km. Tasamaa.

Neljännen etapin jälkeen alkaa sprinttereiden juhlat olla juhlittu, sillä tämän jälkeen ei ole enää yhtään maalia tasaisella.

Etappi 5. Chasseneuil-du-Poitou – Guéret. 166 km.

Kisan pisin etappi on viides etappi, jolla on mittaa 166 kilometriä. Tällöin päästään jo vähän nyppylöiden makuun.

Etappi 6. Clermont-Ferrand – Ambert. 124 km. Vuoristo.

Todellinen vuoristo tulee vastaan etapilla 6, jolloin on jo viisi kategorisoitua nousua, pahimpana niistä Col du Béal, joka on jo yli 10 kilometriä pitkä ja nousee 1390 metrin korkeuteen.

Etappi 7. Bourg-en-Bresse – Chambéry. 160 km.

Seitsemäs etappi alkaa tasaisena, mutta lopussa kiipeämistä riittää. Etapin isoin vaikeus on Col du Granier (1134 m).

Etappi 8. Chambery – Col de la Madeleine. 112 km.

Kisan korkein kohta on kahdeksannen etapin maalissa 2000 metrin korkeudessa Col de la Madelainella, joka on miesten Tourin historiasta tunnettu jättiläinen – myös miehet ajavat tämän HC-mäen pari viikkoa naisia aiemmin. Kahdeksannella etapilla on myös eniten nousumetrejä: kaikkiaan 3490. Koko kisan aikana kiivetään 17 240 metriä, joka sekin on ennätys.

Etappi 9. Praz-sur-Arly – Châtel Les Portes du Soleil. 124 km.

Viimeisellä etapilla on vielä hirvittävä Col de Joux-Plane, joka kauhuja on Velofilossa esitelty aikoinaan. Voi hyvinkin olla, että kokonaiskisa ratkeaa vasta viimeisessä nousussa, joka johtaa Auringon porteille asti.

Onneksi tänäkään vuonna Tour ei lopu miesten kisaan, vaan sen jälkeen on tarjolla tämä naisten mittelö. Historiaa tehdään taas tänä kesänä!

Katso reitin esittelyvideo ja lisätietoja kisasta Tourin sivuilta (niitä varmasti vielä päivitetään ja tietoja lisätään tässä kisan lähestyessä – nyt oli vielä vähän ristiriitaisia tietoja eri sivuilla ja videoissa jne):

https://www.letourfemmes.fr/en/video/6275/parcours-du-tour-de-france-femmes-avec-zwift-2025

Tour de France 2025: Millainen on reitti?

Suuri lähtö Lillestä

Vuonna 2024 Tourin suuri lähtö (le Grand départ) oli Italiasta‚ yllättävää kyllä vasta ensimmäistä kertaa, joten silloin kunnioitettiin reittivaloinnoilla Italialaisen pyöräilyn suuria mestareita. Lähtö oli Gino Bartalin Firenzessä ja ensimmäisillä etapeilla käytiin Fausto Coppin Tortonassa ja Marco Pantanin Riminissä. Tänä vuonna Tourin reitti tekee kunniaa ranskalaiselle pyöräilyn historialle, joka on toki Tourillakin kunniakas, vaikka viimeisestä ranskalaisesta voitosta tulee kesällä 40 vuotta. Sivumennen sanoen täytyy kuitenkin muistaa, että Ranska on yhä Tour-voitoissa kirkkaasti kärjessä: Ranska 36 voittoa, Belgia 18, Espanja 12, Italia 10

Kolmena edellisenä vuotena kisa on alkanut ulkomailta, mutta vuonna 2025 lähtö on Lillestä, ja tällä kertaa Tour ajetaan täysin Ranskassa, metriäkään ei rullata rajojen ulkopuolella.  Lille on Nordin (eli Pohjoisen) departementin pääkaupunki ja sijaitsee lähellä Belgian rajaa. Lillen metropolialueella on yli miljoona asukasta ja Lillen kupeessa sijaitsee myös Roubaix’n kaupunki, joten tänä vuonna aloitellaan ”Pohjoisen helvetin” eli Paris–Roubaix-kisan maisemista. 

Näiltä seuduilta muistellaan mestarikammenpyörittäjä Jean Stablinskia, joka tunnetaan Jacques Anquetilin uskollisena juokkuetoverina, mutta voitti hän itsekin 106 kisaa ammattilaisena, suurimpina voittonaan maantiepyöräilyn maailmanmestaruus vuonna 1962, Espanjan ympäriajon voitto 1958. Olipa Stablinski peräti nelinkertainen Ranskan mestarikin, joten hän pitää yhä hallussaan ennätystä tällä saralla. Tourin nykyisen johtajan edeltäjä Jean-Marie Leblanc oli myös Pohjoisen poikia. 

5. 7. 2025, etappi 1, tasamaa, 185 km. Lille Métropole – Lille Métropole.

Ensimmäinen etappi kiertelee Lillen ympäristössä ja myös maaliviiva on Lillessä. Nyt on tuhannen euron paikka sprintterille ottaa keltainen paita haltuunsa, ainakin yhdeksi päiväksi. Tänä vuonna ei muuten jaeta ollenkaan bonussekunteja, joten niidenkään turvin ei paidasta saa kovempaa otetta.

6. 7. 2025, etappi 2, kumpuileva, 212 km. Lauwin-Planque – Boulogne-sur-Mer.

Toisella etapilla ratsastetaan Lillen eteläpuolelta kohti merenrantaa. Tämän vuoden Tourin pisin etappi, jonka 212 kilometriä kätkee reitillensä jo 2500 nousumetriä, joten puncheur-tyyppiset iskijät voivat lopun kinkareissa karata muilta karkuun. Loppusuora on ylämäkeen, joten jos etappi päättyy massakiriin, voi hieman erityyppiset sprintteritkin hakea etappivoittoa.

7. 7. 2025, etappi 3, tasamaa, 178 km. Valenciennes – Dunkerque.

Kolmas etappi mennee yhä sprinttereille, joiden vetojunat saavat nyt kisan alkupäivinä näyttää kuvioitaan ja mitellä voimiaan. Merkille pantavaa on tällä Tourilla on melkein joka etapin jälkeen aikas pitkät siirtymät. Jo edellisenä päivänä päästiin merenrannalle, mutta seuraavan päivän etappi polkaistaan käyntiin taas 170 kilometrin päästä sisämaasta edellisen päivän etapin takaa. Joukkueet saavat tänä vuonna todella paljon istua bussissa siirtymillä majapaikoille ja kisapaikoille!

8. 7. 2025, etappi 4, kumpuileva, 173 km, 2000 nousumetriä. Amiens Métropole – Rouen.
Etapin 4 loppukilometrit, Tour 2025.
Etapin 4 viimeiset 21 kilometriä tarjoaa myötä- ja vastamäkeä.

Neljäs etappi starttaa Ranskan suurimman katedraalin eli Amiens’in katedraalin nurkilta ja suuntaa kohti Rouenia ja Ranskan korkeinta katedraalia (151 m), joka neljän vuoden ajan (1876–1880) taisi olla myös maailman korkein rakennus. Rouen on Normandian seudun pääkaupunki, ja sen läpi virtaa samainen La Seine -joki, joka myös halkoo pääkaupunki Pariisin. Rouen ottaa myös kunnian olla ensimmäisen viisinkertaisen Tour-voittajan Jacques Anquetilin kotikaupunki. Etapin loppupuolella noustaan pari nyppylää, Anquetilin nimeä nykyään kantava kinkare Côte Jacques Anquetil sekä Tourin historiaan kirjoitettu Côte de Bonsecours, jossa vuonna 1947 ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen Tour ratkaistiin. Sodasta toipuvan Ranskan pelastajaksi ja kansan yhdistäjäksi nousi pieni (1,61 m) mutta sitkeä bretagnelainen Jean Robic.

Jean Robic loi uskoa sodan runtelemaan Ranskaan.
9. 7. 2025, etappi 5, henkilökohtainen aika-ajo, 33 km. Caen – Caen.

Viides etappi Vilhelm Valloittajan (1028–1087) kotikaupungissa Caenissa onkin sitten tämän Tuorin ensimmäinen aika-ajo, joten silloin haetaan jo asemia kokonaiskilpailun kannalta. Tämä Calvadosissa kurvailtava aika-ajo on tällainen nyky-Tourille tyypillinen, eli historiallisesti tarkasteluna aika lyhyt, vain 33 kilometriä. Olisipa muuten hauska vielä joskus nähdä paljon pidempi aika-ajo, joita Tourin historiasta kyllä löytyy. Viimeinen yli 50 km pitkä aika-ajo oli vuonna 2014, muuta vielä parikymmentä vuotta aiemmin mukana oli usein 70 km pitkiä, jopa yli 90 km koettelemuksia. Saati sitten 1940-luvulla, jolloin ajettiin jopa 139 km pitkä aika-ajo! Caeniin päättyi myös vuoden 1978 Tourin joukkueaika-ajo, jolla silläkin oli mittaa 153 km! Tämänkään vuoden Tourilla ei nähdä joukkueaika-ajoa. Vaadimme niitäkin takaisin!

10. 7. 2025, etappi 6, kumpuileva, 201 km. Bayeux – Vire Normandie.

Seuraavaksi on vuorossa maininnousu Normandissa, jossa Tour ei olekaan kurvaillut sitten vuoden 2016. Kuudes etappi löytää Normaniastakin yli 3500 nousumetriä kahdensadan kilometrin matkalta. Etapin lopussa on 700 metriä 10 % nousua, joten ehkä kokonaiskilpailun ennakkosuosikit vähän kokeilevat toistensa nousukuntoa? Onkohan muuten etapin starttikaupungin oma poika Kévin Vauquelin – joka voitti yhden etapin viime Tourilla – mukana kisassa?

11. 7. 2025, etappi 7, kumpuileva, 194 km, 2450 nousumetriä (mäkimaali). Saint-Malo – Mûr-de-Bretagne.
7. etapin lopussa kiivetään Bretagnen seinää kahteen otteeseen.

Seitsemännellä etapilla kuljetaan Bernard Hinaultin kotimaisemissa ja isketään sitten lopulta seinään, Mûr-de-Bretagneen – ja kaksikin kertaa. Nousua kutsutaan Bretagnen Alpe-d’Hueziksi, mutta tosiasioita ei muuteta silläkään, sillä nousu on ”ainoastaan” neloskaterogian nousu: pituutta on 2 km, matkalla noustaan 137 metriä, keskijyrkkyys on 6,9 %, jyrkimmillään toki 13 %.

Kyllä tälläkin nyppylällä saadaan hyvä show aikaan! Viimeksi neljä vuotta sitten Mathieu van der Poel iski Bretagnen seinällä voittoon, mutta onnistuuko mies pitämään tämän talven kovan (cyclocross-)kuntonsa heinäkuulle asti?

12. 7. 2025, etappi 8, tasamaa, 174 km. Saint-Méen-le-Grand – Laval.

Kahdeksas etappi alkaa Louison Bobet’n satavuotisjuhlan kunniaksi Saint-Méen-le-Grandista. Bobet (1925–1983) oli ensimmäinen ajaja, jonka onnistui voittaa Tour kolme kertaa peräjälkeen (1953, 1954, 1955). Valtavaa kansansuosiota nauttineen Louisonin pikkuveli Jean Bobet (1930–2022) oli myös ammattipyöräilijä, mutta hän kunnostautui enemmän urheilujournalistina ja pyöräilykirjailijana. Veljekset käynnistelivät yhdessä myös pyöräilijöiden ammattiyhdistystoimintaa. Louisonin suosiosta voisi kertoa seuraavan anekdootin. Veljekset olivat palaamassa Belgiasta kisamatkalta, kun Jeanin ohjastama auto joutui onnettomuuteen. Louisonilta meni törmäyksessä reisiluu poikki kahdesta kohtaa sekä myös luu nilkasta, joten ura katkesi siihen. Radio Luxembourg järjesti ajajan tukeakseen postikorttikamppanjan, johon tulikin kolmessa päivässä yli 150 000 korttia.

Louison Bobet vuonna 1953 Parc de Princesin velodromilla juhlimassa ensimmäistä Tour-voittoaan.
Pikkuveli Jean Bobet kunnostautui myöhemmin pyöräilykirjailijana.
13. 7. 2025, etappi 9, tasamaa, 170 km. Chinon – Châteauroux.

Yhdeksännellä etapilla taas porhalletaan tasamaata Sylvain Chavanelin (s. 1979) kotikulmilla. Chavanel pitää nimissään ennätystä Tourille osallistumiskerroissa, sillä hän oli mukana 18 kertaa; eikä joutunut keskeyttämään kuin vain kerran (ja vuonna 2007 kun koko Cofidiksen talli jätti Tourin kesken italialaisen ajajansa Cristian Morenin kärähdettyä testosteronin käytöstä). Kolme etappia Tourilla voittaneen Chavanelin bravuuri oli aika-ajo, sillä hän voitti lajissa Ranskan mestaruuden kuusi kertaa sekä joukkueaika-ajossa pari maailmanmestaruuttakin. Etappi päättyy Châteauroux’n kaupunkiin, jossa Mark Cavendish on ylittänyt maaliviivan ensimmäisenä jopa kolme kertaa; ensimmäinen voitto täällä vuonna 2008 oli hänen ensimmäinen Tour-etappivoittonsa. Viime vuonnahan Cavendish vihdoin kruunattiin kaikkien aikojen eniten etappeja (35) Tourilla voittaneeksi ajajaksi. Tuuli voi taas vaikuttaa kovasti etapin kulkuun, mutta lienee taas tulossa yksi spinttereiden mittely.

14. 7. 2025, etappi 10, vuoristo, 163 km, 4400 nousumetriä. Ennezat – Le Mont-Dore Puy de Sancy.

Vasta Ranskan kansallispäivänä 14.7.2025 ja kisan kymmennellä etapilla päästään vihdoin varsinaisen vuoristoetapin makuun. Silloin edessä on Keskiylängön seitsemän kategorisoitua mäkeä, kaikkiaan 4400 nousumetriä ja maalimäkenä Puy de Sancy, Keskiylängön korkein huippu (1885 m), etappi tosin loppuu vain Suomen korkeimman kohdan tasoille eli 1324 metriin. 

15. 7. 2025. Lepopäivä. Toulouse.

Vasta kymmenennen kisapäivän jälkeen on ensimmäinen lepopäivä, jonka Tourin karavaani viettää vaaleanpunaisessa kaupungissa Toulousessa, josta on kotoisin Christophe Péraud. Kuka vielä muistaa, että maastopyöräilijänä Pekingin olympialaisissa hopeaa napannut Péraud oli yllättäen vuonna 2014 Tourin kokonaiskisan kakkonen – sehän on paras ranskalaissuoritus pitkään aikaan!

16. 7. 2025, etappi 11, tasamaa, 154 km. Toulouse – Toulouse.

Toulousesta lähdetään lepopäivän jälkeen kiertämään lenkki, mutta palataan takaisin Toulouseen, jossa todennäköisesti on luvassa massakiri. Tosin 8 kilometriä ennen maalia on pienoinen nyppylä Montée Pech David, joka voi sekoittaa pakkaa ja tarjota yllätysratkaisun?

17. 7. 2025, etappi 12, vuoristo, 181 km, 3850 nousumetriä, maali mäen päällä. Auch – Hautacam.

Matka jatkuu etelään kohti Pyreneitä. Ensimmäiset sata kilometriä on tasamaata, kunnes vastaan tulee ensimmäinen Pyreneiden nousu: Col du Soulor (huippu 1474 m, pituus 11,8 km, 904 nousumetriä, keskijyrkkyys 7,6 %, maksimijyrkkyys 10 %, kategoria HC). Pienen alamäen jälkeen etupyörä on taas takapyörää korkeammalla neljän kilometrin verran kun kiskaistaan Col des Bordèresin päälle. Sitten viiletetään taas alämäkeä liki 20 kilometriä kunnes edessä on etapin raateleva maalimäki Hautacam (huippu 1520 m, pituus 13,6 km, 1064 nousumetriä, keskijyrkkyys 7,8 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC).

Viimeksi Hautacam ajettiin 2022, kun tanskalainen Jonas Vingegaard sai tiputettua Tadej Pogacarin, ja lopulta voitti ensimmäisen Tourinsa.

18. 7. 2025, etappi 13, henkilökohtainen aika-ajo (mäkeen), 11 km. Loudenvielle – Peygagudes. 

Seuraavana on luvassa vuoden toinen henkilökohtainen aika-ajo. Lyhyt, vain 11 kilomertiä, mutta 8 viimeistä kilometriä on tiukkaa nousua, siksi nakkimakkaran mittaisella etapilla kertyy 650 nousumetriä. Tälle matkalle ei kannata aika-ajopyöriä tallin rekasta kaivaa, vaan tämä tempo ajetaan mäkiin sopivalla kalustolla, semminkin kun loppusuora on pahimmillaan 16 % jyrkkä. Vaikka matka James Bond -leffasakin Huominen ei koskaan kuole esiintyneelle Peyragudesin hiihtokeskuksen lentokentälle on lyhyt, erot voivat revetä suuriksi. Romain Bardet (2017) ja Pogacar (2022) ovat ankaralla loppusuoralla tuuletelleet etappivoittoa. Fabio Jacobsen taas joutui viimeksi taistelemaan koko nousun ajan uhkaavaa aikarajan täyttymistä vastaan, mutta lopulta 13 sekuntia pelasti hänet kotiinlähtemiseltä. 

19. 7. 2025, etappi 14, vuoristo, 183 km, 4950 nousumetriä, maali mäen päällä. Pau – Luchon-Superbagnères.

Nyt luvassa on klassinen kova kolmikko Col du Tourmalet (2115 m), Col d’Aspin (1489 m) ja Col de Peyresourde (1569 m), mutta nyt on perään vielä laitettu Luchon-Superbagnères (1804 m), joten nousumetrejä kavutaan karvan alle 5000.

Ei Touria ilman Tourmalet’ta!

Etappi oli tässä muodossa myös vuonna 1986, jolloin Bernard Hinault säilytti keltaisen paitansa, mutta Greg LeMond otti amerikkalaisten ensimmäisen vuoristoetappivoiton. Kolme vuotta myöhemmin LeMond joutui taas tämän mäen päällä luopumaan keltapaidastaan, mutta repi sen takaisin Laurent Fignonilta kaikkien aikojen tiukimmassa kisassa.

Maalimäkikin on kunnon raateleva nousu.
20. 7. 2025, etappi 15, kumpuileva, 169 km, 2400 nousumetriä. Muret – Carcassonne.

Pyreneiden jälkeen suunnaksi otetaan Carcassonne, joka joilllekin voi olla tuttu Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvasta linnoituksestaan, toisille kaupungista nimensä saaneesta lautapelistä. 4o km ennen maalia on lyhyt (2,9 km), mutta vihainen (10 % keskijyrkkyys) mäki Pas du Sant, jossa joku voi hyvinkin repäistä irti ja porhaltaa pääjoukolta karkuun maaliin asti. 

21. 7. 2025, toinen lepopäivä. Montpellier.

Molemmat Tourin lepopäivät vietetään tänä kesänä isoissa kaupungeissa, joissa riittää hyvin majoitustilaa koko sirkukselle.

22. 7. 2025, etappi 16, vuoristo, 172 km, 2900 nousumetriä, maali mäen päällä. Montpellier – Mont Ventoux. 
Pelkkä Provencen jättiläisen profiilin katsominen tekee kipeää.

Vuodesta 1951 ajajat ovat pelänneet koska Mont Ventoux (1910 m) on taas reitillä. Vihdoin tuulinen huippu on taas mukana! Viime kerralla vuonna 2016 ei päästy ajamaan huipulle asti, kun siellä oli taas kerran niin kova tuuli, että pää meinaa irrota. Chris Froome joutui kolariin ja lähti uutta pyörää odotellessa juoksemaan kohti maalia. Mont Ventoux on aina ja ikuisesti oleva suosikkimäkeni, sen verran monta kertaa olen itsekin sen rinteillä kärsinyt ja nauttinut. Pyöräturistit muistakaa kiivetä myös Malaucènestä nouseva tie, joka on itse asiassa vielä hienompi kuin tämä Tourin useammin suosima Bedoinin puoli.

23. 7. 2025, etappi 17, tasamaa, 161 km. Bollène – Valence.

Tästä etapista voi tulla tylsäkin siirtymäetappi, vaikka minulle kyllä riittää tuttuja paikkoja reitin varrella, sillä asuin vuosia näillä seuduilla, tosin tois puol jokkee eli Le Rhônea, tuota yhtä Ranskan sykkivää verisuonta. Valencessa on yleensä lopulta kiritty oikein massana, mutta olisi hienoa nähdä joku karkulainen maalissa ensimmäisenä.

24. 7. 2025, etappi 18, vuoristo, 171 km, 5500 nousumetriä, maali mäen päällä. Vif – Courchevel Col de la Loze.

Kuningasetappi! Kolme HC-kategorian mäkeä! Ensin kiivetään Col du Glandon (huippu 1924 m, pituus 21,7 km, 1124 nousumetriä (todellisuudessa enemmän), keskijyrkkyys 5,1 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC), joka on jo yksinään haaste. Maisemiensa ja vaihtelevuutensa vuoksi se on yksi suosikkimäistäni.

Ajoin sen viime kesänä samasta suunnasta kuin Tourilla mennään tänä kesänä, paitsi että kävin ensin parin kilometrin päässä olevalla Col de la Croix de Ferillä (2067 m) ja palasin sieltä sitten vielä Glandonille. Mäki on pitkä, ja siinä on pari todella jyrkkää myötämäkeä välissä, joten se on vaativampi kuin keskijyrkkyys antaa ymmärtää. Mutta vuori on mainion vaihteleva ja suunnattoman antoisa, erityisen hienoja ovat tekojärvet Lac du Verney ja Lac du Grand’Maison. Tourilla pyöritään näissä nousuissa melkein joka vuosi, sillä Glandonille pääsee kahdesta suunnasta ja viereiselle Rautaristin kukkulalle voi kavuta vielä useampaa reittiä. 

Karmean hieno nousu on myös Col de la Madelaine (huippu 2000 m, pituus 19,2 km, 1527 nousumetriä, keskijyrkkyys 8 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC), mutta edes tämä kaksi HC-mäkeä eivät riitä, vaan niiden perään vielä aivan hirvittävä Col de la Loze!

Mäki noustaan nyt eri puolelta kuin aiemmin: huippu 2304 m, pituus vaatimattomat 26,2 km, 1704 nousumetriä, keskijyrkkyys 6,5 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC. Ei ihan niin paha kuin toiselta puolelta, mutta harvoin on kerätty samalle etapille peräti kolmea ihan Ranskan kaikkein vaatimimpiin kuuluvaa huippua. Tämä etappi on melko todennäköisesti myös kisan kannalta kesän kohokohta. Pyörryttää!

25. 7. 2025, etappi 19, vuoristo, 130 km, 4600 nousumetriä, maali mäen huipulla. Albertville – La Plagne.

Viimeinenkään päivä Alpeilla ei ole mikään helppo ulkoilu. Vaivaiset 130 km, mutta viisi vuorta ja 4600 nousumetriä! Talviolympiakaupungista Albertvillestä alkavalla etapilla ei juuri tasaista kohtaa ole, sillä äkkiseltään laskettuna ylämäkeen kiivetään sellaiset 62,6 kilometriä, maalimäkenä on HC-tason La Plagne (huippu 2052 m, pituus 19,1 km, keskijyrkkyys 7,2 %).

Ei ne neljä aiemmin ajettavaa mäkeäkään helppoja ole. Niistä pahin lienee Col du Pré, joka on keskijyrkkyydeltään 7,7 % ja 12,6 km pitkä, jonka perään tulee heti Cormet de Roselend (kuutisen kilometriä kuusiprosenttista).

Vuoden 2025 Tourin viimeinen vuori La Plagne on myrkkyä Alppien väsyttämille jaloille.

Laurent Fignon on ollut La Plagnen valtias kaksi kertaa, toisena kokonaiskilpailun voittovuonnaan 1984, mutta myös loukkaantumisensa ja leikkauksensa jälkeen vuonna 1987.

26. 7. 2025, etappi 20, kumpuileva, 185 km, 2850 nousumetriä. Nantua – Pontarlier.

Viimeistä edellinen etappi ei tällä kertaa ole vuoristoetappi, mutta kyllä tällekin siirtymäetapille riittää 2850 nousumetriä. Keltapaita joukkueineen ei voi nukahtaa, joten täytyy tarkkaan katsoa kenellä vielä riittää voimia irtiottoihin ja laskea huolella kuinka pitkälle voi antaa heidän mennä karkuun.

27. 7. 2025, etappi 21, tasamaa, 120 km. Mantes-la-Ville – Paris Champs-Elysées.

Tour palaa vuoden olympiatauon jälkeen Champs-Elysées’lle. Olihan se viime vuonna vähän outoa lopettaa kisa Nizzassa aika-ajoon.

Tämän vuoden edition viimeiset kilometrit tuovat kilpailijat taas Pariisin ytimeen.

Ensimmäisen kerran Tour päätettiin Champs-Elysées’llä 50 vuotta sitten eli 1975, jolloin Tourin voitti Bernard Thévenet, joka muuten viettää juuri tämän kirjoituksen julkaisupäivänä synttäreitään. Siihen loppui aikanaan Eddy Merckxin valtakausi ja alkoi ranskalaisen pyöräilyn viimeinen kulta-aika. 1975–1985 ranskalainen juhli kisan voittoa peräti 9 kertaa: Thévenet 2 kertaa, Hinault 5 kertaa ja Fignon 2 kertaa. Koska loppuu kisan kotimaan kuiva kausi? Jo 40 vuotta se on kestänyt.

Yhteensä 3320 kilometriä. 7 tasamaan etappia, 6 kumpuilevan maaston etappia, 6 vuoristoetappia, 2 aika-ajoa. 26 kunnon mäkeä (HC, 1. tai 2. kategorian mäkeä), viisi mäen päälle päättyvää etappia, yhteensä 51,550 nousukilometriä. Kyllä taas kelpaa odottaa kesää! Eläköön heinäkuu! Vive le Tour !  

Pääasiallinen lähde on Tourin viralliset sivut, josta löytyy todella paljon materiaalia kesän Tourista:
https://www.letour.fr/fr

Reitin lyhyt esittelyvideo ja muuta videomateriaalia Tour on laittanut Dailymotionin kautta jakoon:

Richard Plugge vastaan Marc Madiot – ja Laurent Fignon

Vuoden 2023 Tourin kaljakiista

Kuka muistaa vielä vuoden 2023 Tourin pienen myrskyn olutlasissa? Silloin vielä nimeä Jumbo Visma kantaneen tallin päällikkö Richard Plugge väitti haastattelussa ranskalaisten ajajien juoneen olutta toisen ja kolmannen viikon välisenä lepopäivänä. ”Olimme ranskalaisen joukkueen kanssa hotellissamme lepopäivänä. Näimme ajajien juovan isoja oluita. Alkoholi on myrkkyä, ja varsinkin kun olet jo valmiiksi väsynyt, tulet vielä väsyneemmäksi”, Plugge virkkoi. 

Plugge antoi haastattelun 2023 Tourin loppupuolella, kun Jumbo Visman Jonas Vingegaard oli kisan kärjessä. Haastattelija oli kysellyt tallin kuskin uskomattomista suorituksista. Plugge ylisti tallinsa professionaalisuutta ja käytti tätä olutkertomusta osoittaakseen, että heidän tallinsa ja heidän ajajansa ovat niin täysin omistautuneita sekä kaikin puolin täydellisiä valmistautumisessaan – toisin kuin leväperäiset ranskalaiset. Mutta kysymykseen miksi Jumbo Visma ei epäilyksien häventämiseksi julkaise ajajiensa dataa, Plugge vastasi: ”asiantuntijat osaisivat lukea sitä, mutta suurin osa tulkitsisi dataa väärin”.

Groupama-FDJ-tallin pomo Marc Madiot oli raivona Pluggen olut-kommentista. Hän puolusti ajajiensa kunniaa ja ammattimaisuutta tuttuun tempperamenttiseen tyyliinsä. Madiot vakuutti, ettei kukaan ajajista ollut juonut alkoholia lepopäivänä. ”Jokaisena lepopäivänä meillä on yhteinen hetki kuljettajieni ja tallin johdon välillä”, Madiot selitti. ”Johto juo oluen, eivät välttämättä ajajat, ja vaikka he olisivat juoneet yhden, se ei olisi ollut viisikymmentä senttilitraa. Olin pöydässä, siellä oli Perriereitä.”

Kylmät germaanit versus kuumat ranskikset

Tätä tallipomojen sapelienkalistelua puitiin heti tuoreeltaan lehdissä, netissä ja sosiaalisessa mediassa. Kohu leimahti sopivasti ennen Tourin viimeistä vuoristoetappia, joka oli FDJ-tallin tähtiajaja Thibaut Pinot’n viimeinen mahdollisuus loistaa ja kruunata komea uransa mahdolliseen etappivoittoon. Nyt oltiin vielä Pinot’n omissa kotimäissä, jotka olivat pullollaan hänen kannattajiaan, joten ranskalaisella oli valtavat panokset pelissä. Ranskalaisyleisö ei myöskään ollut ollenkaan riemuissaan Pluggen kommenteista, joten Jumbon joukkueen ajajat ja henkilökunta sai viimeisen vuoristoetapin ihmismereltä vihamielisen vastaanoton buuauksineen ja sovauksineen.

Kohulla herkuteltiin dramaattisesti myös Netflixin dokumenttisarjassa Ranskan ympäriajon kilpailijat kertovat (kausi 2, jakso 8 ”Viimeinen tanssi”). Madiot sanoi Jumbosta: ”Jumbossa yksityiskohdat ovat germaanisesti kohdallaan. Mietitty, analysoitu, palastettu, suunniteltu, mitä ikinä.” (Suomennos on Netflixin tekstityksestä, joka sivumennen sanoen välillä menee varsinkin ranskasta suomennettujen osuuksien ja repliikkien osalta aika metsään, mutta lienee liikaa toivottu, että suomentaja olisi alan tuntija.)

Ei voisi olla kahta erilaisempaa tallipomoa kuin Plugge ja Madiot. Hollantilainen Plugge on kuivakka ja kylmän laskelmoiva pikkutakkimies, yhtä ilmeikäs kuin rautakanki; pomo, joka haluaa voittaa hintaan mihin hyvänsä, eikä välitä muiden mielipiteistä – eikä paljon muustakaan. Madiot taas on tulta ja tappuraa, pursuaa tunnetta, ja hän arvostaa ranskalaisen perinteen mukaisesti myös intuitiota ja riskinottoa.  

”Olimme nuoria ja huolettomia”

Tämä olut-episodi toissa suvelta tuli mieleeni, kun luin uudelleen kaksinkertaisen Tour-voittaja Laurent Fignonin (12.8.1960–31.8.2010) mainioita muistelmia Nous étions jeunes ei insouciants (on myös käännetty englanniksi nimellä We Were Young and Carefree). Marc Madiot oli näet Laurent Fignonin ikätoveri (Madiot vuotta Fignonia vanhempi) ja he olivat Fignonin kanssa tallitovereita: ensin Renault-Elf-Gitane-tallissa, jota johti legendaarinen Cyrille Guimard, myöhemmin molemmat menivät Guimardin mukana Système U -talliin. Fignon kertoo näet muutamia tarinoita 1980-luvun kisoista, joissa kyllä oli sellaista meininkiä, jota Pluggekin voisi hyvillä mielin katsoa kulmiensa alta.

Maaliskuussa 1982 tuore ammattilainen Fignon ja toisen vuoden ammattilainen Madiot olivat molemmat auttamassa Bernard Hinault’ta voittamaan ”Mäyrän” kotikulmilla Bretagnessa ajettua Tour d’Armor -etappikisaa. Hinault halusi ehdottomasti voittaa omiensa joukossa. Erään etapin jälkeen Hinault pääsi käymään kotonansa, mutta sanoi joukkuekavereilleen, että ”Palaan ruokailun jälkeen pullojen kanssa. Juhlitaan Bretagnea!” Normaalisti tiukka, keskittynyt ja jopa hieman etäinen Hinault oli todella hyvällä ja rennolla päällä, mikä hämmästytti ja ilahdutti hänen nuorempia joukkuetovereitaan.

Ilta tuli ja myös Hinault viinipullojensa kanssa. (Sinänsä jännä juttu, että Bretagne on ollut siiderialuetta jo 1200-luvulta, mutta bretagnelainen Hinault halusi juhlia käyneen omenamehun sijaan käyneen viinipyrälemehun voimin.) Hinault ryntäsi pulloineen joukkueen hotellille, mutta huomasi, että osa joukkueen johdosta, mukaan lukien Guimard, ei ollutkaan joukkueen majapaikassa vaan jossain ihan muualla. Hinault on tunnetusti tulisieluinen, mutta nyt hän oli niin raivoissaan, että tallikaverit eivät olleet koskaan nähneet häntä tällaisessa tilassa. Hotellin käytävillä solvauksia huutava Mäyrä pelotti nuorempia ajajia. Viimein raivoava Hinault karjui: ”No ei se mitään, me juodaan sitten keskenämme nämä pullot!”

Fignon ei muista montako heitä oli pulloja tyhjentämässä. Ei kovin montaa, ehkä 4 (Hinault, Fignon, Jules, Chevalier, …?), korkeintaan kuusi. Mutta viinipulloja nautittiin hyvä määrä: kymmenen … tusina … enemmän? Hinault oli sydämellisen leppoisalla ja kommunikatiivisella tuulella koko bakkanaalin ajan, joten Renaultin joukkuehenkeä viininhöyryiset höpöttämiset kasvattivat ja samalla tallin uudet ajajat Fignon ja Pascal Jules pääsivät Hinaultin suosioon. Metakka alkoi häiritä hotellin muita asukkaita, ja olihan muitakin joukkueita majoittuneina ryyppyporukan valloittamassa hotellissa. Tuskin kukaan sai nukuttua, vaikka vanhan viisauden mukaan etappikisat voitetaan sängyssä leväten. 

Lopulta ryyppyporukka kiipesi huoneisiinsa remuamaan, huutelemaan ja heittelemään pulloja ikkunoista. Madiot oli kaatunut päivän etapilla pahasti, joten hänen koko kroppansa oli pahasti palovammoilla. Muistutti lähinnä muumiota, koska hänet oli sidottu kääreisiin päästä varpaisiin. Hänen sänkynsä nostettiin pystyyn. Madiot karjui! Hotellinjohtaja yritti toppuutella ryhmä Renault-rämää. Kansallissankari Hinault huusi hänelle: ”Vedä käteen! Nyt ollaan mun mailla!” Vasta sianpieremän aikaan rymyjoukko vihdoin hyytyi nukkumaan, joten montaa tuntia hotellissa tuskin nukkui kukaan.

Fignon kärjessä vasemmalla, Hinault oikealla (kuva eri kisasta).

Kun etappi alkoi oli pari–kolme joukkuetta lyöttäytynyt yhteen ja sopinut, että heti etapin lähtölaukauksesta maksetetaan univelkoja Renaultin ryyppyryhmälle, vielä kun heidän veren alkoholipitoisuutensa on korkea. Kisa oli jatkuvaa iskua, joihin kaikkiin Hinaultin asemaa puolustavien apuajajien oli vastattava. Guimard ei sanonut mitään. Päivä oli pitkä ja raskas Guimardin miehille, mutta hyvin viininlitkijöiden energiat ja jalat riittivät, sillä Bernard Hinault voitti kuin voittikin koko kisan! Renaultin ajajat olivat vain juhlineet voittoaan hieman ennenaikaisesti.

Fingon ei ylpeydellä kerro tätä tarinaa. Ranskassa julkisella paikalla kännissä törttöilyyn suhtaudutaan paljon tuomitsevammin kuin Suomessa, siellä moista käytöstä ei sallita edes urheilusankareille. Ajat olivat tosiaan toiset, eikä tällaista showta olisi Renaultin herrat Tourilla pystyneet esittämään. Tour d’Armor oli kuitenkin eri tason kisa kuin Tour de France, joka on primus inter pares ja pyhistä pyhin! Lieventävänä asianhaarana täytyy mainita myös se, että Hinaultin ja Guimardin tehoduon välit olivat jo tuolloin alkaneet rakoilla, ja Hinault oli jo niin iso stara, että tallipäälliköstä ei ollut enää kotikulmillansa rillutelleen tähtiajan hillitsemiseen. Eikä hän edes ollut paikalla kun bileet alkoivat.

Myöhemmin kesällä 1982 Hinault voitti neljättä kertaa Tourin, sitten kahdella seuraavalla kierroksella olikin jo Fignonin vuoro. Aika kovat näytöt siis Guimardin ajajilla.

Pyörä keksitään aina uudestaan ja uudestaan

Plugge rehvastelee Team Visma | Lease a Bike -joukkueensa professionaalisuudella, mutta Guimard ei ollut aikanaan pekkaa pahempi. Fignon ylistää Guimardin 1980-luvun metodista lähestymistapaa: ”Se oli kunnollista. Hän oli todella huipulla. Hänellä oli lomakkeita kaikesta. Hän oli kiinnostunut kaikista uusista metodeista.” Marginaalisia hyötyjä haettiin myös silloin kaikilla osa-aluilla.

Pidemmässä historiallisessa perspektiivissä tuntuu aina hieman ylimieliseltä kun pyöräilyn maailmaan tulee aina uusia talleja, skyta ja jumboja, ja itsevarmoja johtajia, brailsfordeja ja pluggeja, jotka väittävät tekevänsä vallankumouksen pyöräilyssä. Ennen kun oltiin niin pönttöpäitä, ettei siitä ymmärretty mitään eikä tehty kunnolla. Kyllä toki kehitystäkin tapahtuu, mutta osattiin sitä ennenkin! Ja pidettiin samalla vähän hauskaakin. Ainakin silloin kun oltiin pikkukisassa ja tallipomon valvova silmä vältti.

Lähteitä

Laurent Fignon, Nous étions jeunes ei insouciants. Éditions Grasset & Fasquelle (Le Livre de Poche), Paris 2009.

Ranskan ympäriajon kilpailijat kertovat -sarja Netflixissä
https://www.netflix.com/fi/title/81153133?s=i&trkid=14170286&vlang=fi

Kohusta olutlasissa katso vaikka:

Katso myös Rouleur-lehden artikkeli Richard Pluggesta:

https://www.rouleur.cc/blogs/the-rouleur-journal/richard-plugges-vision-for-the-future

Lue myös Velofilon artikkelit
Bernard Hinault on Tourin kovin!
Viisinkertaisen Tour-voittajan treenivinkit
Fignon versus LeMond
Greg LeMond & 3 x Tour-voitto

Pollentierin kainalopissa


Alpe d’Huez. 
16.7.1978. 
Vuoden 1978 Tour de Francen 16. etappi, Saint-Étienne–L’Alpe d’Huez, 240,5 km. 

Tour 1978. Belgialainen Michel Pollentier oli kiertänyt Tourin jo neljä kertaa. Hän oli ollut pari kertaa kokonaiskilpailun seitsemäs, ja kolmella edellisellä kerralla hän oli saavuttanut etappivoitonkin. Hän oli voittanut edellisenä vuotena Italian ja Sveitsin ympäriajot sekä juuri ennen Touria Critérium du Dauphiné Libéré -etappikisan, jossa haetaan asetelmia Tourille. Belgiassa vuoden 1977 urheilijaksi valittu Pollentier oli nyt elämänsä kunnossa! Eikä vuoden 1978 Tourilla ollut enää mukana kisaa edelliset vuodet dominoinut Pollentierin maanmies, viisinkertainen Tour-mestari ja kaikkien aikojen parhaana pyöräilijänä pidetty Eddy Merckx, sillä ”Kannibaali” oli juuri jäänyt eläkkeelle.

Tourin 16. etappi jyskytti kohti Alpe d’Huezin loppunousua, joka on usein pistänyt Tourin asetelmat uusiksi, ja jopa kruunauttanut etapin voittajan koko kisan lopulliseksi valtiaaksi. Pollentier oli hyvissä asemissa kokonaiskilpailun suhteen ja oli ottanut Pyreneillä haltuunsa mäkikirikilpailun johtajan pallopaidan. Hän ajatteli hetkensä koittaneen – nyt oli paikka napata myös keltapaita! 

Pollentier vuoden 1976 Tourilla.

Pollentier iski yksin irti ennen Luitelin nousun huippua, ja viiletti karkuun kuin viitamaan susi koko Romance-joen laakson tasamaan. Pollentier, lempinimeltään Kärpäsenkinttu (Cuisse de mouche), onnistui repimään kolmen minuutin etumatkan ennen etapin loppunousua. Alpe d’Huez on HC-kategorian mäki, sen 13,8 kilometriä raatelevan jyrkkää nousua, kuuluisat 21 mutkaa ja 1125 nousumetriä ovat aina haaste. Varsinkin nyt, kun se tuli yli 240 km pitkän etapin päätteeksi. 

Alpen mäki iskee alussa kuin tuhat volttia! Heti kun ohitetaan Le Bourg-Oisansin pikkukaupunki laakson pohjalla, ylitetään Romanche joki ja käännytään vasemmalle Alpe d’Huezin huipulle johtavalle tielle, on vastassa parin kilometrin pituinen seinäjyrkkä osuus, jossa nousuprosentti on jatkuvasti yli 10 %. Pollentier hyökkäsi pelottomasti vuoren kimppuun nykivällä tyylillään, ja sai kuin saikin sitkeästi pidettyä etumatkansa, vaikka takaa-ajajat olivat hekin pistäneet pökkyä pesään ja ajoivat etumatkaa kiinni vimmatusti. 

Takaa-ajajjien joukossa olivat edellisen vuoden Alpen nousun ykkönen ja koko Tourin kakkonen hollantilainen Hennie Kuiper, tämän maanmies Joop Zoetemelk, joka oli jo kolme kertaa ollut Tourin kakkonen. Kolmas takaa-ajaja oli isäntämaan nuori toivo Bernard Hinault, joka osallistui vasta ensimmäiselle Tourilleen, mutta oli juuri voittanut Vueltan – kyllä, Vuelta ajettiin tuolloin vielä keväällä ennen Touria – ja Ranskan mestaruuden. Toinen Bernard, Bernard Thévenet, edellisen vuoden kokonaiskilpailun voittaja, ei ollut enää kisassa mukana, sillä hän oli joutunut jättämään leikin kesken Tourmalet-vuoren juurella pari etappia aiemmin. 

Pollentier piti pintansa, painoi asentonsa yhä syvemmäksi, levitti olkapäänsä ja jatkoi karmealta näyttävää nykimistään kohti Alpe d’Huezin laskettelukeskusta. Mitä lähemmäs maalia tultiin, sitä rumemmalta Kärpäsenkintun runttaava ajotyyli näytti, ja samalla hänen menonsa alkoi hidastua. Maaliviiva pelasti kuitenkin sitkeän belgialaisen, joka voitti etapin 37:n sekuntin erolla Kuiperiin, ”Iilimatoon”, edellisen vuoden Alpen valtiaaseen, joka nytkin oli loppurutistuksessa onnistunut tekemään 8 sekuntia eroa kolmantena maaliviivan ylittäneeseen Hinaultiin, ”Mäyrään”.

Pollentier oli myös saanut 20 bonussekuntia Bourg d’Oisansin välikiristä, joten hän otti keltapaidan haltuunsa 4 sekuntin erolla. Podiumilla Pollentierin päälle puettiin hänen uransa ensimmäinen keltapaita. Mutta dopingtesti odotti etapin voittajaa. Pollentier halusi käydä nopeasti hotellillaan vaihtamassa keltapaidan Hollannin mestarin paitaan, laittoipa hän vielä takinkin päälleen, vaikka oli heinäkuun helle. 

Dopingtestiä suoritti ensimmäistä kertaa tohtori Le Calvez, joka halusi tehdä testit sääntökirjan mukaan. Hän komensi Pollentierin laskemaan ajohousut polviin asti ja käärimään paidanhelmat ylemmäs. Häveliäsyyssyistä tai leväperäisyyttään Tourin lääkärit eivät olleet aiemmin näin vaatineet. Vastahakoisen ajajan peniksen alta sojotti kiinnelaastareilla ihoon kiinnitetty muoviletku, joka nousi selkää pitkin kilpailijan kainaloon asti. Kainalosta löytyi muovipussi, jossa oli virtsaa. Eikä Pollentierin omaa virtsaa.

Pian huhut alkoivat levitä, että etapin voittajan virtsanäytteessä oli jotain outoa. Kohu on valmis. Parin tunnin päästä tuli kisajärjestäjien päätös, että Pollentier on hylätty ja potkaistu ulos kisasta. Hämmentynyt Pollentier kirjoitti Tourin johtajalle pahoittelukirjeen ja pakkasi kamansa. Hän sai myös kahden kuukauden kilpailukiellon. Hänestä ei koskaan tullutkaan keltapaitaa, vaan se annettiin Joop Zoetemelkille.

Yllättyneen Pollenterin kerrotaan sanoneen käryiltana joillekin lähimmilleen: ”Tämä on outoa. Olen aina käyttänyt tätä ruiskua, eikä koskaan ole käynyt mitenkään.”1 Hinault kommentoi tuoreeltaan: ”Voin jopa sanoa, että se on masentavaa. Miten hänen luokkansa mestari voi tehdä tällaisen virheen?” (L’Equipe, 17.07.1978) Laurent Fignon, vuosien 1983 ja 1984 Tourin voittaja, kertoo muistelmissaan, että tämä Pollentierin kuuluisaksi tekemä vilppimuoto oli tuohon maailmanaikaan hyvin yleinen.2 1970-luvun lopussa dopingtestaus ei näyttänyt olevan kovin vakavasti otettavaa, huijaukset mahdollisia – ja jopa yleisiä – sekä lääkärienkin huhuttiin olleen välillä korruptoituneita.

Alpella vietetyn lepopäivän jälkeen Tour jatkoi matkaansa kohti Pariisia. Toimittajilla oli lepopäiväksikin hommia, sillä skandaali laittoi jo kirjoitetut jutut uusiksi. Hämmentyneitä haastatteluja ja synkkiä kirjoituksia Tourin ja koko pyöräilyn maineen lianneesta tapauksesta laadittiin raikkaassa vuoristoilmassa. Eikä Polletier muuten ollut ainoa, joka jäi tuona päivänä kiinni. Antoine Gutierrez oli yksi satunnaisotannalla dopingtestiin joutuneista ajajista. Hän käytti samaa menetelmää, ja jäi kiinni samaan tapaan.

Alpe d’Huez käänsi taas kisan uuteen asentoon. Etapin voittajaksi kirjoitettiin historiankirjoihin Hennie Kuiper, joka otti näin toisen Alpen voittonsa heti edellisvuoden ykkössijan perään. Hinault nousi etapin kakkoseksi, ja hyviin asemiin kokonaiskilpailun kannalta, sillä lopulta kolme etappia myöhemmin hän voitti ratkaisevan aika-ajon, nappasi keltapaidan ensimmäistä kertaa itselleen, eikä sitä kukaan saanut enää häneltä pois. Hinault voitti näin ensimmäisen Tourinsa. Kaikkiaan Hinault voitti peräti viisi Touria ja oli kaksi kertaa toinen. Viimeisen kerran Hinault voitti vuonna 1985, johon päättyi ranskalaisten voittoisa kausi; peräti 9 voittoa (Hinault 5, Fignon 2 ja Thévenet 2) vuosien 1975 ja 1985 välillä. Tämän jälkeen ranskalainen ei ole noussut podiumin keskimmäiselle pallille!

Lyhyen kilpailukieltonsa jälkeen Pollentier palasi kisaamaan ja ajoi ammattilaisena vielä vuoteen 1984 asti. Hän palasi Tourillekin vielä kolme kertaa, mutta ei enää kertaakaan päässyt maaliin asti, eikä muutenkaan suuren suuria voittoja kohdalle enää osunut. Parhaat saavutuksensa Pollentier saavutti loppu-urallaan Vueltassa: kokonaiskilpailun kolmas vuonna 1979, toinen vuonna 1982 ja etappivoitto viimeisenä kisakautenaan (1984). Kaikkiaan hän voitti urallaan kolme etappia Tourilla, Vueltassa kaksi sekä Girossa yhden. Hän oli myös kaksinkertainen Belgian mestari (1977 & 1978).

Tour 1978, 16. etappi. Saint-Étienne–L’Alpe d’Huez, 240,5 km

Etapin voittaja Michel Pollentier diskattiin ja suljettiin ulos kilpailusta

  1. Hennie Kuiper, 7.23:45
  2. Bernard Hinault, 0:08 perässä voittajaa
  3. Joop Zoetemelk 0:41
  4. Joaquim Agostino 1:34
    (Agostino voitti seuraavana vuonna Alpen huipulle päättyneen etapin liki kahden minuutin erolla.)

Tour 1978 lopputulokset 

  1. Bernard Hinault
  2. Joop Zoetemelk 3:56 perässä voittajaa
  3. Joaquim Agostino 6:54
Bernard Hinaultin ensimmäinen Tour-voitto. Hän voitti kisan 1978, 1979, 1981, 1982 ja 1985.

Viitteet

1 Cols mythiques, s. 30.
2 Fignon 2009, s. 99.

Lähteet

L’Équipe, Cols mythiques du Tour de France. Un ouvrage réalise par Serge Laget & Jacques Hennaux. L’Équipe 2005.

Laurent Fignon, Nous étions jeunes et insouciants. Éditions Grasset & Fasquelle (Le livre de poche) 2009.

Jean-Paul Vespini, The Tour is won on the Alpe: Alpe d’Huez and the classic battles of the Tour de France. Velo Press 2008.

Katso Ranskan television käryä käsittelevä uutislähetys, jossa Pollentieriä haastatellaan:

https://www.ina.fr/ina-eclaire-actu/video/caa7800766501/dopage-michel-pollentier

Lue myös Velofilon muita aiheeseen liittyviä juttuja:

Tourin suurin huijaus!

Bernard Hinault on Tourin kovin

Bernard Hinaultin treenivinkit

Marco Pantanin alamäki

Mont Ventoux on Tourin jättiläinen numero 1

Pyöräilyn dopingslangi

Vuoden 2018 Tour de Francen reitti

Näin syksyn sateisina ja synkeinä päivinä on piristävää kääntää katsettaan jo ensi kesään. Tourin reitin julkaisupäivä on meille Tour-faneille vuoden käännekohta, kuin uusi vuosi alkaisi. Ensi suven Tourin reittikartta paljastettiin Pariisissa tänään 17.10.2017. Mitä tarjoaa järjestyksessään 105. Tour de France?

Vain kahdeksan ajajaa joukkueessa

• UCI:n uuden säännön mukaan jokaisessa joukkuessa on viime vuosien yhdeksän ajajan sijaan vain kahdeksan urheilijaa. Näin ollen lähtöviivalle ei asetukaan 198 polkijaa, vaan 22:n joukkueen 8 miestä eli 176.

• Tänä vuonna on melkein 100 % ranskalainen Tour, sillä ainoastaan viitisentoista kilometriä kurvaillaan vuoristossa Espanjan Baskimaan puolella.

• Ensi kesänä ei ole prologia, vaan ensimmäinen etappi on täysipitkä (189 km) tasamaan etappi.

• Joukkueaika-ajoa on jo pari vuotta odoteltu, nyt se on onneksi mukana. Kolmannella etapilla kiidetään joukkueittain 35 km niin että wattimittarit vinkuu.

• Mukulakivien paluu: 9. etappi kolistelee kuuluisilla Paris–Roubaix-kisasta tutuilla, armottomilla mukulakivillä kaikkiaan 21,7 km matkan. Saa nähdä minkälaista kalustoa tällä etapilla tänä vuonna nähdään.

• Vuorille päästään vasta ensimmäisen lepopäivän jälkeen eli kymmenentenä ajopäivänä.

• Alkuetappeja (1–9) pyritään elävöittämään uudella innovaatiolla eli antamalla kolmelle tietyn kilomerimäärän ensimmäisenä ylittäneille 3, 2 sekä 1 sekuntia aikahyvitystä.

• Bonussekuntit ovat mukana, joten etapin voittaja saa 10 hyvityssekuntia, toinen 6 sekuntia ja etapin kolmannenkin ajasta vähennetään 4 sekuntia.

• Klassikkomäistä on mukana Alpe d’Huez, mutta aika-ajoa ei tänä vuonna ajeta vuoria kiiveten.

• Ensi kesänä kahden jokavuotisen vuoriston marssijärjestyson myötäpäivään eli ensin Alpit ja kolmiviikkoisen kilvanajon loppuhuipennusta pedataan Pyreneille.

• Pyreneiden kunkkuetapiksi nimetty 17. etappi on vain 65 kilometriä pitkä, mutta niistä 38 on raatelevaa nousua. Etappi päättyy col du Portet -mäen huipulle 2215 metriä merenpinnan yläpuolella.

• Kuten tänä vuonnakin, 20. etappi on henkilökohtainen aika-ajo, joten parhaimmillaan jännitystä kokonaiskilpailun voittajan suhteen riittänee toiseksi viimeiseen ajopäivään asti.

Tour 2018

  • 3 329 km
  • 8 tasamaan etappia
  • 5 kumpuilevaa etappia
  • 6 vuoristoetappia, joista kolmessa maali on mäen huipulla (La Rosière, Alpe d’Huez, Saint-Lary-Soulan col de Portet)
  • 1 henkilökohtainen aika-ajo
  • 1 joukkueaika-ajo
  • 2 lepopäivää

Koko Tourilla noustaan 25 mäkeä, jotka on luokiteltu vähintään kakkoskategorian mäeksi tai vaativammaksi (ykköskategoria tai luokituksen ulkopuolella eli hors catégorie). Näistä mäistä 11 on Alpeilla, 4 Keskiylängöllä ja 10 Pyreneillä. Vertailun vuoksi vuonna 2015 vastaaviin luokituksiin kuuluvia mäkiä oli 25, vuonna 2016 28 ja vuonna 2017 23 kappaletta.

Tässä etapit (en ehtinyt vielä kaikkien kerrottua tyyppiä tarkistaa).

ETAPPI Tyyppi päivä Lähtö ja maali Pituus
1 Tasamaa lauantai 7.7.2018 Noirmoutier en l’ile / Fontenay-le-Comte 189 km
2 Tasamaa sunnuntai 8.7.2018 Mouilleron-Saint-Germain / La Roche-sur-Yon 183 km
3 Joukkueaika-ajo maanantai 9.7.2018 Cholet / Cholet 35 km
4 Tasamaa tiistai 10.7.2018 La Baule / Sarzeau 192 km
5 Tasamaa keskiviikko 11.7.2018 Lorient / Quimper 203 km
6 torstai 12.7.2018 Brest / Mûr-de-Bretagne 181 km
7 perjantai 13.7.2018 Fougères / Chartres 231 km
8 lauantai 14.7.2018 Dreux / Amiens Métropole 181 km
9 sunnuntai 15.7.2018 Arras / Roubaix 154 km mukulakiviä 21,7 km
1. lepopäivä maanantai 16.7.2018 (Annecy)
10 Vuoristo tiistai 17.7.2018 Annecy / Le Grand-Bornand 159 km
11 Vuoristo keskiviikko 18.7.2018 Albertville / La Rosière Espace San Bernardo 108 km
12 Vuoristo torstai 19.7.2018 Bourg-Saint-Maurice Les Arcs / Alpe-d’Huez 175 km
13 perjantai 20.7.2018 Bourg d’Oisans / Valence 169 km
14  Kumpuileva lauantai 21.7.2018 Saint-Paul-Trois-Châteaux / Mende 187 km
15 sunnuntai 22.7.2018 Millau / Carcassonne 181 km
2. lepopäivä maanantai 23.7.2018 (Carcassonne)
16 tiistai 24.7.2018 Carcassonne / Bagnères-de-Luchon 218 km
17 Vuoristo keskiviikko 25.7.2018 Bagnères-de-Luchon / Saint-Lary-Soulan 65 km Maali 2215 metrin korkeudessa, 38 km ylämäkeä
18 torstai 26.7.2018 Trie-sur-Baïse / Pau 172 km
19 perjantai 27.7.2018 Lourdes / Laruns 200 km
20 Henkilökohtainen aika-ajo lauantai 28.7.2018 Saint-Pée-sur-Nivelle / Espelette 31 km
21 Tasamaa sunnuntai 29.7.2018 Houilles / Paris Champs-Élysées 115 km

Tässä esimakua tulevasta. Palataan asiaan tarkemmin myöhemmin. Kesä on jo näköpiirissä!

Linkki reitin esittelyvideoon:
http://www.dailymotion.com/video/x64x0l2


Vuoden 2017 Tourin reitti
• Vuoden 2016 Tourin reitti

Tuleva ranskalainen Tour-voittaja?

Ranskalainen ajaja on voittanut Tour de Francen viimeksi vuonna 1985. Yli 30 vuotta on ranskalaisille pyöräilynrakastajille järkyttävän pitkä aika. Eddy »Kannibaali» Merckxin valtakauden loputtua alkoi Ranskan pyöräilyn viimeisin kultakausi. Merckxin kesäpaidan väri oli keltainen, sillä hän hallitsi myös Touria vuosikaudet, kunnes Bernard Thévenet onnistui kukistamaan tämän kaikkien aikojen parhaan pyöräilijän vallastaan. Ja kaksi voittoa taistelleen Bernardin takaa tuli myös toinen, vielä kovempi, nimittäin Bernard Hinault.

Hallinnasta kuivaan kauteen

Vuodet 1975–1985 olivat ranskalaisten hallintaa Tourilla. Thévenet voitti 1975 ja 1977, sitten Hinault 1978, 1979, 1981, 1982 ja vielä 1985. Mäyrän voittojen välissä Touria hallitsi Laurent »Intellektuelli» Fignon, joka voitti vuosien 1983 ja 1984 kisat. Näin ollen kymmenessä vuodessa vain kaksi kertaa voitto matkasi kotimaan ulkopuolelle. 1976 Thévenet ja viimeistä Touriaan ajava Raymond Poulidor eivät onnistuneet estämään belgialaisten rynnistystä ja loistavan mäkimiehen, kuusinkertaisen mäkikirikilpailun mestarin Lucien Van Impen ainoata kokonaiskilpailun voittoa. Vuonna 1980 Hinault joutui riisumaan keltaisen paitansa ja jättämään kisan kesken loukkaantumisen takia, joten vihdoin hollantilainen Joop Zoetemelk pääsi nousemaan keskipallille, neljä kertaa hän oli joutunut tyytymään toiseen sijaan.

Tombeau Laurent Fignon 23.12.2016
Laurent Fignon, ranskalaisen pyöräilyn tähti 1980-luvulla.

Vuoden 1985 jälkeen ranskalaisille alkoi kuiva kausi. Hinault tuli vielä 1986 kakkoseksi ja 1989 Fignon hävisi Tourin historian tiukimman kisan samalle miehelle kuin Hinault kolme vuotta aiemmin eli Greg LeMondille. Sitten kolmen parhaan joukkoon pääsi vasta Richard Virenque, joka on kolmas 1996 ja seuraavana suvena pykälää parempi. Ja aina vaan vaikeammaksi meni, sillä vasta 2014 nähtiin seuraavan kerran kotimaan ajaja Champs-Élysées-bulevardilla tuulettelemassa kokonaiskilpailun menestystä. Silloin yllättäen ranskalaisia olikin voittajan, Vincenzo Nibalin, molemmilla puolilla: veteraani Jean-Christophe Péraud kakkosena ja nuori leijona Thibault Pinot kolmosena (kaikkiaan 6 ranskalaispolkijaa oli kahdenkymmenen parhaan joukossa).

Toivo herää taas

Tämän jälkeen epätoivo on vaihtunut toivonkipinään, semminkin kun seuraavana vuonna nuortenkisan voittajan, kolumbialaisen Nairon Quintanan takana oli ranskalaiskolmikko Romain Bardet, Warren Barguil ja Thibaut Pinot. Viime kesänä Bardet jatkoi loistavia otteitaan ja nousi upeasti toiseksi kokonaiskilpailussa vahvan kolmannen viikon ansiosta. Hän jätti taakseen myös Quintanan. Suvereeni Tour-hallitsija Christopher Froome oli kuitenkin yhä yli neljä minuuttia vahvempi. Mutta näin lähelle voittoa ranskalainen ajaja ei ollut pitkään aikaan päässyt, sillä ero voittajaan oli Péraudilla kaksi vuotta aiemmin liki kaksinkertainen.

Péraud on jo uransa lopettanut, mutta näin montaa kokonaiskisan voittoa havittelevaa fransmannia ei ole näyty aikoihin. Koska se voitto vihdoin jää kotimaahan? Ja kuka sen voiton ottaa?

Kovimmassa kurssissa on tällä hetkellä 26-vuotias Bardet, jolla on vielä monta vuotta aikaa yrittää kavuta vielä yhtä sijaa ylemmäs. Samanikäinen Pinot taas on kahdella viime Tourilla ollut epätasainen (ja epäonninenkin), ja joku voi jo hieman alkaa epäilemään löytyykö mieheltä tarvittavaa tasaisuutta ja sitkeyttä kolmen viikon mieheksi ja kisan voittoon asti. Jos kaikki menee nappiin, niin mikä ettei, sillä onhan hän myös aika-ajoaan petrannut. Vuoden 2012 Tour de l’Avenir -voittaja Barguilin näytön paikka on pian, sillä 25-vuotiaan Sunweb-tallin ajajan täytyisi vielä nostaa tasoaan, jotta parantaisi toissavuoden 14:sta sijaansa. Entä sitten Julian Alaphilippe (24 v.)? Mihin suuntaan hän kehittyy, sillä iskijä-tyyppinen ajaja on näyttänyt kehittyneen myös mäkimiehenä.

Kultainen pyörä

Mutta taas kuuluu kummia Bretagnesta, joka on tuottanut aikojen saatossa niin monet Ranskan kovimmista kammenpyörittäjistä. Painakaa mieleenne nimi David Gaudu, sillä hänestä kohistaan Ranskan pyöräilypiireissä kovasti.

Vuosi 2016 oli David Gaudulle kovan kehityksen vuosi. Toukokuussa hän voitti Tšekin tasavallassa kolmen päivän Peace Race U23 (ranskaksi Course de la Paix espoirs) -kisan. Elokuussa hän kisaili rinta rinnan ammattilaisten parhaimmiston joukossa Tour de l’Ain -kisassa ollen sen viides. Kauden kruununa hän voitti kahdeksanpäiväisen Tour de l’Avenir -etappikisan, jota pidetään U23-ajajien, eli 23 tai nuorempien, (joita ranskaksi kutsutaan hauskasti sanalla espoir, ›tulevaisuuden toivot›, ›lupaukset›, ›toiveet› – niitähän heihin ladataan) Tour de Francena.

David Gaudu, ranskalaisen pyöräilyn suurin lupaus.

Vélo Magazinen viime numerossa (#547, décembre 2016/janvier 2017) jaettiin taas palkintoja viime vuoden parhaille ranskalaisille ja kansainvälisille pyöräilijöille. Kansainvälinen jury muuten valitsi vuoden 2016 Kultainen pyörä -kisan (Vélo d’Or Mondial) voittajaksi Peter Saganin (86 pistettä), ennen Chris Froomea (70 pistettä) ja Nairo Quintanaa (43 pistettä).

Kansallisen juryn valinta vuoden parhaaksi ranskalaisajajaksi oli Romain Bardet (120 pistettä), toisena Arnaud Démare (88) ja kolmantena Julian Alaphilippe (62). Muistutettakoon tässä välissä, että samaan kisaan osallistuvat myös maastopyöräilijät ja ratapyöräilijät, joten viime vuosien voittajien joukosta löytyy myös maastotähti Julien Absalon (kolme kertaa peräkkäin) ja ratamestari Gregory Baugé.

Nuorten kisan eli Vélo d’Or Espoirs voitto taas on vuodesta 1995 lähtien laskettu kisoista kerättyjen pisteiden perusteella. Tänä vuonna voittaja keräsi ennätykselliset 1433 pistettä. David Gaudu oli voittajan nimi.

David Gaudu on ranskalaisen pyöräilyn suurlupaus
David Gaudu 2016.

Näiden temppujen Gaudu hän sai ensimmäisen ammattilaissopimuksensa FDJ-tallissa, jossa hän hän ehti olla vain muutaman kuukauden harjoittelijan statuksella (stagiaire). Kokenut FDJ-tallin tallipäällikkö Marc Madiot, itsekin muuten vahna Tour de l’Avenir -voittaja, oli vakuttunut: »Olen kahdenkymmenen vuoden ollut onnekas kohdatessani muutamia ilmiömäisiä lahjakkuuksia. Ne voidaan laskea yhden käden sormista. Hän kuuluu niihin.» (Vélo Magazine 547, s. 44.)

Pikachu

Mukiinmenevän kisamenestyksen lisäksi Gaudua kiidättää nuorikaisen potentiaalista liikkuvat hurjat tarinat. Hän on mitoiltaan perinteisen mäkimiehen mitoissa, sillä pituutta on 1,73 m mutta painoa vain 53–54 kiloa. Mäessä häntä kiidättää hirmuinen moottori, sillä testeissä on mittauttanut VO2max-arvoikseen 92 ml/min/kg ja kentälläkin 90! Mutta näin käsittämättömän kovat luvutkaan eivät takaa kenestäkään automaattisesti kovaa mäkimiestä, sillä todellisen mäkimiehen täyty jaksaa kiitää useampi mäki peräjälkeen sekä kestää korkeaa, vähähappista ilmanalaa.

No, kuinka sujuu nuorelta herralta kiipeäminen, sillä eihän hän edes ole kotoisin vuoristoseudulta. Ensimmäisen vuorensa kisassa Gaudu ajoi vuoden 2013 Classique des Alpes Juniors -kisassa, jossa hän iski heti ensimmäisessä nousussa Kissan Kukkulalla (Le Col du Chat). Seuraavat kolme nousua hän ajoi kisan kärjessä, kunnes törmäsi kissan kanssa ja kaatui. En tiedä oliko kissa musta, mutta kisan voiton Gaudu menetti tähän kolariin.

Ranskan nuorten joukkueen valitsija Pierre-Yves Châtelon on vakuuttunut: »En ole ikinä nähnyt moista mäkimiestä.» Hänen entinen amatöörijoukkueensa valmentaja Rodolphe Henry taas kertoo kuinka Pyreneillä harjoitusleirillä helmikuussa 2015 hän päätti lähettää muut ajajat jo hotellille, mutta tehdä vielä Gaudulle  julman testin Tourista tutulla Col du Portillonilla. Gaudu pistettiin tekemään auton torven töräytyksestä kymmennen sekunnin sprinttejä ylämäkeen, sitten 20 sekuntia normivauhtia ja taas 10 sec kiri jne. Kovatkin kuskit hyytyvät yleensä viimeistään kymmenen, viidentoista vedon jälkeen. Gaudu se vaan jatkoi vetojaan. Autossa istuneet alkoivat jo epäuskoisena kaivelemaan äläpuhelimiaan taskuistaan kuvatakseen nuoren toivon suoritusta. Gaudu jaksoi vetää samaan tyyliin mäen päälle asti! Ei ihme, että Gaudun iskuja verrataan nuoren Alberto Contadorin tyyliin. (Vélo Magazine 547, s. 44–45.)

Gaudua odotellessa

Bardet, Pinot, Barguil… Gaudu. Nyt on ranskalaisten pullat paremmin uunissa kuin aikoihin, joten Tourin kotimaassa seuraavia ajoja odotellaan palkintopallin kiilto silmissä. Itse rohkenen veikata, että viimeistään 2020 loppuu fransmannien kuiva kausi.

Gaudua tuskin nähdään Tourilla vielä tulevana kesänä, antaa hänen vielä kehittyä ja harjaantua kisailijana. Itsekin hän tunnustaa: »Ammattilaiseksi tulessa lähdetään taas nollasta. On vielä valtavasti tietä kuljettavana. Luonnollisestikin pidän eniten etappikisoista. Isot etappikisat vuorineen, kolmen viikon kisat, niistä minä haaveilen. […] Ja unelmani on voittaa sellainen. Unelma, joka voisi muuttua tavoitteeksi.» (Vélo Magazine 547, s. 48.)

En attendant Godot oli Samuel Beckettin kuuluisa näytelmä (kyllä, hän kirjoitti sen ensin ranskaksi, vasta pari vuotta myöhemmin käänsi itse englanniksi nimellä Waiting for Godot), jossa odoteltiin Godot-nimistä henkilöä, joka ei sitten koskaan saapunutkaan. Huomenna hän tulee on yksi suomennos näytelmän nimestä, Godota odotellessa toinen. Tätä huomista ranskalaiset ovat odotelleet pitkään. Mutta jos Godot ei koskaan tullut, niin nyt uskotaan Gaudun tulemiseen. Gaudua odotellessa. En attendant Gaudu…

* * *

 

Jalkapalloilija ja pyöräilijä kilpasilla

Monesti ainakin me Tour de France -fanit mielellämme toistamme sitä, että Tour on maailman suurin vuosittain järjestettävä urheilutapahtuma. Sen edelle koossa menevät vain joka neljäs vuosi järjestettävät jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset. No, onhan ne paraikaa järjestettävät jalkapallon EM-kisatkin iso tapahtuma, mutta eipäs tällä kertaa vertailla kummalla on isommat lelut, vaan tarkastellaan minkälaisia eroja näiden huippu-urheilijoiden – jalkapalloilijoiden ja pyöräilijöiden – välillä on.

Kesäkuun Vélo Magazine’ssä oli aiheesta pieni teema (Vélo Magazine, juin 2016, s. 172–177.). Otetaan siitä vauhtia leikkimieliseen vertailuun.

Kalorikulutus

Jalkapallo-ottelu kestää sen puolitoista tuntia ilman lisäaikaa, joten maantiepyöräilykisat ovat selkeästi kestoltaan pidempiä. Kun pyöräkisa, niin klassikokisat kuin monet grand tour kisan etapitkin, kestävät usein sen kuutisen tuntia, kuluu pyöräilijältä helposti 6000–7000 kaloria kilpailusuorituksen aikana. Jalkapallo-ottelussa juostaan usein rajusti kiihdytellen jopa yli kymmenen kilometriä, joten kyllä siinäkin kuluu sellaiset 1500 kaloria. Eroksi muodotuu suorituskyvyn ja sen säilyttämisen kannalta se, että pyöräilijän on pakko tankata paljon enemmän suorituksen aikana. Jalkapalloilija voi tyytyä väliajalla pieneen, 30–60 gramman hiilihydraattiannokseen urheilujuomasta tai vaikka geelistä. Pyöräilijän on taas säilyttääkseen iskunsa kisan loppuun asti nautittava sellaiset 60–90 grammaa hiilihydraattia per tunti, muuten tulee noutaja. Näin ollen pyöräilyssä energian imeytyminen saattaa aiheuttaa ongelmia, sillä maha ei välttämättä ole aina samalla aaltopituudella kuin ajaja haluaisi.

Rasvaprosentti

Ammattipyöräilijöitä usein pilkataan siitä, että heillä on ruumiinrakenne kuin pulkkanaruilla. No, onhan niitä isolihaksisempia sprinttereitäkin, mutta yhtä kaikki, rasvaprosentti pyritään pyöräilyssä pitämään mahdollisimman alhaisena, muillakin kuin vuoristokauriin lailla mäissä kiipeävillä erikoismiehillä. Mäkimiesten rasvaprosentti on usein viiden prosentin luokkaa, muilla Tour-tason pyöräilijöillä se on korkeintaan muutaman prosentin korkeampi. Nykyjalkapalloilijat ovat hekin kyllä vauvatalinsa usein jo kuluttaneet, sillä esimerkiksi belgian maajoukkueen pelaajien rasvaprosentti pyörii haarukassa 8–10 %. Urheilun tutkimuksen keskittyneen Bakala Academyn tieteellinen johtaja Peter Hespel kertoo samanlaisista prosenteista myös heidän mittauksissaan. Vaikka jalkapalloilijat olisivatkin ruuminrakenteeltaan vankempia, ei heidän rasvaprosenttinsa ole merkittävästi suurempi.

Paino laajemminkin ottaen on myöskin enemmän rajoittava tekijä pyöräilyssä, joten pyöräilyssä harvat kirimiehetkään painavat paljon yli 80 kiloa, kun jalkapallossa taas Oliver Giroud tai Romelu Lukaku -tyyppiset pelaajat voivat kaikkine lihasmassoineen painaa jopa yli 90 kiloa (Lukaku taisi painaa 94 kg).

Nopeat ja hitaat lihassolut

Vaikka pyöräilijä olisi kuinka kirimies tyyliin isolihaksinen Marcel Kittel, on hänellä oltava paljon myös niin kutsuttuja hitaita lihassoluja, jotta hän pääsee sinne loppusuoralle asti, sillä sinne on usein 200–250 kilometriä matkaa. Näin ollen suhdeluku on hitaiden hyväksi noin 70 % versus 30 % jopa sprinttereillä, muilla hitaita on sitäkin enemmän. Sitä vastoin jalkapalloilijoilla solujen suhde on tasapainoinen, likipitäen puolet ja puolet, eikä heidän myöskään tarvitse erityisesti harjoitella kestävyysominaisuuksiaan.

lionel_messi_player_of_the_year_2011

VO2 max

Maantiepyöräilyssä maksimaalinen hapenottokyky on ratkaisevan tärkeä ominaisuus, oikea sine que non eli jos sitä ei ole riittävästi, ei ole mitään asiaa huipulle. Joskus näkee arvioitavan, että korkeimmalle ammattilaistasolle päästäkseen ajajalla täytyy olla VO2 max vähintään 75. Jalkapallossa huipputasolla riittää Hespelin mukaan 50–60, sillä siinä suoritukset ovat hyvin erityyppisiä kuin pyöräilyssä. Jalkapallossa ei 90:n minuutin keskinopeudella ole merkitystä, toisin kuin pyöräilyssä, jossa pitää sitten olla huippuiskussa vielä kuuden tunnin suorituksen viime metreilläkin.

Leposyke

Entä sydän? Ammattipyöräilijöillä leposyke on pitkäkestoisen harjoittelun myötä laskenut hyvin alhaiseksi, usein välille 35–40. Ammatikseen jalkapalloa pelaavat saavat testeissä arvoja välillä 45–55, joka sekin on erinomainen tulos. Pyöräilijät harjoittelevat 20–30 tuntia, jonka he ovat miltei koko ajan liikkeessä. Jalkapallo taas sisältää tietenkin paljon teknistä harjoittelua jne, eivätkä he liiku koko aikaa kieli vyön alla, mikä selittää tätä eroa.

Tekniikan oppiminen

Vielä yksi pieni ero, eläköön sekin. Kun pyöräily ei kuitenkaan ole teknisesti niin vaikeaa oppia, voi lajiin vaihtaa vielä aikuisuuden kynnyksellä ja silti saavuttaa huipputason. Ei ole tavatonta kuulla pyöräilijästä, joka on vaihtanut lajia vaikka 18-vuotiaana ja päätynyt ammattilaiseksi asti. Jalkapallossa tämä on käytännössä mahdotonta, sillä lajityypillinen harjoittelu täytyy alkaa hyvin paljon aikaisemmin, että koordiaatio ja tekniikka saadaan riittävälle tasolle. Se vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja harjoittelua.

Molemmat lajit ovat huipulla äärimmäisen kovia ja kilpailu on kovaa, joten tämä leikkimielinen vertailu ei suinkaan halua asettaa kumpaakaan toisen yläpuolelle. Ainoastaan toin esille muutamia eroja. Eläköön ne erot, nauttikaamme molemmista hienoista lajeista!

Critérium du Dauphiné valmistaa Tourille

Kuten Tour de France aikoinaan, myös Critérium du Dauphiné -kisa syntyi lehden mainostempauksena. Georges Cazeneuve oli mukana perustamassa toisen maailmansodan jälkeen Dauphine libéré -lehteä, ja hän myös ideoi pyöräkisaa lehden aseman vankistamiseksi. Pyöräily oli tuolloin suosituimpia yleisölajeja, joten vuonna 1947 ensimmäisen kerran järjestetystä Critérium du Dauphiné libéré -kisasta tulikin pian hyvin suosittu, niin ajajien kuin katsojienkin parissa, kuten myös taloudellinen menestys. Myös Dauphine libéré –lehti alkoi menestyä, ja nykyäänkin Grenoblessa päämajaansa pitävää lehteä luetaan laajalti Rhône-Alpesin aluella ja siitä tehdään useita eri editioita eri departementtien asukkaille.

Georges Cazeneuven veljenpoika Thierry Cazeneuve on muuten myös työskennellyt sekä setänsä perustamassa lehdessä että pyöräkisassakin. Georges oli kisan johtaja vuodet 1947–1980, Thierry 1988–2009. Thierry on myös kirjoittanut useita kirjoja pyöräilystä, joista on pakko mainita legendaarisen Pierre Chanyn kanssa kirjoitettu klassikkojärkäle La fabuleuse histoire du Tour de France sekä myös nyt käsiteltävän kisan historiikki La grande histoire du Critérium du Dauphine libéré 1947–2007.

Tourin järjestäjä osti tapahtuman

Vuodesta 2010 lähtien kisan on järjestänyt ASO eli Amaury Sport Organisation, joka on myös Tour de Francen järjestäjä. Järjestäjän vaihtuessa kisan nimestä tiputettiin lehteen viittaava viimeinen sana pois. Nykyään kilpailun mini on Critérium du Dauphiné, ja kisan johtoon nousi Bernard Thévenet, kaksinkertainen Tour-voittaja (1975 & 1977) ja samoin kaksinkertainen Dauphiné-voittaja (1975 & 1976).

criterium_du_dauphine_logo

Viime vuosina Dauphiné on vakiinnuttanut asemansa tärkeimpänä »Tourinaluskisana». Dauphinén voittajan harteille on usein puettu Tourin ennakkosuosikin viitta. Tänäkin vuonna monet Tourin kokonaiskilpailun kovimmat kilpakumppanit hakevat asetelmia ja testaavat kuntoaan tässä Rhône-Alpesin alueen kahdeksanpäiväisessä kisassa, onhan mukana viime vuoden voittaja Christopher Froome, haastajat Alberto Contador, Fabio Aru ja Richie Porte sekä kotimaan suurimmat toivot Thibaut Pinot ja Romain Bardet.

Tourin kuninkaantekijä?

Mikään automaattinen Tourin kuninkaantekijä Dauphiné ei toki ole, vaikka yksitoista kertaa Tourin voittaja on myös Dauphinéssa juhlinut (laskuista on poistettu Lance Armstrongin kaksi Dauphiné–Tour-voittoa). Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Dauphiné–Tour-tupla on onnistunut kolme kertaa. Voittaja on tällöin aina ollut Sky-tallin miehiä: Bradley Wiggins vuonna 2012 sekä Christopher Froome 2013 ja 2015.

Kukaan ei ole voittanut kisaa kolmea kertaa enempää, nyt Froomella on mahdollisuus nousta tähän kolmen voiton kaartiin. Neljä ajajaa on kolme kertaa keskimmäiselle pallille noussut: ranskalaiset Nello Lauredi, Bernard Hinault ja Charly Mottet sekä espanjalainen Luis Ocaña. Hassu trivia on se, että italialainen ajaja ei Dauphiné-kisaa ole koskaan voittanut, vaikka makaroonimaan ajajat ovat useammin tehneet ryöstöretkiä Tourille kuin ranskalaiset Giroon.

criterium_ancien

* * * *

Voittajat

Moni Tour-mestari löytyy myös Dauphinén voittajalistalta, kuten Louison BobetJacques AnquetilRaymond PoulidorLuis OcañaEddy Merckx, Bernard Thévenet, Bernard Hinault ja Miguel Indurain.

Listauksessa lihavoidut voittivat myös Tour de Francen samana vuonna.

1947  Édouard Kablinski
1948  Édouard Fachleitner
1949  Lucien Lazarides
1950  Nello Lauredi
1951  Nello Lauredi
1952  Jean Dotto
1953  Lucien Teisseire
1954  Nello Lauredi
1955  Louison Bobet
1956  Alex Close
1957  Marcel Rohrbach
1958  Louis Rostollan
1959  Henry Anglade
1960  Jean Dotto
1961  Brian Robinson
1962  Raymond Mastrotto
1963  Jacques Anquetil
1964  Valentin Uriona
1965  Jacques Anquetil
1966  Raymond Poulidor
1967 & 1968 kisaa ei järjestetty
1969  Raymond Poulidor
1970  Luis Ocaña
1971  Eddy Merckx
1972  Luis Ocaña
1973  Luis Ocaña
1974  Alain Santy
1975  Bernard Thévenet
1976  Bernard Thévenet
1977  Bernard Hinault
1978  Michel Pollentier
1979  Bernard Hinault
1980  Johan van der Velde
1981  Bernard Hinault
1982  Michel Laurent
1983  Greg LeMond
1984  Martin Ramirez
1985  Phil Anderson
1986  Urs Zimmermann
1987  Charly Mottet
1988  Luis Herrera
1989  Charly Mottet
1990  Robert Millar
1991  Luis Herrera
1992  Charly Mottet
1993  Laurent Dufaux
1994  Laurent Dufaux
1995  Miguel Indurain
1996  Miguel Indurain
1997  Udo Bölts
1998  Armand De Las Cuevas
1999  Aleksandr Vinokurov
2000  Tyler Hamilton
2001  Christophe Moreau
2002  Lance Armstrong
2003  Lance Armstrong
2004  Iban Mayo
2005  Íñigo Landaluze
2006  Levi Leipheimer
2007  Christophe Moreau
2008  Alejandro Valverde
2009  Alejandro Valverde
2010  Janez Brajkovič
2011  Bradley Wiggins
2012  Bradley Wiggins
2013  Chris Froome
2014  Andrew Talansky
2015  Chris Froome

Lisäys:
2016 Chris Froome

* * * *