Avainsana-arkisto: Tour de France

Tour de France Femmes 2025

Naisten ammattipyöräily on saanut viime vuosina runsaasti uutta mediahuomiota. Eurosportillakin näkyy nykyään usein naisten huippupyöräilyä, melkein yhtä usein kuin miesten vastaavaa. Vielä pari vuotta sitten kovia naisten pyöräilykisoja ei päässyt oikein seuraamaan mistään.

Ranskan ympäriajon historia on toki myös kovin miehinen, sillä Tourillakaan ei ole pitkää historiaa naisten kilpailuna. Vuonna 1908 Marie Marvingt, ”maailman ensimmäinen urheilijanainen”, joka oli pyöräilijä ja monien muidenkin lajien taitaja, yritti ilmoittautua mukaan Tourille, mutta hänen hakemuksensa hylättiin. Kertoman mukaan hän kuitenkin lähti epävirallisesti kisan etapeille aina pari minuuttia miespyöräilijöiden perään. Marie Marvingt kuulemma myös pääsi maaliin asti, vaikka matkaan lähteneistä 114:sta miehestäkään ei päässyt perille kuin vain 36. Tästä ei tietenkään löydy mitään merkintää Tourin historiankirjoista, mutta Le Miroir des Sports -lehti kertoi tällaista tarinaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sama tieto on toistettu myöhemmin muissakin lehdissä.

Koska on naisten vuoro (=Tour)?

Ranskassa on kyllä useampaan kertaan yritetty järjestää kunnon etappikisaa naisille. Vuonna 1955 järjestettiin Tour de France féminin, mutta tämä kisa jäi tuolloin ainoaksi yritykseksi. Viiden etapin kisaan osallistui 41 naista. Kisan voitti britti Millie Robinson, joka pari vuotta myöhemmin teki myös naisten tunnin ajon maailmanennätyksen.

Seuraava yritys oli Tour de France féminin -kisalle oli 1980-luvulla, jolloin kisa järjestettiin 6 kertaa vuosina 1984–1989. Kisa herätti jonkin verran kiinnostusta, semminkin kun se oli aikansa tähtien ranskalaisen Jeannie Longon ja italialaisen Maria Caninsin taistelukenttä. Longo voitti kuudesta kisasta kolme ja tuli kahdesti toiseksi, Canins vuorostaan voitti kisan ja Longon kaksi kertaa mutta jäi kolme kertaa Longon taakse. Kisa kirvoitti aikanaan myös alentavia ja epäasiallisia kommentteja pyöräilyn miesvaikuttajilta. Vuonna 1989 silloinen Tourin johtaja Jean-Marie Leblanc päätti lopettaa kisan taloudellisiin haasteisiin vedoten. 

Seuraava kokeiltu formaatti kantoi nimeä Tour de la CEE féminin, mutta sitäkään ei ajettu kuin 1990–1993. 

Vuodesta 1992 alkaen ajettiin näet myös Tour cycliste féminin, joka kuitenkin joutui vuonna 1999 vaihtamaan nimensä muotoon Grande Boucle féminine internationale. Syynä oli miesten Touria järjestäneen Société du Tour de France (ASO) valitus Tour-sanan käytöstä. Samasta syystä kisassa ei voitu käyttää keltapaitaa, vaan sen sijaan kisan johtajalle puettiin kultainen paita. Tätä kisaa ajetiin kaikkiaan 17 kertaa vuosina 1992–2009 (vuonna 2004 kisaa ei ajettu taloudellisten vaikeuksien takia). Kisalla oli vaikeuksia saada mediahuomiota eikä järjestelytkään aina olleet kelvolliset, vaikka kisassa ajoivat vuosien varrella monet aikansa parhaat naispyöräilijät, kuten vaikka Jeannie Longo, Fabiana Luperini, Nicole Brändli, Nicole Cooke ja Emma Pooley – sekä nykyäänkin vielä ajava mestarien mestari Marianne Vos.

Mitä Giro edellä…

Italian ympäriajo, Giro, onkin järjestetty naisille pidempään kuin ranskalaisten yritelmät. Viime vuoden (eli kesän 2024) kisa oli jo 35. järjestyksessään, ja tuolloin kisa kantoi ensi kerran nimeä Giro d’Italia Women. Aiemmin kisa on kulkenut nimellä Giro Donne (1988–2012, ei ajettu 1991 eikä 1992), Giro Rosa (2013–2020), Giro d’Italia Donne (2021–2023). Toisena järjestämisvuonna (1989) muuten Tea Vikstedt-Nyman oli kisan palkintopallilla, sillä hän tuli kolmanneksi. Jo järjestämiskertojen määrän vuoksi Girolle onkin kertynyt eniten komeata traditiota naisten puolella.

Miesten grand tour -kisojen kuopus, Espanjan ympäriajo Vuelta, ehätti sekin periaatteessa järjestäytymään naisten puolella ennen Touria. Se on järjestetty 10 kertaa, aluksi toisin vain yhden päivän kisana nimellä La Madrid Challenge by La Vuelta, mutta vuodesta 2018 sekin on ollut etappikisa. Pari vuotta kisa oli nimellä Ceratizit Challenge by La Vuelta (2020–2022), mutta vuodesta 2023 kisalla on komea nimi La Vuelta Femenina. Puitteet eivät vielä pari vuotta sitten olleet kovin kummoiset, sillä vuoden 2022 voittaja Annemiek van Vleuten sanoi, että kisan täytyy vielä kehittyä, että sitä voisi verrata naisten Giroon ja Touriin. Varmasti tämäkin kisa kehittyy, jo siitäkin syystä, että viime vuosina Vueltassa palkintopallille on nousut naisten tämänhetken kovimpia ajajia eli van Vleutenin lisäksi Demi Vollering ja Elisa Longo Borghini.

ASO esiin!

Vuonna 2013 ammattilaispyöräilijät Kathryn Bertine, Marianne Vos ja Emma Pooley sekä ammattitriathlonisti Chrissie Wellington perustivat aktivistiryhmän nimeltä Le Tour Entier (”Kokonainen Tour”) taivuttaakseen Tourin järjestäjää Amaury Sport Organisationia (ASO) organisoimaan naisille Tour de France -tyyppisen kunnon etappikilpailun. Aloite sai paljon huomiota ja kannatusta, joten vuodelle 2014 ASO loikin 2014 yhden päivän kisan La course by Le Tour de France, joka järjestettiin miesten Tourin etapin yhteydessä. 

Ensimmäiset vuodet kisa päättyi miesten kisan ”lämmittelynä” Champs-Élysées’lle kuten miestenkin kisa, jolloin vuonna 2016 Lotta Lepistö (nykyisin Henttala) oli komeasti kakkosena – ennen itse Marianne Vosia. Kisa oli kuitenkin vain yhden päivän kisa, jonka lisäksi se jäi miesten kisan varjoon, joten vieläkin oltiin kaukana kaivatusta kunnon eteppikisasta. 

Vihdoin kahdeksan nysäkisan jälkeen ASO päätti panostaa kunnolla naisten Touriin, jolloin kesäksi 2022 synnytettiin kunnon etappikisa Tour de France Femmes. Sen johtoon valittiin näkyvä ja tunnettu entinen ammattipyöräilijä Marion Rousse. Rousse ei ollut tullut tunnetuksi vain Julien Alaphilippen vaimona (aiemmin hän oli naimisissa ammattipyöräilijä Tony Gallopinin kanssa), vaan hän on mm. vuosia ollut Ranskan television asiantuntijakommentaattorina Tour-lähetyksissä sekä toiminut pyöräilykisojen johtotehtävissä. Pyöräilyurallaan hän tuli tunnetuksi iskijä-tyyppisenä (puncheur) ajajana sekä sukupuolten välisen tasa-arvon kannattajana ja naisten pyöräilyn epäkohtien esille nostajana. 

Uuden formaatin kisa sisälsi kahdeksan etappia ja se järjestetiin miesten kisan jälkeen heinä-elokuun vaihteessa. Jo ensimmäisenä vuotena kisa sai hyvän vastaanoton niin kilpailijoilta ja joukkueilta kuin yleisöltä ja medialtakin. Urheilullisesti kolme ensimmäistä kisaa ovat tarjonneet sitä samaa parasta urheilushowta kuin miestenkin kisat: tiukkoja sprinttikisoja, huikeita iskuja, raatelevia nousuja, rajuja aika-ajoja, mutta myös pyöräilyyn kuuluvaa ikävämpää draamaa kasoineen ja kaatumisineen. Viime vuoden kisa oli äärettömän tiukka ja jännittävä, sillä lopulta vain neljä sekuntia erotti voittaja Kasia Niewiadomaa ja toiseksi tullutta edellisvuoden voittaja Demi Volleringia. Kolmen vuoden aikana kisa on ottanut tukevasti paikkaansa kisakalenterissa, ja se tulee vain paranemaan ja vahvistumaan.

VuosiVoittajaJoukkue
2022 Annemiek van Vleuten (Alankomaat)Movistar Team
2023 Demi Vollering (Alankomaat)SD Worx
2024 Kasia Niewiadoma (Puola)Canyon–SRAM

Tour de France Femmes 2025 reitti

Näin pitkä johdanto oli tarpeen, sillä naisten Tour 2025 on kova juttu. Miesten puolella Tourilla on pisimmät ja komeimmat perinteet, ja se on yhä grand tour -kisojen ehdoton ja kiistaton ykkönen, pyöräilymaailman suurin kilpailu. Nyt Tour de France haluaa nousta rytinällä myös naisten osalta suurimmaksi ja tärkeimmäksi kisaksi, vaikka ensi kesän kisa on vasta nykymuodossa järjestyksessään neljäs.

Kesän 2025 Tour de France Femmes starttaa Bretagnesta ja halkoo Ranskan länsi–itä-suunnassa päättyen Alppien rajuihin nousuihin. Kisassa on 9 etappia, joista 3 on luokitellaan tasamaan etapiksi, 2 kumpuilevan maaston etapiksi ja 4 vuoristoetapiksi.

Etappi 1. Vannes – Plumelec. 79 km. Kumpuileva.

Kisaan osallistuu 22 joukkuetta, joissa kaikissa on 7 ajajaa, joten matkaan lähtee 154 ajajaa.

Etappi 2. Brest – Quimper. 110 km. Tasamaa.

Kisan kokonaispituus on 1165 kilometriä, mikä tarkoittaa ennätyspituutta naisten Tourilla.

Etappi 3. La Gacilly – Angers. 162 km. Tasamaa.

Naisten Tourin medianäkyvyys vain kasvaa, kisan kotimaassa France 2 -kanava on jo pari vuotta näyttänyt kisaa livenä samaan tapaan kuin miesten kisaakin. Suomessa kisa tullee näkymään Eurosportilla ja Maxilla.

Etappi 4. Saumur – Poitiers. 128 km. Tasamaa.

Neljännen etapin jälkeen alkaa sprinttereiden juhlat olla juhlittu, sillä tämän jälkeen ei ole enää yhtään maalia tasaisella.

Etappi 5. Chasseneuil-du-Poitou – Guéret. 166 km.

Kisan pisin etappi on viides etappi, jolla on mittaa 166 kilometriä. Tällöin päästään jo vähän nyppylöiden makuun.

Etappi 6. Clermont-Ferrand – Ambert. 124 km. Vuoristo.

Todellinen vuoristo tulee vastaan etapilla 6, jolloin on jo viisi kategorisoitua nousua, pahimpana niistä Col du Béal, joka on jo yli 10 kilometriä pitkä ja nousee 1390 metrin korkeuteen.

Etappi 7. Bourg-en-Bresse – Chambéry. 160 km.

Seitsemäs etappi alkaa tasaisena, mutta lopussa kiipeämistä riittää. Etapin isoin vaikeus on Col du Granier (1134 m).

Etappi 8. Chambery – Col de la Madeleine. 112 km.

Kisan korkein kohta on kahdeksannen etapin maalissa 2000 metrin korkeudessa Col de la Madelainella, joka on miesten Tourin historiasta tunnettu jättiläinen – myös miehet ajavat tämän HC-mäen pari viikkoa naisia aiemmin. Kahdeksannella etapilla on myös eniten nousumetrejä: kaikkiaan 3490. Koko kisan aikana kiivetään 17 240 metriä, joka sekin on ennätys.

Etappi 9. Praz-sur-Arly – Châtel Les Portes du Soleil. 124 km.

Viimeisellä etapilla on vielä hirvittävä Col de Joux-Plane, joka kauhuja on Velofilossa esitelty aikoinaan. Voi hyvinkin olla, että kokonaiskisa ratkeaa vasta viimeisessä nousussa, joka johtaa Auringon porteille asti.

Onneksi tänäkään vuonna Tour ei lopu miesten kisaan, vaan sen jälkeen on tarjolla tämä naisten mittelö. Historiaa tehdään taas tänä kesänä!

Katso reitin esittelyvideo ja lisätietoja kisasta Tourin sivuilta (niitä varmasti vielä päivitetään ja tietoja lisätään tässä kisan lähestyessä – nyt oli vielä vähän ristiriitaisia tietoja eri sivuilla ja videoissa jne):

https://www.letourfemmes.fr/en/video/6275/parcours-du-tour-de-france-femmes-avec-zwift-2025

Tour de France 2025: Millainen on reitti?

Suuri lähtö Lillestä

Vuonna 2024 Tourin suuri lähtö (le Grand départ) oli Italiasta‚ yllättävää kyllä vasta ensimmäistä kertaa, joten silloin kunnioitettiin reittivaloinnoilla Italialaisen pyöräilyn suuria mestareita. Lähtö oli Gino Bartalin Firenzessä ja ensimmäisillä etapeilla käytiin Fausto Coppin Tortonassa ja Marco Pantanin Riminissä. Tänä vuonna Tourin reitti tekee kunniaa ranskalaiselle pyöräilyn historialle, joka on toki Tourillakin kunniakas, vaikka viimeisestä ranskalaisesta voitosta tulee kesällä 40 vuotta. Sivumennen sanoen täytyy kuitenkin muistaa, että Ranska on yhä Tour-voitoissa kirkkaasti kärjessä: Ranska 36 voittoa, Belgia 18, Espanja 12, Italia 10

Kolmena edellisenä vuotena kisa on alkanut ulkomailta, mutta vuonna 2025 lähtö on Lillestä, ja tällä kertaa Tour ajetaan täysin Ranskassa, metriäkään ei rullata rajojen ulkopuolella.  Lille on Nordin (eli Pohjoisen) departementin pääkaupunki ja sijaitsee lähellä Belgian rajaa. Lillen metropolialueella on yli miljoona asukasta ja Lillen kupeessa sijaitsee myös Roubaix’n kaupunki, joten tänä vuonna aloitellaan ”Pohjoisen helvetin” eli Paris–Roubaix-kisan maisemista. 

Näiltä seuduilta muistellaan mestarikammenpyörittäjä Jean Stablinskia, joka tunnetaan Jacques Anquetilin uskollisena juokkuetoverina, mutta voitti hän itsekin 106 kisaa ammattilaisena, suurimpina voittonaan maantiepyöräilyn maailmanmestaruus vuonna 1962, Espanjan ympäriajon voitto 1958. Olipa Stablinski peräti nelinkertainen Ranskan mestarikin, joten hän pitää yhä hallussaan ennätystä tällä saralla. Tourin nykyisen johtajan edeltäjä Jean-Marie Leblanc oli myös Pohjoisen poikia. 

5. 7. 2025, etappi 1, tasamaa, 185 km. Lille Métropole – Lille Métropole.

Ensimmäinen etappi kiertelee Lillen ympäristössä ja myös maaliviiva on Lillessä. Nyt on tuhannen euron paikka sprintterille ottaa keltainen paita haltuunsa, ainakin yhdeksi päiväksi. Tänä vuonna ei muuten jaeta ollenkaan bonussekunteja, joten niidenkään turvin ei paidasta saa kovempaa otetta.

6. 7. 2025, etappi 2, kumpuileva, 212 km. Lauwin-Planque – Boulogne-sur-Mer.

Toisella etapilla ratsastetaan Lillen eteläpuolelta kohti merenrantaa. Tämän vuoden Tourin pisin etappi, jonka 212 kilometriä kätkee reitillensä jo 2500 nousumetriä, joten puncheur-tyyppiset iskijät voivat lopun kinkareissa karata muilta karkuun. Loppusuora on ylämäkeen, joten jos etappi päättyy massakiriin, voi hieman erityyppiset sprintteritkin hakea etappivoittoa.

7. 7. 2025, etappi 3, tasamaa, 178 km. Valenciennes – Dunkerque.

Kolmas etappi mennee yhä sprinttereille, joiden vetojunat saavat nyt kisan alkupäivinä näyttää kuvioitaan ja mitellä voimiaan. Merkille pantavaa on tällä Tourilla on melkein joka etapin jälkeen aikas pitkät siirtymät. Jo edellisenä päivänä päästiin merenrannalle, mutta seuraavan päivän etappi polkaistaan käyntiin taas 170 kilometrin päästä sisämaasta edellisen päivän etapin takaa. Joukkueet saavat tänä vuonna todella paljon istua bussissa siirtymillä majapaikoille ja kisapaikoille!

8. 7. 2025, etappi 4, kumpuileva, 173 km, 2000 nousumetriä. Amiens Métropole – Rouen.
Etapin 4 loppukilometrit, Tour 2025.
Etapin 4 viimeiset 21 kilometriä tarjoaa myötä- ja vastamäkeä.

Neljäs etappi starttaa Ranskan suurimman katedraalin eli Amiens’in katedraalin nurkilta ja suuntaa kohti Rouenia ja Ranskan korkeinta katedraalia (151 m), joka neljän vuoden ajan (1876–1880) taisi olla myös maailman korkein rakennus. Rouen on Normandian seudun pääkaupunki, ja sen läpi virtaa samainen La Seine -joki, joka myös halkoo pääkaupunki Pariisin. Rouen ottaa myös kunnian olla ensimmäisen viisinkertaisen Tour-voittajan Jacques Anquetilin kotikaupunki. Etapin loppupuolella noustaan pari nyppylää, Anquetilin nimeä nykyään kantava kinkare Côte Jacques Anquetil sekä Tourin historiaan kirjoitettu Côte de Bonsecours, jossa vuonna 1947 ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen Tour ratkaistiin. Sodasta toipuvan Ranskan pelastajaksi ja kansan yhdistäjäksi nousi pieni (1,61 m) mutta sitkeä bretagnelainen Jean Robic.

Jean Robic loi uskoa sodan runtelemaan Ranskaan.
9. 7. 2025, etappi 5, henkilökohtainen aika-ajo, 33 km. Caen – Caen.

Viides etappi Vilhelm Valloittajan (1028–1087) kotikaupungissa Caenissa onkin sitten tämän Tuorin ensimmäinen aika-ajo, joten silloin haetaan jo asemia kokonaiskilpailun kannalta. Tämä Calvadosissa kurvailtava aika-ajo on tällainen nyky-Tourille tyypillinen, eli historiallisesti tarkasteluna aika lyhyt, vain 33 kilometriä. Olisipa muuten hauska vielä joskus nähdä paljon pidempi aika-ajo, joita Tourin historiasta kyllä löytyy. Viimeinen yli 50 km pitkä aika-ajo oli vuonna 2014, muuta vielä parikymmentä vuotta aiemmin mukana oli usein 70 km pitkiä, jopa yli 90 km koettelemuksia. Saati sitten 1940-luvulla, jolloin ajettiin jopa 139 km pitkä aika-ajo! Caeniin päättyi myös vuoden 1978 Tourin joukkueaika-ajo, jolla silläkin oli mittaa 153 km! Tämänkään vuoden Tourilla ei nähdä joukkueaika-ajoa. Vaadimme niitäkin takaisin!

10. 7. 2025, etappi 6, kumpuileva, 201 km. Bayeux – Vire Normandie.

Seuraavaksi on vuorossa maininnousu Normandissa, jossa Tour ei olekaan kurvaillut sitten vuoden 2016. Kuudes etappi löytää Normaniastakin yli 3500 nousumetriä kahdensadan kilometrin matkalta. Etapin lopussa on 700 metriä 10 % nousua, joten ehkä kokonaiskilpailun ennakkosuosikit vähän kokeilevat toistensa nousukuntoa? Onkohan muuten etapin starttikaupungin oma poika Kévin Vauquelin – joka voitti yhden etapin viime Tourilla – mukana kisassa?

11. 7. 2025, etappi 7, kumpuileva, 194 km, 2450 nousumetriä (mäkimaali). Saint-Malo – Mûr-de-Bretagne.
7. etapin lopussa kiivetään Bretagnen seinää kahteen otteeseen.

Seitsemännellä etapilla kuljetaan Bernard Hinaultin kotimaisemissa ja isketään sitten lopulta seinään, Mûr-de-Bretagneen – ja kaksikin kertaa. Nousua kutsutaan Bretagnen Alpe-d’Hueziksi, mutta tosiasioita ei muuteta silläkään, sillä nousu on ”ainoastaan” neloskaterogian nousu: pituutta on 2 km, matkalla noustaan 137 metriä, keskijyrkkyys on 6,9 %, jyrkimmillään toki 13 %.

Kyllä tälläkin nyppylällä saadaan hyvä show aikaan! Viimeksi neljä vuotta sitten Mathieu van der Poel iski Bretagnen seinällä voittoon, mutta onnistuuko mies pitämään tämän talven kovan (cyclocross-)kuntonsa heinäkuulle asti?

12. 7. 2025, etappi 8, tasamaa, 174 km. Saint-Méen-le-Grand – Laval.

Kahdeksas etappi alkaa Louison Bobet’n satavuotisjuhlan kunniaksi Saint-Méen-le-Grandista. Bobet (1925–1983) oli ensimmäinen ajaja, jonka onnistui voittaa Tour kolme kertaa peräjälkeen (1953, 1954, 1955). Valtavaa kansansuosiota nauttineen Louisonin pikkuveli Jean Bobet (1930–2022) oli myös ammattipyöräilijä, mutta hän kunnostautui enemmän urheilujournalistina ja pyöräilykirjailijana. Veljekset käynnistelivät yhdessä myös pyöräilijöiden ammattiyhdistystoimintaa. Louisonin suosiosta voisi kertoa seuraavan anekdootin. Veljekset olivat palaamassa Belgiasta kisamatkalta, kun Jeanin ohjastama auto joutui onnettomuuteen. Louisonilta meni törmäyksessä reisiluu poikki kahdesta kohtaa sekä myös luu nilkasta, joten ura katkesi siihen. Radio Luxembourg järjesti ajajan tukeakseen postikorttikamppanjan, johon tulikin kolmessa päivässä yli 150 000 korttia.

Louison Bobet vuonna 1953 Parc de Princesin velodromilla juhlimassa ensimmäistä Tour-voittoaan.
Pikkuveli Jean Bobet kunnostautui myöhemmin pyöräilykirjailijana.
13. 7. 2025, etappi 9, tasamaa, 170 km. Chinon – Châteauroux.

Yhdeksännellä etapilla taas porhalletaan tasamaata Sylvain Chavanelin (s. 1979) kotikulmilla. Chavanel pitää nimissään ennätystä Tourille osallistumiskerroissa, sillä hän oli mukana 18 kertaa; eikä joutunut keskeyttämään kuin vain kerran (ja vuonna 2007 kun koko Cofidiksen talli jätti Tourin kesken italialaisen ajajansa Cristian Morenin kärähdettyä testosteronin käytöstä). Kolme etappia Tourilla voittaneen Chavanelin bravuuri oli aika-ajo, sillä hän voitti lajissa Ranskan mestaruuden kuusi kertaa sekä joukkueaika-ajossa pari maailmanmestaruuttakin. Etappi päättyy Châteauroux’n kaupunkiin, jossa Mark Cavendish on ylittänyt maaliviivan ensimmäisenä jopa kolme kertaa; ensimmäinen voitto täällä vuonna 2008 oli hänen ensimmäinen Tour-etappivoittonsa. Viime vuonnahan Cavendish vihdoin kruunattiin kaikkien aikojen eniten etappeja (35) Tourilla voittaneeksi ajajaksi. Tuuli voi taas vaikuttaa kovasti etapin kulkuun, mutta lienee taas tulossa yksi spinttereiden mittely.

14. 7. 2025, etappi 10, vuoristo, 163 km, 4400 nousumetriä. Ennezat – Le Mont-Dore Puy de Sancy.

Vasta Ranskan kansallispäivänä 14.7.2025 ja kisan kymmennellä etapilla päästään vihdoin varsinaisen vuoristoetapin makuun. Silloin edessä on Keskiylängön seitsemän kategorisoitua mäkeä, kaikkiaan 4400 nousumetriä ja maalimäkenä Puy de Sancy, Keskiylängön korkein huippu (1885 m), etappi tosin loppuu vain Suomen korkeimman kohdan tasoille eli 1324 metriin. 

15. 7. 2025. Lepopäivä. Toulouse.

Vasta kymmenennen kisapäivän jälkeen on ensimmäinen lepopäivä, jonka Tourin karavaani viettää vaaleanpunaisessa kaupungissa Toulousessa, josta on kotoisin Christophe Péraud. Kuka vielä muistaa, että maastopyöräilijänä Pekingin olympialaisissa hopeaa napannut Péraud oli yllättäen vuonna 2014 Tourin kokonaiskisan kakkonen – sehän on paras ranskalaissuoritus pitkään aikaan!

16. 7. 2025, etappi 11, tasamaa, 154 km. Toulouse – Toulouse.

Toulousesta lähdetään lepopäivän jälkeen kiertämään lenkki, mutta palataan takaisin Toulouseen, jossa todennäköisesti on luvassa massakiri. Tosin 8 kilometriä ennen maalia on pienoinen nyppylä Montée Pech David, joka voi sekoittaa pakkaa ja tarjota yllätysratkaisun?

17. 7. 2025, etappi 12, vuoristo, 181 km, 3850 nousumetriä, maali mäen päällä. Auch – Hautacam.

Matka jatkuu etelään kohti Pyreneitä. Ensimmäiset sata kilometriä on tasamaata, kunnes vastaan tulee ensimmäinen Pyreneiden nousu: Col du Soulor (huippu 1474 m, pituus 11,8 km, 904 nousumetriä, keskijyrkkyys 7,6 %, maksimijyrkkyys 10 %, kategoria HC). Pienen alamäen jälkeen etupyörä on taas takapyörää korkeammalla neljän kilometrin verran kun kiskaistaan Col des Bordèresin päälle. Sitten viiletetään taas alämäkeä liki 20 kilometriä kunnes edessä on etapin raateleva maalimäki Hautacam (huippu 1520 m, pituus 13,6 km, 1064 nousumetriä, keskijyrkkyys 7,8 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC).

Viimeksi Hautacam ajettiin 2022, kun tanskalainen Jonas Vingegaard sai tiputettua Tadej Pogacarin, ja lopulta voitti ensimmäisen Tourinsa.

18. 7. 2025, etappi 13, henkilökohtainen aika-ajo (mäkeen), 11 km. Loudenvielle – Peygagudes. 

Seuraavana on luvassa vuoden toinen henkilökohtainen aika-ajo. Lyhyt, vain 11 kilomertiä, mutta 8 viimeistä kilometriä on tiukkaa nousua, siksi nakkimakkaran mittaisella etapilla kertyy 650 nousumetriä. Tälle matkalle ei kannata aika-ajopyöriä tallin rekasta kaivaa, vaan tämä tempo ajetaan mäkiin sopivalla kalustolla, semminkin kun loppusuora on pahimmillaan 16 % jyrkkä. Vaikka matka James Bond -leffasakin Huominen ei koskaan kuole esiintyneelle Peyragudesin hiihtokeskuksen lentokentälle on lyhyt, erot voivat revetä suuriksi. Romain Bardet (2017) ja Pogacar (2022) ovat ankaralla loppusuoralla tuuletelleet etappivoittoa. Fabio Jacobsen taas joutui viimeksi taistelemaan koko nousun ajan uhkaavaa aikarajan täyttymistä vastaan, mutta lopulta 13 sekuntia pelasti hänet kotiinlähtemiseltä. 

19. 7. 2025, etappi 14, vuoristo, 183 km, 4950 nousumetriä, maali mäen päällä. Pau – Luchon-Superbagnères.

Nyt luvassa on klassinen kova kolmikko Col du Tourmalet (2115 m), Col d’Aspin (1489 m) ja Col de Peyresourde (1569 m), mutta nyt on perään vielä laitettu Luchon-Superbagnères (1804 m), joten nousumetrejä kavutaan karvan alle 5000.

Ei Touria ilman Tourmalet’ta!

Etappi oli tässä muodossa myös vuonna 1986, jolloin Bernard Hinault säilytti keltaisen paitansa, mutta Greg LeMond otti amerikkalaisten ensimmäisen vuoristoetappivoiton. Kolme vuotta myöhemmin LeMond joutui taas tämän mäen päällä luopumaan keltapaidastaan, mutta repi sen takaisin Laurent Fignonilta kaikkien aikojen tiukimmassa kisassa.

Maalimäkikin on kunnon raateleva nousu.
20. 7. 2025, etappi 15, kumpuileva, 169 km, 2400 nousumetriä. Muret – Carcassonne.

Pyreneiden jälkeen suunnaksi otetaan Carcassonne, joka joilllekin voi olla tuttu Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvasta linnoituksestaan, toisille kaupungista nimensä saaneesta lautapelistä. 4o km ennen maalia on lyhyt (2,9 km), mutta vihainen (10 % keskijyrkkyys) mäki Pas du Sant, jossa joku voi hyvinkin repäistä irti ja porhaltaa pääjoukolta karkuun maaliin asti. 

21. 7. 2025, toinen lepopäivä. Montpellier.

Molemmat Tourin lepopäivät vietetään tänä kesänä isoissa kaupungeissa, joissa riittää hyvin majoitustilaa koko sirkukselle.

22. 7. 2025, etappi 16, vuoristo, 172 km, 2900 nousumetriä, maali mäen päällä. Montpellier – Mont Ventoux. 
Pelkkä Provencen jättiläisen profiilin katsominen tekee kipeää.

Vuodesta 1951 ajajat ovat pelänneet koska Mont Ventoux (1910 m) on taas reitillä. Vihdoin tuulinen huippu on taas mukana! Viime kerralla vuonna 2016 ei päästy ajamaan huipulle asti, kun siellä oli taas kerran niin kova tuuli, että pää meinaa irrota. Chris Froome joutui kolariin ja lähti uutta pyörää odotellessa juoksemaan kohti maalia. Mont Ventoux on aina ja ikuisesti oleva suosikkimäkeni, sen verran monta kertaa olen itsekin sen rinteillä kärsinyt ja nauttinut. Pyöräturistit muistakaa kiivetä myös Malaucènestä nouseva tie, joka on itse asiassa vielä hienompi kuin tämä Tourin useammin suosima Bedoinin puoli.

23. 7. 2025, etappi 17, tasamaa, 161 km. Bollène – Valence.

Tästä etapista voi tulla tylsäkin siirtymäetappi, vaikka minulle kyllä riittää tuttuja paikkoja reitin varrella, sillä asuin vuosia näillä seuduilla, tosin tois puol jokkee eli Le Rhônea, tuota yhtä Ranskan sykkivää verisuonta. Valencessa on yleensä lopulta kiritty oikein massana, mutta olisi hienoa nähdä joku karkulainen maalissa ensimmäisenä.

24. 7. 2025, etappi 18, vuoristo, 171 km, 5500 nousumetriä, maali mäen päällä. Vif – Courchevel Col de la Loze.

Kuningasetappi! Kolme HC-kategorian mäkeä! Ensin kiivetään Col du Glandon (huippu 1924 m, pituus 21,7 km, 1124 nousumetriä (todellisuudessa enemmän), keskijyrkkyys 5,1 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC), joka on jo yksinään haaste. Maisemiensa ja vaihtelevuutensa vuoksi se on yksi suosikkimäistäni.

Ajoin sen viime kesänä samasta suunnasta kuin Tourilla mennään tänä kesänä, paitsi että kävin ensin parin kilometrin päässä olevalla Col de la Croix de Ferillä (2067 m) ja palasin sieltä sitten vielä Glandonille. Mäki on pitkä, ja siinä on pari todella jyrkkää myötämäkeä välissä, joten se on vaativampi kuin keskijyrkkyys antaa ymmärtää. Mutta vuori on mainion vaihteleva ja suunnattoman antoisa, erityisen hienoja ovat tekojärvet Lac du Verney ja Lac du Grand’Maison. Tourilla pyöritään näissä nousuissa melkein joka vuosi, sillä Glandonille pääsee kahdesta suunnasta ja viereiselle Rautaristin kukkulalle voi kavuta vielä useampaa reittiä. 

Karmean hieno nousu on myös Col de la Madelaine (huippu 2000 m, pituus 19,2 km, 1527 nousumetriä, keskijyrkkyys 8 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC), mutta edes tämä kaksi HC-mäkeä eivät riitä, vaan niiden perään vielä aivan hirvittävä Col de la Loze!

Mäki noustaan nyt eri puolelta kuin aiemmin: huippu 2304 m, pituus vaatimattomat 26,2 km, 1704 nousumetriä, keskijyrkkyys 6,5 %, maksimijyrkkyys 11 %, kategoria HC. Ei ihan niin paha kuin toiselta puolelta, mutta harvoin on kerätty samalle etapille peräti kolmea ihan Ranskan kaikkein vaatimimpiin kuuluvaa huippua. Tämä etappi on melko todennäköisesti myös kisan kannalta kesän kohokohta. Pyörryttää!

25. 7. 2025, etappi 19, vuoristo, 130 km, 4600 nousumetriä, maali mäen huipulla. Albertville – La Plagne.

Viimeinenkään päivä Alpeilla ei ole mikään helppo ulkoilu. Vaivaiset 130 km, mutta viisi vuorta ja 4600 nousumetriä! Talviolympiakaupungista Albertvillestä alkavalla etapilla ei juuri tasaista kohtaa ole, sillä äkkiseltään laskettuna ylämäkeen kiivetään sellaiset 62,6 kilometriä, maalimäkenä on HC-tason La Plagne (huippu 2052 m, pituus 19,1 km, keskijyrkkyys 7,2 %).

Ei ne neljä aiemmin ajettavaa mäkeäkään helppoja ole. Niistä pahin lienee Col du Pré, joka on keskijyrkkyydeltään 7,7 % ja 12,6 km pitkä, jonka perään tulee heti Cormet de Roselend (kuutisen kilometriä kuusiprosenttista).

Vuoden 2025 Tourin viimeinen vuori La Plagne on myrkkyä Alppien väsyttämille jaloille.

Laurent Fignon on ollut La Plagnen valtias kaksi kertaa, toisena kokonaiskilpailun voittovuonnaan 1984, mutta myös loukkaantumisensa ja leikkauksensa jälkeen vuonna 1987.

26. 7. 2025, etappi 20, kumpuileva, 185 km, 2850 nousumetriä. Nantua – Pontarlier.

Viimeistä edellinen etappi ei tällä kertaa ole vuoristoetappi, mutta kyllä tällekin siirtymäetapille riittää 2850 nousumetriä. Keltapaita joukkueineen ei voi nukahtaa, joten täytyy tarkkaan katsoa kenellä vielä riittää voimia irtiottoihin ja laskea huolella kuinka pitkälle voi antaa heidän mennä karkuun.

27. 7. 2025, etappi 21, tasamaa, 120 km. Mantes-la-Ville – Paris Champs-Elysées.

Tour palaa vuoden olympiatauon jälkeen Champs-Elysées’lle. Olihan se viime vuonna vähän outoa lopettaa kisa Nizzassa aika-ajoon.

Tämän vuoden edition viimeiset kilometrit tuovat kilpailijat taas Pariisin ytimeen.

Ensimmäisen kerran Tour päätettiin Champs-Elysées’llä 50 vuotta sitten eli 1975, jolloin Tourin voitti Bernard Thévenet, joka muuten viettää juuri tämän kirjoituksen julkaisupäivänä synttäreitään. Siihen loppui aikanaan Eddy Merckxin valtakausi ja alkoi ranskalaisen pyöräilyn viimeinen kulta-aika. 1975–1985 ranskalainen juhli kisan voittoa peräti 9 kertaa: Thévenet 2 kertaa, Hinault 5 kertaa ja Fignon 2 kertaa. Koska loppuu kisan kotimaan kuiva kausi? Jo 40 vuotta se on kestänyt.

Yhteensä 3320 kilometriä. 7 tasamaan etappia, 6 kumpuilevan maaston etappia, 6 vuoristoetappia, 2 aika-ajoa. 26 kunnon mäkeä (HC, 1. tai 2. kategorian mäkeä), viisi mäen päälle päättyvää etappia, yhteensä 51,550 nousukilometriä. Kyllä taas kelpaa odottaa kesää! Eläköön heinäkuu! Vive le Tour !  

Pääasiallinen lähde on Tourin viralliset sivut, josta löytyy todella paljon materiaalia kesän Tourista:
https://www.letour.fr/fr

Reitin lyhyt esittelyvideo ja muuta videomateriaalia Tour on laittanut Dailymotionin kautta jakoon:

Richard Plugge vastaan Marc Madiot – ja Laurent Fignon

Vuoden 2023 Tourin kaljakiista

Kuka muistaa vielä vuoden 2023 Tourin pienen myrskyn olutlasissa? Silloin vielä nimeä Jumbo Visma kantaneen tallin päällikkö Richard Plugge väitti haastattelussa ranskalaisten ajajien juoneen olutta toisen ja kolmannen viikon välisenä lepopäivänä. ”Olimme ranskalaisen joukkueen kanssa hotellissamme lepopäivänä. Näimme ajajien juovan isoja oluita. Alkoholi on myrkkyä, ja varsinkin kun olet jo valmiiksi väsynyt, tulet vielä väsyneemmäksi”, Plugge virkkoi. 

Plugge antoi haastattelun 2023 Tourin loppupuolella, kun Jumbo Visman Jonas Vingegaard oli kisan kärjessä. Haastattelija oli kysellyt tallin kuskin uskomattomista suorituksista. Plugge ylisti tallinsa professionaalisuutta ja käytti tätä olutkertomusta osoittaakseen, että heidän tallinsa ja heidän ajajansa ovat niin täysin omistautuneita sekä kaikin puolin täydellisiä valmistautumisessaan – toisin kuin leväperäiset ranskalaiset. Mutta kysymykseen miksi Jumbo Visma ei epäilyksien häventämiseksi julkaise ajajiensa dataa, Plugge vastasi: ”asiantuntijat osaisivat lukea sitä, mutta suurin osa tulkitsisi dataa väärin”.

Groupama-FDJ-tallin pomo Marc Madiot oli raivona Pluggen olut-kommentista. Hän puolusti ajajiensa kunniaa ja ammattimaisuutta tuttuun tempperamenttiseen tyyliinsä. Madiot vakuutti, ettei kukaan ajajista ollut juonut alkoholia lepopäivänä. ”Jokaisena lepopäivänä meillä on yhteinen hetki kuljettajieni ja tallin johdon välillä”, Madiot selitti. ”Johto juo oluen, eivät välttämättä ajajat, ja vaikka he olisivat juoneet yhden, se ei olisi ollut viisikymmentä senttilitraa. Olin pöydässä, siellä oli Perriereitä.”

Kylmät germaanit versus kuumat ranskikset

Tätä tallipomojen sapelienkalistelua puitiin heti tuoreeltaan lehdissä, netissä ja sosiaalisessa mediassa. Kohu leimahti sopivasti ennen Tourin viimeistä vuoristoetappia, joka oli FDJ-tallin tähtiajaja Thibaut Pinot’n viimeinen mahdollisuus loistaa ja kruunata komea uransa mahdolliseen etappivoittoon. Nyt oltiin vielä Pinot’n omissa kotimäissä, jotka olivat pullollaan hänen kannattajiaan, joten ranskalaisella oli valtavat panokset pelissä. Ranskalaisyleisö ei myöskään ollut ollenkaan riemuissaan Pluggen kommenteista, joten Jumbon joukkueen ajajat ja henkilökunta sai viimeisen vuoristoetapin ihmismereltä vihamielisen vastaanoton buuauksineen ja sovauksineen.

Kohulla herkuteltiin dramaattisesti myös Netflixin dokumenttisarjassa Ranskan ympäriajon kilpailijat kertovat (kausi 2, jakso 8 ”Viimeinen tanssi”). Madiot sanoi Jumbosta: ”Jumbossa yksityiskohdat ovat germaanisesti kohdallaan. Mietitty, analysoitu, palastettu, suunniteltu, mitä ikinä.” (Suomennos on Netflixin tekstityksestä, joka sivumennen sanoen välillä menee varsinkin ranskasta suomennettujen osuuksien ja repliikkien osalta aika metsään, mutta lienee liikaa toivottu, että suomentaja olisi alan tuntija.)

Ei voisi olla kahta erilaisempaa tallipomoa kuin Plugge ja Madiot. Hollantilainen Plugge on kuivakka ja kylmän laskelmoiva pikkutakkimies, yhtä ilmeikäs kuin rautakanki; pomo, joka haluaa voittaa hintaan mihin hyvänsä, eikä välitä muiden mielipiteistä – eikä paljon muustakaan. Madiot taas on tulta ja tappuraa, pursuaa tunnetta, ja hän arvostaa ranskalaisen perinteen mukaisesti myös intuitiota ja riskinottoa.  

”Olimme nuoria ja huolettomia”

Tämä olut-episodi toissa suvelta tuli mieleeni, kun luin uudelleen kaksinkertaisen Tour-voittaja Laurent Fignonin (12.8.1960–31.8.2010) mainioita muistelmia Nous étions jeunes ei insouciants (on myös käännetty englanniksi nimellä We Were Young and Carefree). Marc Madiot oli näet Laurent Fignonin ikätoveri (Madiot vuotta Fignonia vanhempi) ja he olivat Fignonin kanssa tallitovereita: ensin Renault-Elf-Gitane-tallissa, jota johti legendaarinen Cyrille Guimard, myöhemmin molemmat menivät Guimardin mukana Système U -talliin. Fignon kertoo näet muutamia tarinoita 1980-luvun kisoista, joissa kyllä oli sellaista meininkiä, jota Pluggekin voisi hyvillä mielin katsoa kulmiensa alta.

Maaliskuussa 1982 tuore ammattilainen Fignon ja toisen vuoden ammattilainen Madiot olivat molemmat auttamassa Bernard Hinault’ta voittamaan ”Mäyrän” kotikulmilla Bretagnessa ajettua Tour d’Armor -etappikisaa. Hinault halusi ehdottomasti voittaa omiensa joukossa. Erään etapin jälkeen Hinault pääsi käymään kotonansa, mutta sanoi joukkuekavereilleen, että ”Palaan ruokailun jälkeen pullojen kanssa. Juhlitaan Bretagnea!” Normaalisti tiukka, keskittynyt ja jopa hieman etäinen Hinault oli todella hyvällä ja rennolla päällä, mikä hämmästytti ja ilahdutti hänen nuorempia joukkuetovereitaan.

Ilta tuli ja myös Hinault viinipullojensa kanssa. (Sinänsä jännä juttu, että Bretagne on ollut siiderialuetta jo 1200-luvulta, mutta bretagnelainen Hinault halusi juhlia käyneen omenamehun sijaan käyneen viinipyrälemehun voimin.) Hinault ryntäsi pulloineen joukkueen hotellille, mutta huomasi, että osa joukkueen johdosta, mukaan lukien Guimard, ei ollutkaan joukkueen majapaikassa vaan jossain ihan muualla. Hinault on tunnetusti tulisieluinen, mutta nyt hän oli niin raivoissaan, että tallikaverit eivät olleet koskaan nähneet häntä tällaisessa tilassa. Hotellin käytävillä solvauksia huutava Mäyrä pelotti nuorempia ajajia. Viimein raivoava Hinault karjui: ”No ei se mitään, me juodaan sitten keskenämme nämä pullot!”

Fignon ei muista montako heitä oli pulloja tyhjentämässä. Ei kovin montaa, ehkä 4 (Hinault, Fignon, Jules, Chevalier, …?), korkeintaan kuusi. Mutta viinipulloja nautittiin hyvä määrä: kymmenen … tusina … enemmän? Hinault oli sydämellisen leppoisalla ja kommunikatiivisella tuulella koko bakkanaalin ajan, joten Renaultin joukkuehenkeä viininhöyryiset höpöttämiset kasvattivat ja samalla tallin uudet ajajat Fignon ja Pascal Jules pääsivät Hinaultin suosioon. Metakka alkoi häiritä hotellin muita asukkaita, ja olihan muitakin joukkueita majoittuneina ryyppyporukan valloittamassa hotellissa. Tuskin kukaan sai nukuttua, vaikka vanhan viisauden mukaan etappikisat voitetaan sängyssä leväten. 

Lopulta ryyppyporukka kiipesi huoneisiinsa remuamaan, huutelemaan ja heittelemään pulloja ikkunoista. Madiot oli kaatunut päivän etapilla pahasti, joten hänen koko kroppansa oli pahasti palovammoilla. Muistutti lähinnä muumiota, koska hänet oli sidottu kääreisiin päästä varpaisiin. Hänen sänkynsä nostettiin pystyyn. Madiot karjui! Hotellinjohtaja yritti toppuutella ryhmä Renault-rämää. Kansallissankari Hinault huusi hänelle: ”Vedä käteen! Nyt ollaan mun mailla!” Vasta sianpieremän aikaan rymyjoukko vihdoin hyytyi nukkumaan, joten montaa tuntia hotellissa tuskin nukkui kukaan.

Fignon kärjessä vasemmalla, Hinault oikealla (kuva eri kisasta).

Kun etappi alkoi oli pari–kolme joukkuetta lyöttäytynyt yhteen ja sopinut, että heti etapin lähtölaukauksesta maksetetaan univelkoja Renaultin ryyppyryhmälle, vielä kun heidän veren alkoholipitoisuutensa on korkea. Kisa oli jatkuvaa iskua, joihin kaikkiin Hinaultin asemaa puolustavien apuajajien oli vastattava. Guimard ei sanonut mitään. Päivä oli pitkä ja raskas Guimardin miehille, mutta hyvin viininlitkijöiden energiat ja jalat riittivät, sillä Bernard Hinault voitti kuin voittikin koko kisan! Renaultin ajajat olivat vain juhlineet voittoaan hieman ennenaikaisesti.

Fingon ei ylpeydellä kerro tätä tarinaa. Ranskassa julkisella paikalla kännissä törttöilyyn suhtaudutaan paljon tuomitsevammin kuin Suomessa, siellä moista käytöstä ei sallita edes urheilusankareille. Ajat olivat tosiaan toiset, eikä tällaista showta olisi Renaultin herrat Tourilla pystyneet esittämään. Tour d’Armor oli kuitenkin eri tason kisa kuin Tour de France, joka on primus inter pares ja pyhistä pyhin! Lieventävänä asianhaarana täytyy mainita myös se, että Hinaultin ja Guimardin tehoduon välit olivat jo tuolloin alkaneet rakoilla, ja Hinault oli jo niin iso stara, että tallipäälliköstä ei ollut enää kotikulmillansa rillutelleen tähtiajan hillitsemiseen. Eikä hän edes ollut paikalla kun bileet alkoivat.

Myöhemmin kesällä 1982 Hinault voitti neljättä kertaa Tourin, sitten kahdella seuraavalla kierroksella olikin jo Fignonin vuoro. Aika kovat näytöt siis Guimardin ajajilla.

Pyörä keksitään aina uudestaan ja uudestaan

Plugge rehvastelee Team Visma | Lease a Bike -joukkueensa professionaalisuudella, mutta Guimard ei ollut aikanaan pekkaa pahempi. Fignon ylistää Guimardin 1980-luvun metodista lähestymistapaa: ”Se oli kunnollista. Hän oli todella huipulla. Hänellä oli lomakkeita kaikesta. Hän oli kiinnostunut kaikista uusista metodeista.” Marginaalisia hyötyjä haettiin myös silloin kaikilla osa-aluilla.

Pidemmässä historiallisessa perspektiivissä tuntuu aina hieman ylimieliseltä kun pyöräilyn maailmaan tulee aina uusia talleja, skyta ja jumboja, ja itsevarmoja johtajia, brailsfordeja ja pluggeja, jotka väittävät tekevänsä vallankumouksen pyöräilyssä. Ennen kun oltiin niin pönttöpäitä, ettei siitä ymmärretty mitään eikä tehty kunnolla. Kyllä toki kehitystäkin tapahtuu, mutta osattiin sitä ennenkin! Ja pidettiin samalla vähän hauskaakin. Ainakin silloin kun oltiin pikkukisassa ja tallipomon valvova silmä vältti.

Lähteitä

Laurent Fignon, Nous étions jeunes ei insouciants. Éditions Grasset & Fasquelle (Le Livre de Poche), Paris 2009.

Ranskan ympäriajon kilpailijat kertovat -sarja Netflixissä
https://www.netflix.com/fi/title/81153133?s=i&trkid=14170286&vlang=fi

Kohusta olutlasissa katso vaikka:

Katso myös Rouleur-lehden artikkeli Richard Pluggesta:

https://www.rouleur.cc/blogs/the-rouleur-journal/richard-plugges-vision-for-the-future

Lue myös Velofilon artikkelit
Bernard Hinault on Tourin kovin!
Viisinkertaisen Tour-voittajan treenivinkit
Fignon versus LeMond
Greg LeMond & 3 x Tour-voitto

Pollentierin kainalopissa


Alpe d’Huez. 
16.7.1978. 
Vuoden 1978 Tour de Francen 16. etappi, Saint-Étienne–L’Alpe d’Huez, 240,5 km. 

Tour 1978. Belgialainen Michel Pollentier oli kiertänyt Tourin jo neljä kertaa. Hän oli ollut pari kertaa kokonaiskilpailun seitsemäs, ja kolmella edellisellä kerralla hän oli saavuttanut etappivoitonkin. Hän oli voittanut edellisenä vuotena Italian ja Sveitsin ympäriajot sekä juuri ennen Touria Critérium du Dauphiné Libéré -etappikisan, jossa haetaan asetelmia Tourille. Belgiassa vuoden 1977 urheilijaksi valittu Pollentier oli nyt elämänsä kunnossa! Eikä vuoden 1978 Tourilla ollut enää mukana kisaa edelliset vuodet dominoinut Pollentierin maanmies, viisinkertainen Tour-mestari ja kaikkien aikojen parhaana pyöräilijänä pidetty Eddy Merckx, sillä ”Kannibaali” oli juuri jäänyt eläkkeelle.

Tourin 16. etappi jyskytti kohti Alpe d’Huezin loppunousua, joka on usein pistänyt Tourin asetelmat uusiksi, ja jopa kruunauttanut etapin voittajan koko kisan lopulliseksi valtiaaksi. Pollentier oli hyvissä asemissa kokonaiskilpailun suhteen ja oli ottanut Pyreneillä haltuunsa mäkikirikilpailun johtajan pallopaidan. Hän ajatteli hetkensä koittaneen – nyt oli paikka napata myös keltapaita! 

Pollentier vuoden 1976 Tourilla.

Pollentier iski yksin irti ennen Luitelin nousun huippua, ja viiletti karkuun kuin viitamaan susi koko Romance-joen laakson tasamaan. Pollentier, lempinimeltään Kärpäsenkinttu (Cuisse de mouche), onnistui repimään kolmen minuutin etumatkan ennen etapin loppunousua. Alpe d’Huez on HC-kategorian mäki, sen 13,8 kilometriä raatelevan jyrkkää nousua, kuuluisat 21 mutkaa ja 1125 nousumetriä ovat aina haaste. Varsinkin nyt, kun se tuli yli 240 km pitkän etapin päätteeksi. 

Alpen mäki iskee alussa kuin tuhat volttia! Heti kun ohitetaan Le Bourg-Oisansin pikkukaupunki laakson pohjalla, ylitetään Romanche joki ja käännytään vasemmalle Alpe d’Huezin huipulle johtavalle tielle, on vastassa parin kilometrin pituinen seinäjyrkkä osuus, jossa nousuprosentti on jatkuvasti yli 10 %. Pollentier hyökkäsi pelottomasti vuoren kimppuun nykivällä tyylillään, ja sai kuin saikin sitkeästi pidettyä etumatkansa, vaikka takaa-ajajat olivat hekin pistäneet pökkyä pesään ja ajoivat etumatkaa kiinni vimmatusti. 

Takaa-ajajjien joukossa olivat edellisen vuoden Alpen nousun ykkönen ja koko Tourin kakkonen hollantilainen Hennie Kuiper, tämän maanmies Joop Zoetemelk, joka oli jo kolme kertaa ollut Tourin kakkonen. Kolmas takaa-ajaja oli isäntämaan nuori toivo Bernard Hinault, joka osallistui vasta ensimmäiselle Tourilleen, mutta oli juuri voittanut Vueltan – kyllä, Vuelta ajettiin tuolloin vielä keväällä ennen Touria – ja Ranskan mestaruuden. Toinen Bernard, Bernard Thévenet, edellisen vuoden kokonaiskilpailun voittaja, ei ollut enää kisassa mukana, sillä hän oli joutunut jättämään leikin kesken Tourmalet-vuoren juurella pari etappia aiemmin. 

Pollentier piti pintansa, painoi asentonsa yhä syvemmäksi, levitti olkapäänsä ja jatkoi karmealta näyttävää nykimistään kohti Alpe d’Huezin laskettelukeskusta. Mitä lähemmäs maalia tultiin, sitä rumemmalta Kärpäsenkintun runttaava ajotyyli näytti, ja samalla hänen menonsa alkoi hidastua. Maaliviiva pelasti kuitenkin sitkeän belgialaisen, joka voitti etapin 37:n sekuntin erolla Kuiperiin, ”Iilimatoon”, edellisen vuoden Alpen valtiaaseen, joka nytkin oli loppurutistuksessa onnistunut tekemään 8 sekuntia eroa kolmantena maaliviivan ylittäneeseen Hinaultiin, ”Mäyrään”.

Pollentier oli myös saanut 20 bonussekuntia Bourg d’Oisansin välikiristä, joten hän otti keltapaidan haltuunsa 4 sekuntin erolla. Podiumilla Pollentierin päälle puettiin hänen uransa ensimmäinen keltapaita. Mutta dopingtesti odotti etapin voittajaa. Pollentier halusi käydä nopeasti hotellillaan vaihtamassa keltapaidan Hollannin mestarin paitaan, laittoipa hän vielä takinkin päälleen, vaikka oli heinäkuun helle. 

Dopingtestiä suoritti ensimmäistä kertaa tohtori Le Calvez, joka halusi tehdä testit sääntökirjan mukaan. Hän komensi Pollentierin laskemaan ajohousut polviin asti ja käärimään paidanhelmat ylemmäs. Häveliäsyyssyistä tai leväperäisyyttään Tourin lääkärit eivät olleet aiemmin näin vaatineet. Vastahakoisen ajajan peniksen alta sojotti kiinnelaastareilla ihoon kiinnitetty muoviletku, joka nousi selkää pitkin kilpailijan kainaloon asti. Kainalosta löytyi muovipussi, jossa oli virtsaa. Eikä Pollentierin omaa virtsaa.

Pian huhut alkoivat levitä, että etapin voittajan virtsanäytteessä oli jotain outoa. Kohu on valmis. Parin tunnin päästä tuli kisajärjestäjien päätös, että Pollentier on hylätty ja potkaistu ulos kisasta. Hämmentynyt Pollentier kirjoitti Tourin johtajalle pahoittelukirjeen ja pakkasi kamansa. Hän sai myös kahden kuukauden kilpailukiellon. Hänestä ei koskaan tullutkaan keltapaitaa, vaan se annettiin Joop Zoetemelkille.

Yllättyneen Pollenterin kerrotaan sanoneen käryiltana joillekin lähimmilleen: ”Tämä on outoa. Olen aina käyttänyt tätä ruiskua, eikä koskaan ole käynyt mitenkään.”1 Hinault kommentoi tuoreeltaan: ”Voin jopa sanoa, että se on masentavaa. Miten hänen luokkansa mestari voi tehdä tällaisen virheen?” (L’Equipe, 17.07.1978) Laurent Fignon, vuosien 1983 ja 1984 Tourin voittaja, kertoo muistelmissaan, että tämä Pollentierin kuuluisaksi tekemä vilppimuoto oli tuohon maailmanaikaan hyvin yleinen.2 1970-luvun lopussa dopingtestaus ei näyttänyt olevan kovin vakavasti otettavaa, huijaukset mahdollisia – ja jopa yleisiä – sekä lääkärienkin huhuttiin olleen välillä korruptoituneita.

Alpella vietetyn lepopäivän jälkeen Tour jatkoi matkaansa kohti Pariisia. Toimittajilla oli lepopäiväksikin hommia, sillä skandaali laittoi jo kirjoitetut jutut uusiksi. Hämmentyneitä haastatteluja ja synkkiä kirjoituksia Tourin ja koko pyöräilyn maineen lianneesta tapauksesta laadittiin raikkaassa vuoristoilmassa. Eikä Polletier muuten ollut ainoa, joka jäi tuona päivänä kiinni. Antoine Gutierrez oli yksi satunnaisotannalla dopingtestiin joutuneista ajajista. Hän käytti samaa menetelmää, ja jäi kiinni samaan tapaan.

Alpe d’Huez käänsi taas kisan uuteen asentoon. Etapin voittajaksi kirjoitettiin historiankirjoihin Hennie Kuiper, joka otti näin toisen Alpen voittonsa heti edellisvuoden ykkössijan perään. Hinault nousi etapin kakkoseksi, ja hyviin asemiin kokonaiskilpailun kannalta, sillä lopulta kolme etappia myöhemmin hän voitti ratkaisevan aika-ajon, nappasi keltapaidan ensimmäistä kertaa itselleen, eikä sitä kukaan saanut enää häneltä pois. Hinault voitti näin ensimmäisen Tourinsa. Kaikkiaan Hinault voitti peräti viisi Touria ja oli kaksi kertaa toinen. Viimeisen kerran Hinault voitti vuonna 1985, johon päättyi ranskalaisten voittoisa kausi; peräti 9 voittoa (Hinault 5, Fignon 2 ja Thévenet 2) vuosien 1975 ja 1985 välillä. Tämän jälkeen ranskalainen ei ole noussut podiumin keskimmäiselle pallille!

Lyhyen kilpailukieltonsa jälkeen Pollentier palasi kisaamaan ja ajoi ammattilaisena vielä vuoteen 1984 asti. Hän palasi Tourillekin vielä kolme kertaa, mutta ei enää kertaakaan päässyt maaliin asti, eikä muutenkaan suuren suuria voittoja kohdalle enää osunut. Parhaat saavutuksensa Pollentier saavutti loppu-urallaan Vueltassa: kokonaiskilpailun kolmas vuonna 1979, toinen vuonna 1982 ja etappivoitto viimeisenä kisakautenaan (1984). Kaikkiaan hän voitti urallaan kolme etappia Tourilla, Vueltassa kaksi sekä Girossa yhden. Hän oli myös kaksinkertainen Belgian mestari (1977 & 1978).

Tour 1978, 16. etappi. Saint-Étienne–L’Alpe d’Huez, 240,5 km

Etapin voittaja Michel Pollentier diskattiin ja suljettiin ulos kilpailusta

  1. Hennie Kuiper, 7.23:45
  2. Bernard Hinault, 0:08 perässä voittajaa
  3. Joop Zoetemelk 0:41
  4. Joaquim Agostino 1:34
    (Agostino voitti seuraavana vuonna Alpen huipulle päättyneen etapin liki kahden minuutin erolla.)

Tour 1978 lopputulokset 

  1. Bernard Hinault
  2. Joop Zoetemelk 3:56 perässä voittajaa
  3. Joaquim Agostino 6:54
Bernard Hinaultin ensimmäinen Tour-voitto. Hän voitti kisan 1978, 1979, 1981, 1982 ja 1985.

Viitteet

1 Cols mythiques, s. 30.
2 Fignon 2009, s. 99.

Lähteet

L’Équipe, Cols mythiques du Tour de France. Un ouvrage réalise par Serge Laget & Jacques Hennaux. L’Équipe 2005.

Laurent Fignon, Nous étions jeunes et insouciants. Éditions Grasset & Fasquelle (Le livre de poche) 2009.

Jean-Paul Vespini, The Tour is won on the Alpe: Alpe d’Huez and the classic battles of the Tour de France. Velo Press 2008.

Katso Ranskan television käryä käsittelevä uutislähetys, jossa Pollentieriä haastatellaan:

https://www.ina.fr/ina-eclaire-actu/video/caa7800766501/dopage-michel-pollentier

Lue myös Velofilon muita aiheeseen liittyviä juttuja:

Tourin suurin huijaus!

Bernard Hinault on Tourin kovin

Bernard Hinaultin treenivinkit

Marco Pantanin alamäki

Mont Ventoux on Tourin jättiläinen numero 1

Pyöräilyn dopingslangi

Rik Van Looy in memoriam

Rik Van Looy, ensimmäinen viiden Monumentin voittaja, on kuollut.

Belgialainen pyöräilylegenda Rik Van Looy on kuollut 90-vuotiaana. Van Looy oli kaksinkertainen maantiepyöräilyn maailmanmestari: 1960 ja 1961. Van Looy oli myös ensimmäinen pyöräilijä, joka voitti kaikki viisi pyöräilyn monumenttia eli Milano-San Remon, Flanderin kierroksen, Pariisi-Roubaix’n, Liège-Bastogne-Liègen ja Giro di Lombardian. Hän on ainoa ajaja, joka on voittanut näiden lisäksi myös Pariisi–Brysseli, Pariisi-Tours ja La Flèche Wallonne -kisat.

Hyökkäävästä ajotyylistään tunnettu Van Looy jätti jälkensä pyöräilyn historiaan. Hänen voittoisa ammattiuransa kesti vuodesta 1953 vuoteen 1970 asti. Hänen saavutti tuolloin ennätykselliset 367 voittoa ammattilaisena, mukaan lukien etappivoittot kaikissa kolmessa suuressa ympäriajossa: Tourilla seitsemän, Girossa kaksitoista ja Vueltassa kolmetoista.

Kotimaassaan valtavan suosittu Rik Van Looy osallistui Tourille seitsemän kertaa, vuosina 1962–1967 joka suvena ja viimeisen kerran vuonna 1969. Hänen suurin saavutuksensa Tourilla oli vihreän paidan eli pistekilpailun voitto vuonna 1963. Tuona kesänä hän voitti kaikkiaan neljä etappia.

Jacques Anquetil sanoi Van Looysta: ”Baldini, Gaul tai Poulidor ei ollut pahin kilpailijani. Se oli Van Looy. Minun oli pärjättävä hänelle tasaisilla osuuksilla, ja jopa vuoristossa, sillä jos en pärjännyt, hänellä olisi ollut aika-ajon jälkeen 15 minuutin etumatka.”

Vuonna 1965 Van Looy nappasi keltapaidan yllään yhdeksi päiväksi; hän oli järjestyksessään 112. keltapaidassa ajanut. Van Looy kantoi kaikkien kolme suurimman etappikisan johtajanpaitaa, sillä oli yhden keltapaitapäivän lisäksi yhden päivän Giron roosapaidassa sekä kaikkiaan 12 päivää Vueltan johtajan arvopaidassa. Vueltan pistekilpailun hän voitti kaksi kertaa, mutta lihaksikas Van Looy ei ollut ainoastaan kova sprinteissä ja irtiotoissa, sillä hän voitti myös Giron mäkikuninkuuden vuonna 1960.

36-vuotiaana Van Looy osallistui viimeiselle Tourilleen. Tuota vuoden 1969 Touria hallitsi hänen nuori maamiehensä Eddy Merckx, mutta komeasti monumenttien mestari päätti uransa myös Tourilla. Hän iski neljännellä etapilla yksin karkuun ja voitti etapin.

Rik Van Looy, 7 osallistumista Tourille

1962 : keskeyttäminen (11. etappi), joukkueaika-ajon etappivoitto
1963 : 10. kokonaiskisassa, pistekilpailun voitto (vihreä paita), neljä etappivoittoa
1964 : keskeytys (3. etappi)
1965 : 31. kokonaiskisassa, kaksi etappivoittoa, keltapaita yhden päivän ajan
1966 : hylätty, aikarajan ylittyminen (16. etappi)
1967 : keskeytys (7. etappi), joukkueaika-ajon etappivoitto
1969 : hylätty, aikarajan ylittyminen (16. etappi), etappivoitto

• • •

Suomalaisia kiinnostava detalji lienee se, että amatöörivuosinaan Van Looy valittiin Belgian olympiajuokkueeseen Helsinkiin vuonna 1952. (Samoissa kisoissa oli muuten mukana myös toinen tuleva suurmestari eli Jacques Anquetil.) Van Looy ei päässyt maaliin asti maantiepyöräilyn henkilökohtaisessa kisassa, mutta sai kuitenkin joukkuekisan kultamitalin. Joukkuekisan tulos näet laskettiin henkilökohtaisen kisan ajoista siten, että neljän ajajan maajoukkueiden kolmen parhaan ajajan yhteistulos ratkaisi mitallit. Belgia voitti, Anquetilin Ranska oli pronssilla.

Vuoden 2018 Tour de Francen reitti

Näin syksyn sateisina ja synkeinä päivinä on piristävää kääntää katsettaan jo ensi kesään. Tourin reitin julkaisupäivä on meille Tour-faneille vuoden käännekohta, kuin uusi vuosi alkaisi. Ensi suven Tourin reittikartta paljastettiin Pariisissa tänään 17.10.2017. Mitä tarjoaa järjestyksessään 105. Tour de France?

Vain kahdeksan ajajaa joukkueessa

• UCI:n uuden säännön mukaan jokaisessa joukkuessa on viime vuosien yhdeksän ajajan sijaan vain kahdeksan urheilijaa. Näin ollen lähtöviivalle ei asetukaan 198 polkijaa, vaan 22:n joukkueen 8 miestä eli 176.

• Tänä vuonna on melkein 100 % ranskalainen Tour, sillä ainoastaan viitisentoista kilometriä kurvaillaan vuoristossa Espanjan Baskimaan puolella.

• Ensi kesänä ei ole prologia, vaan ensimmäinen etappi on täysipitkä (189 km) tasamaan etappi.

• Joukkueaika-ajoa on jo pari vuotta odoteltu, nyt se on onneksi mukana. Kolmannella etapilla kiidetään joukkueittain 35 km niin että wattimittarit vinkuu.

• Mukulakivien paluu: 9. etappi kolistelee kuuluisilla Paris–Roubaix-kisasta tutuilla, armottomilla mukulakivillä kaikkiaan 21,7 km matkan. Saa nähdä minkälaista kalustoa tällä etapilla tänä vuonna nähdään.

• Vuorille päästään vasta ensimmäisen lepopäivän jälkeen eli kymmenentenä ajopäivänä.

• Alkuetappeja (1–9) pyritään elävöittämään uudella innovaatiolla eli antamalla kolmelle tietyn kilomerimäärän ensimmäisenä ylittäneille 3, 2 sekä 1 sekuntia aikahyvitystä.

• Bonussekuntit ovat mukana, joten etapin voittaja saa 10 hyvityssekuntia, toinen 6 sekuntia ja etapin kolmannenkin ajasta vähennetään 4 sekuntia.

• Klassikkomäistä on mukana Alpe d’Huez, mutta aika-ajoa ei tänä vuonna ajeta vuoria kiiveten.

• Ensi kesänä kahden jokavuotisen vuoriston marssijärjestyson myötäpäivään eli ensin Alpit ja kolmiviikkoisen kilvanajon loppuhuipennusta pedataan Pyreneille.

• Pyreneiden kunkkuetapiksi nimetty 17. etappi on vain 65 kilometriä pitkä, mutta niistä 38 on raatelevaa nousua. Etappi päättyy col du Portet -mäen huipulle 2215 metriä merenpinnan yläpuolella.

• Kuten tänä vuonnakin, 20. etappi on henkilökohtainen aika-ajo, joten parhaimmillaan jännitystä kokonaiskilpailun voittajan suhteen riittänee toiseksi viimeiseen ajopäivään asti.

Tour 2018

  • 3 329 km
  • 8 tasamaan etappia
  • 5 kumpuilevaa etappia
  • 6 vuoristoetappia, joista kolmessa maali on mäen huipulla (La Rosière, Alpe d’Huez, Saint-Lary-Soulan col de Portet)
  • 1 henkilökohtainen aika-ajo
  • 1 joukkueaika-ajo
  • 2 lepopäivää

Koko Tourilla noustaan 25 mäkeä, jotka on luokiteltu vähintään kakkoskategorian mäeksi tai vaativammaksi (ykköskategoria tai luokituksen ulkopuolella eli hors catégorie). Näistä mäistä 11 on Alpeilla, 4 Keskiylängöllä ja 10 Pyreneillä. Vertailun vuoksi vuonna 2015 vastaaviin luokituksiin kuuluvia mäkiä oli 25, vuonna 2016 28 ja vuonna 2017 23 kappaletta.

Tässä etapit (en ehtinyt vielä kaikkien kerrottua tyyppiä tarkistaa).

ETAPPI Tyyppi päivä Lähtö ja maali Pituus
1 Tasamaa lauantai 7.7.2018 Noirmoutier en l’ile / Fontenay-le-Comte 189 km
2 Tasamaa sunnuntai 8.7.2018 Mouilleron-Saint-Germain / La Roche-sur-Yon 183 km
3 Joukkueaika-ajo maanantai 9.7.2018 Cholet / Cholet 35 km
4 Tasamaa tiistai 10.7.2018 La Baule / Sarzeau 192 km
5 Tasamaa keskiviikko 11.7.2018 Lorient / Quimper 203 km
6 torstai 12.7.2018 Brest / Mûr-de-Bretagne 181 km
7 perjantai 13.7.2018 Fougères / Chartres 231 km
8 lauantai 14.7.2018 Dreux / Amiens Métropole 181 km
9 sunnuntai 15.7.2018 Arras / Roubaix 154 km mukulakiviä 21,7 km
1. lepopäivä maanantai 16.7.2018 (Annecy)
10 Vuoristo tiistai 17.7.2018 Annecy / Le Grand-Bornand 159 km
11 Vuoristo keskiviikko 18.7.2018 Albertville / La Rosière Espace San Bernardo 108 km
12 Vuoristo torstai 19.7.2018 Bourg-Saint-Maurice Les Arcs / Alpe-d’Huez 175 km
13 perjantai 20.7.2018 Bourg d’Oisans / Valence 169 km
14  Kumpuileva lauantai 21.7.2018 Saint-Paul-Trois-Châteaux / Mende 187 km
15 sunnuntai 22.7.2018 Millau / Carcassonne 181 km
2. lepopäivä maanantai 23.7.2018 (Carcassonne)
16 tiistai 24.7.2018 Carcassonne / Bagnères-de-Luchon 218 km
17 Vuoristo keskiviikko 25.7.2018 Bagnères-de-Luchon / Saint-Lary-Soulan 65 km Maali 2215 metrin korkeudessa, 38 km ylämäkeä
18 torstai 26.7.2018 Trie-sur-Baïse / Pau 172 km
19 perjantai 27.7.2018 Lourdes / Laruns 200 km
20 Henkilökohtainen aika-ajo lauantai 28.7.2018 Saint-Pée-sur-Nivelle / Espelette 31 km
21 Tasamaa sunnuntai 29.7.2018 Houilles / Paris Champs-Élysées 115 km

Tässä esimakua tulevasta. Palataan asiaan tarkemmin myöhemmin. Kesä on jo näköpiirissä!

Linkki reitin esittelyvideoon:
http://www.dailymotion.com/video/x64x0l2


Vuoden 2017 Tourin reitti
• Vuoden 2016 Tourin reitti

Roger Pingeon on poissa

Tour de France -voittajien rivistö on tänä talvena harventunut tiuhaan tahtiin: ensin ikänestori Ferdi Kübler, sitten Roger Walkowiak, tänään 19.3.2017 vuoden 1967 voittaja Roger Pingeon. 76-vuotias ranskalaismestari menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan.

Roger Pingeon, vuoden 1967 Tour-voittaja
Roger Pingeon, vuoden 1967 Tour-voittaja

Pingeonin voittovuotta varjosti kisan 13. etapilla tapahtunut dramaattinen brittiajaja Tom Simpsonin kuolema. Pingeon on yksi tuntemattomimmista voittajista, vaikka hän ei ollut edes ainoastaan yhden grand tourin voittaja. Kaksi kesää Tour-mestaruuden jälkeen hän onnistui valloittamaan myös Vueltan. Rogerin pikkuveli René Pingeon ajoi myös ammattilaisena yhden vuoden, isoveljensä tallitoverina tämän voittaessa Vueltan.

Vielä muutama kuukausi Vueltan jälkeen Roger Pingeon oli toinen kesän 1969 Tourilla, jolloin Eddy Merckx juhli ensimmäistä Tour-voittoaan.

Ammattilaisena Pingeon ajoi vuodesta 1965 vuoteen 1974, saavuttaen urallaan kolmisenkymmentä voittoa. Pingeonin ura osui kahden jättiläisen väliin: ennen häntä Jacques Anquetil oli dominoinut kisaa voittaen ensimmäisenä ajajjana Tourin viisi kertaa,  Kannibaali Merckx taas hallitsi 60-luvun lopusta pitkälle 70-luvulle, voittaen niin ikään viisi Touria.

Kolmen mestarin poistumisen jälkeen vielä 23 Tour-voittajaa on yhä elossa. Heistä vanhimman titteliä pitää nyt hallussaan vuoden 1959 mestari, 88-vuotias espanjalainen  Federico Bahamontes, »Toledon Kotka».

Raymond Poulidor, Roger Pingeon, Galibier, Tour de France, 1967

Roger Pingeon & Tour de France

  • 1965: 12.
  • 1966 : 8.
  • 1967 : Leader du classement général kokonaiskilpailun voitto ja yksi etappivoitto
  • 1968 : 5., kaksi etappivoittoaLeader du classement de la combativité Prix de la combativité (yrittelijäimmän ajajan palkinto)
  • 1969 : 2.,yksi etappivoitto2. parhaan mäkimiehen kisassa (Grand Prix de la montagne)
  • 1970: keskeytys (7.b etapilla)
  • 1972 : keskeytys (9. etapilla)
  • 1974 : 11.

Roger Pingeon in memoriam

Muutama muistokirjoitus:

http://www.lemonde.fr/cyclisme/article/2017/03/19/roger-pingeon-vainqueur-du-tour-de-france-1967-est-mort_5097074_1616656.html

http://www.liberation.fr/sports/2017/03/19/cyclisme-roger-pingeon-la-mort-d-un-maillot-jaune-ecorche_1556852

http://www.velonews.fr/2017/03/news/tour-de-france-loses-another-former-champion-pingeon_433075

http://www.eurosport.fr/cyclisme/tour-de-france/2017/deces-de-roger-pingeon-vainqueur-du-tour-de-france-1967_sto6099569/story.shtml

Tuleva ranskalainen Tour-voittaja?

Ranskalainen ajaja on voittanut Tour de Francen viimeksi vuonna 1985. Yli 30 vuotta on ranskalaisille pyöräilynrakastajille järkyttävän pitkä aika. Eddy »Kannibaali» Merckxin valtakauden loputtua alkoi Ranskan pyöräilyn viimeisin kultakausi. Merckxin kesäpaidan väri oli keltainen, sillä hän hallitsi myös Touria vuosikaudet, kunnes Bernard Thévenet onnistui kukistamaan tämän kaikkien aikojen parhaan pyöräilijän vallastaan. Ja kaksi voittoa taistelleen Bernardin takaa tuli myös toinen, vielä kovempi, nimittäin Bernard Hinault.

Hallinnasta kuivaan kauteen

Vuodet 1975–1985 olivat ranskalaisten hallintaa Tourilla. Thévenet voitti 1975 ja 1977, sitten Hinault 1978, 1979, 1981, 1982 ja vielä 1985. Mäyrän voittojen välissä Touria hallitsi Laurent »Intellektuelli» Fignon, joka voitti vuosien 1983 ja 1984 kisat. Näin ollen kymmenessä vuodessa vain kaksi kertaa voitto matkasi kotimaan ulkopuolelle. 1976 Thévenet ja viimeistä Touriaan ajava Raymond Poulidor eivät onnistuneet estämään belgialaisten rynnistystä ja loistavan mäkimiehen, kuusinkertaisen mäkikirikilpailun mestarin Lucien Van Impen ainoata kokonaiskilpailun voittoa. Vuonna 1980 Hinault joutui riisumaan keltaisen paitansa ja jättämään kisan kesken loukkaantumisen takia, joten vihdoin hollantilainen Joop Zoetemelk pääsi nousemaan keskipallille, neljä kertaa hän oli joutunut tyytymään toiseen sijaan.

Tombeau Laurent Fignon 23.12.2016
Laurent Fignon, ranskalaisen pyöräilyn tähti 1980-luvulla.

Vuoden 1985 jälkeen ranskalaisille alkoi kuiva kausi. Hinault tuli vielä 1986 kakkoseksi ja 1989 Fignon hävisi Tourin historian tiukimman kisan samalle miehelle kuin Hinault kolme vuotta aiemmin eli Greg LeMondille. Sitten kolmen parhaan joukkoon pääsi vasta Richard Virenque, joka on kolmas 1996 ja seuraavana suvena pykälää parempi. Ja aina vaan vaikeammaksi meni, sillä vasta 2014 nähtiin seuraavan kerran kotimaan ajaja Champs-Élysées-bulevardilla tuulettelemassa kokonaiskilpailun menestystä. Silloin yllättäen ranskalaisia olikin voittajan, Vincenzo Nibalin, molemmilla puolilla: veteraani Jean-Christophe Péraud kakkosena ja nuori leijona Thibault Pinot kolmosena (kaikkiaan 6 ranskalaispolkijaa oli kahdenkymmenen parhaan joukossa).

Toivo herää taas

Tämän jälkeen epätoivo on vaihtunut toivonkipinään, semminkin kun seuraavana vuonna nuortenkisan voittajan, kolumbialaisen Nairon Quintanan takana oli ranskalaiskolmikko Romain Bardet, Warren Barguil ja Thibaut Pinot. Viime kesänä Bardet jatkoi loistavia otteitaan ja nousi upeasti toiseksi kokonaiskilpailussa vahvan kolmannen viikon ansiosta. Hän jätti taakseen myös Quintanan. Suvereeni Tour-hallitsija Christopher Froome oli kuitenkin yhä yli neljä minuuttia vahvempi. Mutta näin lähelle voittoa ranskalainen ajaja ei ollut pitkään aikaan päässyt, sillä ero voittajaan oli Péraudilla kaksi vuotta aiemmin liki kaksinkertainen.

Péraud on jo uransa lopettanut, mutta näin montaa kokonaiskisan voittoa havittelevaa fransmannia ei ole näyty aikoihin. Koska se voitto vihdoin jää kotimaahan? Ja kuka sen voiton ottaa?

Kovimmassa kurssissa on tällä hetkellä 26-vuotias Bardet, jolla on vielä monta vuotta aikaa yrittää kavuta vielä yhtä sijaa ylemmäs. Samanikäinen Pinot taas on kahdella viime Tourilla ollut epätasainen (ja epäonninenkin), ja joku voi jo hieman alkaa epäilemään löytyykö mieheltä tarvittavaa tasaisuutta ja sitkeyttä kolmen viikon mieheksi ja kisan voittoon asti. Jos kaikki menee nappiin, niin mikä ettei, sillä onhan hän myös aika-ajoaan petrannut. Vuoden 2012 Tour de l’Avenir -voittaja Barguilin näytön paikka on pian, sillä 25-vuotiaan Sunweb-tallin ajajan täytyisi vielä nostaa tasoaan, jotta parantaisi toissavuoden 14:sta sijaansa. Entä sitten Julian Alaphilippe (24 v.)? Mihin suuntaan hän kehittyy, sillä iskijä-tyyppinen ajaja on näyttänyt kehittyneen myös mäkimiehenä.

Kultainen pyörä

Mutta taas kuuluu kummia Bretagnesta, joka on tuottanut aikojen saatossa niin monet Ranskan kovimmista kammenpyörittäjistä. Painakaa mieleenne nimi David Gaudu, sillä hänestä kohistaan Ranskan pyöräilypiireissä kovasti.

Vuosi 2016 oli David Gaudulle kovan kehityksen vuosi. Toukokuussa hän voitti Tšekin tasavallassa kolmen päivän Peace Race U23 (ranskaksi Course de la Paix espoirs) -kisan. Elokuussa hän kisaili rinta rinnan ammattilaisten parhaimmiston joukossa Tour de l’Ain -kisassa ollen sen viides. Kauden kruununa hän voitti kahdeksanpäiväisen Tour de l’Avenir -etappikisan, jota pidetään U23-ajajien, eli 23 tai nuorempien, (joita ranskaksi kutsutaan hauskasti sanalla espoir, ›tulevaisuuden toivot›, ›lupaukset›, ›toiveet› – niitähän heihin ladataan) Tour de Francena.

David Gaudu, ranskalaisen pyöräilyn suurin lupaus.

Vélo Magazinen viime numerossa (#547, décembre 2016/janvier 2017) jaettiin taas palkintoja viime vuoden parhaille ranskalaisille ja kansainvälisille pyöräilijöille. Kansainvälinen jury muuten valitsi vuoden 2016 Kultainen pyörä -kisan (Vélo d’Or Mondial) voittajaksi Peter Saganin (86 pistettä), ennen Chris Froomea (70 pistettä) ja Nairo Quintanaa (43 pistettä).

Kansallisen juryn valinta vuoden parhaaksi ranskalaisajajaksi oli Romain Bardet (120 pistettä), toisena Arnaud Démare (88) ja kolmantena Julian Alaphilippe (62). Muistutettakoon tässä välissä, että samaan kisaan osallistuvat myös maastopyöräilijät ja ratapyöräilijät, joten viime vuosien voittajien joukosta löytyy myös maastotähti Julien Absalon (kolme kertaa peräkkäin) ja ratamestari Gregory Baugé.

Nuorten kisan eli Vélo d’Or Espoirs voitto taas on vuodesta 1995 lähtien laskettu kisoista kerättyjen pisteiden perusteella. Tänä vuonna voittaja keräsi ennätykselliset 1433 pistettä. David Gaudu oli voittajan nimi.

David Gaudu on ranskalaisen pyöräilyn suurlupaus
David Gaudu 2016.

Näiden temppujen Gaudu hän sai ensimmäisen ammattilaissopimuksensa FDJ-tallissa, jossa hän hän ehti olla vain muutaman kuukauden harjoittelijan statuksella (stagiaire). Kokenut FDJ-tallin tallipäällikkö Marc Madiot, itsekin muuten vahna Tour de l’Avenir -voittaja, oli vakuttunut: »Olen kahdenkymmenen vuoden ollut onnekas kohdatessani muutamia ilmiömäisiä lahjakkuuksia. Ne voidaan laskea yhden käden sormista. Hän kuuluu niihin.» (Vélo Magazine 547, s. 44.)

Pikachu

Mukiinmenevän kisamenestyksen lisäksi Gaudua kiidättää nuorikaisen potentiaalista liikkuvat hurjat tarinat. Hän on mitoiltaan perinteisen mäkimiehen mitoissa, sillä pituutta on 1,73 m mutta painoa vain 53–54 kiloa. Mäessä häntä kiidättää hirmuinen moottori, sillä testeissä on mittauttanut VO2max-arvoikseen 92 ml/min/kg ja kentälläkin 90! Mutta näin käsittämättömän kovat luvutkaan eivät takaa kenestäkään automaattisesti kovaa mäkimiestä, sillä todellisen mäkimiehen täyty jaksaa kiitää useampi mäki peräjälkeen sekä kestää korkeaa, vähähappista ilmanalaa.

No, kuinka sujuu nuorelta herralta kiipeäminen, sillä eihän hän edes ole kotoisin vuoristoseudulta. Ensimmäisen vuorensa kisassa Gaudu ajoi vuoden 2013 Classique des Alpes Juniors -kisassa, jossa hän iski heti ensimmäisessä nousussa Kissan Kukkulalla (Le Col du Chat). Seuraavat kolme nousua hän ajoi kisan kärjessä, kunnes törmäsi kissan kanssa ja kaatui. En tiedä oliko kissa musta, mutta kisan voiton Gaudu menetti tähän kolariin.

Ranskan nuorten joukkueen valitsija Pierre-Yves Châtelon on vakuuttunut: »En ole ikinä nähnyt moista mäkimiestä.» Hänen entinen amatöörijoukkueensa valmentaja Rodolphe Henry taas kertoo kuinka Pyreneillä harjoitusleirillä helmikuussa 2015 hän päätti lähettää muut ajajat jo hotellille, mutta tehdä vielä Gaudulle  julman testin Tourista tutulla Col du Portillonilla. Gaudu pistettiin tekemään auton torven töräytyksestä kymmennen sekunnin sprinttejä ylämäkeen, sitten 20 sekuntia normivauhtia ja taas 10 sec kiri jne. Kovatkin kuskit hyytyvät yleensä viimeistään kymmenen, viidentoista vedon jälkeen. Gaudu se vaan jatkoi vetojaan. Autossa istuneet alkoivat jo epäuskoisena kaivelemaan äläpuhelimiaan taskuistaan kuvatakseen nuoren toivon suoritusta. Gaudu jaksoi vetää samaan tyyliin mäen päälle asti! Ei ihme, että Gaudun iskuja verrataan nuoren Alberto Contadorin tyyliin. (Vélo Magazine 547, s. 44–45.)

Gaudua odotellessa

Bardet, Pinot, Barguil… Gaudu. Nyt on ranskalaisten pullat paremmin uunissa kuin aikoihin, joten Tourin kotimaassa seuraavia ajoja odotellaan palkintopallin kiilto silmissä. Itse rohkenen veikata, että viimeistään 2020 loppuu fransmannien kuiva kausi.

Gaudua tuskin nähdään Tourilla vielä tulevana kesänä, antaa hänen vielä kehittyä ja harjaantua kisailijana. Itsekin hän tunnustaa: »Ammattilaiseksi tulessa lähdetään taas nollasta. On vielä valtavasti tietä kuljettavana. Luonnollisestikin pidän eniten etappikisoista. Isot etappikisat vuorineen, kolmen viikon kisat, niistä minä haaveilen. […] Ja unelmani on voittaa sellainen. Unelma, joka voisi muuttua tavoitteeksi.» (Vélo Magazine 547, s. 48.)

En attendant Godot oli Samuel Beckettin kuuluisa näytelmä (kyllä, hän kirjoitti sen ensin ranskaksi, vasta pari vuotta myöhemmin käänsi itse englanniksi nimellä Waiting for Godot), jossa odoteltiin Godot-nimistä henkilöä, joka ei sitten koskaan saapunutkaan. Huomenna hän tulee on yksi suomennos näytelmän nimestä, Godota odotellessa toinen. Tätä huomista ranskalaiset ovat odotelleet pitkään. Mutta jos Godot ei koskaan tullut, niin nyt uskotaan Gaudun tulemiseen. Gaudua odotellessa. En attendant Gaudu…

* * *

 

Julio Jiménez – Le Puyn herra

Ranskalaiset muistelevat usein vuoden 1964 Tour de Francea kaikkien aikojen ikimuistoisimpana. Ihmekös tuo, sillä kisan voitosta kamppailijat kaksi kotimaan edustajaa, varsinaiset aikakauden ikonit Jacques Anquetil ja Raymond Poulidor. Koko kansa oli jakautunut anquetillisteihin ja poulidoristeihin. Sekuntikisa huipentui 12.7.1964 Tourin 20. etapilla Le puy de Dômen kuuluisalla nukkuvalla tulivuorella.

Tuona päivänä tulivuori heräsi taas hetkeksi eloon, sillä valokuvat noiden kahden titaanin ohjaustankoja kolauttelevasta, rinta rinnan etenevästä taistosta kuuluvat ranskalaisten kansalliskuvastoon. Lukuisat ovat kamppailua selostavat kuvaukset pyöräilykirjallisuudessa. Joskus pääsee jopa unohtumaan, että tuota etappia ei edes voittanut kumpikaan näistä kokonaiskilpailun pääpukareista.

237 kilometriä pitkän etapin voittaja oli 163 senttiä pätkä 30-vuotias mäkimies Pyreneiden tuolta puolen. Tuo mies oli liian pitkään odottanut pääsyä Tourille. Hän oli näyttänyt mäennousukykynsä jo monasti, voittaen jopa parhaat, kuten itse Federico »Toledon kotka» Bahamontesin vuoden 1962 Dauphiné Libéré -kisassa. Nyt tämän vuoden Tourilla hän tulisi kaivertamaan nimensä mäkimiesten kultaiseen kirjaan: Julio Jiménez. Ja millä tavalla!

Julio Jiméne
Julio Jiménezin tavaramerkki oli putkelta runttaaminen valtavalla välityksellä.

Ensimmäinen etappivoitto oli tullut Jiménezille jo Pyreneillä, jossa 13. etapilla oli päättynyt Andorran puolelle. Tuolloin seuraavaa etappia kauhulla odottava pääjoukon pomo Anquetil oli antanut hänen mennä: »Minä metsästän kotkaa, joten antaa pienten varpusten lentää tiehensä.» Varpunen oli näyttänyt kykynsä, mutta nyt hän halusi osoittaa, ettei kyseessä ollut vain onnenkantamoinen, kuten lehdistö hänen ensimmäistä voittoaan vähätteli, itse Tourin johtaja Jacques Goddet etunenässä. Nyt tuo hirveällä välityksellä putkelta useimmiten survova espanjalainen näyttäisi kuinka tanssitaan tulivuoren rinteillä.

Vuosisadan taisto?

Ennen raatelevaa loppunousua pääjoukossa oli tehty esikarsinta. Vain kuusi päivän kovinta oli vuosisadan loppukahinoissa mukana: kisaa johtava Anquetil; hänen tiputustaan janoava ja vihdoin kokonaiskisan kärkeen nousua havitteleva huippukuntoinen Poulidor; melkein aina penkistä hullunkurisessa asennossa vispaava mäkien kuningas Bahamontes; kovin italialainen Vittorio Adorni sekä Jiménez ja hänen KAS-Kaskol-tallin joukkuekumppani Joaquín Galera. Ensimmäisenä joutuvat menon yhä kiihtyessä antautumaan Adorni ja Galera. Vain neljä miestä jäljellä ja neljä viimeistä kilometriä. Jimenez oli Tourin ensikertalainen eikä tuntenut Le puy de Dômen loppunousun metkuja:

»En tuntenut le puy de Dômen nousua. Se oli 237 km pitkä ja kova etappi. Ajoin ensimmäistä Touriani, enkä ollut olenkaan varma pystyisinkö pitämään pintani. Olin sanonut sen Federicolle [Bahamontes], eikä minulla ollut aikeitakaan iskeä, se tuli vaistonvaraisesti, sillä tunsin hetkeni tulleen.»
(»Julio Jiménez: L’Homme du Puy», Vélo Magazine n°547, Décembre 2016–Janvier 2017, s. 73.)

Vanteetkin taipuu!

Äkkiä alkoi Jiménezin hirmuinen tanssi isolla välityksellään. Vain Bahamontes sai myllynsä pyörimään niin, että pääsi Jiménezin kantaan. J. J. jatkoi kuin tulisilla hiilillä ja Bahamontesin froomemainen singerikin alkoi yskiä. Välillä Jiménezin usko meinasi kuitenkin loppua, kun hänen vanteensakin oli niin vääntynyt, että jarru laahasi vanteeseen kiinni ja Jiménez joutui survomaan jättiläisvälityksellään oikein voimain takaa että pääsi edes etenemään jyrkkää mäkeä. Taisi hän näyttää myös toista tavaramerkkiään eli kieli ulkona ajamistakin (nykyäänhän tämän tyylin on tehnyt tunnetuksi tuhatilmeinen kuminaama ja väriläiskä Thomas Voeckler). »Baha» pääsi supistamaan eron kymmeneen sekuntiin, joten aikaa Jiménezin pyöränvaihdolle ei ollut. Lopulta huippu armahti Jiménezin ja hän pääsi huudattamaan huipun valloittanutta valtavaa väkijoukkoa ensimmäisenä.

Jiménez oli le Puyn kunkku, Bahamontes kakkonen, Anquetilin lopulta väsyttänyt Poulidor kolmonen, ja ennättipä vielä Adornikin nousemaan uupuneen Anquetilin ohi.

Nämä kaksi espanjalaista ratkaisivat myös Tourin vuoriston valtiaan tittelin: Baha voitti tällä kertaa tittelin kuuden pisteen erolla, mutta seuraavat kaksi vuotta Julio oli mäkikunkkukisan ykkönen.

Inan sivuilta löytyy taltiointi etapin loppumäen tapahtumista.

Jolleivät espanjalaiset olisi ehättäneet ylittämään maaliviivaa ennen Poulidoria ja tämä olisi saanut sen etapin ensimmäiselle jaetun aikahyvityksen, olisi hän ollut hyvinkin Tourin voittaja. Joka tapauksessa Poulidorin isku olisi pitänyt tulla aiemmin kuin 950 metriä ennen huippua. Anquetil säilytti johtonsa vaikka Poulidor sai kurottua sitä umpeen 42 sekuntia (56 sekuntia kutistui neljäntoista sekuntin eroksi). Poulidor ajoi vielä viimeisessä aika-ajossa vahvemmin kuin yleensä tempossa, mutta aika-ajon mestari Anquetil repi siinä silti lisää aikaeroa ja tuuletteli Parc de Princesin velodromilla historiallista viidettä voittoaan.

Voittoisa kaikissa grand toureissa

Monien mäkikotkien tapaan Jiménez ei ollut riittävän hyvä aika-ajaja, jotta olisi noussut kokonaiskisojen voittajien joukkoon.  Mutta Tourin mäkikirikilpailun hän voitti kaiken kaikkiaan kolme kertaa: peräkkäisinä vuosina 1965, 1966 ja 1967. J. J. voitti myös Espanjan ympäriajon mäkikirikilpailun kolme kertaa peräkkäin (1963, 1964 & 1965) sekä piti yhden päivän kokonaiskilpailun johtajan keltaista paitaa. Kyllä, tuohon aikaan myös Vueltan johtajan paita oli keltainen, joten kyllä Poulidorkin pääsi kantamaan keltaista paitaa aikoinaan – vaikka ei harmikseen Tourilla.

Myös Italian ympäriajon johtajan pinkkiä paitaa Jiménez kantoi peräti 11 päivää. Se oli vuoden 1966 Girossa, jossa hän  tippui lopulta palkintopallin ulkopuolelle neljänneksi. Hänen olisi pitänyt uskoa Anquetilin neuvoa luovuttaa paita aiemmin pois ja napata se sitten myöhemmin takaisin. Hän voitti tuossa Girossa kaksi etappia, kuten myös kaksi vuotta myöhemmin. Näin ollen hän voitti etapin jokaisessa grand tourissa: Ranskassa 5, Italiassa 4 ja kotimaansa kierroksessa 3.

Voitoistaan nauttiva Jiménez viihtyi podiumtyttöjen seurassa mielummin kuin kilpakumppaniensa parissa, sillä näiltä hän sai tulkkausapua.

Vuoden 1966 Tourin yllätysvoittaja Lucien Aimar vasemmalla, mäkikirikilpailun voittaja Julio Jiménez oikealla.

Jiménez & Tour de France

1964: kokonaiskilpailun 7. & 2 etappivoittoa (13. ja 20. etappi)
1965: kokonaiskilpailun 23. & mäkikirikilpailun voitto ja 2 etappivoittoa (9. ja 17. etappi)
1966: kokonaiskilpailun 13. & mäkikirikilpailun voitto ja 1 etappivoitto (16. etappi)
1967: kokonaiskilpailun toinen & mäkikirikilpailun voitto
1968: kokonaiskilpailun 30.

Julio Jiménez

Lisäys: Julio Jiménes kuoli 8.6.2022 kotikaupungissaan Avilassa edellisenä päivänä ajamansa autokolarin vammoihin. Hän oli 87-vuotias.

L’Equipe-lehden muistokirjoitus.

1960-luvun tiimoilta lue myös:

Vuoden 2017 Tour de Francen reitti

Ensi kesän Tour de Francen reitti julkistettiin Pariisin Kongressipalatsissa (Palais des Congrès) 18.10.2016. Mitä meille Tour-faneille on luvassa heinäkuuksi 2017?

Iso lähtö (le Grand Départ) on tällä kertaa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Reinin toisella puolella, jossa Düsseldorf isännöi tällä kertaa starttia. Saksan lisäksi reitti kurvaa Belgian ja Luxemburgin kautta ennen kuin saavutaan kotimaahan, jossa sitten pysytään kisan loppuun asti.

Kevyesti vuoria?

Ensi Tourilla on ’vain’ viisi todellista vuorietappia, joista kolme päättyy mäen päälle. Tällä kertaa reitti onkin rakennettu niin, että kokonaiskisaa ei välttämättä voitetakaan noissa (maali)mäissä. Tämä tuo kyllä vaihtelua, etenkin kun nuo viime vuosina vuorille pedatut kokonaiskilpailujen mano a mano -taistelut ovat usein jääneet vaisuiksi – ei vähiten Sky-tallin musertavan kovan mäkimieskohortin ylivoiman vuoksi.

Vaikka mäkietappeja onkin vain viisi (esimerkiksi tänä vuonna oli yhdeksän), reitille osuu kuitenkin kaikki viisi Ranskan merkittävintä vuoristoa: Vogeesit, Jura, Pyreneet, keski-ylänkö (eli Massif central) ja viimeisenä Alpit. Viimeksi vuonna 1992 käytiin kaikilla päävuoristoilla.

izoard_profil

Klassikkomäistä mukana ei ole yhtäkään kovasta kolmikosta Tourmalet, Mont Ventoux tai l’Alpe d’Huez. Ensi kesän kunkku on l’Izoard, jonne etappi ei muuten ole ikinä vielä päättynyt. Muita kesän kohokohtia ovat le Mont du Chat, le Grand Colombier ja Col du Galibier, joka ajetaan tällä kertaa Col du Télégraphen puolelta, joten nousu on pitkä.

galibier_profil

Ehkä Sky-tyyppisen kovavauhtisen ja kisaa kontroloivan mäkijunan puksutuksen sekoittamiseksi nyt on kaivettu kartalta yhä jyrkempiä mäkiä. Col du Grand Colombier on pahimmillaan 22 prosenttinen, Peguere 18, Peyragudes 16, Mont du Chat 15, Peyra Taillade 14, joten vaunut voivat irrota junista irtiottoihin ja aikaeroja saattaa syntyä lyhyemmälläkin matkalla. Muutenkin reiteille on haettu sellaisia profiileja, jotka mahdollistaisivat pidemmät irtiotot kuin vain viimeisten kilometrien nykäisyjä. Mallia on varmasti haettu myös Vueltasta, jossa mäkimiehet eivät ole pystyneet niin paljon tukeutumaan joukkuetovereidensa apuun, vaan erittäin jyrkissä mäissä on nähty todellista pystypainia pääpukarien välillä.

Lyhyet aika-ajot

Ensi suvenakaan emme pääse nauttimaan joukkueaika-ajosta. Henkilökohtaisia aika-ajoja on kaksi: karkeloiden aloituspäivänä  prologiksi hieman pitkä 13 km aika-ajo Düsseldorfin kaduilla. Saksalainen tuore aika-ajon maailmanmestari Tony Martin varmasti haluaisi pukea kisan ensimmäisen keltapaidan päälleen kotitantereellaan. Pariisiin saapumista edeltävänä päivänä taas ajetaan melko ratkaiseva 23 kilometriä pitkä aika-ajo Marseillesissa. Reitillä on yksi kilometrin mittainen kunnon mäkikin, joten ihan pelkkää korttelirallia ei ajeta.

nouveau-record-d-affluence-au-stade-velodrome

Marseillesin tempoon on keksitty kunniarooliin kaupungin kuulu velo Stade Vélodrome. Historian saatossa Stade Vélodrome on ollut kymmenen kertaa aiemmin Tourin etapin maalina. Onhan siellä järjestetty myös ratapyöräilyn maailmanmestaruuskisat vuonna 1972. Nykyään stadionin pääkäyttäjä on tietenkin Olympique de Marseille -jalkapallojoukkue ja tämä yleisökapasiteetiltaan Ranskan toiseksi suurin stadioni nimettiin juuri kuluvan vuoden heinäkuussa, eli sielläkin pelattujen jalkapallon EM-kisojen jälkeen, uuden pääsponsorinsa mukaan nimellä Orange Vélodrome. Viittaus velodromiin säilyi siis nimessä, vaikka itse pyöräilybaanaa ei enää pitkään aikaan stadionilla ole ollutkaan.

Keltainen, vihreä…

Chris Froome oli mielissään kun hänen Tour-uransa nousukiitoon lähettänyt jyrkkä la Planche des Belles Filles on taas mukana viidennen etapin maalimäkenä. Näin jo ensimmäisellä viikolla on luvassa esimakua pääpukareiden mäennousukunnosta antava kunnon testi. Muistammehan kuinka vuoden 2012 Tourilla Froome juuri tuossa pahimmillaan 20-prosenttisessa loppunousussa jätti kaikki muut – mukaan lukien oman kapteeninsa ja tuon vuoden tulevan Tour-voittajan Bradley Wigginsin – ja otti ensimmäisen etappivoittonsa Tourilla.

la_planche_des_belles_filles

Mutta onko Froome sittenkään niin vahva ennakkosuosikki kuin jotkut arvelivat julkistuksen jälkeen? Tourin johtaja Christian Prudhomme sanoi, että ensi kesän reitti on »suunniteltu niin, että sen voittaja on todellinen mestari». Toki Froome on viime Tourin esityksiensä ja jo kolmen kokonaiskisan voiton jälkeen todellinen mestari. Mutta Froome itsekin arveli, että tällä kertaa kisaa ei välttämättä ratkaista mäissä, joten kisassa on nyt mahdollisuutensa myös hieman erityyppisillä ajajilla kuin parin viime vuoden todella mäkipainoitteisissa editioissa.

Mukana on yhdeksän tasamaan etappia, joten kirikisoja on luvassa paljon ja irtiottoyrityksillekin on omat saumansa. Tuoreelle sateenkaaripaidan uusijalle Peter Saganille puettiin jo joissakin kommenteissa vihreää paitaa. Se olisikin jo hänen kuudes perättäinen ja Sagan pääsisi tasoihin eniten voittoja omaavan Erik Zabelin kanssa. Se olisikin melkoinen temppu, mutta niitähän Ihme-Petteri onkin meille tottunut tarjoamaan.

Saa nähdä kuinka käy. Kisa on kyllä rakennettu melkoisen poikkeuksellisesti. Tour voi hyvinkin olla niin ennalta-arvaamaton kuin reittimestari on toivonut ja jopa kokonaiskisa ratketa millä etapilla hyvänsä. Ja kartalla se näyttää ainakin aika veikeältä!

 

2017_tour_plan_route

Tour de France 2017

• 3516 km
• 9 tasamaan etappia
• 5 kumpuilevaa etappia
• 5 vuorietappia, joista 3 päättyy mäen päälle
(La Planche des Belles Filles, Peyragudes, Izoard)
• 2 henkilökohtaista aika-ajoa
(1. etappi 13 km, 20. etappi 23 km, yhteensä 36 km)
• 2 lepopäivää

1. etappi
Lauantai 1. heinäkuuta
Düsseldorf – Düsseldorf, 13 km, henkilökohtainen aika-ajo

2. etappi
Sunnuntai 2. heinäkuuta
Düsseldorf – Liège, 202 km

3. etappi
Maanantai 3. heinäkuuta
Verviers – Longwy, 202 km

4. etappi
Tiistai 4. heinäkuuta
Mondorf-les-Bains – Vittel, 203 km

5. etappi
Keskiviikko 5. heinäkuuta
Vittel – La Planche des Belles Filles, 160 km

5_etappi_2017_tour_profil

6. etappi
Torstai 6. heinäkuuta
Vesoul – Troyes, 216 km

7. etappi
Perjantai 7. heinäkuuta
Troyes – Nuits-Saint-Georges, 214 km

8. etappi
Lauantai 8. heinäkuuta
Dole – Station des Rousses, 187 km

8_etappi_2017_tour_profil

9. etappi
Sunnuntai 9. heinäkuuta
Nantua – Chambéry, 181 km

9_etappi_2017_tour_profil
Maanantai 10. heinäkuuta
Dordogne, 1. lepopäivä

10. etappi
Tiistai 11. heinäkuuta
Périgueux – Bergerac, 178 km

11. etappi
Keskiviikko 12. heinäkuuta
Eymet – Pau, 202 km

12. etappi
Torstai 13. heinäkuuta
Pau – Peyragudes, 214 km

12_etappi_2017_tour_profil

13. etappi
Perjantai 14. heinäkuuta, Ranskan kansallispäivä
Saint-Girons – Foix, 100 km

13_etappi_2017_tour_profil

14. etappi
Lauantai 15. heinäkuuta
Blagnac – Rodez, 181 km

15. etappi
Sunnuntai 16. heinäkuuta
Laissac-Sévérac l’Église – Le Puy-en-Velay, 189 km

15_etappi_2017_tour_profil
2. lepopäivä
Maanantai 17. heinäkuuta
Le Puy-en-Velay

16. etappi
Tiistai 18. heinäkuuta
Le Puy-en-Velay – Romans-sur-Isère, 165 km

17. etappi
Keskiviikko 19. heinäkuuta
La Mure – Serre-Chevalier, 183 km

17_etappi_2017_tour_profil

18. etappi
Torstai 20. heinäkuuta
Briançon – Izoard, 178 km

18_etappi_2017_tour_profil

19. etappi
Perjantai 21. heinäkuuta
Embrun – Salon-de-Provence, 220 km

20. etappi
Lauantai 22. heinäkuuta
Marseille – Marseille, 23 km, henkilökohtainen aika-ajo

21. etappi
Sunnuntai 23. heinäkuuta
Montgeron – Paris Champs-Élysées, 105 km