Historian viidennellä Tourilla vuonna 1907 Alcyon-talli kokonaisuudessaan keskeyttää kisan yhdeksännellä etapilla (Toulouse–Bayonne). Joukkueen kapteenina oli toissavuoden voittaja ja edellisvuoden kolmonen Louis Trousselier, lempinimeltään »Trou-Trou», joka oli kuluvassakin ympäriajossa jo voittanut kaksi etappia. Edellisvuoden voittaja René Pottier oli tehnyt tammikuussa itsemurhan, joten Trousselier oli tosissaan hakemassa toista Tour-voittoaan, semminkin kun kukaan ei ollut vielä kahta kertaa kisaa voittanut.

Vuoden 1907 kisaan oli lisätty kolmastoista etappi, mutta ympäriajon kokonaispituus oli hieman lyhentynyt edellisestä editiosta, ollen nyt 4488 kilometriä. Ensimmäisten vuosien sääntörikkomuksien välttämiseksi käytössä oli yhä vuonna 1905 käyttöönotettu pistelaskusysteemi eikä kokonaisaikaan perustuva laskutapa. Aikakin toki otettiin, mutta etapin voittaja sai aina yhden pisteen, toinen kaksi pistettä ja niin edelleen. Kokonaiskisan voittaja oli se, jolla oli Pariisiin palatessa vähiten pisteitä.

Ensimmäisenä voittovuonnaan Trousselier oli voittanut peräti viisi etappia yhdestätoista ja vuoden 1906 Tourillakin hän oli voittanut neljä etappia kolmestatoista, vaikka kokonaiskisassa tulikin sitten Pottierin jälkeen kolmanneksi. Vuoden 1907 Tour alkoi myös vahvasti, Trou-Trou voitti ensimmäisen ja toisen etapin. Ensimmäisellä Roubaix’n kaupunkiin päättyneellä etapilla hän oli päihittänyt toisen kisan ennakkosuosikin, edellisen vuoden Tourin kakkosen Georges Passerieun, joka oli juuri voittanut samalla reitillä ajetun yhden päivän klassikkokilpailun Paris–Roubaix. Trousselier voitti siitäkin huolimatta, että hän oli ajanut harhaan. Huomattuaan ottaneensa väärän tien Albertin kaupungin jälkeen Trousselier teki täyskäännöksen, palasi vähän matkaa takaisin etsien oikean tien ja saikin pian muun porukan kiinni.

Toisen etapin voittajasta on hieman epäselvyyttä. Ensin etapin voittajaksi julistettiin Émile Georget, mutta kisan järjestäjä Henry Desgrange teettää asiasta tutkimuksen, jonka jälkeen Trousselier julistettiin etapin voittajaksi. Toisen etappivoivon jälkeen kisan johtajan reisi alkaa kuitenkin vaivata eikä lisää etappivoittoja tule.

Kiistelty Alsace-Lorrainen (Elsass-Lothringen) alue kuului tuolloin Saksalle, joten toisen etapin maalikaupunki Metz sijaitsi rajan toisella puolella. Kisan järjestäjiä hävetti vertailla ranskalaisten ja saksalaisten tullivirkailijoiden toimintaa. Rajanylitys Saksan suuntaan tapahtui keskellä yötä, jolloin saksalainen rajavartija tuli herätetyksi kesken uniensa. Kolmessa minuutissa hän oli kuitenkin ilmestynyt virkapaikallensa moitteettoman näköisenä ja pukeutuneena uuteen uniformuunsa. Tarkastamatta mitään hän oli viivyttelemättä päästänyt rajan yli, ei pelkästään kilpailijat, vaan myös heitä seuranneet autot ja amatööripyöräilijät. Kisan palatessa Ranskaan oli ranskalaisen tullin toiminta ollut täysin päinvastainen – eli aivan surkea. Kuraiset ja multaisenkelmeät, köyryselkäiset ranskalaisvirkailijat inhottavissa koppalakeissaan eivät meinanneet päästää maanmiehiään palaamaan kotimaahansa! Tourin johtaja järkyttyi tästä niin, että meinasi järjestää L’Auto-lehtensä kautta keräyksen, jotta nämä Ranskan edustajat rajalla saataisiin edes säädyllisesti puettua.

Ranskan puolelle päästyä on edessä julma nousu Ballon d’Alsacen päälle, jonka valtias edesmennyt Pottier oli kahdella ensimmäisellä kerralla ollut. Vuoren juurelle saapuu ensimmäisenä tusinan kilpailijan etujoukko, mukana kaikki nimimiehet: Trousselier, Passerieu, Émile Georget ja hänen veljensä Léon Georget, Lucien Petit-Breton, Gustave Garrigou, Galetti, Lignon, Faber, Maitron, Ringeval ja Cadolle. Joukkio kiihdyttää vauhtia heti nousun ensimmäisissä kurveissa ja eroja alkaa revetä ajajien välille. Kärki etenee 16 km/h vauhtia ja kilpailija toisensa jälkeen tipahtaa kärkijoukosta. Pian vain kolme miestä kiipeää kärjessä: Garrigou, Lignon ja Émile Georget, jonka lopulta onnistuu karistaa muut kannoiltaan. Huipun valloittaa ensimmäisenä Georget, Lignon ja Faber seuraavat perästä. Sama järjestys säilyy etapin loppuun asti, Belfordissa Georget leikkaa maalilinjan ensimmäisenä kolme minuuttia ennen Lignonia ja neljä minuuttia ennen Faberia.

François Faber, tuleva vuoden 1909 Tourin kokonaiskilpailun voittaja ja muutenkin komean kisauran tehnyt ajaja kuuluu muuten siihen merkittävään joukkoon Tour-kilpailijoita, jotka tulisivat menettämään henkensä Suuressa sodassa eli ensimmäisessä maailmansodassa. Muun muassa kolme Tour-voittajaa kuolivat ensimmäisessä maailmansodassa. (Tästä aiheesta kannattaa etsiä käsiinsä Graham Healyn kirja The Shattered Peloton – The Devastating Impact of the World War I on the Tour de France vuodelta 2014.)

Kolmannen etapin voittanut Émile Georget otti vankan otteen kokonaiskilpailussa. Lyoniin päättyneellä neljännellä etapilla hän oli toinen Marcel Cadollen jälkeen ja voitti vielä viidennen etapin sekä jälleen seitsemännen ja kahdeksannen.

Viidennellä etapilla Lyon–Grenoble Tour kulki ensimmäistä kertaa kautta Chartreusen luostaristaankin kuuluisan vuoriston, jossa kilpailijoiden oli kavuttava kyseisen Tourin korkein kohta Col de Porte. 1326 metriä eli Suomen korkeimman kohdan korkuinen Col de Porte on sittemmin noustu Tourilla 18 kertaa ja nykyluokituksen mukaan se on ykköskategoriassa vaikeusasteeltaan.

Col de Porten nousussa pääkilpakumppanit mittelevät taas voimiaan rajusti. Georget näyttää taas olevan vahvin. Faber taistelee kuitenkin rajusti ja saavuttaa lopulta Georgetin. Garrigou taas hyytyy täysin ja kaatuu kuolemanväsyneenä ojaan. Kärkikaksikko taistelee urhoollisesti 21 kilometriä pitkää nousua ja toisiaan vastaan, välillä pyörän selässä, välillä taluttaen. Lähellä huippua he herkiävät taistelun hetkeksi ja pitävät juomatauon lähteellä. Vihdoin he saavuttavat huipun. Alkaa 17 kilometriä pitkä lasku kohti Grenoblea. Ylöspäin kisa onkin ollut reilumpi, sillä molemmilla on ollut tasapuolisesti yksi vaihde käytössään. Mutta Georgetilla onkin pyörässään uusi keksintö eli vapaaratas! Faberilla ei ole, joten hän joutuu polkemaan myös alamäkeen. Georget laskettelee etapin voittoon.

Kalustoerojen lisäksi myös kisailijoiden alamäkiajotaidot saavat aikaan isoja aikaeroja. Trousselier loistaa virtuoosimaisilla taidoillaan lasketellen jalat pyöränsä etuhaarukalla viittäkymppiä mäkeä alas. Lisäksi kova helle koettelee ajajien voimia ja repii eroja ajajien välille. Helteen on täytynyt olla melkoinen, sillä kolmen katsojankin väitetään kuolleen Col de Porteen rinteillä auringonpistokseen.

Georgetin esitykset olivat niin vahvoja, että hän näytti etenevän vastustamattomasti kohti kilpailun voittoa. Yhdeksäs etappi, Toulouse–Bayonne, 299 km. Helle jatkuu. Juuri ennen Auchin kaupunkia Georgetin rengas puhkeaa. Georget lainaa pyörää joukkueiden ulkopuollella kisassa ajavalta herra Privatilta. Tämä on ensimmäinen sääntörikkomus, sillä säännöt kieltävät ulkopuolisen avunannon. Myöhemmin etapilla hän vaihtaa uudelleen pyörää tallitoverinsa Laurentin kanssa, jottei jäisi kiinni väärällä pyörällä ajamisesta.

Joissakin lähteissä kerrotaan, että Georgetin pyöränvaihdon syynä olisi ollut pyörän rikkoutunut runko, eikä aina mainita toista pyöränvaihtoa ollenkaan. Pitäydyn tässä kuitenkin aiemmin kertomaani versioon, joka on peräisin Thierry Cazeneuven ja Pierre Chanyn kirjasta La Fabuleuse histoire du Tour de France. Tuo yli tuhatsivuinen järkäle on alan referenssi ja kuuluu jokaisen Tourin historiaan vakavasti suhtautuvan kirjahyllyyn.

Pyöränvaihto ei kuitenkaan jäänyt vastustajilta huomaamatta, joten he jättivät aiheesta protestin. Tourin johto päättää tiputtaa etapilla neljäntenä maaliin ehättäneen Émile Georgetin etapin viimeiseksi. Kisassa oli enää 48 ajajaa jäljellä, joten neljä pistettä vaihtuu 48:ksi, jolloin Georgetin edelle kokonaiskisassa nousee sekä etapin voittanut Lucien Petit-Breton sekä Gustave Garrigou.

Alcyon-tallin päällikkö herra Edmond Gentil (gentil tarkoittaa kilttiä, ystävällistä, lempeää, mukavaa…) raivostuu päätöksestä. Hänen mielestään Georget olisi pitänyt sulkea pois kilpailusta, mutta tuomaristo pysyy päätöksessään. Gentil päättää vetää joukkueensa pois kilpailusta, vaikka Louis Trousselier oli ollut ennen protestia pisteissä kolmantena!

Tourin kärkeen protestin jälkeen noussut Petit-Breton pitää johtoasemansa kisan loppuun saakka, voittaen toisenkin etapin ennen Pariisia. Vuoden 1907 voittaja Petit-Breton, oikealta nimeltään Lucien Georges Mazan, ei ole mikään eilisen teeren poika, sillä olihan hän jo edellisenä vuonna ollut Tourin nelonen ja sitä ennen vitonen. Hänestä tulee myös ensimmäinen kaksi Touria peräkkäin voittanut, sillä hän voittaa selkeästi vuoden 1908 edition. Hänenkin kohtaloksi koituu kuolla rintamalla 20.12.1917.

Vain 33 Tourille 1907 lähteneestä 93:sta (toisissa lähteissä mainitaan vain 92 starttaajaa) ajajasta pääsee maaliin asti Pariisiin. Kilpailua hallinnut ja protestista suivaantunut Georget taistelee loppuun asti ja voittaa vielä yhden etapin (voittaen siis yhteensä viisi tai kuusi jos se kiistanalainen toinen etappi laitetaan myös hänen nimiinsä, kuten joskus näkyy tehtävän). Hän päätyy kuitenkin kolmanneksi eli samalle sijalle jolle hän tippui protestin vuoksi. Hänen pistemääränsä Pariisissa on 74, joista 44 on niitä yhdeksännellä etapilla saatuja sakkopisteitä. Ilman niitä hänen pistemääränsä olisi ollut 30 ja hän olisi voittanut kisan selvästi.

Voittajan jälkeen neljä seuraavaa sijaa menivät Peugeot-Wolber-tallin ajajille. Kilpaileva, toinen aikansa mahtitalli Alcyon jäi siis nuolemaan näppejään vetäydyttyään kisasta.

* * *

Alcyon-talli (1906–1929) oli Tourin alkuvuosien hallitsija. Alcyon-niminen yritys valmisti polkupyöriä, moottoripyöriä ja autoja vuodesta 1902 vuoteen 1954 asti, jolloin Peugeot osti yrityksen ja tuotemerkki katosi markkinoilta.

Alcyon-tallin ajajista luxembourgilainen François Faber (1909), ranskalainen Octave Lapize (1910), ranskalainen Gustave Garrigou (1911), belgilainen Odile Defraye (1912), Nicolas Frantz (1927 & 1928) ja Maurice De Waele (1929) olivat Tourin mestareita ja Alcyonin pyörillä voitettiin yhteensä 14 Touria.

De Waele voitti vuoden 1929 Tourin vaikka hän oli sairas kolmen viimeisen etapin ajan ja hänen joukkueensa käytännössä tuuppasi hänet maaliin. Tourin pomo Henri Desgrange valitti: »Ruumis voitti kisani.» Seuraavaksi vuodeksi hän muuttikin sääntöjä ja kisa käytiin maajoukkueiden välillä.

* * *

Tour 1907 etappi etapilta

Etappi	Päivä	Reitti	km	Etapin voittaja	Kisan johtaja etepin jälkeen
1re étape	8.7.	Paris – Roubaix	272	Louis Trousselier	Louis Trousselier
2e étape	10.7.	Roubaix – Metz	398	Émile Georget |  Louis Trousselier	Louis Trousselier
3e étape	12.7.	Metz – Belfort	259	Émile Georget	Émile Georget
4e étape	14.7	Belfort – Lyon	309	Marcel Cadolle	Émile Georget
5e étape	16.7.	Lyon – Grenoble	311	Émile Georget	Émile Georget
6e étape	18.7.	Grenoble – Nice	345	Georges Passerieu	Émile Georget
7e étape	20.7.	Nice – Nîmes	345	Émile Georget	Émile Georget
8e étape	22.7.	Nîmes – Toulouse	303	Émile Georget	Émile Georget
9e étape	24.7.	Toulouse – Bayonne	299	Lucien Petit-Breton	Émile Georget
10e étape	26.7.	Bayonne – Bordeaux	269	Gustave Garrigou	Lucien Petit-Breton
11e étape	28.7.	Bordeaux – Nantes	391	Lucien Petit-Breton	Lucien Petit-Breton
12e étape	30.7.	Nantes – Brest	321	Gustave Garrigou	Lucien Petit-Breton
13e étape	1.8.	Brest – Caen	415	Émile Georget	Lucien Petit-Breton
14e étape	4.8.	Caen – Paris	251	Georges Passerieu	Lucien Petit-Breton

 

Lopullinen tulostaulu

sijoitus	urheilija	Sponsori	pisteet
1	Lucien Petit-Breton	–	47
2	Gustave Garrigou	Peugeot-Wolber	66
3	Émile Georget	Peugeot-Wolber	74
4	Georges Passerieu	Peugeot-Wolber	85
5	François Beaugendre	Peugeot-Wolber	123
6	Eberardo Pavesi	Otav	150
7	François Faber	Labor-Dunlop	156
8	Augustin Ringeval	Labor-Dunlop	184
9	Aloïs Catteau	–	196
10	Ferdinand Payan	–	227

Kirjallisuutta

Ellis Bacon, Mapping Le Tour: Updated History and Route Map of Every Tour de France Race. Collins 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La fabuleuse histoire du tour de France. Editions de la Martinière 2011.

Jean-Pierre De Mondenard, Tour de France : Histoires extraordinaires des géants de la route. Editions Hugo & CIe 2012.

Chris Sidwells, The Official Tour de France Records. Carlton Books Ltd 2014.