Aloittaessani lukemaan kirjaa yhdestä Ranskan ympäriajon legendoista, Antoine Blondinista (Jacques Augendre, Jean Cormier & Symbad de Lassus: Antoine Blondin – La légenge du tour, Éditions du Rocher 2015), osui silmääni hänen itsensä käyttämä hieno ilmaisu: un chevalier de la Fable Ronde. Tämän voisi alustavasti yrittää suomentaa vaikka pyöreän tarinan ritariksi. Ilmaisu pukee hyvin ajatukseksi sen, mitä olen pitkään ihastellut. Ranskasta nimittäin löytyy koko joukko kirjailijoita ja muita kynäilijöitä, jotka rakkaudesta lajiin ovat tehtailleet satoja pyöräilykirjoja. Erityisesti Tour de France on ollut näiden kirjoittajien intohimoisena kohteena. Jopa siinä määrin, että näistä kynäilijöistä parhaat on nostettu legendan asemaan, sinne ketjunpyörittäjien rinnalle.
Leikkimielisesti sanoisin, että englanninkielisessä pyöräilykirjallisuudessa tuntuu korostuvan tieto, kun taas ranskankielisessä on tärkeää saada mukaan myös oikea tunne. Siksi monet taitavat sanankäyttäjät ovatkin panneet parastaan kuvatessaan miltä pyöräily tuntuu ja miltä tuntuu olla kilpapyöräilijä. Näin on samalla runoiltu Tourin titaanien taistelut kansakunnan kollektiiviseen muistiin.
Antoine Blondin (1922–1991) on ehkä näistä kirjailijoista legendaarisin. Renttukirjailija Blondin keräsi mainetta kirjojensa lisäksi myös härkätaistelemalla kännipäissään autoja vastaan, hankkiutumalla lukuisia kertoja putkaan ja välttelemällä veronmaksua. Hän kiersi 27 Touria kirjoittaen L’Équipe-lehdelle 524 artikkelia, joihin täytyy syventyä tarkemmin toisessa kirjoituksessa, sillä nyt tyydyn vain etsimään hänelle muutaman hengenheimolaisen, toisia pyöreän tarinan ritareita.
Oma suosikkini pyöreän tarinan ritareista on Paul Fournel (s. 1947). Siinä vasta monipuolinen kirjailija. Fournel on kirjoittanut niin romaaneja, runoja, novelleja kuin lastenkirjojakin ja on myös kuuluisan kokeellisen kirjailijaryhmittymän OuLiPo nykyinen puheenjohtaja.
Hänen melko tuore ensimmäistä viisinkertaista Tour-voittajaa Jacques Anquetiliä käsittelevä kirjansa Anquetil tout seul (2012) on erinomainen. Fournel pokkasi opuksellaan Antoine Blondelin nimeä kantavan urheilukirjapalkinnon ja pari muutakin. Kirja on varsin mukaansatempaava ja selkeä, kunhan pysyy kertojanvaihdoksissa mukana. Todella omakohtaista ja tunteella tehtyä. Välillä Fournel tosin käyttää melko harvinaista sanastoa, sillä joitakin sanoja ei löydy isoimmista Ranska–Suomi-sanakirjastakaan. Ehkä pidän tästä kirjasta myös siksi, että itsekin tunnustaudun Anquetil-faniksi, mutta Fournelin lapsuus todellakin kului (fiktiivisen) Anquetilin kanssa polkien.
Fournelin pyöräilykirjoista nostaisin esiin kaksi muutakin mainiota opusta: Besoin de vélo (2001) ja Méli-Vélo – Abécédaire amoureux du vélo (2008). Jälkimmäinen on aivan hillitön pyöräilyn sanakirja, tehty rakkaudella, tunteella, huumorilla, kokemuksella ja tiedolla – ja vielä kerran rakkaudella. Näitä vitsikkäitä pyöräilysanakirjoja löytyy toki muitakin, vaikka Gérard Ejnèsin « Il m’a sucé la roue » – Dictionnaire absurde du cyclisme (»Hän imi rengastani» – Absurdi pyöräilyn sanakirja), Jean Damien Lesay’n Allumer la chaudière – Le Dico savoureux des expressions du cyclisme (Lämppäri päälle – Maukas sanakirja pyöräilyn ilmaisuista) sekä Montpellierin yliopiston romaanisen filologian emeritusprofessorin Paul Fabre’n Expressions du cyclisme (Pyöräilyn sanonnat). Aivan ehdoton on myös Jacques Augendre’n, »Tourin elävän muistin» ja monien vuosien Tourin virallisen kirjan (Le livre officiel) laatijan, Abécédaire insolite du Tour (Tourin tavaton aapinen). Voi kun Peter Selin, tuo armoitettu pyöräilyselostaja ja pitkän linjan todellinen pyöräilykulttuurintuntija tekisi meille suomenkielisen pyöräilysanakirjan!
Reportterit ja yliopistomiehet
Legendaarisiin pyöräilyreporttereihin kuuluu myös Pierre Chany, joka oli myös L’Équipe-lehden »pyöräilyosaston» johtaja vuosikymmeniä, toimitti pyöräilyn vuosikirjaa L’Année du cyclisme ja kirjoitti nipun muitakin pyöräilykirjoja. Vuodesta 1989 on jaettu hänen nimeään kantava palkinto parhaasta ranskankielisestä pyöräilyyn liittyvästä lehtikirjoituksesta.
Lehtimiehistä maninittakoon myös Le Monde -lehden päätoimittajanakin toiminut monipuolinen kynäilijä Éric Fottorino, joka on innokas pyöräilijä, pyöräilykommentaattori ja muutaman pyöräilykirjan kirjoittaja (Je pars demain, Petit Éloge de la bicyclette ja Petit éloge du Tour de France).
Toinen mieleen tuleva pitkän toimittajanuran tehnyt on Jean-Paul Ollivier, joka on pitkään kiertänyt myös Tourin sirkuksen mukana mm. Antenne 2:n ja sen seuraajan France 2:n tehtävissä. Hän on erinomainen Tourin historian tuntija, ja onkin kirjoittanut huikeat parikymmentä pyöräilykirjaa, erityisesti Tourista ja suurista mestareista. Toinen hänen spesialiteettinsa on myös ranskalainen monumentti, joka sekin on saanut paljon mustetta virtaamaan, eli ranskalaisten Mannerheim, kenraali Charles de Gaulle, josta Ollivier on kirjoittanut neljä kirjaa.
Sitten on näitä kirjojen miehiä, joille pyöräily ei ole ainoa rakkauden kohde urheilun saralla, vaan toisena on kuningas jalkapallo. Ensimmäisenä ajattelen Jean-Paul Vespiniä, joka on laatinut aimo liudan erinomaisia pyöräilykirjoja, mutta hän näyttää kynäilleen myös jalkapallosta. Vespinin tiusta nostaisin esiin erityisesti ansiokkaan kirjan Gino Bartalista Gino le Juste: Bartali, une autre histoire de l´Italie (2014). L’Équipe-lehden toimittajanakin uurastanut Serge Laget on myöskin urakoinut kymmeniä urheilukirjoja, pyöräilyn lisäksi jalkapallosta, rugbystä (joka on muuten varsin suosittua Ranskassa) ja olympiakisoista. Maininnan arvoinen on toki myös kymmeniä pyöräilykirjoja kynäillyt Pascal Sergent, joka on muuten Paris–Roubaix-kisan erityistuntia ja laatinut aiheesta useita kirjoja.
Reportteri-kirjailijan lisäksi löytyy yliopistomies-pyöräilykirjailijoita, kuten vaikka l´École polytechniquen tutkija Yves Jean, joka on kirjoittanut mainiot kirjat taisteluparin Anquetil–Poulidor kummastakin osapuolesta (Anquetil le mal-aimé on julkaistu vuonna 2015 ja Les Victoires de Poulidor vuonna 2013). Yliopistomiesten Tour-kirjoista on tässä yhteydessä pakko mainita sosiologi-demografi Jean-François Mignot’n tiivis Histoire du Tour de France, jossa Tourin historia esitetään mielenkiintoisesti tilastojen valossa ja niistä oivaltavasti laajempiin yhteyksiin sekä Ranskan historialliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittäen.
Tohtori Jean-Pierre de Mondenard taas on yksi johtavia dopingin asiantuntijoita. Hän on kirjoittanut yleisten doping-kirjojen lisäksi dopingista jalkapallossa ja pyöräilyssä, mutta myös kiinnostavat Tour-kirjat 36 Histoires de Tour de France ja Tour de France – Histoires extraordinaires des géants de la route ja Les Grandes premières du Tour de France.
Pyöräilyn historioitsijat
Patrick Fillion on tituleerattu yhdessä Laurent Réveilhacin kanssa kirjoittamansa kirjan Petites histoires inconnues du Tour de de France takakannessa pyöräilyn historioitsijaksi. Löytyy heitä muitakin Ranskasta, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että tässä tyylilajissa on kunnostauduttu myös englanninkielisellä alueella eli ranskalaisittain keljuiltuna anglosfäärissä (anglosphère). Nämä englanninkieliset kirjoittajat vaativat oman esittelynsä toisella kertaa.
Mutta missä on suomalaiset pyöräilyn historioitsijat? Tässä yhteydessä on pakko mainita kotimainen kirjailija, armoton pyöräilijä ja jo vuosikymmeniä televisiossakin pyöräilykisoja Urheiluruudussa selostanut Jukka Pakkanen. Kymmenien muiden kirjojensa lisäksi Pakkanen on kirjoittanut kirjan Raateleva nousu – Johdatus ammattipyöräilyyn (2009). Hän on kyllä sen tason pyöräilyntuntija, että kernaasti lukisin häneltä vielä useita pyöräilykirjoja. Erityisesti italialaisesta pyöräilystä hänellä olisi valtavasti tietoa ja näkemystä.
Moni kiinnostava Touriin liittyvä pyöreän tarinan ritari jäi varmasti mainitsemattakin, mutta nämä satulamiehet nousivat ensimmäisinä mieleeni kirjahyllyäni silmäillessä.
* * * *
Lue myös
—> Kirjavinkit mäkimiehille
—> William Fotheringham Pyöreän Tarinan ritarikuntaan