Monille meille Tour de France -faneille suurinta herkkua kisassa ovat mäkietapit. Monissa muissa lajeissa harrastelija ei ikinä voi päästä samoille areenoille kuin lajin tähdet. Pyöräilyssä voi. Itseänsä voi käydä rääkkäämässä samoissa raatelevissa nousuissa, joissa ammattilaiset mittelevät kisojen voitoista. Näin talvella moni ajaa Suomessakin harjoitusvastuksellansa virtuaalitreenejä Keski-Euroopan klassikkomäissä. Mutta voimme me mäkien miehet ja naiset tutustua näihin huimiin maisemiin myös kirjojen avulla. Tällä kertaa pieni kirjakatsaus mäkimiehille.
Pyöräilykirjoja on suomeksi valitettavan vähän. Siksi mäkien ystävää ilahduttaa, että ainakin yksi hyvä mäille omistettu kirja on saatu suomennettu. Kaikkien huippujen rakastajien on syytä hankkia hyllyynsä Daniel Frieben ja Pete Godingin Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), joka esittelee asiantuntevasti ja vetävästi legendaarisia nousuja ei pelkästään Tourilta, siis Ranskasta, vaan myös Espanjasta, Italiasta, Sveitsin ja Itävallan Alpeilta sekä lisäksi Belgian pienet mutta vihaiset klassikot. Mukana on tarinoita historian saatosta mutta myös mäkien strategiset mitat ja havainnolliset profiilikuvat. Tämän kanssa on kiva haaveilla talvet minkä nousun kimppuun seuraavaksi hyökkäisi, mutta matkalle kannattaa tämän ison ja komean kuvakirjan sijaan ottaa englanninkielinen satulalaukkueditio Mountain High: Europe’s Greatest Cycle Climbs (Saddlebag edition).
Tour-friikeille suosittelisin seuraavaksi Giles Belbinin kirjaa Mountain Kings: Agony and Euphoria on the Peaks of the Tour de France (2013). Kirjoittaja kertoo omia kokemuksiaan 25:stä Tourin klassikkomäen noususta ja sekä tarjoaa näistä hyvän setin tietoa ja historiaa. Keskeinen osa kirjaa on parin sivun esittelyt kaikista Tourin kovimmista mäkimiehistä. Mukana myös hienoja värikuvia ja historiallisia mustavalko-otoksia. Oikein sympaattinen kirja!
Vähän samanlainen kirja on Pascal Sergentin Grimpeurs: Le dico (2011). Sergent on pyöräilyn historian spesialisti, joka on kirjoittanut parikymmentä kirjaa aiheesta. Tässä teoksessa hän sanakirjamaisesti esittelee lyhyesti Tourin mäet ja mäkimiehet. Kirjan kuvitus on mustavalkoinen. Tästä on helppo tarkistella asioita, mikäli osaa ranskaa.
Ja kyllähän jokaisen HC-luokituksen Tour-fanin on syytä ranskan kieli vaikka opetella. Aikoinaan kun opiskelimme yliopistossa, meitä kannustettiin vanhan koulukunnan mukaan opiskelemaan uusi kieli, jos tutkimuskohteeseen perehtyminen sitä edellytti. Yksi ystäväni opiskeli italian, toinen espanjaa, jotkut saksaa. Kielitaito on vähän kuin mäkien ajaminen, aina pääsee uusiin korkeuksiin ja paremmille näköalapaikoille, kunhan vain harjoittelee. Matkanteko on yhtä tärkeää kuin huipulle pääsy.
Ranskankielisistä mäkikirjoista Jean Mailletin otsikoltaan lupaava Le Tour de France en 300 sommets: Cols mythiques & ascensions légendaires (2013) jättää vähän sekavan ja epävarman vaikutelman. Kirjailija on valinnut pohdiskella hartaasti mäkien nimien etymologiaa, mutta nämä kieputtelut jäävät kyllä minulle usein hämäriksi ja kirjasta löytyvät pikkuvirheet syövät kirjan uskottavuutta. 300 huippua esittelevä yli 500-sivuinen opus ei luokituksessani nouse kuin kakkoskategoriaan.
L’Équipe-lehden toimittama Cols mythiques du Tour de France (3. painos 2005) taas on vakuuttava, asiantunteva ja näyttävä järkäle. Tekstiä ei ole paljoa, mutta se on laadittu parhaiden toimittajien toimesta. Teoksen kuvatoimitus on ensiluokkainen, jo huikeiden kuvien takia kirjan voi hankkia vaikka tekstejä ei edes lukisikaan. Isomman esittelyn saavat tosiaankin vain kahdeksan myyttisintä mäkeä:
Alpit
L’Alpe d’Huez
Le Galibier
L’Izoard
Keskiylänkö
Le Puy de Dôme
Pyreneet
L’Aubisque
Le Tourmalet
Provencen massiivi
Le Mont Ventoux
Vogeesien vuoristo ja Jura
Le Ballon d’Alsace
Tämänkin kirjan voi löytää nettidivareista priimakuntoisena paljonkin normaalihintaa halvemmalla.
Vähän samantyyppinen kuin edellinen on Cols et grimpeurs mythiques du Tour de France (2013). Tekstit on laatinut Laurent Réveilhac, mutta kiinnostavinta tässä on Raphaël Géminianin kommentaarit. Ei ihan niin tyylikäs kokonaisuus kuin L’Équipe-lehden vastaava, mutta hyviä tarinoita tässäkin turistaan.
L’Equipe-lehti on julkaissut myös Mont Ventoux -vuoresta oman kirjansa Le Ventoux: Sommet de la folie (2010), joka on meille tämän vuoren uskollisille palvelijoille välttämätön hankinta.
Muutkin kuuluisimmat vuoret ovat saaneet omat kirjansa. Mieleen tulee Jean-Paul Vespinin Le Tour se gagne à l’Alpe (1. painos 1995) on käännetty myös englanniksi The Tour is Won on the Alpe: Alpe d’Huez and the Classic Battles of the Tour de France (2008). Knoppitietona muuten mainittakoon ehkä vähän yllättävä juttu, että Alpe d’Huez ajettiin ensimmäisen kerran 1952, jolloin voittaja oli itse Fausto Coppi, mutta sen jälkeen se oli ohjelmassa vasta 1976. Mäen legendaarisuus onkin aika tuoretta tekoa, mutta viime vuosikymmeninä se onkin ollut Tourin ohjelmassa usein, keskimäärin joka toinen vuosi. Alpesta on myös ainakin Peter Cossins kirjoittanut kirjan Alpe d’Huez: The Story of Pro Cycling’s Greatest Climb (2015), mutta tähän tuoreeseen kirjaan en ole tutustunut.
Niin paljon mäkiä, niin vähän aikaa. Mutta muutamalla kirjalla pääsee jo pitkälle.
* * * *
Lisäys 6.4.2016
