Tänään Tourilla mennäänkin vanhoilla kotikulmillani. Col de l’Escrinet, 2. katerorian nousu oli 15:sta kilometrin päässä kotoani, joten tuttujakin tutumpia nurkkia. En tosin tänään Tourissa ajettavaa tietä ole pyörällä noussut, laskenut kylläkin, sillä kyseisellä D104-tiellä on paljon ja raskastakin liikennettä ja tiellä ajetaan todella kovaa. Tänään ammattilaiset saavat tietenkin ajaa suljetulla tiellä, joten kyllä mäki nyt kelpaa kiivetä.
D-104 olikin oikeastaan seudun ikävin pyörällä ajettava tie, muuten tienoot ovat pyöräilijän taivas, koska upeita teitä mäkineen riittää ajettavaksi yllin kyllin. Eikä autoliikennettä juuri ollenkaan. Parin tunnin pyörälenkillä saattaa kohdata pari autoa, jotka nekin varovat maantiepyöräilijöitä esimerkillisesti. Täällä maantiepyöräilijä on pikkuteiden kuningas. Autojen sijaan täällä kohtaa mäkiä, sitä maantiepyöräilyn parasta herkkua. Sellaisia 300–600:n metrin korkeuseroisia mäkiä ovat suurin osa, mutta jo lyhyemmälläkin lenkillä saa poimittua pari.
Tänne olisi hieno järjestää hyvän päälle ymmärtäville maantiepyöräilijöille matkoja. Täällä ei kypärät yhteen kolise kuten jossakin pyöräilyn massaturismikohteissa. Eräs kurssikaverini pyörämekaanikko/-myyjäkurssilta pitääkin parikymmentä kilometriä täältä luoteeseen omaa pyörämatkailu, -vuokraus ja -myyntibusinestaan.
Voi, näistä seuduista olisi niin paljon kerrottavaa ja näytettävää! Tämä on todellakin suosikkiseutuani Ranskassa!
Nyt ruutua tuijottamaan ja koti-ikävää parantelemaan…
Ps. Coriman kuuluisat kiekot, joilla Astanan ammattilaistallikin ajaa, tehdään melkein tämän päivän reitin varrella Loriolissa.