Tässä eräänä päivänä maantielenkillä kaveri kysyi niin hyvän kysymyksen, että se vaatii kirjallisen vastauksen. Kysymys koski »mestarien mestaria» Fausto Coppia ja hänen ylivoimansa. Mihin Coppin ylivertaisuus perustui?
Coppi oli valtava luonnonlahjakkuus: 1,77 m pitkä, kisapainoa 67–68 kiloa, lepopulssi 42–44, keuhkojen tilavuus 6,7 litraa.
Coppi mullisti ja modernisoi pyöräilyn. Hän on oli kaikessa kehityksen kärjessä. Hän käytti uusia harjoittelutekniikoita, hyödynsi uusia ruokavalio-oppeja, kehitti joukkuetaktiikkaa ja joukkueen organisointia.
Sitten tulevat huonot uutiset. Coppi käytti muutakin kuin vain luonnonlahjojaan. Myös dopingin suhteen hän teki irtioton. Jo vuonna 1942 eli uransa alussa Coppi teki tunnin ajon maailmanennätyksen seitsemän amfetamiinitabletin kirittämänä.
Coppi ei suinkaan ollut ainoa. Hän myös kertoi käytöstä, kuten siinä kuuluisassa televisiohaastettelussa:
Haastattelija: Käyttävätkö pyöräilijät pommia (amfetamiinia)?
Coppi: Kyllä, ja niille jotka väittävät toisin, ei kannata puhua pyöräilystä.
– Entä sinä, käytitkö sinä?
– Kyllä. Aina kun oli tarpeen.
– Ja koska oli tarpeen?
– Melkein koko ajan!
Erilaiset amfetamiinivalmisteet ja niistä tehdyt erilaiset cocktailit olivat siis 1950-luvulla yleisiä ammatipyöräilijöiden pääjoukossa. Maxiton®, Pervitin®, Simpamine® ja kumppanit vauhdittivat pelotonin menoa. Coppi oli pelotonin pomo 1950-luvulla, joten hänen touhujaan oli syytä seurata tarkasti, jos meinasi päästä maaliin vielä saman tunnin aikana kuin »mestarien mestari». Aineet olivat niin tehokkaita, ja Coppi tiesi miten niitä käytetään.
Rik Van Steenberger, joka ajoi Coppin valtakaudella, kertoi:
»Ensimmäinen, jonka tiesin douppaavan, oli verraton mestari Fausto Coppi, jota seurasi aina Valkoiseksi Naiseksi kutsuttu taitava lääkäri. Siihen aikaan tästä ei pidetty suurta ääntä. Kaikki hänen jälkeiset mestarit ovat turvautuneet dopingiin. Heidän oli pakko.»
(Lainattu teoksesta Jean-Pierre Mondenard, Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route. Hugo & Compagnie, Paris 2012, s. 44.)
Coppin ruokailut, heräämiset ja nukkumaanmenot olivat kuulemma lääketieteellisiä seremonioita, jossa mittavat määrät eri aineita otettiin toinen toisensa jälkeen kuin rituaalissa.
Bartali iskee ensin
Gino Bartali seurasi erityisen tarkasti häntä hieman nuoremman uuden mestarin touhuja. Toisin kuin muille, Coppi ei antanut dopingneuvojaan pahalle kilpakumppanilleen Bartalille, joten hänen täytyi ryhtyä salapoliisihommiin.
Bartali itse väittää kokeilleensa aineita vain kerran, Belgiassa vuonna 1950 järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa, ja todenneen ne hänelle sopimattomiksi. Toisaalta joskus kerrotaan tarinoita Bartalin voittoisalta vuoden 1948 Tourilta, jolloin Alfredo Binda, »polkupyörän Caruso», entinen mestariajaja ja Bartalin tallipäällikkö, oli antanut Alpeilla Bartalille jotain mystisiä lasipulloja.
Bartalin kiinnostus Coppin salaisiin aineisiin oli kuitenkin väkevä. Gino »Hurskas» kertoi kuinka hän halusi aina samaan hotelliin kuin Coppi, ja pyrki saamaan huoneen mahdollisimman läheltä kilpakumppaniaan, jotta voisi vakoilla häntä. Se ei ollut helppoa, sillä olivathan he kilpailevissa talleissa. Silloinkin kun he edustivat Italian värejä, Coppi halusi mielummin huonekumppaneikseen ja lähistölleensä uskollisimmat apuajajansa, kuten veljensä Sergen, Mario Riccin tai Ettore Milanon.
Juuri ennen etapin alkua oli Bartalin paras aika iskeä, mutta nämä yllätysiskut kohdistuivatkin Coppin hotellihuoneeseen ja erityisesti sen roskiksiin. Bartali kyttäsi koska Coppi esikuntineen poistui huoneistaan kohti lähtöseremonioita. Silloin oli hänen aika toimia. Oli vain vähän aikaa. Hän syöksyi Coppin huoneeseen rynnäten roskiksen ja yöpöydän laatikon sisältöä tutkimaan. Hän nappasi mukaansa pikku pullot, tuubit, pakkaukset, rasiat, laatikot, supot, kaikki mitä hän saikaan käsiinsä salamannopean ryöstöretkensä aikana.
Aikaa Bartalilla oli niukasti, sillä Coppi lähti aina melkein viime tingassa lähtöpaikalle. Kisajärjestäjät tuskailivat kun Bartali meinasi aina myöhästyä lähdöstä omituisten kiireidensä vuoksi. Bartali väitti oppineensa tulkitsemaan vihollisensa hotellihuoneen löydöksiä niin hyvin, että hän tiesi nautittujen aineiden perusteella missä kohtaa päivän etapilla Coppi tulisi iskemään.
Aina Bartalin ennakoivat vastaiskut eivät onnistuneet. Kerran hän näki Coppin kadulla ja syöksyi hänen huoneeseen tutkimuksillensa. Huoneessa olikin kaksi ihan muuta ajajaa pakkaamassa laukkujaan. Punastunut Bartali joutui pyytelemään anteeksi syöksymistään. Coppi oli vaihtanut huonetta Bartalin tietämättä.
(Jean-Pierre Mondenard, Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route. Hugo & Compagnie, Paris 2012, s. 36.)
Coppi Tourilla
Mutta ei suinkaan pidä luulla, että Coppin voitot olisivat tulleet pelkästään aineiden voimalla, päin vastoin! Hänenkin aikanaan – kuten aiemminkin ja vaikka Lance Armstrongin valtakaudella – oli muillakin mahdollisuus hankkia sama tietämys ja samat lääkkeet.
Toisaalta myös pätee: Eri ajat, eri aineet, ajat muuttuvat, kamat muuttuvat. Kymmenen vuotta myöhemmin Coppin aineilla ei enää olisi oltukaan ylivoimaisia, kuten hänen perintöprinssinsä (niin hyvässä kuin näissä pahoissakin asioissa) Jacques Anquetil myöhemmin arvioi.
Viisinkertainen Giron voittaja oli huikea myös Tourilla. Coppi osallistui Tourille vain kolme kertaa, mutta voitti niistä kaksi. Hän voitti myöskin kaksi parhaan mäkikiehen palkintoa (Grand Prix de la Montaigne), yhdeksän etappia ja 19 keltaista paitaa.
Coppin pitkän uran (ammattilaisena 1940–1959) katkoi toinen maailmansota muutamaksi vuodeksi. Sota sotki ranskalaisten pyöräilykisakuviot pitkäksi aikaa, eikä Touriakaan päästy ajamaan Coppin ammattilaisuran alkuvuosina 1940–1946. Kahdelta ensimmäiseltä sodan jälkeiseltä Tourilta Coppi oli poissa, mutta heti ensimmäisellä osallistumiskerrallaan vuonna 1949 hän nappasi alkuvaikeuksien jälkeen voiton liki näytöstyyliin. Toinen ylivoimainen voitto tuli vuonna 1952, jolloin kakkoseksi tullut Stan Ockers jäi Coppille 28 minuuttia ja 17 sekuntia.
Vuotta aiemmin »Il Campionissimo» oli kuitenkin ollut poissa tolaltaan ja jäi vuoden 1951 Tourin kokonaiskilpailun kymmenenneksi voittaen vain yhden etapin. Mestarien mestarin pikkuveli Serse Coppi (19.3.1928–29.6.1951) oli menehtynyt hänen käsivarsilleen pari päivää ennen Tourin alkua.
Serse oli myös ammattipyöräilijä ja ajoi Fauston kanssa Bianchi-tallissa. Fausto ja Serse olivat osallistuneet Giro del Piemonte -kisaan, jossa he kilometriä ennen maalia olivat ajaneet rinta rinnan pääjoukossa. Kunnes yksi amatöörikisailija kaatui ratikkakiskoihin ja keilasi kaksi muuta ajajaa mukanaan; toinen heistä oli Serge. Serge löi päänsä, mutta pystyi lopulta kuitenkin ajamaan kisan loppuun. Hotellille päästyään hän ei kuitenkaan voinut hyvin ja valitti päänsärkyä. Hänen tilansa alkoi heiketä, ensin kutsutiin lääkäri paikalle, sitten jo ambulanssi. Serse Coppi ehti kuolla ennen sairaalan leikkauspöydälle pääsyä.
Vaikka tämän dramaattisen tapahtuman jälkeen mikään ei olisi oleva Fauston elämässä kuten ennen, hän asettui neljä päivää myöhemmin Tourin lähtöviivalle. Sersen oli ollut tarkoitus ajaa hänen tukenaan.
***
Aiheeseen liittyen lue myös:
• Gino Bartali, Gino Oikeamielinen
• Pyöräilyn dopingslangi