Minun täytyy tunnustaa. Minulla oli nuorempana suhde, josta en enää ole ylpeä. Pidin peukkuja Lance Armstrongille, olin jopa hieman fani. Armstrongin Tourin valtakaudella (1999–2005) seurasin ammattipyöräilyä lähinnä vain heinäkuussa eli ainoastaan Peter Selinin mainioiden Tour-selostuksien kautta. Vasta kun muutin Ranskaan 2004 aloin itsekin taas ajaa pyörällä vuosien tauon jälkeen ja pyöräilymaailmaani tuli lisää ulottuvuuksia.

Toki törmäsin netissä ja erityisesti ranskalaisessa lehdistössä epäilyihin Armstrongin ja koko US Postal Service -tallin puhtaudesta. Silti jaksoin jopa hiljaa uskoa Lanceen silloin, kun teksasilainen palasi kolmen vuoden tauon jälkeen Tourille vuonna 2009.

Omituista. Olenhan hyvin rajoittunut. Yleensä suosikkipyöräilijäni tulevat vain ja ainoastaan pyöräilyn sydänmailta: Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. No, ainakin Grand Tourien kokonaiskilpailuissa liputan aina näiden puolesta, etappivoittoja voin sallia myös ydinmaiden ulkopuolelle, vaikka Saksaan, jopa meren taakse. Mutta ainoastaan sen lyhyen meren, ei sentään ison veden taakse Teksasiin asti. Miten olin mennyt teksasilaisen, selkeästi öykkärimäisesti käyttäytyvän joukkoihin? Eihän hän ollut ollenkaan sankariainesta minun mittareillani.

Syöpäpotilaasta messiaaksi

Mutta tarina oli niin hyvä, joten menin miljoonien muiden tapaan lankaan. Melkein varmaan syöpäkuolemaan tuomittu nuori ja lupaava pyöräilijä – joka oli jo napannut maailmanmestaruuden – nousee kuoleman porteilta tekemään paluun maailman kovimpaan kisaan, tekee tappavia iskuja Tourin vuoristoetapeilla ja pätkii kaikki myös aika-ajossa. Mikä transformaatio, oikea ylösnouseminen! Hän teki Tourilla vuosittain uusia temppuja, joissa joskus melkein näki supersarkarin viitan hulmahtavan. Hän perusti syöpäsäätion ja antoi toivoa niin monelle, ei pelkäästään syöpää vastaan taistelevalle vaan kaikille. Hän antoi esikuvan, johon uskoa, kun oma usko meinasi loppua.

Lance itse tiesi tarinansa mahdin. Hän otti historiallisesta seitsemästä peräkkäisestä Tourin voitostaan kaiken hyödyn irti. Armstrong teki pyöräilyssä täysin ennennäkemättömän omaisuuden ja teki monesta muustakin rikkaan. Koko pyöräily sai varsinkin Yhdysvalloissa hirmuisen nosteen, »markkinat kasvoivat», ja siitähän jenkit menivät täysin hulluiksi.

Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI näki myös hänessä lajin maineen palauttavan messiaan, joka nousi valtaan heti kammottavan vuoden 1998 Festina-dopingkäryn jälkeen. Tourin jatkuminen oli tämän jättimäisen farssin jälkeen vaarassa ja koko laji kärsi valtavasta imago-ongelmasta. Armstrong käytti tilannetta hyväkseen, nostaen itsensä niin korkealle palkintopallille, että hänelle muodostui omat sääntönsä.

Vuosi vuodelta lisää valtaa saanut ja myyttisiin mittoihin kasvanut Armstrong ajatteli olevansa liian iso tippumaan. Vaikka dopingkäryt lajissa jatkuivat ja kanssakilpailijat tippuivat ympäriltä. Hän itse oli hyvin aktiivinen oman tarinansa suojelemisessa, tuhoten julmasti ja häikäilettömästi kaikki, jotka alkoivat epäillä hänen hämmentävän menestyksensä puhtautta tai tiesivät liikaa hänen valheestaan.

Kun Lance oli vihdoin tunnustanut dopingin käytön, hän sanoi eläneensä, ei paljon pieniä valheita, vaan yhden ison valheen. Koko hänen uransa oli yksi iso valhe. Jättimäinen huijaus. Niin iso, ettei sitä meinannut monikaan uskaltaa epäillä. Melkoiseen lankaan menimme monet, oikeaan tulilankaan, joka paloi vuosia, kunnes vasta pari vuotta sitten pamahti. Tourin historian suurin huijaus.

Paras Ohjelma

Aihe tuli taas ajankohtaiseksi kun etsiskelin, että mitenkähän Suomessa näkisi uutukaisen Lance-leffan The Program (2015). Ei löytynyt vielä jenkkien Netflixistäkään tai Apple Storesta. No, löysin pari muuta tuoretta dokumenttielokuvaa, joita en ollut aiemmin katsonut. Jenkki-Netflix tarjosi tuoreen Stop at Nothing (2014), joka on hallittu ja asiallinen dokumenttileffa, jossa poljetaan hyvällä kadenssilla läpi koko Lancen ura. Mukana on paljon haastatteluja, jotka eivät jätä Armstrongin hyväntekijämyytistä paljoakaan jäljelle.

Naapurikirjastosta taas löysin DVD:llä Alex Gibneyn The Armstrong Lie (2013), jonka piti alun perin olla dokumentti Lance Armstrongin paluusta kilparadoille ja yrityksestä voittaa vuoden 2009 Tour. Filmi meni kuitenkin uusiksi, kun doping alkoi viimeinkin paljastua lopullisesti ja peruuttomasti. Filmi on mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että siinä on paljon filmintekijän itsensä tekemiä intiimejä Armstrongin haastatteluja, niin 2009 Tourilta (usein kuvattu etappien jälkeen hotellihuoneessa) kuin paljastumisen jälkeistä uutta materiaalia. Lopulliseen filmiin kuvatussa uudessa materiaalissa Gibney yrittää tivata miksi Lance valehteli hänellekin aiemmin ja miksi hän palasi kilpailemaan. Olisiko hän koskaan paljastunut, jollei hän olisi tehnyt comebackiä?

Molemmissa filmeissä on käytetty samaa taustamateriaalia ja samoja avainhaastatteluja, jotka ovat hyvin kiinnostavia ja raskauttavia Armstrongin suuntaan. Lance taas ei koskaan paljasta enempää kuin on pystytty aukottomasti paljastamaan. Hän on jopa paljon uskottavampi silloin, kun hän valehtelee suoraan päin haastattelijoiden naamaa, kuin silloin kuin hän yrittää puhua totta, niin hyvin kuin osaa. Valehdella hän nimittäin todellakin osasi, patologinen valahtelija, sanoi joku, jopa sosiopaatiksi häntä joku syytti.

Taistelu jatkuu

Vielä pari päivää sitten Lance Armstrong kuittaili UCI:lle twitterissä Michael Boogerdin saamaa kahden vuoden kilpailu- ja toimitsijakieltoa kahdella sanalla: ”Pure. Bullshit.” Boogerd myös on jo lopettanut uransa, mutta hän sai rangaistuksen jälkikäteen myönnettyään doupanneensa Rabobank-tallissa vuosina 1997–2007.

Heräsi epäily, että Lance yhä piti omaa elinikästä kilpailukieltoaan liian kovana ja koska hän yhä haluaa palata edes jonkinmoisiin kisoihin. Lance rakastaa yhä edelleen voittamista, mutta vielä sitäkin enemmän hän vihaa häviämistä, sillä häviäminen on sama kuin kuolema. Vaikka hän on pyytänyt huijaustaan myös anteeksi, ei hän vieläkään hyväksy tappiotaan.

Tourilla kaikki on suurta. Huijauskin. Urheiluhistorian yksi suurimmista dopinghuijauksista varjostaa Touria vielä pitkään. Mutta eihän Lance ollut ainoa. Frankie Andreu, vanha Lancen tallikaveri ja eräs hänen keskeisistä käräyttäjistään sanoo miettii voittiko Armsterong seitsemän Touria »vallitsevien tien sääntöjen mukaan». Voitti. Entä oikeiden sääntöjen mukaan? Ei. Vaikka kaikki douppaavat, se ei tee siitä oikeata, summa Andreu.

Armstrong petti monet ystävänsä, suojelijansa, faninsa, vastustajansa, hänen Livestong-syöpäsäätiöönsä uskoneet ja syöpää vastaan taistelussa häneen esikuvanaan turvautuneet. Iso lähiporukkaa kuitenkin tiesi hänen douppaavan. Voidaan myös sanoa, että he antoivat sen tapahtua. Ja me monet  muut, syöpäpotilaat, toimittajat, sponsorit, minäkin, rakastimme sitä kaunista valhetta enemmän kuin rumaa totuutta.

Armstongin douppaamisen paljastaminen on kaikessa synkkyydessään ja raadollisuudessaan yksi Touriin liittyvistä suurista tarinoista, halusimme sitä tai emme. Lancen valheen jahti on niin pitkä ja monipolvinen sekä sisältää niin paljon pelaajia, että siinä kalpenee mestarillisimpienkin dekkarien jounikuviot. Paljon mustetta on tämä tarina saanut virtaamaan, joten ei ole mahdollista tässä yhteydessä käsitellä tätä kuin näin pintaa raapaisten. Yksi hyvä kirja aiheesta on suomennettukin: Juliet Macurin Valheiden ketju – Lance Armstrongin tarina (2014, alkuteos Cycle of Lies – The Fall of Lance Armstrong on julkaistu samana vuonna). Se on erinomainen teos, jonka kautta saa avattua lisää ulottuvuuksia tähän todella kompleksiseen tapaukseen.

* * * *

Ps. Kohut Armstrongin ympärillä ovat jatkuvat. Tänään, tämän tekstin julkaisupäivänäkin saatiin uutta näkökulmaa väitettyyn Armstrongin järjestämään sopukisaan vuonna 1993. Velonewsin artikkeli aiheesta.

* * * *

Dopingista Tourilla lue myös
• Marco Pantanin alamäki
• Pyöräilyn dopingsanasto
• Tom Simpsonin kuolema Tourilla