Komean uran ammattilaispyöräilijänä vuosina 1909–1925 tehnyt Jean Alavoine syntyi aprillipäivänä vuonna 1888 Roubaix’n kaupungissa. Perhe muutti pian Pariisiin, joten »Tourin mr. muisti» Jacques Augendre luonnehtiikin häntä tyypilliseksi »pariisilaiseksi katupojaksi» (titi). Ammattipyöräilijäksi päästyään hän sai pääjoukossa nimen Jean-poju (Gars Jean).

Tour 1909

Poju teki vaikutuksen jo ensimmäisenä ammattilaisvuonnaan 1909, sillä 21-vuotias nuorukainen nappasi heti Ranskan maantiepyöräilyn mestaruuden. Voittonsa ansiosta Alavoine valittiin Alcyon-tallin Tour de France -joukkueeseen, jossa hän otti kaksi etappivoittoa ja kiipesi heti ensiyrittämällä palkintopallille ollen kokonaiskilpailun kolmas! Keskimmäiselle pallille muuten nousi ensimmäistä kertaa ulkomaalainen, sillä voittaja François Faber oli luxemburgilainen. Faber lienee ollut isoin Tour-voittajia kautta aikain, sillä hän oli 188 senttiä pitkä ja painoi 91 kg.

Tour 1912

Lentävän lähdön saaneen uran pari seuraavaa vuotta menivät penkin alle, näin hän saikin vaihtaa aikansa huipputalli Alcyonin paidan Armor-tallin asuun vuonna 1912. Armor-tallin mukana hän pääsi taas Tourille ja voitti kolme etappia (11., 13 ja viimeinen eli 15.). Kokonaiskisan voitti kuitenkin ensimmäisenä belgialaisena Odile Defraye. Ajassa mitattuna Defraye olisi kuitenkin jäänyt nyt toiseksi tulleen Eugène Christophen taakse, mutta tuolloin oli vielä viimeistä vuotta käytössä pistelaskusysteemi (1905–1912). Huolimatta kolmesta etappivoitostaan – joista siis sai yhden pisteen – Alavoinen sijoitus oli joillakin etapeilla liian alhainen. Hänelle kertyi kaikkiaan 148 pistettä, jotka oikeuttivat kokonaiskisan viidenteen sijaan.

Tour 1913 & Tour 1914

Vuosi 1913 meni taas heikommin. Peugeot-talliin siirtynyt Alavoine oli Tourillakin vasta 19. Hänellä ei kuitenkaan käynyt niin huono tuuri kuin joukkuetoverillaan Eugène Christophella, joka menetti johtoasemansa hänen pyöränsä etuhaarukan rikkouduttua laskussa Col du Tourmalet -vuorelta. Mutta seuraavana vuonna kulki taas paremmin ja tasaisemmin: yksi etappivoitto ja kokonaiskilpailun kolmas sija toista kertaa peräkkäin voittaneen Philippe Thysin (BEL) sekä maamiehensä Henry Pélissierin perässä.

Tour 1919

Kaksi päivää vuoden 1914 Tourin päättymisen jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja seuraavaa Touria saatiinkin odottaa vuoteen 1919 asti. Monet Tourin kilpailijat kuolivat taisteluissa, mukaan lukien Jeanin veli Henry Alavoine, joka oli myös ammattipyöräilijä; Tourillekin hän oli osallistunut. Jean Alavoine oli nyt ensimmäisellä sodan jälkeisellä Tourilla 31-vuotias konkari. Kilpailu alkoi kuitenkin epäonnisesti. Rengasrikot riivasivat häntä kisan alusta loppuun asti. Kaiken kaikkiaan 46 rengasrikkoa! Tästä tasoituksesta huolimatta ja peräti viiden etappivoiton ansiosta Alavoine nousi kokonaiskisan toiseksi. Hän hävisi kisan voittajalle belgialaiselle Firmin Lambot’lle yhden tunnin 42 minuuttia ja 54 sekuntia.

Eugène Christophe oli taas epäonninen. Hän piti Tourin historian ensimmäistä johtajan keltaista paitaa 11. etapin jälkeen 19. heinäkuuta 1919. Sivumennen sanoen tämä historiallisena totuutena usein esitetty ei välttämättä olekaan ihan tarkalleen ottaen totta, sillä on esitetty todistajanlausuntoja, joiden mukaan Tourin johtaja Henri Desgrange olisi jo ennen sotaa, vuoden 1913 tai 1914 Tourilla, pistänyt kisaa johtavan pukemaan keltaisen paidan päälleen. Tämä koe kuitenkin epäonnistui, ajajat inhosivat kanariankeltaista paitaa. Oli miten oli, kaivelen tätä todistusaineistoa tarkemmin toisella kertaa, mennään nyt virallisen historiankirjoituksen mukaan eli keltaisen paidan historia alkaa 19.7.1919 siitä kun Christophe veti sen päällensä.

Christophe oli viisi etappia ennen Pariisia selkeässä johdossa yli 23:n minuutin erolla. Kaksi päivää ennen maalia hän oli jopa lisännyt johtoaan, mutta toiseksi viimeisen etapin mukulakiviosuudella hänen etuhaarukkansa taas hajosi. Aivan kuten vuonna 1913 voitto karkasi taas hänen käsistään ja samaan vaivaan! Christophe joutui taas yksin (kuten säännöt edellyttivät) korjaamaan etuhaarukkansa, johon tuhrautui kaksi ja puoli tuntia. Hän tippui kisan kolmanneksi, Alavoisesta seuraavaksi.

Eri lähteissä on muuten ristiriitaista tietoa vuoden 1919 Tourin tiimoilta niin matkaan lähtijöiden kuin maaliin päässeidenkin suhteen. Joissakin kirjoissa kerrotaan, että matkaan lähti 67 kilpailijaa, toisissa mainitaan 69. Maaliin pääsi joka tapauksessa ennätyksellisen vähän ajajia: toisten mukaan 10, toisten 11 (miten Dubocin kävi?).

Tourit 1920–1922

Vuoden 1919 menestyksen jälkeen Alavoinelle tuli taas kaksi laihaa vuotta. Seuraavat pari Touria jäivät kesken. 1922 oli vuorostaan hieno Tour. Keltapaita puettiin Alavoinen päälle ensimmäistä kertaa ja hän sai kunnian olla historian seitsemäs arvopaidan kantaja. Hän sai pitää paitaa viisi päivää, mutta lopulta kolme etappivoittoakaan ei riittäneet voittoon asti, sillä Alavoinen simahtaessa Alpeilla le Galibierin nousussa, hänen edelleen ehti taas sama mies kuin vuonna 1919: Firmin Lambot. Lambot oli toisena voittovuonnaan jo 36 vuotta 4 kuukautta ja 9 päivää vanha, hän on yhä kaikkien aikojen vanhin Tour-voittaja. Ai niin, kerrottakoon myös, että Christophen etuhaarukka meni rikki tänäkin vuonna.

Tourit 1923–1925

1923 näytti taas hyvältä Alavoinen kannalta. Etappivoitot kuudennella, seitsemännellä ja yhdeksännellä etapilla, kunnes kymmenennellä etapilla l’Izoardin laskussa Alavoine kaatui. Siinä rytäkässä käsi murtui, ja vaikka hän sinnitteli etapin viidentenä maaliin asti Briançoniin, oli hänen kuitenkin jätettävä leikki kesken.

Ikääntyvällä mestarilla alkoi taas mollivoittoinen kausi. Vuoden 1924 Tourilla hän oli neljästoista eikä hän viimeiseksi jääneessä vuoden 1925 editiossakaan pystynyt parantamaan sijoitustaan kuin pykälällä.

Chapeau ! Hattu päästä!

Loppusaldoksi Jean Alavoinen Tour-uralla jäivät kuitenkin komeat neljä palkintosijaa (2 x 2. ja 2 x 3.), viisi päivää keltapaidassa ja peräti 17 etappivoittoa! Kauhean monella ajajalla ei ole tätä enempää etappivoittoja. Ja itse asiassa kukaan ei ole pystynyt niin pitkällä erolla etappivoittoihin, sillä 14 vuotta erottaa hänen ensimmäistä ja viimeistä voittoaan.

Hänen uransa oli muutenkin pitkä, sillä hän nappasi Ranskan maatiemestaruudet varsin pitkällä erolla eli vuosina 1909 ja 1920. Hän jäi eläkkeelle ammattilaisuralta 1925, mutta ajoi amatöörien tai veteraanien kisoja silloin tällöin tuon jälkeenkin.

18.7.1943 hän otti osaa veteraanien criterium-kisaan. Kisa jäi hänen viimeisekseen. Kesken kisan Alavoine sai kohtauksen ja kuoli sairaalassa muutamaa tuntia myöhemmin. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

Jean Alavoine 1.4.1888–18.7.1943

Jean Alavoine Tourilla

• 1909 kokonaiskilpailun kolmas ja kaksi etappivoittoa (14:sta)
• 1912 kokonaiskilpailun viides ja kolme etappivoittoa (15:sta)
• 1913 kokonaiskilpailun 19.
• 1914 kokonaiskilpailun kolmas ja yksi etappivoitto (15:sta)
• 1919 kokonaiskilpailun toinen ja viisi etappivoittoa (15:sta)
• 1920 keskeytys toisella etapilla
• 1921 keskeytys neljännellä etapilla
• 1922 kokonaiskilpailun toinen ja kolmen etapin voittaja (15:sta), keltapaidassa viiden päivän ajan
• 1923 keskeytys, kolme etappivoittoa (15:sta)
• 1924 kokonaiskilpailun 14.
• 1925 kokonaiskilpailun 13.

Lähteet

Ellis Bacon, Mapping Le Tour: Updated History and Route Map of Every Tour de France Race. Collins, 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La fabuleuse histoire du Tour de France. Éditions de la Martinière, 2011.

Jean-Pierre De Mondenard, 36 histoires du Tour de France. Hugo et Compagnie, 2010.

Pascal Sergent, Maillots jaunes: Dictionnaire des grands coureurs du Tour de France. Éditions Jacob Duvernet, 2013.

https://fr.wikipedia.org/wiki/Jean_Alavoine

Jean Alavoinen kisasijoitukset ja muuta siteducyclisme.net-sivuilla:
http://www.siteducyclisme.net/coureurfiche.php?coureurid=113

* * * *

Tourin alkuvuosista lue myös:
• Maurice Garin, ensimmäinen Tour-voittaja
• René Pottier: Tourin ensimmäinen mäkikuningas
• Tour de France 1907 ja Alcyon-tallin vetäytyminen
• Vaihteiden kehitys ja Tour de France
• Kuolema Tourilla 1 & 2
• Floristi käsirysyssä – Louis Trousselier