Marco Pantani, eräs kaikkien aikojen mäkimiehistä, koki uransa aikana huikean nousun, mutta myös huiman alamäen. Pantani oli yksi pyöräilyn doping-kulttuurin suurimmista uhreista. Hän sai maksaa siitä hengellään.

Tour tarvitsee pelastajaa

1990-luvun edetessä alkoi kiertää yhä sitkeämpiä huhuja ja epäilyjä järjestelmällisestä dopingaineiden käytöstä ammattilaispyöräilyssä. 1998 rytisi ja kovaa. 8.7. poliisi löysi massiiviset määrät doping-aineita Festina-tallin huoltajan Willy Voetin hallusta. (Tämä niin kutsuttu Festina-käry ansaitsee käsittelyn joku toinen kerta.) Pyöräilyn puhtauden epäilijät olivat jo vuosia olleet kimpussa, mutta nyt ei tarvinnut enää epäillä. Hässäkkä oli melkoinen, koko Tour meinattiin keskeyttää ensimmäisen kerran kisan historiassa. Lopulta vain 96 ajajaa 189:sta pääsi Pariisiin, koska käryjen takia kokonaisia talleja oli suljettu kisan ulkopuolelle.

Festina-skandaalin jälkeen Tour tarvitsi nopeasti uutta sankaria palauttamaan uskottavuutta. Uuden esikuvan oli myös syytä olla puhdas, muuten Tourin loppukin arvostus olisi mennyttä. Sivuhuomiona voisi spekuloida mitenkähän Tourin olisi käynyt, jollei sattumalta samaisena herran vuonna 1998 Ranskassa olisi järjestetty jalkapallon MM-kisoja? Ranskahan voitti kotikisansa, joten turnauksen takia viikolla eteenpäin siirretty Tour sai kuitenkin tämän jalkapallon maailmanmestaruushuuman takia hieman anteeksi?

Vuoden 1998 Tourin ennakkosuosikki oli edellisen kesän voittaja, yhä nuorten kisaankin kelpaava sensaatiomainen Jan Ullrich. Pariisissa juhli kuitenkin huippukuntoinen Marco Pantani, joka oli jo Girossa muutamaa viikkoa aiemmin napannut ensimmäisen grand tour -kisan voittonsa. Pantani oli nyt ei ainoastaan mäkien valtias vaan yksiselitteisesti tuon hetken paras grand tour -ajaja, eihän Giro–Tour-tuplaa ollut onnistunut tekemään kuin vain lajin suurimmat –eikä muuten kukaan Pantanin jälkeen. Pantanin harteille lankesi Tourin ja koko pyöräilyn maineen pelastajan viitta.

Langennut enkeli

Vuosi 1999 alkaa taas hyvin, Pantani loistaa jo alkukaudesta ja hallitsee Giroa. Hän on voittanut neljä etappia ja kantanut kilpailun johtajan pinkkipaitaa jo kahdeksan päivää. Kilpailun toinen, Paolo Savoldelli, on viisi minuuttia 38 sekuntia Pantanin perässä kun vain kaksi päivää oli ajamatta. Pantani on uransa huipulla.

Madonna di Campiglio, 5. kesäkuuta 1999 kello 7.46 aamulla. Pantanin uran suunta kääntyy peruuttamattomasti. Tuona aamuna on kahdeksan ajajan vuoro käydä dopingtestissä, myös edellispäivän voittajan eli Marco Pantanin. Yksi ajaja ei läpäise dopingtestiä. Pantanin veren hematokriittiarvo on 52 %, kun asetettu raja on 50 %. Hänelle lyödään heti viidentoista päivän kilpailukielto eikä hän saa jatkaa kisaa.

Kun Pantani kuulee uutisen, hän alkaa raivota. Hän lyö kätensä verille hotellihuoneensa ikkunaan. Pantani ei usko tulosta, olihan hän edellisenä iltana varmuuden vuoksi testannut itsensä ja saanut arvoksi 48,6. Pantani kiistää UCI:n testin tuloksen ja väittää, että hänet on petetty.

Pantani oli ollut koko ajan hyvin tietoinen niistä seurauksista, mitä dopingista kiinnijääminen aiheuttaisi. Hänen suhtaumisensa dopingiin oli haastattelujen perusteella hyvin samanlainen kuin hänen kilpakumppaneillaan. Samanlaisia kantoja ovat esittäneet Jan Ullrich ja Lance Armstrong, jotka hyvin tiesivät, että narahtaessaan dopingista kaikki olisi loppu, peli menetetty sekä siinä samassa menisivät maine, kunnia ja rahakkaat sopimukset. Siksi Armstrongkin taisteli taitavasti kiinnijäämistä vastaan loppuun asti, kunnes valheesta tuli liian suuri hallittavaksi ja todistusaineisto vastaansanomattomaksi. Samaa yritti Pantani: »Olen puhdas ajaja. Minulla ei ole mitään tekemistä dopingin kanssa. En tarvitse dopingaineita voittaakseni, vaan mäkiä.» Näin Pantani vakuutti vielä 9.6.1999, pari päivää kärynsä jälkeen.

Pitkä kiirastuli

Giron jälkeen oli taas tulossa Tour, mutta Pantani ei osallistunut, vaikka hänen kilpailukieltonsa oli tällä haavaa ohi. Hän ajatteli aluksi lopettavansa pyöräilyn. Hän koki tulleensa nöytyytetyksi. Pantani tiesi hyvin kuinka järjestelmällistä ja laajaa dopingin käyttö oli, mutta vain hänet oli uhrattu.

Pantani uskoi joutuneensa salajuonen uhriksi. Vedonlyönti? Oliko syynä vedonlyönti ja ne valtavat rahat jotka siinä pyörivät? Estettiinkö Pantanin maaliinpääsy jotta saatiin vedonlyöntifirmoille sopivampi voittaja. Vai mafia? Oliko Pantanista tullut liian iso, liian vaikutusvaltainen, liian suuri tähti fanien silmissä, että hänestä haluttiin eroon? Monenmoisia salaliittoteorioita on esitetty ja esitetään yhä.

Mutta sitten Pantani alkoi taas harjoitella. Harjoituslenkillä autoista huudeltiin hänen peräänsä: »Douppaaja!» Taas lisää nöyryytystä. Ensin olit kansakunnan suurin sankari, nyt suurin hylkiö. Pantani ei kestänyt tätä, vaan jäi kesällä 1999 kokaiinikoukkuun kiinni. Väitätte minua aiheiden (droga) käyttäjäksi! Minä näytän teille aineiden käyttöä!

Pantani ei koskaan toipunut Madonna di Campiglion tapahtumista, sen jälkeen alkoi alamäki. Doping varjosti hänen elämäänsä loppuun asti, aina hänen kuolemaansa 14.2.2004. Hän yritti tehdä paluuta ja osin onnistuikin, parhaiten vuoden 2000 Tourilla, kun hän vielä voitti legendaarisen Mont Ventoux’n etapin. Mutta tämäkin Tour päättyi keskeytykseen. Doping ja huumeet hallitsivat hänen kohtaloaan. Testien pelko teki Pantanista vainoharhaisen ja kokaiinin käyttö vain lisäsi hänen paranoiaansa.

On kiistatonta todistusaineistoa siitä, että Pantani olisi käyttänyt kiellettyjä aineita koko ammattilaisuransa ajan. Pantanin äidin mukaan hän meinasi lopettaa ammattilaisuransa heti alkuunsa, kun hänelle alkoi paljastua mitä häneltä vaadittiin eli kun hänelle selvisi Carrera-tallin doping-ohjelma.

Primus inter pares

Pantani oli kuitenkin italialaisen pyöräilyn tulevaisuudenlupaus, joten hän antoi pahalle pikkusormensa. Pantani oli tyypillinen esimerkki pikkupojasta asti on kilpapyöräilykuvioissa pyörineestä eikä paljon muuta maailmaa ja muuta moraalia nähneestä ihmisestä, joka on voitontahdossaan valmis pelaamaan tuon pelin logiikan mukaisen pelin loppuun asti. Hänelle se loppu oli traaginen.

Jonkin aikaa häntä pidettiin pyöräilyn kaikista suurimpana doping-huijarina, mutta vielä suurempi huijaus paljastuisi lopullisesti vasta paljon myöhemmin. Se oli hänen seuraajansa, vuosien 1999–2005 Tour-voittaja. Ja kuten Festina-skandaalikin jo paljasti, aineiden käyttöön eivät olleet suinkaan sortuneet vain muutamat voittosijoja tavoitelleet urheilijat. Vuonna 2013 julkaistujen tulosten perusteella Pantanin voittovuonna (1998) Tourilla 18:sta ajajan näytteistä löytyi todisteita EPOn käytöstä. Pantanin ja Ullrichin näytteet olivat näiden kahdeksantoista joukossa. Muistutettakoon tässä myös, että vuosien 1990 ja 2007 välillä 30 kilpapyöräilijää kuoli EPOn käytöstä johtuviin komplikaatioihin.

Koirat haukkuu, pääjoukko kulkee. Yksi Pantani sinne tai tänne. Aina tulee joku uusi lancearmstrongi, joka on valmis venyttämään rajoja vielä pidemmälle voittaakseen, valmis ottamaan sen kahdennenkymmenennen piikin päivässä. Mutta vaikka yrittäisimme ymmärtää miksi Pantani ja kumppanit käyttivät dopingia, se ei suinkaan tarjoita, että hyväksyisimme dopingin. Vaikka erityisesti EPOn aikakautena kovin monet käyttivät kiellettyjä aineita, se ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.

Pantani olisi varmasti ollut suuri mestari ilman dopingiakin, jos hän olisi ollut kisailemassa toisena aikakautena. EPOn aikakautena hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin doupata. Jos hän mieli voittaa. Ja sitähän hän halusi.

Marco Pantanikin oli vain ihminen. Mestarit ovat harvoin enkeleitä. Paitsi Gino Bartali.

* * * *

Dopingista Tourilla lue myös
• Lance Armstrong ja Tourin suurin huijaus
• Tom Simpsonin kuolema
• Pyöräilyn dopingslangi