Nyt on vuoden Tour ajettu. Froomen ajo oli vahvinta ja ruminta. Hän oli paras, Skyn joukkue onnistui kokonaisuudessaan parhaiten. Onnittelut voittajille ja kaikille kilpailijoille. Me fanit saimme taas 21 päivää vuoden parasta herkkua.
Mutta jäi Skyn ylivoiman vuoksi vähän hampaankoloonkin. Olisi saanut olla kokonaiskilpailun kannalta jännempääkin. Eroa kakkoseen jäi vain 1,22 minuuttia, mutta ei Froomen voitto ollut kovin uhattuna edes eilen, kun kisa vihdoin koveni vihonviimeisessä HC-mäessä. Se oli liian myöhään. Sky dominoi kisaa siihen asti mielin määrin, toki rajusti töitä tehden, sillä muiden kovimmatkin yritykset kontrattiin Skyn toimesta todella tehokkaasti.
Onneksi tämä oli vain yksi Tour. Välillä tuli mieleen, että jännityksen lisäämiseksi olisi hienoa kokeilla joskus sellaista Grand Touria, jossa ajajilla ei olisi radioita eikä wattimittareita. Toisiko se kisaan lisää taidetta ja temperamenttia, lisää tunnetta ja intuitiota, Old School -kilvanajoa? Nyt välillä tuntuu, että tallien viimeisen päälle hiotut strategiat, tallipäälliköiden ajajien korviin huutamat ohjeet ja ajajien wattimittarin tuijottelu vievät kisasta yllätyksellisyyden, sen ajamisen ja kisaamisen ilon, joita me tifosit janoamme.
Mutta oli tämän vuoden kisassa paljon jännääkin, paljon ilonpilkkuja, paljon pettymyksiä. Se kuuluu kisaan ja elämään. Vanhan etelä-eurooppalaisen sananlaskun mukaanhan pyöräily on kaikista urheilulajeista se, joka eniten muistuttaa elämää.
On aina juhlavaa lopettaa kisa Champs-Élyséelle. Samalla se on vähän hassua, koska kontrasti on niin kova. Viikkojen Ranskan maaseudun ja vuoriston kiertämisen jälkeen tullaan jättimäisen leveälle bulevardille todelliseen metropoliin. Meille vannoutuneille frankofiileille Pariisi on maailman keskus ja ylivertainen suurkaupunki, mittamaton aarreaitta, elegantti jalokivi Ranskan keskellä. Mutta samalla niin erilainen kuin muu Ranska, sillä Pariisi on aina Pariisi ja Ranska on loputtomasti muutakin, isoja kontrasteja. Ranskaa täytyy kiertää, täytyy tehdä Tour, jotta ymmärtää ja oppii maan monimuotoisuudesta. Näin ollen Tour on tutkimusmatka ranskalaisuuteen; myös ranskalaisille itselleen se on itsetutkiskelumatka.
Tourin loppuun liittyy haikeus. Liki kuukauden kestänyt yhteinen matka on ohi. Suomessa kesäkin kääntyy kohti loppuaan Tourin jälkeen. Edessä on pitkä alamäki kohti pimeyttä ja ikuiselta tuntuvaa kylmyyttä. Tourin jälkeen meidän Tour-fanien täytyy aloittaa ajanlasku kohti uutta Touria. Meidän ajanlaskumme jakautuu aikaan ennen ja jälkeen Tourin.
Tour on unelma. Unelma ikuisesta kesästä. Unelma ikuisesta lomasta. Unelma ikuisesta Ranskasta. Meidän fanien onneksi Tour tulee uudestaan. Ikuinen paluu, sanoisi Nietzsche. Tour on ikuinen. Vive le Tour !