Aihearkisto: Tour de France

Tour de France, Tour de Francen historia

Tour & Giro: latinalaiset siskokset?

11/05/2016 Tommi Wallenius

Ranskaa ja Italiaa kutsutaan joskus latinalaisiksi siskoksiksi. Naapuruksilla on yhteistä kielitaustaa latinan kautta, pitkät historialliset yhteydet monella tasolla ja paljon muuta yhdistävää, kuten rakkaus pyöräilyyn ja suuriin etappikisoihin.

Ovatko Tour de France ja Giro d’Italia sitten sisarkisat? Entä mikä on sisarusten suhde ja nokkimisjärjestys? Vanhempi sisko Tour (s. 1903) on pysynyt monessa mielessä ykkösenä, mutta myös Giro (s. 1909) on pitänyt pintansa hyvin jo yli vuosisadan.

Molemmilla kisoilla on ollut suuri merkitys kansallisen identiteetin pönkittäjänä. Kisojen kansallisuuteen liittyen tulee mieleeni yksi ulottuvuus, jossa siskokset ovat erilaisia. Väittäisin, että Giro on ollut selkeästi leimallisemmin italialaisten oma kisa. Siis siinä merkityksessä, että he ovat paremmin oman kisansa pankintopallia hallinneet.

Ulkomuistista olisin arvioinut, että italialaiset ovat voittaneet omista ympäriajoistaan 2/3, kun taas Tourin voitot ovat lähteneet suurinpiirtein samassa suhteessa ulkomaalaisten kyytiin.

Taulukot esiin ja laskuhommiin. Pikkusisko ensin: 98:sta Girosta vain 30 kertaa voitto on karannut isäntämaan ulkopuolelle. Eli ulkomaalaisia voittajia olikin alle 30 %. Tour on ajettu 102 kertaa ja ranskalaiset ovat voittaneet 36 kisaa eli karvan yli kolmasosan. Italialaiset ovat siten täysin ylivoimaisia kotivoittojen vertailussa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon myös, että Tourin ensimmäinen ulkomaalainen voittaja löytyi jo seitsemännellä kerralla, sattumalta sinä samana vuonna kun ajettiin ensimmäinen Giro eli vuonna 1909. Toki Girossakin on ollut pitkään mukana ulkomaalaisia kilpailijoita, mutta italialaisten voittoputki oli katkeamaton peräti vuoteen 1950 asti. Tuolloin voittaja tuli pohjoisen rajan takaa, kun Hugo Koblet vei voiton Sveitsiin. Sveitsiläiset olivat vuonna 1950 kovassa iskussa, sillä Ferdi Kübler voitti Tourin.

Vuoroin vieraissa?

No kuinkas kansallisaarteiden ryöstäminen on siskoksilta onnistunut? Tässäkin suhteessa italialaiset näyttävät vetävän pidemmän korren. Ottavio Bottecchia voitti ensimmäisenä italialaisena Tourin vuonna 1924 ja uusi temppunsa seuraavana vuonna. Parin voiton miehiä olivat myös suuret kilpakumppanit Gino Bartali ja Fausto Coppi.

Italialaiset Tourin voittajat

1924 Ottavio Bottecchia
1925 Ottavio Bottecchia
1938 Gino Bartali
1948 Gino Bartali
1949 Fausto Coppi
1952 Fausto Coppi
1960 Gastone Nencini
1965 Felice Gimondi
1998 Marco Pantani
2014 Vincenzo Nibali

Liki joka kymmenes Tour-voitto on siis mennyt italialaisten nimiin.

pantani_jaune_rosa — Marco Pantani voitti vuonna 1998 sekä Giron että Tourin.

Vasta vuonna 1960 Jacques Anquetil oli ensimmäinen ranskalainen Giron voittaja. Toinen viisinkertainen Tour-voittaja Bernard Hinault pitää nimissään myös ranskalaisten Giro-voittojen ennätystä kolmella voitollaan. Laurent Fignonilta estettiin jo yksi voitto epärehellisyyden rajamailla olevilla tempuilla, mutta onnistui hänkin sitten vuonna 1989. Ranskalaisilta Giron voitto on siten onnistunut vain niiltä kaikkein kirkkaimmilta supertähdiltä.

Ranskalaiset Giron voittajat

1960 Jacques Anquetil
1964 Jacques Anquetil
1980 Bernard Hinault
1982 Bernard Hinault
1985 Bernard Hinault
1989 Laurent Fignon

Näin ollen Italia voittaa tämänkin erän pistein 10–6.

Sisarkateutta?

Italialaiset ovat myös ihan viime vuosinakin hallinneet omaa ympäriajoaan, mutta ranskalaiset ovat viimeksi voittaneet kotikisansa vuonna 1985!

Paraikaa ajettavan Gironkin suurin voittajasuosikki on kotimainen Vincenzo Nibali, toissavuoden Tourin voittaja ja vuoden 2013 Giron voittaja. Nibali kuuluu siihen pieneen ajajajoukkoon, joka on voittanut kaikki kolme suurta etappikisaa, sillä hän on voittanut myös Vueltan (2010).

Tämän tarkastelun myötä on helppo ymmärtää miksi ranskalaisilla on jäänyt paljon hampaankoloon Giron suhteen. Italialaiset ovat paljon paremmin pystyneet suojelemaan kisaansa. Italialaiset pyöräilyfanit, tifosit, ovat tunnetusti hyvin intohimoisesti puolustaneet omiaan ja tehneet jopa kiusaakin ulkomaalaisille kilpailijoille. Ranskalaisilla on monia tällaisia tarinoita kerrottavana… Siskoksien tappelut ovat aina niitä hurjimpia.

* * *

Lisäys 29.5.2016: Niinhän siinä kävi, ettei tänäkään vuonna voitto lähtenyt Italian ulkopuolelle, kun Nibali voitti kuin voittikin.

Tour de France, Tour de Francen historia

Pyöräilyn dopingslangi

04/03/2016 Tommi Wallenius

Monenmoinen vilppi näytää valitettavasti kuuluvan kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Tour de Francen historia on alusta asti myös huijauksen historiaa, onpa mukaan mahtunut myös erilaisten dopingaineiden käyttöä. Suoritusta parantavien aineiden käyttö on ollut ammattipyöräilyssä – aivan kuten muissakin lajeissa – niin yleistä, että sille on muodostunut oma slanginsa, omat ilmaisunsa, omat koodit, omat peitenimet, omat osin humoristiset ilmaisunsakin. Seuraavassa muutamia pyöräilyn dopingslangin ilmaisuja, joista näkyy sekin ikävä tosiasia, että doping ei ole mikään uusi keksintö. Jo ennen 1990-luvun EPO-skandaalejakin on ollut huijareita liikkeellä.

Ilmaisuja dopingin käytölle

Keiton suolaaminen (saler la soupe) on pääjoukossa jo ainakin 1960-luvulla tunnettu ilmaisu douppaamiselle, jolla pyritään nousemaan parhaiden kilpailijoiden joukkoon tai heidän ohitseen.

Jos joku ei aja mineraalivedellä, se tarkoittaa douppaamista: esim. ilmaisussa ne pas tourner à la Badoit (Badoit on yksi tunnetuimmista ranskalaisista mineraalivesimerkeistä).

Jos joku sen sijaan ajaa puhtaalla vedellä (à l’eau claire), hän ei ole käyttänyt kiellettyjä aineita.

Apteekin kauralla kulkeminen (marcher à l’avoine de pharmacie) merkitsi dopingin käyttämistä.

Sytyttää höyrykattila (allumer la chaudière) tarkoitti piristävien aineiden käyttöä ennen kisaa.

Jos taas joku on räjäyttänyt höyrykattilansa (faire exploser la chaudière), on henkilö käyttänyt kasvavassa määrin dopingia, niin että aineiden vaikutus alkaa heiketä eikä elimistö enää kestä annoksia. Tällöin urheilu-ura on usein pian ohi ja terveys pilattu.

Samaa tarkoittaa ilmaisu räjäyttää kattila (faire sauter la marmite), jossa marmite-sanan viittaus Asterix-sarjakuvien taikapataan sopii myös hyvin kuvioon.

Tunkea tykki täyteen (bourrer le canon) meinaa, että henkilö on doupannut maksimaalisesti.

Olla valmistaunut (être préparé) saattaa myös tietyissä yhteyksissä tarkoittaa, että kilpailija on valmistautunut duoppaamalla.

Loistodiesel (gazoline idéale) tarkoittaa dopingainetta, hyvä voiteluaine (un bon lubrifiant) taas on tehokas dopingaine.

Muuli, lastata muuli, olla lastattu kuin muuli tarkoittaa normaalia suuremman dopingannoksen ottamista. Jos ajaja on lastattu kuin muuli (être chargé comme une mule), hän ottaa ison riskin, sillä testatuksi jouduttuaan hänellä on edessä pitkä kilpailukielto. Toinen tulkinta ilmaisusta viittaa henkilön omituiseen käytökseen, hermostuneisuuteen ja agressiiviseen olotilaan, joka viittaa kiellettyjen aineiden mittavaan käyttöön.

Pelkkä lataaminen (charger) merkitsi myös tietyissä yhteyksissä douppaamista.

Jo aikoinaan jos kilpailijalla oli langustin silmät (les yeux de langouste) hän oli doupannut siinä määrin, että silmät pursusivat ulos päästä.

Jos taas ajajalla oli silmät kuin lottopallot (les yeux en boule de loto), oli hän nauttinut piristäviä aineita niin, että toljottavat silmät pyörivät päässä.

1998 Festina-skandaalissa kärähtänyt ranskalainen mäkimies Richard Virenque taas on innoittanut omaan ilmaisuunsa, jonka mukaan jos on käynyt illallisella Virenquen luona (aller dîner chez Virenque), tahdotaan sanoa, että joku on doupannut oikein hyvin.

Entisaikojen aineita

Brutaali (brutal) = Punaviini. Léon Georget oli 1900-luvun alun menestyksekäs 24:n tunnin ajon spesialisti, voittihan hän Bol d’Or -kisan yhdeksän kertaa vuosien 1903 ja 1919 välillä. Hän sanoi ajavansa brutaalilla (Je marche au brutal) eli punaviinin voimalla.

Iso murhaaja (grand assassin) = samppanja. Jo 1887 tiedettiin, että tätä urheilujuomaa käyttävälle tulee pian noutaja, iso murhaaja. Joku kertoi, että samppanjan vaikutuksen alaisena pyöräily on kuin vetäisi kottikärryä märällä preerialla. Nykyisin samppanjaa käytetäänkin paremmin sille soveltuvaan tarkoitukseen eli palautumisjuomana. Samppanja oli mm. viisinkertaisen Tour-voittajan Jacques Anquetilin lempijuoma. Viime vuosina Tourin viimeisellä etapilla tuleva voittaja hörppää ensimmäiset samppanjahömpsyt jo satulassa, podiumin juhlallisuuksissa ja iltatilaisuudessa sitten isommin.

Dynamiitti (dynamite) tarkoitti jo alkuaikoina erilaisina pieninä pillereinä nautittavia piristeitä, jotka auttoivat lähellä katkeamista olevan kilpailijan maaliin. Pillereiden koostumuksia oli erilaisia ja niiden sisältämät aineet ammattisalaisuuksia.

Cocktailit

Amerikkalainen kahvi (American coffee) oli aikoinaan amerikkalaisissa kuuden päivän kisoissa suosittu »energiajuoma», joka sisälsi kofeiinia, eetteriä, kokaiinia ja nitroglyseriiniä.

Belgilainen kannu (pot belge) on dopingin atomipommi, sekoitus lähes kaikkea eli kymmenkunta ainetta samassa kuolemanvaarallisessa paketissa: amfetamiinia, kofeiinia, kokaiinia, heroiinia, kortikosteroidia, verisuonia laajentavia aineita…

Koodinimiä

Vampyyrit (les vampires) taas ovat UCI:n eli Kansainvälisen Pyöräilyliiton dopingtarkastajia, jotka saattavat lehahtaa ammattikuskien kimppuun aamulla kello seitsemän ja kahdeksan välillä. He vaativat veriuhria ja jos hematokriittiarvo on yli 50 se kisa (ja ehkä koko urakin) on sitten siinä, kuten vaikka Marco Pantanin tapauksessa.

Grand Hôtel ei välttämättä tarkoita mitään erityistä tähtihotellia vaan kasvuhormonia. Italian poliisille selvisi, että kun puhelimessa pyydettiin hankkimaan »Grand Hôtel kuudellatoista tähdellä», se GH tarkoitti growth hormone eli kasvuhormonia, jota tarvittiin tässä tapauksessa se 16 annosta.

Tapaaminen kello kahdeksan viisitoista saattoikin koodikielessä tarkoittaa, että kahdeksan aikaan tarvitaan viisitoista annosta jotakin dopingainetta. Tämän koodin kuultuaan toinen osapuoli osasi sitten toimittaa illalla oikeat aineet.

Rulla (rouleau) oli koodinimi Gerotonorm-kasvuhormonille.

Billet de sprint tarkoittaa kirilippua eli hurjaa loppukiriä, joka saavutetaan trinitrine-nimisellä sydämen stimulaattorilla.

Vannenauha (fond de jante) saattoi tarkoittaa sellaista käsittelyä joillakin toisilla aineilla, jonka jälkeen voitiin sitten tehdä toisenlaisia operaatioita taas eri aineilla. Siis hiihtotermein eräänlainen pohjavoitelu.

Amfetamiini

Erilaiset amfetamiinijohdannaiset ovat olleet käytössä pitkään, joten niille on jos jonkinmoisia lempi- ja salanimiä. Tässä muutama, alempana lempinimien listauksessa lisää.

Lentäjien vitamiini (la vitamine des aviateurs) on vanha, jo viimeistään 1950-luvulla käytetty ilmaisu amfetamiinille.

Jos taas ajajalle tarjottiin hedelmätahnaa, jossa on silmät kulmissa (pâtes de fruits avec des yeux dans les coins), oli hedelmätahnaan piilotettu amfetamiinipillereitä, vähän samaan tapaan kuin loppiaisena syötävään kaikille ranskalaisille tuttuun kuninkaiden kakkuun (galette des rois), johon piilotetaan, aikoinaan papu tai nykyään myös jokin muukin esine/asia.

Greenies on amerikkalainen lempinimi amfetamiinille, koska suuri osa amfetamiinipillereistä oli vihreitä. Puhuttiin myös vihreistä pommeista.

Négros oli belgialainen erikoisuus, Biphétamine-nimellä markkinoidut mustat amfetamiinitabletit.

Joitakin amfetamiinipillereitä taas kutsuttiin pikku sotilaiksi (le petit soldat), koska ampullin yli meni vinottain punainen raita kuten Napoleonin takissa.

EPO

Edgar Allan Poe tai kavereiden kesken eli Lance Armstrongin ja Tyler Hamiltoninin kesken pelkkä POE ei suinkaan viitannut yhdysvaltalaiseen runoilijaan vaan erytropoietiiniin. EPO oli 1990-luvun ihmeaine.

Pesetas oli toinen koodinimi EPOlle.

EPOn annostelulle oli omia koodejaan: kymmenen pinnan kiekko eli kymmenen puolan pyörä (une roue à dix rayons) tarkoitti 10 000:n yksikön annosta EPOa.

Rerp oli koodinimi dopinglääkäri Francesco Conconin irlantilaiselle Stephen Rochelle kehittämälle EPO-ohjelmalle. Roche on muuten »Kannibaali» Eddy Merckxin lisäksi ainoa ajaja, joka on onnistunut saavuttamaan pyöräilyn kolmoiskruunun (triple crown) eli voittamaan samana vuonna niin Tourin kuin Gironkin sekä näiden lisäksi maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden .

Chierp oli italialaisen Claudio Chiappuccin EPO-ohjelman koodinimi, sen kehittäjä oli samainen Francesco Conconi.

Deutsche Telekom tallissa EPOsta puhuttiin nimellä E-vitamiini. G-vitamiini taas tarkoitti heillä kasvuhormonia.

Mäen nouseminen (monter une côte) saattoi myös tarkoittaa EPOn piikittämistä.

Anaboliset steroidit, testosteroni

Jo aikoinaan mestarien aamiainen (petit-déjeuner des champions) tarkoitti anabolisia aineita.

Pääsiäismuna (œufs de Pâques) oli suun kautta annosteltava ruskeanpunertava lääkekapseli , jossa oli testosteronia (Pantestone).

OXTS oli eräs operaatio Puerton tutkimuksissa paljastunut nimi anabolisille stereoideille.

Roid rage eli steroid rage tarkoitti anabolisten steroidien käytöstä aiheutuvaa agressiivista käyttäytymistä, stereoidiraivoa.

Puhuttiin myös erilaisista lihasten lannoitteista (engrais musculaires) kun viitattiin anabolisiin aineisiin.

Veridoping

Vaihtaa öljyt (changer l’huile) tarkoitti verensiirtoa.

Samaa voitiin tarkoittaa myös tortun leipomisella (préparer la tarte) tai auton huollattamisella (réviser la voiture).

Vino tarkoitti manipuloitua verta. Tämäkin ilmaisu tuli tutuksi operaatio Puerton tutkimuksien yhteydessä.

Kirjekuorilla (enveloppes) saatettiin viitata veripusseihin.

Lempparit

Monille lääkeaineille, joiden nimet ovat tosiaankin vaikeita, on omat lempinimensä. Älkää kysykö minulta mitä nämä ovat. Listaan vain tähän muutaman hassultakin kuullostavan, enkä edes yritä kääntää niitä, ettei mene mahdollinen suomennos pieleen. Vuodet viittaavat aikaan, jolloin ilmaisua on alettu käyttämään tai sen takana oleva koodi on paljastunut.

Baba = dopingaine (ilmaisun teki tunnetuksi Raphaël Geminiani 1950-luvulla)

Centra = Centramin (yhdenlainen amfetamiini)

Clenbu = Clenbuterol (ei hormonaalinen stimulantti ja anaboolinen aine)

Frin-Frin = Fringanor (amfetamiinin sukulainen, käytettiin 1980-luvulla stimulanttina)

Hop = dopingannoksen nimi Jenkkilässä

Ignacio = IGF1, insuliininkaltainen (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Kéké = Kenacort Retard 80

Lili = Lidépran (jonkinsortin amfetamiini, 1970)

Max = Maxiton (yhdenlainen amfetamiini)

Mémé = Mératran (amfetamiinin sukulainen, 1970)

Nino = kasvuhormoni (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pépère = Pervitin (1961) yksi metamfetamiinin (joka on tavallista amfetamiinia voimakkaampaa) tyyppi, joka oli myös suomalaisille sotilaille toisen maailmansodan aikana tuttu aine

PCH = testosteronilaastari (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pesetas = EPO

Riri = Ritaline (amfetamiinin sukulainen)

UM = anaboliset steroidit (1979)

Tintin = Pervitin

Tonton = Tonédron (amfetamiini)

Keinot ovat monet

Keinot on monet, sanoi ammattipyöräilijä kun moottoritietä lasketteli. Jos jollakin on hyvät moottoritiet (autoroutes), hänellä on paksut ja näkyvät verisuonet, joihin on helppo piikittää.

MIB, Men in Black, tarkoittaa ajajia, jotka ovat dopingvalvojia välttääkseen jättäneet tallin tunnistettavat ajoasut hotellille/kotiin ja ajelevat incognito anonyymeissä, mustissa ajoasuissa.

Tutkanvastustaja, antitutka (Antiradar) on dopingaineiden käytön paljastumista estävä aine, maskiaine. Samaa tarkoittaa brouillard chimique, kemiallinen sumu.

Myrkky (le venin) taas oli karvaanmakuinen neste, joka otettiin muutamaa kilometriä ennen maalia peittämään dopingaineiden käyttö.

Soigneur, kaiken pahan alku…tai hyvä syyllinen

Soigneur-nimellä viitataan ammattipyöräilijöiden monitoimiapureihin, jotka tekevät erilaisia huoltotoimenpiteitä ajajille, saattavat toimia myös hierojina ja välinehuoltajina mekaanikkojen apuna sekä auttaa ruokahuollossa ja vaikka mitä. Esimerkiksi auttaa dopingissa.

Mécanicien de la viande, lihan mekaanikko on yksi lempinimi näille ajajien kamaripalvelijoille.

Jo vuonna 1911 heihin viitattiin myös nimellä apteekkari (pharmacien).

Joskus näillä huoltajilla oli maaginen matkalaukku (valise magique), josta löytyi täydellinen valikoima dopinglääkkeitä.

Tai heiltä saattoi löytyä myös myrkkykaappi (armoire aux poisons).

Paloma Blanca taas oli nimi Kelme-joukkueen ulkopuoliselle sairaanhoitajalle, jonka tehtävä oli salakuljettaa tallin ajajien dopingaineet Tour de Francen aikana. Hän sai 3000 euroa per ajaja eli yhteensä 27 000 euroa siitä, että salakuljetti tarvittavat ihmelääkkeet (EPO, testosteroini, muunneltu eläinten hemoglobiini…).

* * *

Taas täytyy kotostaa, että vaikka tutkisimme dopingin käyttöä pyöräilyssä, se ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme sen. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita. Vaikka syöpätutkijakin yrittää ymmärtää syöpää, ei hänenkään tarvitse hyväksyä syöpää tai lakata taistelemasta sitä vastaan. Mutta ammattipyöräilyn historian pimeän puolen kiistäminen tai vähättely on epärehellistä.

Lähde

Tämän kirjoituksen materiaali on pitkälti peräisin Jean-Pierre Mondenardin kirjasta Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route (Hugo & Compagnie, Paris 2012).

Tohtori Jean-Pierre de Mondenard on eräs maailman kuuluisimmista dopingin asiantuntijoista. Hän on myös kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, käsitellen dopingia yleensä (Le Dictionnaire du dopage) tai dopingia tietyissä lajeissa, esim. jalkapallossa (Le Dopage dans le football) tai pyöräilyssä. Hän on myös todellinen Tour de Francen historian tuntija ja toiminut Tourilla sekä muissa kisoissa lääkärinä. Hän tuntee pyöräilymaailman hyvin, myös sen pimeät puolet. Joku toinen kerta täytyy ottaa käsittelyyn hänen erinomainen kirjansa 33 vanqueurs face au dopage, jossa käsitellään sodanjälkeisien Tour-voittajien suhteita dopingiin. Se kirja on kylmää kyytiä! Saako kukaan puhtaita papereita?

* * * *

Lue myös:
• Marco Pantanin alamäki
• Tourin historian suurin huijaus: Armstrong-valhe
• Kuolema Tourilla: Tom Simpson

Tour de France, Tour de Francen historia

Valkoinen paita – Maillot blanc

27/02/2016 Tommi Wallenius

Nuorten kilpailun johtajan valkoinen paita – maillot blanc – on myös nuorin Tour de Francen arvopaidoista. Valkoisen paidan saa pukea päälleen kokonaiskilpailun paras 25-vuotias tai nuorempi ajaja. Valkopaidasta alettiin kilpailla vasta vuonna 1975. Paitaa ei kuitenkaan jaettu vuosina 1989–1999, vaikka nuorten kisan tulokset on historiankirjoihin kirjattu. Vuodesta 2000 alkaen paita on ollut taas jaossa.

Valkoisesta paidasta oli kilpailtu jo ennen vuotta 1975, mutta kisa oli eri. Kyseessä oli yhdistelmäkilpailu, classement de combiné, jonka johtaja laskettiin yhteiskilpailun, pistekilpailun ja mäkikirikilpailun yhteistuloksesta. Combinén johtaja kantoi valkoista paitaa vuosien 1968–1974 Toureilla. Yhdistelmäkilpailu oli yhtä sekava kuin sen ”mondriaaninen” paita (katso alla), joten siitä luovuttiin lopulta vuonna 1989. Vueltassa tämä kilpailu on yhä mukana.

combine — Yhdistelmäkilpailun johtajan paidassa näkyy paidan pistelaskusysteemi: mukaan lastetaan pisteitä yhteiskilpailusta (keltainen), pistekilpailusta (vihreä) ja mäkikirikilpailusta (pallopaita).

Jotta asia ei olisi ihan niin yksinkertainen, on valkoisen paidankin sääntöjä muutettu vuosien varrella. Vuodesta 1983 alkaen valkoisen paidan kisaan sai osallistua vain ensimmäistä kertaa Tourille osallistuvat nuoret. 1987 taas mukaan kisaan pääsivät kaikki ajajat, jotka ovat alle 26-vuotiaita ennen kyseisen vuoden tammikuun ensimmäistä päivää.

Valkoisen paidan triviaa

Kaikkiaan parhaan nuoren ajajan tittelistä on kilpailtu 41 kertaa ja 29 eri ajajaa on kisan voittanut.

Laurent Fignon oli ensimmäinen keltaisen ja valkoisen paidan voittaja, hän voitti siis sekä nuoren kilpailun että kokonaiskilpailun samana vuonna. »Professori» teki tämän tempun vuonna 1983 ja voitti vielä keltaisen paidan seuraavanakin vuonna.

Saksalainen Jan Ullrich on kaikkien aikojen nuorin paidan voittaja ja paras nuori ajaja muutenkin, sillä hän voitti kisan kolme kertaa peräkkäin (1996–1998) ja oli jokaisella kerralla myös kokonaiskilpailun kahden parhaan joukossa. 1997 hän voitti molemmat kisat.

2007 espanjalainen Alberto Contador, viime vuosien menestynein grand tour -ajaja, voitti kummatkin kilpailut. Seuraavana vuonna voiton nappasi Andy Schleck (LUX), josta sukeutuikin Ullrichin jälkeen menestynein ketjunpyörittäjä nuoren kilpailussa. Schleck voitti kolme kertaa peräkkäin (2008–2010) nuorten kilpailun, nousten viimeisenä näistä vuosista lopulta myös kokonaiskilpailun voittoon Contadorin menetettyä voittonsa doping-epäilyjen vuoksi.

Bernard Hinault olisi myös voinut olla vuonna 1978 tuplavoittaja, sillä voittaessaan ensimmäisellä osallistumiskerrallaan keltaisen paidan hän oli vain 23-vuotias. Silloiset säännöt kuitenkin rajoittivat valkoisen paidan kisaan osallistujat vain ns. neo-pro-ajajiin eli ensimmäisen kauden ammattilaisiin ja Hinault oli ollut jo kauemmin ammattilaisena. Onneksi tätä vähän omituista rajoitusta ei enää nykysäännöistä löydy.

Nuorimmat voittajat ilman paitaa

Jos valkoisesta paidasta olisi kamppailtu myös ennen vuotta 1975, löytyisi lisää voittajia. Silloin mukaan pääsisivät kaikkien aikojen nuorin Tour-voittaja Henri Cornet, joka oli voittaessaan 1904 vain 19 vuotta 11 kuukautta. 21-vuotias voittaja löytyy vuodelta 1935, jolloin Romain Maes oli ensimmäinen. 22-vuotiaita voittajia ovat olleet François Faber (1909), Octave Lapize (1910), Felice Gimondi (1965) ja Philippe Thys (1913), valkoisen paidankin saanut Fignon (1983).

Valkoisesta keltaiseen

Hieman yllättäen vain kaksi ajajaa on onnistunut siinä tempussa, että ovat ensin voittaneet nuorten kilpailun ja sitten myöhemmin kokonaiskilpailun. Amerikkalainen Greg LeMond pukeutui valkoiseen vuonna 1984 ja kaksi vuotta myöhemmin keltaiseen. Marco Pantani (ITA) voitti nuorten kilpailun kahtena vuonna peräkkäin (1994 & 1995) ja vuonna 1998 kokonaiskilpailun.

Kaikista valkoisen paidan voittaneista ei ole tullut pyöräilyn kestotähtiä, vaikka useammasta toki sellaisia on kehittynyt. Suuret pyöräilymaat hallitsevat voittajalistaa, mutta niiden lisäksi palkittujen joukosta löytyy mm. meksikolainen, australialainen ja ukrainalainen.

Mainittakoon myös, että Nairo Quintana (Kolumbia) on nykyajajista ainoa, joka on voittanut nuorten kisan kaksi kertaa, vuosina 2013 ja 2015. Hän on myös ensimmäinen ajaja, joka on voittanut samana vuonna mäkikirikilpailun pallopaidan ja parhaan nuoren valkoisen paidan.

Entä joko ensi kesänä Pierre Rolland (Ranska), Tejay van Garderen (USA), Nairo Quintana tai Thibot Pinot (Ranska) liittyvät ajajiin, jotka ovat onnistuneet valkoisen paidan jälkeen keltaiseen Pariisissa pukeutumaan?

Nuorten kisa vuosi vuodelta

vuosi	ajaja	joukkue	kokonaisaika	muut sijoitukset	kokonaiskisassa
1975	Francesco Moser	Filotex	114 h 59 min 44 s	–	7^e
1976	Enrique Martínez Heredia	KAS-Campagnolo	117 h 07 min 13 s	–	23^e
1977	Dietrich Thurau	TI-Raleigh	115 h 50 min 54 s	–	5^e
1978	Henk Lubberding	TI-Raleigh	112 h 20 min 28 s	–	8^e
1979	Jean-René Bernaudeau	Renault-Gitane	103 h 39 min 33 s	–	5^e
1980	Johan van der Velde	TI-Raleigh	109 h 44 min 42 s	–	12^e
1981	Peter Winnen	Capri-Sonne	96 h 40 min 04 s	–	5^e
1982	Phil Anderson	Peugeot-Shell-Michelin	92 h 21 min 02 s	–	5^e
1983	Laurent Fignon	Renault-Elf	105 h 07 min 52 s		1^er
1984	Greg LeMond	Renault-Elf	112 h 15 min 26 s	–	3^e
1985	Fabio Parra	Café de Colombia	113 h 37 min 58 s	–	8^e
1986	Andrew Hampsten	La Vie claire-Radar	110 h 54 min 03 s	–	4^e
1987	Raúl Alcalá	7 Eleven	115 h 49 min 31 s	–	9^e
1988	Erik Breukink	Panasonic-Isostar	84 h 59 min 07 s	–	12^e
1989	Fabrice Philipot	Toshiba-Kärcher-Look	88 h 23 min 18 s	–	24^e
1990	Gilles Delion	Helvetia-La Suisse	91 h 00 min 17 s	–	15^e
1991	Álvaro Mejía	Ryalcao-Postobon	101 h 35 min 12 s	–	19^e
1992	Eddy Bouwmans	Panasonic-Sportlife	101 h 18 min 05 s	–	14^e
1993	Antonio Martín Velasco	Amaya Seguros	96 h 27 min 00 s	–	12^e
1994	Marco Pantani	Carrera Jeans-Tassoni	100 h 45 min 57 s	–	3^e
1995	Marco Pantani	Carrera Jeans-Tassoni	93 h 11 min 19 s	–	13^e
1996	Jan Ullrich	Team Telekom	95 h 58 min 57 s	–	2^e
1997	Jan Ullrich	Team Telekom	100 h 30 min 35 s		1^er
1998	Jan Ullrich	Team Telekom	92 h 53 min 07 s	–	2^e
1999	Benoît Salmon	Casino	92 h 01 min 15 s	–	16^e
2000	Francisco Mancebo	Banesto	92 h 51 min 17 s	–	9^e
2001	Óscar Sevilla	Kelme-Costa Blanca	86 h 35 min 58 s	–	7^e
2002	Ivan Basso	Fassa Bortolo	82 h 24 min 30 s	–	11^e
2003	Denis Menchov	iBanesto.com	84 h 00 min 56 s	–	11^e
2004	Vladimir Karpets	Illes Balears-Banesto	84 h 01 min 13 s	–	13^e
2005	Yaroslav Popovych	Discovery Channel	86 h 34 min 04 s	–	12^e
2006	Damiano Cunego	Lampre-Fondital	89 h 58 min 49 s	–	12^e
2007	Alberto Contador	Discovery Channel	91 h 00 min 26 s		1^er
2008	Andy Schleck	CSC-Saxo Bank	88 h 04 min 24 s	–	12^e
2009	Andy Schleck	Saxo Bank	85 h 52 min 46 s	–	2^e
2010	Andy Schleck	Saxo Bank	91 h 59 min 27 s		1^er
2011	Pierre Rolland	Europcar	86 h 23 min 05 s	–	10^e
2012	Tejay van Garderen	BMC Racing	87 h 45 min 51 s	–	5^e
2013	Nairo Quintana	Movistar	84 h 01 min 00 s		2^e
2014	Thibaut Pinot	FDJ.fr	90 h 07 min 21 s	–	3^e
2015	Nairo Quintana	Movistar	84 h 47 min 26 s	–	2^e

Tour de France, Tour de Francen historia

Tourin mäet – Kirjavinkit mäkimiehille

05/02/2016 Tommi Wallenius

Monille meille Tour de France -faneille suurinta herkkua kisassa ovat mäkietapit. Monissa muissa lajeissa harrastelija ei ikinä voi päästä samoille areenoille kuin lajin tähdet. Pyöräilyssä voi. Itseänsä voi käydä rääkkäämässä samoissa raatelevissa nousuissa, joissa ammattilaiset mittelevät kisojen voitoista. Näin talvella moni ajaa Suomessakin harjoitusvastuksellansa virtuaalitreenejä Keski-Euroopan klassikkomäissä. Mutta voimme me mäkien miehet ja naiset tutustua näihin huimiin maisemiin myös kirjojen avulla. Tällä kertaa pieni kirjakatsaus mäkimiehille.

Pyöräilykirjoja on suomeksi valitettavan vähän. Siksi mäkien ystävää ilahduttaa, että ainakin yksi hyvä mäille omistettu kirja on saatu suomennettu. Kaikkien huippujen rakastajien on syytä hankkia hyllyynsä Daniel Frieben ja Pete Godingin Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), joka esittelee asiantuntevasti ja vetävästi legendaarisia nousuja ei pelkästään Tourilta, siis Ranskasta, vaan myös Espanjasta, Italiasta, Sveitsin ja Itävallan Alpeilta sekä lisäksi Belgian pienet mutta vihaiset klassikot. Mukana on tarinoita historian saatosta mutta myös mäkien strategiset mitat ja havainnolliset profiilikuvat. Tämän kanssa on kiva haaveilla talvet minkä nousun kimppuun seuraavaksi hyökkäisi, mutta matkalle kannattaa tämän ison ja komean kuvakirjan sijaan ottaa englanninkielinen satulalaukkueditio Mountain High: Europe’s Greatest Cycle Climbs (Saddlebag edition).

Tour-friikeille suosittelisin seuraavaksi Giles Belbinin kirjaa Mountain Kings: Agony and Euphoria on the Peaks of the Tour de France (2013). Kirjoittaja kertoo omia kokemuksiaan 25:stä Tourin klassikkomäen noususta ja sekä tarjoaa näistä hyvän setin tietoa ja historiaa. Keskeinen osa kirjaa on parin sivun esittelyt kaikista Tourin kovimmista mäkimiehistä. Mukana myös hienoja värikuvia ja historiallisia mustavalko-otoksia. Oikein sympaattinen kirja!

Vähän samanlainen kirja on Pascal Sergentin Grimpeurs: Le dico (2011). Sergent on pyöräilyn historian spesialisti, joka on kirjoittanut parikymmentä kirjaa aiheesta. Tässä teoksessa hän sanakirjamaisesti esittelee lyhyesti Tourin mäet ja mäkimiehet. Kirjan kuvitus on mustavalkoinen. Tästä on helppo tarkistella asioita, mikäli osaa ranskaa.

Ja kyllähän jokaisen HC-luokituksen Tour-fanin on syytä ranskan kieli vaikka opetella. Aikoinaan kun opiskelimme yliopistossa, meitä kannustettiin vanhan koulukunnan mukaan opiskelemaan uusi kieli, jos tutkimuskohteeseen perehtyminen sitä edellytti. Yksi ystäväni opiskeli italian, toinen espanjaa, jotkut saksaa. Kielitaito on vähän kuin mäkien ajaminen, aina pääsee uusiin korkeuksiin ja paremmille näköalapaikoille, kunhan vain harjoittelee. Matkanteko on yhtä tärkeää kuin huipulle pääsy.

Ranskankielisistä mäkikirjoista Jean Mailletin otsikoltaan lupaava Le Tour de France en 300 sommets: Cols mythiques & ascensions légendaires (2013) jättää vähän sekavan ja epävarman vaikutelman. Kirjailija on valinnut pohdiskella hartaasti mäkien nimien etymologiaa, mutta nämä kieputtelut jäävät kyllä minulle usein hämäriksi ja kirjasta löytyvät pikkuvirheet syövät kirjan uskottavuutta. 300 huippua esittelevä yli 500-sivuinen opus ei luokituksessani nouse kuin kakkoskategoriaan.

L’Équipe-lehden toimittama Cols mythiques du Tour de France (3. painos 2005) taas on vakuuttava, asiantunteva ja näyttävä järkäle. Tekstiä ei ole paljoa, mutta se on laadittu parhaiden toimittajien toimesta. Teoksen kuvatoimitus on ensiluokkainen, jo huikeiden kuvien takia kirjan voi hankkia vaikka tekstejä ei edes lukisikaan. Isomman esittelyn saavat tosiaankin vain kahdeksan myyttisintä mäkeä:

Alpit
L’Alpe d’Huez
Le Galibier
L’Izoard

Keskiylänkö
Le Puy de Dôme

Pyreneet
L’Aubisque
Le Tourmalet

Provencen massiivi
Le Mont Ventoux

Vogeesien vuoristo ja Jura
Le Ballon d’Alsace

Tämänkin kirjan voi löytää nettidivareista priimakuntoisena paljonkin normaalihintaa halvemmalla.

Vähän samantyyppinen kuin edellinen on Cols et grimpeurs mythiques du Tour de France (2013). Tekstit on laatinut Laurent Réveilhac, mutta kiinnostavinta tässä on Raphaël Géminianin kommentaarit. Ei ihan niin tyylikäs kokonaisuus kuin L’Équipe-lehden vastaava, mutta hyviä tarinoita tässäkin turistaan.

L’Equipe-lehti on julkaissut myös Mont Ventoux -vuoresta oman kirjansa Le Ventoux: Sommet de la folie (2010), joka on meille tämän vuoren uskollisille palvelijoille välttämätön hankinta.

Muutkin kuuluisimmat vuoret ovat saaneet omat kirjansa. Mieleen tulee Jean-Paul Vespinin Le Tour se gagne à l’Alpe (1. painos 1995) on käännetty myös englanniksi The Tour is Won on the Alpe: Alpe d’Huez and the Classic Battles of the Tour de France (2008). Knoppitietona muuten mainittakoon ehkä vähän yllättävä juttu, että Alpe d’Huez ajettiin ensimmäisen kerran 1952, jolloin voittaja oli itse Fausto Coppi, mutta sen jälkeen se oli ohjelmassa vasta 1976. Mäen legendaarisuus onkin aika tuoretta tekoa, mutta viime vuosikymmeninä se onkin ollut Tourin ohjelmassa usein, keskimäärin joka toinen vuosi. Alpesta on myös ainakin Peter Cossins kirjoittanut kirjan Alpe d’Huez: The Story of Pro Cycling’s Greatest Climb (2015), mutta tähän tuoreeseen kirjaan en ole tutustunut.

Niin paljon mäkiä, niin vähän aikaa. Mutta muutamalla kirjalla pääsee jo pitkälle.

* * * *

Lisäys 6.4.2016

Tämä kirja olisi kuulunut alkuperäiseen kirjoitukseeni, mutta sain sen vasta eilen käsiini. Chris Sidwells: Tour Climbs – The Complete Guide to Every Tour de France Mountain Climb (Collins 2008 & paperback-versio 2009). Kirja väittää esittelevänsä kaikki Tourin historiassa ajetut mäet. Tärkeämmät mäet saavat aukeaman verran tilaa, pienempiä esitellään viisikin aukeamalla.

Varsin kattava (256 melko suurikokoista sivua) ja kiinnostava kirja, joka lienee ajateltu auttamaan niitä, jotka itse haluavat lähteä kyseisiä mäkiä valloittamaan. Tähän tarkoitukseen kirja onkin oikein hyvä, mutta ei toki täydellinen tämäkään.

Itse jäin kaipaamaan Tourin grafiikoista tuttuja kilometrikohtaisia tietoja, joista näkee mm. jokaisen kilomertrin keskijyrkkyyden. Mäkien valintaan, valmistautumiseen, itsensä motivoimiseen ja voimiensa jakamiseen tämä tieto olisi tuiki tarpeellista, sillä mäen luonteesta ja vaativuudesta ei kerro riittävästi pelkät perustiedot: pituus, nousumetrit, keskijyrkkyys ja suurin jyrkkyysprosentti. Sidwells arvioi toki vaikeuttakin ja antaa vinkkejä, mutta grafiikka olisi hyvä ainakin klassikkomäistä.

Nousut on esitelty alueittain, esim. Itäiset Pyreneet, mutta alueista olisi voinut olla kartat, joihin mäet olisi sijoittettu. Näin kirja olisi palvellut myös majapaikkojen suunnittelussa sekä myös paremmin lenkkien suunnittelussa. Yhtä kaikki, varsin kiinnostava kirja mäkien ystäville.

Omani tilasin taas nettidivarista. Uudenveroiselle pehmytkantiselle tuli hintaa postikuluineen sellaiset kuusi euroa. Myös vuoden 2008 kovakantista editiota näytää olevan hyvin saatavilla.

* * * *

Lue myös:

• Mont Ventoux

• Col du Tourmalet

• René Pottier: Tourin ensimmäinen mäkikuningas

Tour de France, Tour de Francen historia

Mont Ventoux – Tourin jättiläinen numero 1

31/01/2016 Tommi Wallenius

»Se vitun vuori!» Näin lämpimästi ajatteli Lance Armstrong Mont Ventoux -vuoresta, tuosta Provencen jättiläisestä. Armstrong vihasi häviämistä, joten hän vihasi myös Ventoux’ta. Hänen ei olisi pitänyt ’antaa’ Marco Pantanin voittaa Ventoux-etappia vuoden 2000 Tourilla, sillä toista voittomahdollisuutta hän ei enää saanut. Hän ei uransa aikana voittanut Mont Ventoux’n nousua, vaikka melkein kaikki muut klassikkonousujen voitot hän sai kerättyä. Lancen mukaan Mont Ventoux on yksi maailman vaikeimmista nousuista, vaikka vuori ei ole ’kuin’ 1912 metriä korkea. Happea tuntuu huippua lähestyttäessä olevan yhtä vähän kuin kasvillisuutta.

Ensi kesän Tourilla se taas ajetaan, vielä Ranskan kansallispäivänä 14.7.2016. Panokset ovat kovat, sillä erityisesti ranskalaiset haluavat voittaa tämän etapin. Kokonaiskisaa ei ensi kesänä vielä varmaan ratkaista tällä 12. etapilla, mutta tällä vuorella on näytelty monta draagista näytelmää. Satojen tuhansien katsojien ulkoilmateatteri Mont Ventoux on vaatinut ajajilta suuria uhrauksia ja näistä on punottu monia myyttisiä tarinoita. Se suurin lienee englantilaisen Tom Simpsonin kuolema 13.7.1967, joka täytyy säästää toiseen kertaan. Otetaan yksi toinen sen sijaan.

Ferdi Kübler räjähtää

18.7.1955. Tourin 11. etappi Marseille–Avignon, 198 km, sisältäen nousun Mont Ventoux’lle Bédoinin kautta. Sveitsiläinen mestariajaja, vuoden 1950 Tour-voittaja Fredinard »Ferdi» Kübler ajoi kuin aika-ajoa Cavaillonista kohti Bédoinin kylää Mont Ventoux’n juurella. Ferdi hyökkäsi vielä täysiä vuoren kimppuun, kun Raphaël Geminiani varoitti häntä: »Ferdi, varohan, Ventoux ei ole kuin muut mäet.» Itsevarmana Ferdi vastasi: »Ferdi ei myöskään ole mikä tahansa mestari» ja jatkoi samaa tahtia.

Hetken päästä Ferdi Kübler alkoi puhua itsekseen saksaksi. Sitten hänen ajonsa meni sellaiseksi siksakiksi, ettei tie meinannut riittää. Ferdi katkesi, Geminiani ja muut kilpakumppanit painoivat lakki kallellaan hoipertelevan Ferdin ohi.

kubler_ventoux — Tallipäällikkö Alex Burtin rohkaisee hoipertelevaa Ferdi Kübleria.

Ihmeen kaupalla Ferdi pääsi kapuamaan vuoren huipulle, laskeutumaan hengissä Malaucènen kylään ja jatkamaan matkaansa saksaa mongertaen kohti etapin maalia Avignonissa. Hän kaatui matkalla useampaan kertaan. Lopulta Ferdi pysähtyi kahvilaan juomaan oluen ja hypättyään takaisin pyöränsä selkään hän meinasi lähteä väärään suuntaan. Katsojat yrittivät saada häntä kääntymään oikeaan suuntaan, jolloin Ferdi huusi: »Pois alta, jättäkää minut rauhaan, Ferdi on tullut hulluksi, Ferdi räjähtää!»

Illalla Ferdi Kübler oli taas järjissään ja rauhallinen, mutta päätti keskeyttää Tourin. Illalla hän vaikeroi: »Ferdi on vanha, liian vanha… Ferdiä sattuu… Ferdi tappoi itsensä Ventoux:lla… Tour on ohi minulta.» Kübler ei enää ikinä palannut Tourille, se jäi myös hänen uransa viimeiseksi Grand Touriksi.

Tarinassa on paljon totta, mutta usein kirjallisuudessa siteerattu sananvaihto Geminianin ja Küblerin välillä on Geminianin kertoman varassa, sillä nykyään 96-vuotias vuoden 1951 maantiepyöräilyn maailmanmestari ja kotimaassaan erittäin arvostettu Kübler kiistää keskustelun menneen näin. Geminiani on hyvä kertomaan tarinoita ja varsinkin Tourilla hyvät tarinat ovat todellisuutta ihmeellisempiä, joskus jopa muuttuvat todeksi, ainakin legendoiksi.

Myrskyjen kukkula

Ventoux tunnetaan myös nimellä Myrskyjen kukkula (Col des Tempêtes). Myrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli tekeekin osan Mont Ventoux’n vaikeudesta. Kuten laajemminkin Rhônen laaksossa – jonka reunalla Mont Ventoux majesteetillisesti hallitsee – tuulee useimmiten kahdesta suunnasta: joko pohjoisesta tai etelästä. Rhônen laakso muodostaa Alppien ja Ranskan keskiylängön (Massif Central) väliin Välimerelle asti ulottuvan kourun, jossa valtavat ilmamassat liikkuvat useimmiten suoraan pohjoiseen tai etelään.

Pohjoisesta (tai luoteesta) Rhônen laaksoa alaspäin eli etelää kohti puhaltavaa tuulta kutsutaan mistraaliksi (le mistral) tai vain pohjoistuuleksi (vent du nord). Pohjoistuuli on usein hyvin voimakas, kuiva ja kylmä, mutta se ei yleensä tuo tullessaan sadetta vaan taivas on kirkas ja aurinkoinen. Sanotaan, että mistraali puhaltaa 151 päivää Ventoux’n huipulla. Etelätuulta kutsutaan nimellä marin, koska se puhaltaa mereltä. Etelätuuli kaivaa kosteutta Välimereltä ja tuo siten myös sateita mukanaan.

Joskus kirjallisuudessa on väitetty, että mistraali tekee naiset hulluiksi, mutta itse pidän etelätuulta pahempana, sillä se painuu luihin ja ytimiin sekä painaa kosteutensa vaikka metrin paksun kivitalon seinän läpi. Etelätuuli sateineen voi Rhônen laaksossa jatkua päiväkausia, varsinkin syksyllä pidempäänkin.

Ranskassa tuulen nopeuden mittaamiseen käytetään yleensä kilometriä tunnissa, meillä taas säätiedotuksissa nopeus kerrotaan metreinä sekunnissa. Kovin mitattu mistraalin nopeus Mont Ventoux’n huipulla on 313 km/h (87 metriä sekunnissa). Pariinkin otteeseen etelätuulen nopeudeksi on mitattu Mont Ventoux’n huipulla 320 km/h (89 metriä sekunnissa). Tuuli puhaltaa huipulla kaksi kolmasosaa vuodesta yli 90 km/h eli 25 metriä sekunnissa; Suomessa annettaisiin tuolloin myrskyvaroitus.

Nousuprosenttien puolesta löytyy kovempiakin mäkiä, mutta ei kauheasti tee mieli edes laskea kuinka monta lisäprosenttia liki kymmenen prosentin nousuun tekee edes tuollainen parikymmentä metriä sekunnissa piiskaava tuuli. Tuuleen kannattaa siis varautua, erityisesti kun nousee puurajan yli paljaalle vuorelle. Mäkeä ylös nousseet tietävät, että joskus tuuli tuntuu oikein noudattelevan tien muotoa, eikä siltä meinaa päästä pakoon vaikka serpentiini kääntyisi mihin suuntaan. »Ventoux ei ole kuin muut vuoret.»

Kalju vuori – Saharasta Grönlantiin

Toinen jättiläisen lempinimi Kalju vuori (Mont Chauve) kertoo myös karua kieltään. Rinnettä noustessa kasvillisuus muuttuu vuorta ympräröivistä viinitarhoista vähitellen monien eri variaatioiden jälkeen paljaaseen ja kasvittomaan kuumaisemaan. Huipun kalkkikivi näyttää kaukaa lumipeitteeltä, jota saa joskus tuijotella pitkään pääsemättä lopputulokseen onko huipulla lunta vai ei. Kirkkaalla ilmalla vuori näkyy todella kauas, joka suunnasta sadan kilometrin päähän.

Lämpötila huipulla on vähän kuin Suomessa, talvella voi olla kolmekymmentä astetta pakkasta, kesällä neljäkymmentä lämpöä. Lumipeite pysyy laella keskimäärin 140 päivää vuodessa. Mutta lumi vuoren juurella on hyvin harvinaista, olemmehan jo Provencessa. Provencen jättiläinen on ihan HC-mäki, omassa kategoriassaan!

Mont Ventoux’n valtiaat Tourilla

1951: Lucien Lazaridès
1952: Jean Robic
1955: Louison Bobet
1958: Charly Gaul (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1965: Raymond Poulidor (maalimäki)
1967: Julio Jimenez
1970: Eddy Merckx (maalimäki)
1972: Bernard Thévenet (maalimäki)
1974 : Gonzalo Aja
1987: Jean-François Bernard (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1994: Eros Poli
2000: Marco Pantani (maalimäki)
2002: Richard Virenque
2009: Juan-Manuel Garate (maalimäki)
2013: Christopher Froome (maalimäki)

Lisäys
2016: Thomas De Gendt (kovan tuulen vuoksi etappia lyhennettiin ja se päättyi Chalet Reynardille)

Muutama linkki

Youtubesta voi etsiskellä tallenteita eri vuosien Tourien Ventoux-etapeista.

Mäkeen voi tutustua monien netistä löytyvien videoiden avulla. Itse pidän aina Mike Cottyn esittelyistä, vaikka hän saa kaikki mäet näyttämään kadehdittavan helpoilta.

Nousu Bédoinin kautta:
Mont Ventoux (Bédoin) – Cycling Inspiration & Education

Malaucènen kautta:
Mont Ventoux (Malaucène) – Cycling Inspiration & Education

Kuten muillekin Tourin myyttisimmistä mäistä, myös Ventoux’lle on omistettu kokonaisia kirjoja. L’Équipe-lehden kustantama Tour de France – Le Ventoux: Sommet de la folie (2010) on mainio.

Suomeksi kannattaa katsoa Daniel Frieben & Pete Godingin erinomainen Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), jossa on hyvä Ventoux-artikkeli (s. 100–105).

Ranskankielisessä wikipediassa on muuten Mont Ventoux saanut osakseen oikein esimerkillisen perusteellisen artikkelin, jossa vuoren eri aspektit saavat todella perusteellisen käsittelyn.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Mont_Ventoux

Tour de France, Tour de Francen historia

Tupla, tripla, kolmoiskruunu

30/12/2015 Tommi Wallenius

Joskus on kiva katsella vähän tilastojakin, vaikken ole mikään varsinainen tilastotieteilijä. Chris Froomen Tour de Francen voitot vuonna 2013 ja 2015 olivat niin vakuuttavia, että moni ounastelee kuinka monta Touria hän vielä voittaakaan. Ehkä hänen täytyy lisätä vaikeusastetta ja tähdätä useampaan suureen voittoon samana vuonna. Miten olisi tupla, tripla tai kolmoiskruunu?

Tupla

Tuplalla tarkoitetaan kahden Grand Tourin voittamista samana vuonna. Grand Touriksi lasketaan siis kolme suurta ympäriajoa eli vanhin ja arvoistetuin (1) Tour, Ranskan ympäriajo, (2) Giro eli Italian ympäriajo ja (3) Vuelta eli Espanjan ympäriajo. Tuplassa ovat onnistuneet seuraavat suurmestarit:

Fausto Coppi (ITA) 1949 Tour + Giro
Fausto Coppi (ITA) 1952 Tour + Giro
Jacques Anquetil (FRA) 1963 Tour + Vuelta
Jacques Anquetil (FRA) 1964 Tour + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1970 Tour + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1972 Tour + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1973 Giro + Vuelta
Bernard Hinault (FRA) 1978 Tour + Vuelta
Giovanni Battaglin (ITA) 1981 Giro + Vuelta
Bernard Hinault (FRA) 1982 Tour + Giro
Bernard Hinault (FRA) 1985 Tour + Giro
Miguel Indurain (ESP) 1992 Tour + Giro
Miguel Indurain (ESP) 1993 Tour + Giro
Marco Pantani (ITA) 1998 Tour + Giro
Alberto Contador (ESP) 2008 Giro + Vuelta

Kolmen Grand Tourin kerho

Seuraavaksi voisi tähdätä triplaan tai kolmen Grand Tourin kerhoon. Ensimmäinen kaikki kolme suurta ympäriajoa voittanut ajaja oli Jacques Anquetil, 1960-luvun alun pyöräilymaailman hallitsija. Hänen jälkeensä tempun ovat pystyneet tekemään vain viisi ajajaa: Felice Gimondi, Eddy Merckx, Bernard Hinault ja nykyiset tähdet Alberto Contador ja Vincenzo Nibali.

AA226360 cucina 168 243 300 1989 2872 RGB — Jacques Anquetil, Tour 1966.

Kukaan ei ole voittanut triplaa eli kaikkia kolmea suurta ympäriajoa samana vuonna. Merckx tosin voitti huikeat neljä peräkkäistä Grand Touria (Giro 1972, Tour 1972, Vuelta 1973 ja Giro 1973) ja Hinault kolme (Giro 1982, Tour 1982, Vuelta 1983; Vueltahan ajettiin vielä tuolloin kauden ensimmäisenä ympäriajona). Alberto Contador oli lähellä voittaa kolme peräkkäistä, kun hän voitti syksyn 2014 Vueltan, kevään 2015 Giron, mutta sitten Froome nappasi kesän Tourin Alberton jäädessä viidenneksi.

Kolmoiskruunu

Pyöräilyn kolmoiskruunuksi (triple crown) kutsutaan Tourin ja Giron sekä niiden lisäksi maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden voittamista samana vuonna. Tämä uroteko on onnistunut vain kaksi kertaa. Ensimmäisenä kukapa muu kuin kaikkien aikojen pyöräilijä Eddy Merckx (1974), mutta myös irlantilainen Stephen Roche räjäytti pankin vuonna 1987. Pyöräilyn suurnimet, mestarien mestari Fausto Coppi, viiden Tourin voittajat Hinault ja Miquel Indurain olivat hilkulla onnistua.

Kovin yleistä ei ole myöskään ollut yhden Grand Tourin ja maailmanmestaruuden voittaminen samana vuonna. Vain kahdeksan ajajaa on onnistunut tässä.

Georges Speicher (FRA) 1933 MM + Tour
Fausto Coppi (ITA) 1940 MM + Giro
Fausto Coppi (ITA) 1953 MM + Giro
Louison Bobet (FRA) 1954 MM + Tour
Ercole Baldini (ITA) 1958 MM + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1971 MM + Tour
Bernard Hinault (FRA) 1980 MM + Giro
Greg LeMond (USA) 1989 MM + Tour

 * * *

Eräänlainen uskomaton ennätys on nimissään myös australialaisella Adam Hansenilla, joka on vuoden 2011 Vueltasta lähtien ajanut maaliin kaikissa kolmessa suuressa, siis jo kolmetoista ympäriajoa putkeen.

Mitähän lisättävää tilastoihin ensi vuosi tuo tullessaan? Kesää odotellessa…

Tour de France, Tour de Francen historia

William Fotheringham Pyöreän Tarinan Ritarikuntaan

29/10/2015 Tommi Wallenius

Myönnetään. Me maantiepyöräilijät olemme usein hieman monomaaneja, fiksoituneita omaan harrastukseemme. Niin siinä käy helposti muidenkin harrastuksien suhteen, jos niihin suhtautuu intohimolla, voi yrittää selittää itselleen. Toki silloin kun oman Garmin-datansa ihailu lenkin jälkeen alkaa olla hartain kohta harrastuksessa, voi olla jotain jo hieman vinksallaan. Ainakin ulkopuolisen silmissä voi tuolloin touhu alkaa näyttäytyä yhtä kiinnostavalta kuin omien suolikaasujensa haistelu peittonsa alla.

Miten puhkaista kuplaa välillä hieman? Vähän laajentaa harrastuksensa perspektiiviä? Konstit ovat monet. Eikös matkailu aina avarra? Enkä nyt tarkoita pelkästään treenileiriä muiden trikooturistien suosimille vaelluskohteille. Matkalle voi lähteä myös nopeammilla lähdöillä ja pienemmillä budjeteilla. Ei, tällä kertaa en myöskään tarkoita Google-avusteista tai YouTube-matkailua. Nyt on kyseessä seuramatka hyvän oppaan avustuksella. Viittaan näet pyöräilykirjoihin. Sillä ilmeisesti on olemassa yhä edelleen niitäkin pyöräilijöitä, jotka kirjoja lukevat, siinä määrin niitä ainakin isommilla kielialueilla julkaistaan, ettei meinaa kaikessa kiinnostavassa perässä pysyä.

Tällä haavaa minua ei kiinnosta mitkään treenikirjat, joissa esitetään erilaisia harjoitustemppuja, joilla saisi omaan Garminiinsa vielä ihastuttavampia lukemia. Ovathan nekin kivoja ja hyödyllisiä, mutta nyt suunta on pois itsestä, kohti muita maita ja muita aikoja. Maantiepyöräilyn historiaa käsittelevät kirjat! Mikä tarinoiden aarreaitta. Lupasin aiemmassa kirjoituksessani – jossa mainitsin muutaman ranskalaisen pyöreän tarinan ritarin eli mainion pyöräilykirjoittajan – palata englanninkielisiin pyöräilykirjailijoihin.

Posti toi minulle William Fotheringhamin kirjan Bernard Hinault and the Fall and Rise of French Cycling (Yellow Jersey Press 2015). Innostuin tästä niin kovasti, että nostan Fotheringhamin ihan itsekseen esille. Hän kun ei todellakaan ole mikään eilisen teeren poika, sillä minunkin hyllystä löytyi häneltä tällaisia helmiä:

Merckx: Half Man, Half Bike (2012). Eihän sille mitään voi, Eddy Merckx, Kannibaali, on kaikkien aikojen kovin pyöräilyn suurmestari, vaikka kuinka päin painottaisi erilaisia saavutuksia. Jokaisen todellisen pyöräilyfanin, tifosin, täytyy lukea yksi kirja Merckxistä ja opetella kirjoittamaan nimi oikein. Se yksi kirja voisi hyvin olla tämä. Saapa muuten nähdä kuinka paljon Kannibaali-kirjoja nyt julkaistaan kun mestari täyttää 70 vuotta. Ainakin yksi julkaistiin eilen.

No ei se Fausto Coppi jää kauaksi. Campionissimo, mestarien mestari. Fallen Angel – The Passion of Fausto Coppi (2009) kertoo vetävästi Coppin tarinan voittoineen ja skandaaleineen. Fotheringham on todellinen ammattimies pyöräilyn elämäkertojen saralla, asiat on selvitetty, lähteet luettu ja tarinat vetävästi kirjoitettu.

Syvällistä asiantuntemusta huokuu myös brittien Ranskan ympäriajon valloitusyrityksiin keskittyvä Roule Britannia – Great Britain and the Tour de France (2005). Kirjasta täytyi toki tehdä uudistettu laitos vuonna 2012 kun Bradley Wiggins nousi ensimmäisenä brittinä keskimmäiselle podium-paikalle Champs-Élyséellä. Sky-tallin fanien on syytä hankkia tämä kirja käsiinsä, sillä siinä taustoitetaan brittiläisen tallin menestys laajempaan historialliseen kaareen. Skyn menestystä ei todellakaan luotu ex nihilo, tyhjästä, vaan monien aiempien yritysten luomalle pohjalle.

Sitten on ehkä se kaikken traagisin tarina: Put Me Back on My Bike – In Search of Tom Simpson (2002, uudistettu laitos 2007). Brittien suuri toivo, jo maailmanmestarin tittelin ja olympiamitalin saavuttanut sekä Tourin keltaista johtajan paitaakin kantanut Tom Simpson lyhistyi vuoden 1967 Tourin kolmannellatoista etapilla, Mont Ventoux’n raatelevassa nousussa vain pari sataa metriä ennen huippua. Kuolema huipulla. Mitä kaikkia kamoja hän oli vetänyt? Tämä ja muut myyttisen tarinan ainesosat saavat Fotheringhamilta kunnon käsittelyn.

Ja onhan hänellä vielä pari muutakin kirjaa. Yhtä kaikki, näistä saavutuksista ehdotan William Fotheringhamille Pyöreän Tarinan Ritarikunnan kultaista ansiomerkkiä keltaisin tankonauhoin.

Tour de France, Tour de Francen historia

Pyöreän tarinan ritarit – Tour de Francen kirjailijat

25/10/2015 Tommi Wallenius

Aloittaessani lukemaan kirjaa yhdestä Ranskan ympäriajon legendoista, Antoine Blondinista (Jacques Augendre, Jean Cormier & Symbad de Lassus: Antoine Blondin – La légenge du tour, Éditions du Rocher 2015), osui silmääni hänen itsensä käyttämä hieno ilmaisu: un chevalier de la Fable Ronde. Tämän voisi alustavasti yrittää suomentaa vaikka pyöreän tarinan ritariksi. Ilmaisu pukee hyvin ajatukseksi sen, mitä olen pitkään ihastellut. Ranskasta nimittäin löytyy koko joukko kirjailijoita ja muita kynäilijöitä, jotka rakkaudesta lajiin ovat tehtailleet satoja pyöräilykirjoja. Erityisesti Tour de France on ollut näiden kirjoittajien intohimoisena kohteena. Jopa siinä määrin, että näistä kynäilijöistä parhaat on nostettu legendan asemaan, sinne ketjunpyörittäjien rinnalle.

Leikkimielisesti sanoisin, että englanninkielisessä pyöräilykirjallisuudessa tuntuu korostuvan tieto, kun taas ranskankielisessä on tärkeää saada mukaan myös oikea tunne. Siksi monet taitavat sanankäyttäjät ovatkin panneet parastaan kuvatessaan miltä pyöräily tuntuu ja miltä tuntuu olla kilpapyöräilijä. Näin on samalla runoiltu Tourin titaanien taistelut kansakunnan kollektiiviseen muistiin.

Antoine Blondin (1922–1991) on ehkä näistä kirjailijoista legendaarisin. Renttukirjailija Blondin keräsi mainetta kirjojensa lisäksi myös härkätaistelemalla kännipäissään autoja vastaan, hankkiutumalla lukuisia kertoja putkaan ja välttelemällä veronmaksua. Hän kiersi 27 Touria kirjoittaen L’Équipe-lehdelle 524 artikkelia, joihin täytyy syventyä tarkemmin toisessa kirjoituksessa, sillä nyt tyydyn vain etsimään hänelle muutaman hengenheimolaisen, toisia pyöreän tarinan ritareita.

Oma suosikkini pyöreän tarinan ritareista on Paul Fournel (s. 1947). Siinä vasta monipuolinen kirjailija. Fournel on kirjoittanut niin romaaneja, runoja, novelleja kuin lastenkirjojakin ja on myös kuuluisan kokeellisen kirjailijaryhmittymän OuLiPo nykyinen puheenjohtaja.

Hänen melko tuore ensimmäistä viisinkertaista Tour-voittajaa Jacques Anquetiliä käsittelevä kirjansa Anquetil tout seul (2012) on erinomainen. Fournel pokkasi opuksellaan Antoine Blondelin nimeä kantavan urheilukirjapalkinnon ja pari muutakin. Kirja on varsin mukaansatempaava ja selkeä, kunhan pysyy kertojanvaihdoksissa mukana. Todella omakohtaista ja tunteella tehtyä. Välillä Fournel tosin käyttää melko harvinaista sanastoa, sillä joitakin sanoja ei löydy isoimmista Ranska–Suomi-sanakirjastakaan. Ehkä pidän tästä kirjasta myös siksi, että itsekin tunnustaudun Anquetil-faniksi, mutta Fournelin lapsuus todellakin kului (fiktiivisen) Anquetilin kanssa polkien.

Fournelin pyöräilykirjoista nostaisin esiin kaksi muutakin mainiota opusta: Besoin de vélo (2001) ja Méli-Vélo – Abécédaire amoureux du vélo (2008). Jälkimmäinen on aivan hillitön pyöräilyn sanakirja, tehty rakkaudella, tunteella, huumorilla, kokemuksella ja tiedolla – ja vielä kerran rakkaudella. Näitä vitsikkäitä pyöräilysanakirjoja löytyy toki muitakin, vaikka Gérard Ejnèsin « Il m’a sucé la roue » – Dictionnaire absurde du cyclisme (»Hän imi rengastani» – Absurdi pyöräilyn sanakirja), Jean Damien Lesay’n Allumer la chaudière – Le Dico savoureux des expressions du cyclisme (Lämppäri päälle – Maukas sanakirja pyöräilyn ilmaisuista) sekä Montpellierin yliopiston romaanisen filologian emeritusprofessorin Paul Fabre’n Expressions du cyclisme (Pyöräilyn sanonnat). Aivan ehdoton on myös Jacques Augendre’n, »Tourin elävän muistin» ja monien vuosien Tourin virallisen kirjan (Le livre officiel) laatijan, Abécédaire insolite du Tour (Tourin tavaton aapinen). Voi kun Peter Selin, tuo armoitettu pyöräilyselostaja ja pitkän linjan todellinen pyöräilykulttuurintuntija tekisi meille suomenkielisen pyöräilysanakirjan!

Reportterit ja yliopistomiehet

Legendaarisiin pyöräilyreporttereihin kuuluu myös Pierre Chany, joka oli myös L’Équipe-lehden »pyöräilyosaston» johtaja vuosikymmeniä, toimitti pyöräilyn vuosikirjaa L’Année du cyclisme ja kirjoitti nipun muitakin pyöräilykirjoja. Vuodesta 1989 on jaettu hänen nimeään kantava palkinto parhaasta ranskankielisestä pyöräilyyn liittyvästä lehtikirjoituksesta.

Lehtimiehistä maninittakoon myös Le Monde -lehden päätoimittajanakin toiminut monipuolinen kynäilijä Éric Fottorino, joka on innokas pyöräilijä, pyöräilykommentaattori ja muutaman pyöräilykirjan kirjoittaja (Je pars demain, Petit Éloge de la bicyclette ja Petit éloge du Tour de France).

Toinen mieleen tuleva pitkän toimittajanuran tehnyt on Jean-Paul Ollivier, joka on pitkään kiertänyt myös Tourin sirkuksen mukana mm. Antenne 2:n ja sen seuraajan France 2:n tehtävissä. Hän on erinomainen Tourin historian tuntija, ja onkin kirjoittanut huikeat parikymmentä pyöräilykirjaa, erityisesti Tourista ja suurista mestareista. Toinen hänen spesialiteettinsa on myös ranskalainen monumentti, joka sekin on saanut paljon mustetta virtaamaan, eli ranskalaisten Mannerheim, kenraali Charles de Gaulle, josta Ollivier on kirjoittanut neljä kirjaa.

Sitten on näitä kirjojen miehiä, joille pyöräily ei ole ainoa rakkauden kohde urheilun saralla, vaan toisena on kuningas jalkapallo. Ensimmäisenä ajattelen Jean-Paul Vespiniä, joka on laatinut aimo liudan erinomaisia pyöräilykirjoja, mutta hän näyttää kynäilleen myös jalkapallosta. Vespinin tiusta nostaisin esiin erityisesti ansiokkaan kirjan Gino Bartalista Gino le Juste: Bartali, une autre histoire de l´Italie (2014). L’Équipe-lehden toimittajanakin uurastanut Serge Laget on myöskin urakoinut kymmeniä urheilukirjoja, pyöräilyn lisäksi jalkapallosta, rugbystä (joka on muuten varsin suosittua Ranskassa) ja olympiakisoista. Maininnan arvoinen on toki myös kymmeniä pyöräilykirjoja kynäillyt Pascal Sergent, joka on muuten Paris–Roubaix-kisan erityistuntia ja laatinut aiheesta useita kirjoja.

Reportteri-kirjailijan lisäksi löytyy yliopistomies-pyöräilykirjailijoita, kuten vaikka l´École polytechniquen tutkija Yves Jean, joka on kirjoittanut mainiot kirjat taisteluparin Anquetil–Poulidor kummastakin osapuolesta (Anquetil le mal-aimé on julkaistu vuonna 2015 ja Les Victoires de Poulidor vuonna 2013). Yliopistomiesten Tour-kirjoista on tässä yhteydessä pakko mainita sosiologi-demografi Jean-François Mignot’n tiivis Histoire du Tour de France, jossa Tourin historia esitetään mielenkiintoisesti tilastojen valossa ja niistä oivaltavasti laajempiin yhteyksiin sekä Ranskan historialliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittäen.

Tohtori Jean-Pierre de Mondenard taas on yksi johtavia dopingin asiantuntijoita. Hän on kirjoittanut yleisten doping-kirjojen lisäksi dopingista jalkapallossa ja pyöräilyssä, mutta myös kiinnostavat Tour-kirjat 36 Histoires de Tour de France ja Tour de France – Histoires extraordinaires des géants de la route ja Les Grandes premières du Tour de France.

Pyöräilyn historioitsijat

Patrick Fillion on tituleerattu yhdessä Laurent Réveilhacin kanssa kirjoittamansa kirjan Petites histoires inconnues du Tour de de France takakannessa pyöräilyn historioitsijaksi. Löytyy heitä muitakin Ranskasta, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että tässä tyylilajissa on kunnostauduttu myös englanninkielisellä alueella eli ranskalaisittain keljuiltuna anglosfäärissä (anglosphère). Nämä englanninkieliset kirjoittajat vaativat oman esittelynsä toisella kertaa.

Mutta missä on suomalaiset pyöräilyn historioitsijat? Tässä yhteydessä on pakko mainita kotimainen kirjailija, armoton pyöräilijä ja jo vuosikymmeniä televisiossakin pyöräilykisoja Urheiluruudussa selostanut Jukka Pakkanen. Kymmenien muiden kirjojensa lisäksi Pakkanen on kirjoittanut kirjan Raateleva nousu – Johdatus ammattipyöräilyyn (2009). Hän on kyllä sen tason pyöräilyntuntija, että kernaasti lukisin häneltä vielä useita pyöräilykirjoja. Erityisesti italialaisesta pyöräilystä hänellä olisi valtavasti tietoa ja näkemystä.

Moni kiinnostava Touriin liittyvä pyöreän tarinan ritari jäi varmasti mainitsemattakin, mutta nämä satulamiehet nousivat ensimmäisinä mieleeni kirjahyllyäni silmäillessä.

* * * *

Lue myös
—> Kirjavinkit mäkimiehille
—> William Fotheringham Pyöreän Tarinan ritarikuntaan

Tour de France

Tour on ikuinen

26/07/2015 Tommi Wallenius

Nyt on vuoden Tour ajettu. Froomen ajo oli vahvinta ja ruminta. Hän oli paras, Skyn joukkue onnistui kokonaisuudessaan parhaiten. Onnittelut voittajille ja kaikille kilpailijoille. Me fanit saimme taas 21 päivää vuoden parasta herkkua.

Mutta jäi Skyn ylivoiman vuoksi vähän hampaankoloonkin. Olisi saanut olla kokonaiskilpailun kannalta jännempääkin. Eroa kakkoseen jäi vain 1,22 minuuttia, mutta ei Froomen voitto ollut kovin uhattuna edes eilen, kun kisa vihdoin koveni vihonviimeisessä HC-mäessä. Se oli liian myöhään. Sky dominoi kisaa siihen asti mielin määrin, toki rajusti töitä tehden, sillä muiden kovimmatkin yritykset kontrattiin Skyn toimesta todella tehokkaasti.

Onneksi tämä oli vain yksi Tour. Välillä tuli mieleen, että jännityksen lisäämiseksi olisi hienoa kokeilla joskus sellaista Grand Touria, jossa ajajilla ei olisi radioita eikä wattimittareita. Toisiko se kisaan lisää taidetta ja temperamenttia, lisää tunnetta ja intuitiota, Old School -kilvanajoa? Nyt välillä tuntuu, että tallien viimeisen päälle hiotut strategiat, tallipäälliköiden ajajien korviin huutamat ohjeet ja ajajien wattimittarin tuijottelu vievät kisasta yllätyksellisyyden, sen ajamisen ja kisaamisen ilon, joita me tifosit janoamme.

Mutta oli tämän vuoden kisassa paljon jännääkin, paljon ilonpilkkuja, paljon pettymyksiä. Se kuuluu kisaan ja elämään. Vanhan etelä-eurooppalaisen sananlaskun mukaanhan pyöräily on kaikista urheilulajeista se, joka eniten muistuttaa elämää.

On aina juhlavaa lopettaa kisa Champs-Élyséelle. Samalla se on vähän hassua, koska kontrasti on niin kova. Viikkojen Ranskan maaseudun ja vuoriston kiertämisen jälkeen tullaan jättimäisen leveälle bulevardille todelliseen metropoliin. Meille vannoutuneille frankofiileille Pariisi on maailman keskus ja ylivertainen suurkaupunki, mittamaton aarreaitta, elegantti jalokivi Ranskan keskellä. Mutta samalla niin erilainen kuin muu Ranska, sillä Pariisi on aina Pariisi ja Ranska on loputtomasti muutakin, isoja kontrasteja. Ranskaa täytyy kiertää, täytyy tehdä Tour, jotta ymmärtää ja oppii maan monimuotoisuudesta. Näin ollen Tour on tutkimusmatka ranskalaisuuteen; myös ranskalaisille itselleen se on itsetutkiskelumatka.

Tourin loppuun liittyy haikeus. Liki kuukauden kestänyt yhteinen matka on ohi. Suomessa kesäkin kääntyy kohti loppuaan Tourin jälkeen. Edessä on pitkä alamäki kohti pimeyttä ja ikuiselta tuntuvaa kylmyyttä. Tourin jälkeen meidän Tour-fanien täytyy aloittaa ajanlasku kohti uutta Touria. Meidän ajanlaskumme jakautuu aikaan ennen ja jälkeen Tourin.

Tour on unelma. Unelma ikuisesta kesästä. Unelma ikuisesta lomasta. Unelma ikuisesta Ranskasta. Meidän fanien onneksi Tour tulee uudestaan. Ikuinen paluu, sanoisi Nietzsche. Tour on ikuinen. Vive le Tour !

2015 Tourin parhaita paloja.

Tour de France

Ardèche, mon amour !

19/07/2015 Tommi Wallenius

Tänään Tourilla mennäänkin vanhoilla kotikulmillani. Col de l’Escrinet, 2. katerorian nousu oli 15:sta kilometrin päässä kotoani, joten tuttujakin tutumpia nurkkia. En tosin tänään Tourissa ajettavaa tietä ole pyörällä noussut, laskenut kylläkin, sillä kyseisellä D104-tiellä on paljon ja raskastakin liikennettä ja tiellä ajetaan todella kovaa. Tänään ammattilaiset saavat tietenkin ajaa suljetulla tiellä, joten kyllä mäki nyt kelpaa kiivetä.

D-104 olikin oikeastaan seudun ikävin pyörällä ajettava tie, muuten tienoot ovat pyöräilijän taivas, koska upeita teitä mäkineen riittää ajettavaksi yllin kyllin. Eikä autoliikennettä juuri ollenkaan. Parin tunnin pyörälenkillä saattaa kohdata pari autoa, jotka nekin varovat maantiepyöräilijöitä esimerkillisesti. Täällä maantiepyöräilijä on pikkuteiden kuningas. Autojen sijaan täällä kohtaa mäkiä, sitä maantiepyöräilyn parasta herkkua. Sellaisia 300–600:n metrin korkeuseroisia mäkiä ovat suurin osa, mutta jo lyhyemmälläkin lenkillä saa poimittua pari.

Tänne olisi hieno järjestää hyvän päälle ymmärtäville maantiepyöräilijöille matkoja. Täällä ei kypärät yhteen kolise kuten jossakin pyöräilyn massaturismikohteissa. Eräs kurssikaverini pyörämekaanikko/-myyjäkurssilta pitääkin parikymmentä kilometriä täältä luoteeseen omaa pyörämatkailu, -vuokraus ja -myyntibusinestaan.

Voi, näistä seuduista olisi niin paljon kerrottavaa ja näytettävää! Tämä on todellakin suosikkiseutuani Ranskassa!

Nyt ruutua tuijottamaan ja koti-ikävää parantelemaan…

Ps. Coriman kuuluisat kiekot, joilla Astanan ammattilaistallikin ajaa, tehdään melkein tämän päivän reitin varrella Loriolissa.