Avainsana-arkisto: Bernard Hinault

Tour de Francen historia

Greg LeMond & 3 x Tour-voitto

Tänään 26.6.2016 on jälleen yhden Tour de France -legendan synttärit, sillä ensimmäinen amerikkalainen Tour-voittaja Greg LeMond täyttää 55 vuotta. 30 vuotta sitten ensimmäisen Tourinsa voittanut LeMond on nykyään myös ainoa yhdysvaltalainen voittaja, sillä Lance Armstrongin kaikki seitsemän peräkkäistä voittoa (1999–2005) on pyyhitty yli historiankirjoista.

Ihmejenkki ranskalaisjengiin

Kalifornialainen LeMond oli jo nuorena superlahjakkuus. 1979 hän voitti nuorten maailmanmestaruuden, vuonna 1981 20-vuotias LeMond debytoi ammattilaisena, kun hänen potentiaaliinsa vahvasti uskonut Cyrille Guimard sai hankittua hänet menestyvään ranskalaiseen Renault-talliin. 1982 LeMond voitti Tour de l’Avenir -kisan ja hopeaa maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskisoissa. Maatiepyöräilyn maailmanmestaruuskisoissa LeMondin sarja on olikin komea: 1982 hopea, 1983 kulta, 1985 hopea, 1986 seitsemäs, 1989 kulta, 1990 neljäs.

Myös Tourilla LeMondin sarja oli kauniin nousujohteinen, sillä jo ensimmäisellä yrityksellään vuonna 1984 hän nousi palkintopallille, toisella kertaa kiipesi jo Bernard Hinault’n jälkeen kakkoseksi ja seuraavaksi hän tuuppasi Mäyrän ykköspallilta kakkoseksi vuoden 1986 erikoisessa kisassa.

Mäyrä hyökkää Helmikanan kimppuun

Vuoden 1986 Touria on pidetty jopa kaikkien aikojen parhaana (ei ehkä tietenkään niinkään usein ranskalaisten parissa vaan enemmänkin ison veden takana) ja se on saanut vielä vuosia myöhemminkin paljon mustetta virtaamaan ja videoita pyörimään. Kisaa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta, mutta on hyviä perusteluita epäillä, että Hinault – joka oli luvannut tänä vuonna auttaa Helmikanaksikin kutsutun LeMondin voitoon – yrittikin tosissaan voittaa kuudennen Tourinsa. La Vie Claire -joukkueen tähtiajajat olivat sopineet Hinault’n ajavan viimeisellä Tourillaan LeMondin voittajaksi, koska edellisenä vuonna LeMond oli auttanut silloisen kapteeninsa viidenteen voittoon.

slaying_the_badger

No, kisa oli monimutkainen ja monitulkintainen. Kannattaa lukea aiheesta Richard Mooren kirja Slaying the Badger: LeMond, Hinault and the Greatest ever Tour de France (2011) sekä katsoa vaikka L’Equipen dokumentti Hinault vs Lemond: Parole de blaireau parin vuoden takaa:
https://youtu.be/fkszNRQDbRU

YouTubesta löytyy myös muita helmiä aiheesta, kuten pitkä aikanaan tehty amerikkalaisdokumentti aiheesta, joka on kertova ajankuva monessakin mielessä:
https://youtu.be/ePgcSP7G0K0

Se toinen vuosisadan Tour – ja hiipuminen

Seuraavana vuonna LeMond meinasi kuitenkin päästä hengestään, kun joutui metsästysretkellä ampumaonnettomuteen. Kuin ihmeen kaupalla hän kuitenkin palasi Tourille kahden vuoden päästä luokkaantumisestaan – voittajana!

LeMondin toinen voitto oli sekin ikimuistoinen, myös joillakin perusteilla vuosisadan Tour. Ei pelkästään siksi, että se oli toistaiseksi kaikkien aikojen tiukin: vain 8 sekuntia erotti Pariisissa kisan pääpurakeita, »Professori» Laurent Fignonin tappioksi. Tätä vuoden 1989 kisaa on käsitelty jo aiemmin Velofilossa.

Eikä se kolmaskaan voitto tullut helpolla, sillä vuoden 1990 editio alkoi heikosti LeMondille. Hän oli kokonaiskilpailussa kymmenen minuuttia kärkeä perässä ja sai ajettua eron kiinni lopulta vasta viimeistä edellisenä päivänä. Keltapaita tuli, vaikkei hän voittanut yhtään etappia.

greg_lemond_alpe_dhuez

LeMond nappasi kolme voittoaan siis peräkkäisillä osallistumiskerroilla, mutta vuoden 1990 Tourilla otti myös ensimmäisen etappivoittonsa mies, joka tulisi dominoimaan ympäriajoa seuraavat viisi vuotta. Alkoi Miquel Indurainin aika. Vielä 1991 LeMond pukeutui keltaiseen neljäksi päiväksi, mutta hänen Tour-uransa oli jo laskussa. Hän hiipui lopulta kokonaiskilpailun seitsemänneksi.

Kahdella viimeisellä yrityksellä kävi vielä huonommin, sillä molemmilla kerroilla Helmikanan lento päättyi keskeytykseen jo ennen Pariisia. Ampumahaava alkoi vaivata, joten vuonna 1994 LeMondin oli lopetettava ammattilaisuransa ja keskityttävä jo aktiiviaikanaan lanseeraamansa pyörämerkin parissa työskentelyyn.

LeMond marssi vedellä

LeMond oli todellinen Tourin mies, sillä hän tähtäsi kuntonsa heinäkuuhun – maailmanmestaruuskisojen lisäksi. Alkukauden kisoissa hän oli usein ylipainoinen ja kaukana parhaasta terästään. Siksi hän ei yltänyt lähellekään häntä edeltävien dominanttien Tour-mestarien, –Hinault’n, Eddy Merckxin tai Jacques Anquetilin – voittomääriin muissa kisoissa.

LeMond on Tourin kotimaassakin ollut suosittu ajaja, vaikka hän  voittikin Ranskan kansallissankarit Mäyrän ja Professorin. »Helmikanaa» (La Pintade) on usein pidetty tyypillisenä amerikkalaisserkkuna, joka on kovin rahan perään, naiivi kisastrategioissa, mutta suorasuinen ja kova kilpailija. Hänen suosiotaan on osaltaan nostanut se, että hän ajoi vuosia ranskalaistalleissa, puhuu kelvollisesti ranskaa jenkkiaksentillaan, ja otti ajoissa etäisyyttä Tourin mainetta tahranneeseen Armstrongiin. Myös kotimaassaan LeMondin osakkeet ovat olleet nousussa kun teksasilaisen imperiumi romahti ja lopetti Lancen LeMondiin kohdistamat mustamaalauskamppanjat.

LeMond ei myöskään koskaan jäänyt kiinni dopingtesteissä, mikä erottaa hänet muista toisen maailmansodan jälkeisistä Tour-voittajista.

Viime vuosina LeMond on tullut monille tutuksi Eurosportin kommentaattorina. Myös tämänkin vuoden Tourilla pääsemme nauttimaan hänen kommentaareistaan Eurosportilla.

Greg LeMond & Tour

– Kahdeksan osallistumista
– Yhteensä 5 etappivoittoa
• 1984: kokonaiskilpailun kolmas, nuorten kilpailun voitto
• 1985: kokonaiskilpailun toinen, yksi etappivoitto (21. etappi), yhdistelmäkilpailun voitto (combiné du Tour de France)
• 1986: kokonaiskilpailun voittaja, yksi etappivoito (13. etappi), yhdistelmäkilpailun voitto (combiné du Tour de France)
• 1989: kokonaiskilpailun voittaja, kolme etappivoittoa (5., 19. ja 21. etappi)
• 1990: kokonaiskilpailun voittaja
• 1991: kokonaiskilpailun seitsemäs
• 1992: keskeytys (14. etappi)
• 1994: keskeytys (6. etappi)

LeMondin joukkueet

•1981–1984: Renault-Elf-Gitane
•1985–1986: La Vie claire
•1987: Toshiba
•1988: PDM
•1989: ADR
•1990–1992: Z
•1993–1994: GAN

Tour de Francen historia

Viisinkertaisen Tour de France -voittajan treenivinkit

Pari viikkoa sitten ilmestyi mielenkiintoinen kirja Bernard face à Hinault – Analyse d’une légende, jossa viisinkertainen Tour de France -voittaja Bernard Hinault saa itse kertoa urastaan ja analysoida jo kolmekymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Kirjan toinen tekijä on vertailevan kirjallisuustieteen dosentti Jean Cléder, kova pyöräilymies ja pyöräilyntuntija itsekin.

Hinault’n näkemykset treenaamisesta ovat sen verran old school -meininkiä, että ne ovat hyvin virkistäviä meille Stravan kyllästämille ja Garmin-datan tuijotteluun tottuneille treenaajille. Otan siis vapauden parafraseerata tähän tuossa kirjassa esitettyjä Hinault’n ajatuksia treenaamisesta. Eli »Mäyrän» treenivinkit meille Garmin-ajan mittarimiehille.

Voittajaa ei turha treeni innostanut

Hinault ei ollut niitä urheilijoita, jotka pitävät eniten harjoittelusta. Hän rakasti kilpailua. Mitä kovempi kisa, sen parempi. Mäyrä oli todellinen voittaja, hänellä oli raivo voittaa.

Hinault’n täytyi pakottaa itseänsä trenaamaan, jotta olisi valmiina kisakauteen. Hänellä oli selkeät tavoitteet ja tietyt kisat, joihin harjoiteltiin ja mihin huippukunto tähdättiin. Hän käytti joitakin alkukauden kisoja treeneinä, sillä tavoitteet oli pidemmällä kaudessa, aikaisintaan huhtikuun lopussa: le Dauphiné, Giro d’Italia, Tour de Romandie…

Hinault kertoo, että hänen uransa alkuaikoina suositeltiin lähinnä hinkkaamaan tuntikausia satulassa ilman äkillisiä repimisiä. Toki juniorit eivät lenkeillään tähän tyytyneet, vaan repivät mielummin kirikisoja jokaiselle lenkille osuneelle mainoskyltille.

Uusi aika alkoi Hinault’n treeneissä, kun hänen valmentajakseen tuli Paul Köchli. Alkoi pelaaminen erilaisilla intensiteeteillä ja kestoilla.

Hinault’n maksimisyke oli 198. Korkean intensiteetin treeni saattoi olla vaikka tällainen: 8–9 sekuntin sprinttejä täysillä (siis mielellään se 198), jonka jälkeen annettiin sykkeen laskea kunnes noin tasolle 65 % maksimista. Sitten taas sprintti, jossa 8–9 sekuntia maksimilla. Tätä toistettiin kuudesta kymmeneen vetoon.

Seuraavana päivänä sitten laskettiin tehoa. 170:n sykkeellä 45:n sekuntin vetoja. Seuraavana päivänä taas alemmalla teholla, mutta pidempiä vetoja, ja niin edelleen. Jakson viimeinen päivä olikin sitten jo melkein lepoa: viidestä kuuteen tuntiin satulassa matalalla sykkeellä eli Mäyrän tapauksessa 115–120.

Tunneista tieteeseen

Sveitsissä professorina toimineen Köchlin treenimetodit tuntuivat suorastaan tieteellisiltä kotikutoisen tuntien keräämisen sijaan. Hänellä oli myös suhteita Itäblokin suuntaan, jossa osattiin muutakin kuin vain doupata. Myös Hinault’n tallipäällikkö Cyrille Guimard – jonka johtamana Renault-talli voitti kuusi Touria seitsemästä vuosina 1978–1984 – tunsi Köchlinin metodit, mutta sovelsi niitä omalla tavallaan.

Vaikka monenmoisiin ruoka-, lepo- ja muihin asioihin kiinnitettiin toki tuolloin huomiota, ei esimerkiksi puntariin hypätty joka päivä. Asioita punnittiin ajamalla, joten jos ajajilla oli ylipainoa vaikka pari kiloa, kyllä sen huomasi vaikeuksina satulassa ilman punnituksiakin.

Köchli halusi opettaa ajajille itsetuntemusta, opetella kuuntelemaan kehoaan. Hän ajatteli, ettei hän voinut asettautua urheilijan nahkoihin. Hän antoi heille vain periaatteet ja vinkit, joita urheilijan itsensä täytyi oppia optimaalisesti soveltamaan kehoaan tarkasti kuuntelemalla. Urheilijan itsensä täytyi hoitaa ja järjestellä treeninsä, vastuu oli hänellä itsellään.

Hinault uskoo tunteneensa kykynsä ja rajansa hyvin. Hän kertoo, että hänellä se sykeraja, jota hän pystyi kestämään tuntitolkulla, oli noin 168–170. Mutta jos hän joutui nousemaan sen yli, silloin mentiin punaiselle, joten sitä hänkään ei pitkään kestänyt. Mäyrän voima siinä, että hän pystyi ajamaan vaikka 15 km pitkän ja keskijyrkkyydeltään 7 %:n mäen pitäen sykkeensä koko ajan kolmen lyönnin haarukassa eli alueella 168–171.

Sykevyö on pelleilyä!

Köchli halusi laittaa Mäyrälle sykevyön, mihin Hinault vastasi: »Lopeta pelleily! Siitä ei ole mitään hyötyä!» (s. 43) Hän kuitenkin suostui joskus, jotta Köchli sai lukemansa. Itse hän ei kuitenkaan mihinkään lukemiin luottanut, hänelle kehontuntemukset kertoivat paljon enemmän kuin kone. Hinault on vielä tänä päivänäkin sitä mieltä, että urheilijat tuijottelevat erilaisia mittalaitteita liikaa sen sijaan, että he osaisivat kuunnella mitä heidän kehonsa heille kertoo. Luonnollinen tapa tuntea kehonsa on parempi kuin laittaa mittalaitteiden näyttö kehon ja mielen väliin. Mittalaite itse asiassa estää itsetuntemuksen kehittymistä, hän väittää.

Kaikkein pahinta Hinault’n mielestä on se, että nuoresta asti treenataan laitteiden piippauksien mukaan. Jos hän valmentaisi, hän sallisi laitteiden käytön vain joka toisessa treenissä ja vain niin kauan kunnes urheilija ei enää tarvisi kompuuttereiden apua.

Helppohan Hinault’n oli sanoa! Miehen mitat olivat aivan huikeat. Maksimisyke 198. Leposyke 34. VO2max oli kuulemma talvella 86, kesällä 93! Yhdeksänkymmentäkolme!

Mäyrän talvitreeni

Bretagnelaiseille tyypilliseen tapaan Hinault treenasi talvisin myös cyclocrossia, esim. ajamalla rannalla. Hän ei innostunut monien aiempien suurmestareiden suosimasta talvitreenistä (ja ansaitsemiskeinosta) eli ratapyöräilystä, vaikka muutaman kuuden päivän kisan ajoikin.

Tai oikeastaan kaksi ja puoli. Dortmundin kisassa puhtaat ratamiehet ja Hinault eivät oikein löytäneet yhteistä säveltä, kun pareittain ajaettavassa kisassa Hinault’n juokkuetoveri kuulemma jarrutti kiusallaan aina kun Mäyrä kiihdytti. Kolmen päivän jälkeen temperamenttinen Hinault meni kisajärjestäjien pakeille: »Nyt maksatte mulle näistä kolmesta päivästä ja mä lähden meneen. Näkemiin, herra. Te olette ihan ääliöitä!» (s. 45)

Hinault ei myöskään viettänyt talvia miettimällä kesän kisojen taktiikoita. Hän ei oikeastaan ajatellut kisojen taktiikoita ollenkaan ennen kisoja. Jos kisoja miettii liikaa, ei pääse edes lähtöviivalle. Ja viivalle Hinault asettui usein. Voittoja hänelle kertyi tällä metodilla käsittämätön määrä.

Hänen motoksihan kerrotaan usein: »Niin kauan kuin hengitän, isken!» Tant que je respire, j’attaque !

Lähde

Bernard Hinault & Jean Cléder, Bernard face à Hinault – Analyse d’une légende. Mareuil Éditions, 2016. 240 s. 22 €.

Tour de Francen historia

Mäyrän muodonmuutos – Bernard Hinault on Tourin kovin!

Näin keväällä kun pääsee ensimmäisiä kertoja ulkoiluttamaan maantiepyöräänsä, tuntee moni meistä keski-ikäisistä ja keskinkertaisista ketjunpyörittäjistä itsensä myös keskenkuntoiseksi. Pyörä ei oikein kulje siihen tahtiin ja niin helposti kuin niillä mukavilla, yhä mielessä olevilla edellisen kesän aurinkoisilla lenkeillä.

Ei kuitenkaan pidä vaipua synkkyyteen, sillä edes kaikkien aikojen kaikkein kovimmilla, suorastaan yli-inhmillisen kovilla kuskeillakaan ei kauden alku ole ollut välttämättä helppoa. Otetaan esimerkiksi Mäyrä. Le Blaireau. Bernard Hinault. Viisinkertainen Tour-voittaja.

fignon_hinault
Laurent Fignon vasemmalla, Bernard Hinault oikealla.

Laurent Fignon, joka pääsi kaksi kertaa Hinaultin valtakaudella nousemaan Pariisissa keskimmäiselle palkintopallille (kerran kun Mäyrä oli poissa, kerran hänet päihittäen), kertoo Hinaultista hauskasti loisteliaassa elämäkerrassaan Nous étions jeunes et insouciants:

»Talvella hän harjoitteli niin vähän, että saapuessaan ensimmäiselle harjoitusleirille hän näytti siltä kuin olisi pitänyt vuoden lomaa. Ylipainoa. Sanottakoon suoraan, että hän lihoi. […] Ne, jotka eivät tunteneet entuudestaan Mäyrää, kuten me silloin, todella ihmettelivät kuinka kauan kestäisi, että tästä miehestä tulisi se mikä hän oli.» (Nous étions jeunes et insouciants, s. 87.)

Kun joukkue lähti ensimmäisille lenkeille, Hinault tipahti pienimmästäkin kiihdytyksestä, hikoili kuin sika, oli ärtynyt, sätti kaikkia ja huusi että ajettiin liian kovaa. »Joo, oottepa kovia! Katotaan kolmen kuukauden päästä missä ollaan!», hän tiuskaisi. Niin, kuukauden päässä tästä Hinault voitti kevään ensimmäisen kilpailunsa, Fignon muistelee alkuaikojaan ammattilaisena.

Kova oli Mäyrän muodonmuutos siis. Fignonkaan ei kirjassaan uskalla asetaa itseään Hinaultin tasolle. Vaikka »Professori» Fignon oli parhaimmassa kunnossaan lyömätön etappikilpailija ja ansaitsi todellakin Tour- ja Giro-voittonsa, oli Hinault Fignoninkin mielestä omaa luokkaansa.

Kuinka kova Hinault oli? Kaikkien aikojen kovin Tour-kilpailija! Miksikö näin väitän? Minäpä kerron. Todistusaineisto on näet kiistaton ja vastaansanomaton. Katsotaanpa.

Bernard Hinault & Tour de France

• 8 osallistumista, joista jokaisella keltapaidassa (maillot jaune)
• 5 voittoa
• 2 toista sijaa
• 1 keskeyttäminen keltapaidassa

• 28 etappivoittoa
• 71 päivää keltapaidassa (maillot jaune)

• 1 mäkikirikilpailun voitto (pallopaita = maillot à pois)
• 1 pistekilpailun voitto (vihreä paita = maillot vert)

Hirmuinen on Hinaultin saldo myös toisista ympäriajoista:

  • Giro d’Italia: 3 osallistumista, 3 kokonaiskilpailun voittoa, 6 etappivoittoa, 28 päivää maglia rosassa. Voitti siis jokaisen osallistumansa Giron!
  • Vuelta a España: 2 osallistumista, 2 kokonaiskilpailun voittoa, 7 etappivoittoa, 12 päivää amarillopaidassa. Voitti siis molemmat Vueltansa!

Mutta palataan Tourille ja rajataan vertailu siihen. Kannibaali, kaikkien aikojen paras pyöräilijä Eddy Merckx osallistui seitsemälle Tourille: viisi voittoa, yksi kakkossija ja viimeisellä Tourillaan vuonna 1977 se kauneusvirhe eli kuudes sija. Näin ollen Hinaultin sarja seitsemästä maaliin ajatusta Tourista on parempi: 5 x 1. + 2 x 2. = 9 pistettä, jos lasketaan kuten vuosien 1905–1912 Toureilla laskettiin voittaja eli laskemalla etappien sijat yhteen. Kannibaalin saldo on siten 5 x 1. + 1 x 2. + 1 x 6. = 13 pistettä.

Entä muut viiden voiton miehet? Jacques Anquetil: saldona kahdeksasta osallistumisesta on viisi voittoa, yksi kolmas sija ja kaksi keskeyttämistä. Hämmästyttävä sarja tämäkin, mutta jää Hinaultille, sillä vain kuusi kertaa maaliin ja se niiden viiden voiton ulkopuolinen on kolmas sija, joten Mäyrä voittaa hänetkin.

Entäs Miguel Indurain, ensimmäinen viisi kertaa putkeen (1991–1995) voittanut? Indurainin rasite on se, että vaikka hän osallistui kaikkiaan kahdelletoista Tourille, olivat hänen kuusi ensimmäistä Touria surkeita. Sarja: 1985: keskeytys • 1986: keskeytys •1987: 97. • 1988: 47. • 1989: 17. • 1990: 10. Voittovuosien jälkeen vielä yksi 11. sija, joten voittojen lisäksi Indurain ei ikinä ollut kymmenettä sijaa parempi. Mäyrä on selkeästi kovempi.

Entäs Lance Armstrong? Häntä ei ehkä edes tarvisi vertailla, sillä ovathan hänen seitsemän voittoaan pyyhitty pois. Itsekin tiputan siten hänet pois, mutta katsotaan lämpimikseen toki mitä muita sijoja kolmestatoista osallistumisen mieheltä löytyy, niiden seitsemän voiton lisäksi. Se paluuvuoden 2009 kolmas sijahan on nykyään myös kolmas sija. Virallisissa tilastoissa on siten hänen kohdallaan nyt vain seuraavat merkinnät: 1993: keskeytys • 1994: keskeytys • 1995: 36. • 1996: keskeytys. Ei näillä ihan voida julistaa kaikkien aikojen Tour-ajajaksi.

Hinault on siis voittaja minun laskelmissani. No joo, katselen tässä vertailussa pelkästään kokonaiskilpailun silmälasien läpi, enkä ota huomioon Merckxin muita ansioita Tourilla. Eniten päiviä keltaisessa paidassa: 96 versus Mäyrän 73. Kannibaalilla 34 etappivoittoa vs. Mäyrän 28. Ei puhuta nyt myöskään Merckxin kolmesta vihreästä paidasta (vs. Mäyrän yksi) tai kahdesta mäkikirikilpailun voitosta (Mäyrän yksi), viidestä nyt jo lopetetun yhdistelmäkilpailun voitosta (Mäyrällä kaksi)… Jos näitä kun ynnäiltäisiin, niin Kannibaali voittaisi. Mutta ei. Pelkästään kokonaiskilpailut laskien Hinault on ykkönen! Mäyränkarvanhienosti.

Toki ei Hinaultkaan ollut täysin ylivoimainen eikä hän päässyt pääjoukossa helpolla edes tavallisten ihmisten lomakuukautena eli heinäkuussa. Pyöräilyhän ei ole monoteistinen eli yksijumalainen laji, vaan pelotonissa vaanii useita jumalallisiin suorituksiin pystyviä Titaaneja. Näille kaikille Velofilo lupaa uhrata mustettaan… tai nykyaikaisesti pikseleitään.

Vive le Tour ! Vive les Dieux du Tour ! Eläköön Tour! Eläköön Tourin Jumalat!

* * *

Lisäys: 16.6. torstain trivian aiheena oli Bernard Hinault:

Torstain Tour-trivia. Pyöräilyuransa jälkeen Bernard Hinault keskittyi lehmien jalostukseen ostamallaan maatilalla. Hän työskenteli myös Look-pyöräilymerkin hommissa sekä Tour de Francen järjestelyhommissa. Pitkään hän teki hirmuisen määrän töitä eri toimissaan, mutta häntä hieman vanhemman lankomiehen kuolema sai hänet kymmenisen vuotta sitten vähentämään työtahtiaan. Suurella intohimolla tekemänsä karjanjalostuksen hän lopetti.

Yhä edelleen hän työskentelee ASO:n eli Tourin järjestäjäorganisation leivissä, mutta uhkaa lopettaa tämän kesän (2016) Tourin jälkeen. Hinault on Tourilla ollut pitkälti PR- ja neuvotteluhommissa, mutta etappien jälkeenhän hänet on totuttu näkemään palkintojenjakoseremonioissa. Hinault on myös pitänyt ajajien puolta kehittäen kisaa heille parammaksi. Hänen ansiotaan on muun muassa se, että ruokahuolto ei tapahdu enää keskellä kyliä, missä se on vaarallista, vaan kylien jälkeen. Samoin hänen vaatimuksestaan kilpailijoilla on nykyään vähintään 10 tuntia lepoaikaa etappien välissä.

On häntä kyselty myös muihin hommiin, luomaan maailman parasta pyöräilyjoukkuettakin, mutta hän on halunnut olla Tourille uskollinen, koska Tour luotti häneen ja palkkasi hänet heti pyöräilyuransa jälkeen.