Avainsana-arkisto: doping maantiepyöräilyssä

Kun Gino Bartali Fausto Coppin roskiksia tonki

01/06/2016 Tommi Wallenius

Tässä eräänä päivänä maantielenkillä kaveri kysyi niin hyvän kysymyksen, että se vaatii kirjallisen vastauksen. Kysymys koski »mestarien mestaria» Fausto Coppia ja hänen ylivoimansa. Mihin Coppin ylivertaisuus perustui?

Coppi oli valtava luonnonlahjakkuus: 1,77 m pitkä, kisapainoa 67–68 kiloa, lepopulssi 42–44, keuhkojen tilavuus 6,7 litraa.

Coppi mullisti ja modernisoi pyöräilyn. Hän on oli kaikessa kehityksen kärjessä. Hän käytti uusia harjoittelutekniikoita, hyödynsi uusia ruokavalio-oppeja, kehitti joukkuetaktiikkaa ja joukkueen organisointia.

Sitten tulevat huonot uutiset. Coppi käytti muutakin kuin vain luonnonlahjojaan. Myös dopingin suhteen hän teki irtioton. Jo vuonna 1942 eli uransa alussa Coppi teki tunnin ajon maailmanennätyksen seitsemän amfetamiinitabletin kirittämänä.

Coppi ei suinkaan ollut ainoa. Hän myös kertoi käytöstä, kuten siinä kuuluisassa televisiohaastettelussa:

Haastattelija: Käyttävätkö pyöräilijät pommia (amfetamiinia)?
Coppi: Kyllä, ja niille jotka väittävät toisin, ei kannata puhua pyöräilystä.
– Entä sinä, käytitkö sinä?
– Kyllä. Aina kun oli tarpeen.
– Ja koska oli tarpeen?
– Melkein koko ajan!

Erilaiset amfetamiinivalmisteet ja niistä tehdyt erilaiset cocktailit olivat siis 1950-luvulla yleisiä ammatipyöräilijöiden pääjoukossa. Maxiton®, Pervitin®, Simpamine® ja kumppanit vauhdittivat pelotonin menoa. Coppi oli pelotonin pomo 1950-luvulla, joten hänen touhujaan oli syytä seurata tarkasti, jos meinasi päästä maaliin vielä saman tunnin aikana kuin »mestarien mestari». Aineet olivat niin tehokkaita, ja Coppi tiesi miten niitä käytetään.

Rik Van Steenberger, joka ajoi Coppin valtakaudella, kertoi:

»Ensimmäinen, jonka tiesin douppaavan, oli verraton mestari Fausto Coppi, jota seurasi aina Valkoiseksi Naiseksi kutsuttu taitava lääkäri. Siihen aikaan tästä ei pidetty suurta ääntä. Kaikki hänen jälkeiset mestarit ovat turvautuneet dopingiin. Heidän oli pakko.»

(Lainattu teoksesta Jean-Pierre Mondenard, Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route. Hugo & Compagnie, Paris 2012, s. 44.)

coppi_takeaway — Coppin takeaway-ateria.

Coppin ruokailut, heräämiset ja nukkumaanmenot olivat kuulemma lääketieteellisiä seremonioita, jossa mittavat määrät eri aineita otettiin toinen toisensa jälkeen kuin rituaalissa.

Bartali iskee ensin

Gino Bartali seurasi erityisen tarkasti häntä hieman nuoremman uuden mestarin touhuja. Toisin kuin muille, Coppi ei antanut dopingneuvojaan pahalle kilpakumppanilleen Bartalille, joten hänen täytyi ryhtyä salapoliisihommiin.

Bartali itse väittää kokeilleensa aineita vain kerran, Belgiassa vuonna 1950 järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa, ja todenneen ne hänelle sopimattomiksi. Toisaalta joskus kerrotaan tarinoita Bartalin voittoisalta vuoden 1948 Tourilta, jolloin Alfredo Binda, »polkupyörän Caruso», entinen mestariajaja ja Bartalin tallipäällikkö, oli antanut Alpeilla Bartalille jotain mystisiä lasipulloja.

bartali_coppi_nousu — Gino Bartali & Fausto Coppi.

Bartalin kiinnostus Coppin salaisiin aineisiin oli kuitenkin väkevä. Gino »Hurskas» kertoi kuinka hän halusi aina samaan hotelliin kuin Coppi, ja pyrki saamaan huoneen mahdollisimman läheltä kilpakumppaniaan, jotta voisi vakoilla häntä. Se ei ollut helppoa, sillä olivathan he kilpailevissa talleissa. Silloinkin kun he edustivat Italian värejä, Coppi halusi mielummin huonekumppaneikseen ja lähistölleensä uskollisimmat apuajajansa, kuten veljensä Sergen, Mario Riccin tai Ettore Milanon.

Juuri ennen etapin alkua oli Bartalin paras aika iskeä, mutta nämä yllätysiskut kohdistuivatkin Coppin hotellihuoneeseen ja erityisesti sen roskiksiin. Bartali kyttäsi koska Coppi esikuntineen poistui huoneistaan kohti lähtöseremonioita. Silloin oli hänen aika toimia. Oli vain vähän aikaa. Hän syöksyi Coppin huoneeseen rynnäten roskiksen ja yöpöydän laatikon sisältöä tutkimaan. Hän nappasi mukaansa pikku pullot, tuubit, pakkaukset, rasiat, laatikot, supot, kaikki mitä hän saikaan käsiinsä salamannopean ryöstöretkensä aikana.

Aikaa Bartalilla oli niukasti, sillä Coppi lähti aina melkein viime tingassa lähtöpaikalle. Kisajärjestäjät tuskailivat kun Bartali meinasi aina myöhästyä lähdöstä omituisten kiireidensä vuoksi. Bartali väitti oppineensa tulkitsemaan vihollisensa hotellihuoneen löydöksiä niin hyvin, että hän tiesi nautittujen aineiden perusteella missä kohtaa päivän etapilla Coppi tulisi iskemään.

coppi_bartali_cigars — Gino Bartali ja Fausto Coppi pistävät sikariksi.

Aina Bartalin ennakoivat vastaiskut eivät onnistuneet. Kerran hän näki Coppin kadulla ja syöksyi hänen huoneeseen tutkimuksillensa. Huoneessa olikin kaksi ihan muuta ajajaa pakkaamassa laukkujaan. Punastunut Bartali joutui pyytelemään anteeksi syöksymistään. Coppi oli vaihtanut huonetta Bartalin tietämättä.
(Jean-Pierre Mondenard, Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route. Hugo & Compagnie, Paris 2012, s. 36.)

Coppi Tourilla

Mutta ei suinkaan pidä luulla, että Coppin voitot olisivat tulleet pelkästään aineiden voimalla, päin vastoin! Hänenkin aikanaan – kuten aiemminkin ja vaikka Lance Armstrongin valtakaudella – oli muillakin mahdollisuus hankkia sama tietämys ja samat lääkkeet.

Toisaalta myös pätee: Eri ajat, eri aineet, ajat muuttuvat, kamat muuttuvat. Kymmenen vuotta myöhemmin Coppin aineilla ei enää olisi oltukaan ylivoimaisia, kuten hänen perintöprinssinsä (niin hyvässä kuin näissä pahoissakin asioissa) Jacques Anquetil myöhemmin arvioi.

Viisinkertainen Giron voittaja oli huikea myös Tourilla. Coppi osallistui Tourille vain kolme kertaa, mutta voitti niistä kaksi. Hän voitti myöskin kaksi parhaan mäkikiehen palkintoa (Grand Prix de la Montaigne), yhdeksän etappia ja 19 keltaista paitaa.

Coppin pitkän uran (ammattilaisena 1940–1959) katkoi toinen maailmansota muutamaksi vuodeksi. Sota sotki ranskalaisten pyöräilykisakuviot pitkäksi aikaa, eikä Touriakaan päästy ajamaan Coppin ammattilaisuran alkuvuosina 1940–1946. Kahdelta ensimmäiseltä sodan jälkeiseltä Tourilta Coppi oli poissa, mutta heti ensimmäisellä osallistumiskerrallaan vuonna 1949 hän nappasi alkuvaikeuksien jälkeen voiton liki näytöstyyliin. Toinen ylivoimainen voitto tuli vuonna 1952, jolloin kakkoseksi tullut Stan Ockers jäi Coppille 28 minuuttia ja 17 sekuntia.

Vuotta aiemmin »Il Campionissimo» oli kuitenkin ollut poissa tolaltaan ja jäi vuoden 1951 Tourin kokonaiskilpailun kymmenenneksi voittaen vain yhden etapin. Mestarien mestarin pikkuveli Serse Coppi (19.3.1928–29.6.1951) oli menehtynyt hänen käsivarsilleen pari päivää ennen Tourin alkua.

Serse oli myös ammattipyöräilijä ja ajoi Fauston kanssa Bianchi-tallissa. Fausto ja Serse olivat osallistuneet Giro del Piemonte -kisaan, jossa he kilometriä ennen maalia olivat ajaneet rinta rinnan pääjoukossa. Kunnes yksi amatöörikisailija kaatui ratikkakiskoihin ja keilasi kaksi muuta ajajaa mukanaan; toinen heistä oli Serge. Serge löi päänsä, mutta pystyi lopulta kuitenkin ajamaan kisan loppuun. Hotellille päästyään hän ei kuitenkaan voinut hyvin ja valitti päänsärkyä. Hänen tilansa alkoi heiketä, ensin kutsutiin lääkäri paikalle, sitten jo ambulanssi. Serse Coppi ehti kuolla ennen sairaalan leikkauspöydälle pääsyä.

Vaikka tämän dramaattisen tapahtuman jälkeen mikään ei olisi oleva Fauston elämässä kuten ennen, hän asettui neljä päivää myöhemmin Tourin lähtöviivalle. Sersen oli ollut tarkoitus ajaa hänen tukenaan.

***

Aiheeseen liittyen lue myös:
• Gino Bartali, Gino Oikeamielinen
• Pyöräilyn dopingslangi

Tour de Francen historia

Kuolema Tourilla 3–4: Tom Simpson ja Fabio Casartelli

28/03/2016 Tommi Wallenius

Aiemmin käsittelin Tour de Francen historian kaksi ensimmäistä kisan aikana tapahtunutta kilpailijan kuolemaa. Nyt ne kaksi kuuluisinta.

3. Tom Simpson 1967

Thomas Simpson
30.11.1937 Haswell (Yorkshire) – 13.7.1967 Mont Ventoux

13.7.1969, 13. etappi, Marseille–Carpentras (211,5 km). Tom Simpson oli aikansa menestyksekkäin englantilainen pyöräilijä ja ensimmäinen brittiläinen maantiepyöräilyn maailmanmestari (1965 Espanjan San Sebastianissa). Hän oli myös ensimmäinen engelsmanni, joka sai pukea Tour de Francen kokonaiskilpailun johtajan paidan päällensä. Vuoden 1962 Tourilla Simpson nappasi keltaisen paidan 12. etapin jälkeen, mutta menetti sen heti seuraavana päivänä.

simpson-majortom62tdf — Tom Simpson, lempinimeltään Major Tom, keltapaidassa 1962.

Tuon yhden onnistumisen jälkeen Simpsonin menestys Tourilla oli ollut heikomman puoleista. Hän ei ollut ikinä voittanut etappia. Vuonna 1967 hänellä oli ikää jo 29 vuotta. Alkoi olla viimeiset mahdollisuudet lunastaa odotukset ja osoittaa kykynsä myös grand tour -ajajana. Hänen tähän asti paras sijoituksensa oli ollut kokonaiskilpailun kuudes keltapaitavuonna 1962. Vain kahdella muulla yrityksellä hän oli päässyt maaliin ollen lopputuloksissa 14. ja 29. Kolme kertaa hän oli joutunut keskeyttämään ympäriajon, mukaan lukien kaksi edellistä Touria. Tällä kertaa oli aika saada tuloksia aikaan, varsinkin jos mielisi saada seuraavalle kaudelle rahakkaamman sopimuksen.

Simpson tulikin vuoden 1967 Tourille hyvin valmistautuneena. Hänellä oli mukanaan kaksi laukkua: toisessa ajovarusteet, toisessa lääkkeet ja ’palautumisjutut’. Simpsonilla ei ollut vahvaa joukkuetta apunaan, sillä muille brittiajajille Tour oli lähinnä eloonjäämiskamppailua, joten heistä ei ollut hänelle paljon apua (brittijoukkue olikin maajoukkueiden välisessä kisassa lopulta vihonviimeinen). Simpson olikin päättänyt keskitttyä muutamaan keskeiseen etappiin. Näistä yksi oli 13. etappi Marseillesta Mont Ventoux’n jättiläisnousun kautta Carpentrasiin.

Simpsonilla oli ollut vatsavaivoja jo Alpeilla, eivätkä ne olleet vielä täysin ohi. Aamulla hän oli näyttänyt väsyneeltä. Tänään oli kuitenkin ratkaiseva päivä, yksi niistä kolmesta etapista, jolloin Simpsonin suunnitelmissa oli yrittää tehdä eroa kanssakilpailijoihin. Ensimmäinen ratkaiseva etappi Alpeilla kun oli mennyt vatsavaivojen takia plörinöiksi. Nyt oli pakko onnistua.

Pyöräilyjournalisti Jean Bobet – itsekin entinen Tour-ajaja ja kolminkertaisen Tour-voittajan Louison Bobetin pikkuveli – kertoo kirjassaan:

»Tuon kohtalokkaan Mont Ventoux’n nousun aamuna Tom Simpson näytti minulle kieltään, jotta voisin laskea ne valkeat pastillit, jotka hän oli kiinnittänyt kitaansa ’vain alkumatkaa varten parempaa odottamaan’.» (Jean Bobet, Demain, on roule… Paris, Éditions La Table Ronde 2004, s. 197.)

Lääkärit olivat jo tuolloin tietoisia, että kuumuus ja äärimmäinen rasitus saattoivat tehdä amfetamiinin käytöstä kuolettavaa leikkiä. Tourin lääkäri Pierre Dumas oli etapin aamulla kertonut tähtijournalisti Pierre Chanylle, että jos ajajat näin karmealla helteellä ja raatelevalla etapilla vetävät amfetamiinia, he tulevat olemaan hengenvaarassa.

Simpson taisteli urheasti mäkeä, kuumuutta ja kilpakumppaneitaan vastaan Chalet Reynardille asti, jolloin kilpakumppanit alkoivat ihmetellä hänen menoaan. Pari kilometriä ennen huippua Simpson alkoi hoippua ja mennä sellaista siksakkia, ettei tie meinannut riittää. Pian hän kaatui. Tallin henkilökunta riensi irroittamaan hänen jalkansa polkimista. He ajattelivat, että Simpsonin Tour oli siinä. Simpson kuitenkin protestoi: Ei, ei, ei, nostakaa minut ylös! Simpson nostettiin pystyyn, polkimien remmit kiristettiin uudelleen ja mies tuupattiin takaisin matkaan.

Simpson jatkoi vielä noin puoli kilometriä, kunnes kaatui uudestaan. Tällä kertaa todella kaatui, sillä häntä jälleen auttamaan rientäneen Harry Haalin kertoman mukaan oli kuin hän olisi tarttunut ruumiiseen kiinni. Simpsonin kädet olivat krampissa kiinni ohjaustangossa ja sormet oli väännettävä irti, jotta hänet saatiin nostettua tien reunaan elvytystä varten. Tourin lääkäri Dumas jatkoi elvytystä happinaamarin avulla ja pian Simpson vietiin helikopterilla Avignoniin sairaalaan, jossa hänet elvytysyritysten jälkeen julistettiin kuolleeksi.

Simpsonin ajopaidan taskusta löytyi kaksi tyhjää amfetamiinipilleriputkiloa ja yksi puolityhjä (verikokeessa aine todettiin Tonédron-nimiseksi amfetamiinivalmisteeksi). Simpsonin kuolema oli monen tekijän summa: raateleva rasitus, kova kuumuus, amfetamiini ja alkoholi oli sellainen cocktail, josta hän ei selvinnyt. Ruumiinavauksen mukaan amfetamiinilla oli ratkaiseva rooli. Annos ei itsessään ollut kuolettava, mutta yhdistettynä rajuun ruumiilliseen rasitukseen kuumuudessa, nestehukkaan ja alkoholiannokseen amfetamiinin vaikutus kertaantui kuolettavaksi.

Alkoholiannos? Siis mitä? Jacques Lohmuller, joka työskenteli tuolloin Tour de Francella, oli silminnäkijänä:

»Näin Raymond Riotten ja hänen perässään Tom Simpsonin sekä muiden ryntäävän baariin Mont Ventoux’n juurella. Riotte kulautti suuhunsa kaksi kulausta punaviiniä, mutta Simpson imuroi puoli pulloa konjakkia. En usko, että hän tajusi tuolloin mitä oli tekemässä, mutta näin kuinka hän kulautti puolikkaan pullon kitaansa.»
(Vélo Légende, 1999, n°7, février-mars-avril, p. 19, lainattu ja suomennettu Jean-Pierre de Mondenardin teoksesta Les Grandes premières du Tour de France (Paris, Hugo & Cie 2013.)

ventoux_simpson — Tom Simpsonin muistokivi puolitoista kilometriä Mont Ventoux’n huipulta.

Toisissa lähteissä kerrotaan Simpsonin kaataneen puoli pulloa konjakkia juomapulloonsa, mutta hän olisi sen lisäksi jo aiemmin nauttinut juokkuetoverin mukaansa kaappaamaa konjakkia. Jos nämä Simpsoniin liittyvät tarinat alkoivat kiinnostamaan enemmän, kannattaa lukea William Fotheringhamin mainio kirja Put me back on my bike – In Search of Tom Simpson.

En millään tapaa halua mustata Simpsonin mainetta kertoessani hänen aineiden käytöstään, sillä valitettavasti hän ei suinkaan ollut ainoa erilaisten suoritusta parantavien aineiden kanssa uhkapelannut. Erityisesti amfetamiinin käyttö oli tuohon aikaan pääjoukossa yleistä. Amfetamiinin voimalla Simpson ajoi itsensä rajan yli.

Simpsonin kuolema oli valtava šokki myös kilpailun järjestäjille, jotka vihdoin ryhdistäytyivät dopingin vastaisessa työssään. Seuraavalla Tourilla alkoivat dopingtestit.

Toinen asia, johon Tom Simpsonin traaginen kuolema vaikutti, oli juomahuollon salliminen huoltoautoista kisan aikana. Aiemmin kilpailijoille oli sallittu ottaa mukaan vain kaksi juomapulloa, eikä huoltoautoista saanut antaa lisää. Etapit olivat jopa pidempiä kuin nykyään ja heinäkuun helteissä nestehukka oli todellinen ongelma ajajille. Tosin tuolloin myös uskottiin, että oli kilpailijoille parempi ajaa liian kuivana kuin märkänä eli liiallisen juomisen ajateltiin olevan jopa vaarallista!

Eihän se kaksi juomapulloa mihinkään riittänyt vaikka kuusi tuntia tai pidempäänkin kestävässä kisassa Etelä-Ranskan polttavassa heinäkuun helteessä. Kilpailijat ryntäsivätkin usein kyliin saapuessa baareihin nappaamaan kaikkea juomaa mitä vain käsiinsä saivat. Vettä, olutta, viiniä, samppanjaa, jopa väkeviä kuten konjakkia. Oli nimittäin tiedossa, että väkevät saattaisivat voimistaa amfetamiinin suotuisia piristäviä vaikutuksia.

Nykyään juomahuolto on sallittu huoltoautoista, joten enää ei nähdä tätä chasse à la canette -ilmiötä eli pullojen metsästystä.

✝ ✝ ✝ ✝

4. Fabio Casartelli 1995

Fabio Casartelli
16.08.1970 Côme – 18.07.1995 Tarbes

Viimeisin, järjestyksessään neljäs kilpailijan kuolema Tourilla tapahtui 18.7.1995. Motorola-tallissa ajanut, vuoden 1992 Barcelonan olympialaisten maantiepyöräilyn kultamitalimies, italialainen Fabio Casartelli ajoi Portet d’Aspetin kovavauhtisessa alamäessä päin turva-aitaa.

✝ ✝ ✝ ✝

Tourilla on toki tapahtunut myös monia muita kuolemantapauksia kuin vain kilpailijoiden kuolemia. Vuoden 1958 viimeisellä etapilla tapahtui omituinen onnettomuus. Ranskalainen huippuspintteri André Darrigade törmäsi Parc des Princes -stadionin puutarhuriin, joka oli jostain syystä intoutunut menemään maaliviivalle suoraan kilpailijoiden eteen. Puutarhuri kuoli sairaalassa törmäyksessä saamiinsa vammoihin yksitoista päivää myöhemmin. Darrigadelta rikkoutui törmäyksessä kylkiluita ja hän sai myös kallomurtuman. Hän pystyi kutenkin jatkamaan menestyksekästä uraansa ja voitti lopulta kaikkiaan 22 etappia Tourilla ja kaksi kertaa pistekilpailun vihreän paidan sekä kantoi keltaista paitaa kuudella Tourilla yhteensä 16 ja puoli päivää (aikoinaan saman päivän aikana saatettiin ajaa useampia etappeja).

andre_darrigade__constant_wouters — Parc des Princes -velodromin puutarhuri Constant Wouters jää Andre Darrigaden alle.

✝ ✝ ✝ ✝

11.7.1964 kaksikymmentä Tourin katsojaa kuoli kun tankkiauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja törmäsi kilpailijoita odottaviin katsojiin. Vuonna 2000 12-vuotias poika jäi auton alle kun markkinakaravaanin takana ajanut autoilija pillastui ja kiihdytti ohittamaan karavaanin autoja. Pari vuotta myöhemmin 7-vuotias poika lähti ylittämään tietä nähtyään isoäitinsä tien toisella puolella ja jäi karavaanin ajoneuvon alle. Heinäkuussa 2009 60-vuotias nainen jäi poliisimoottoripyörän alle yrittäessään ylittää tietä. Myös useiden katsojien on vuosien varrella kerrottu kuolleen auringonpistokseen, muuten heinäkuun heiteisiin tai jopa salamaniskuihin kisaa reitin varrella seuratessaan.

✝ ✝ ✝ ✝

Dopingiin Tourilla liittyen lue myös:
• Marco Pantanin alamäki.
• Lance Armstrong ja Tourin suurin huijaus
• Pyöräilyn dopingslangi

Tour de France, Tour de Francen historia

Pyöräilyn dopingslangi

04/03/2016 Tommi Wallenius

Monenmoinen vilppi näytää valitettavasti kuuluvan kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Tour de Francen historia on alusta asti myös huijauksen historiaa, onpa mukaan mahtunut myös erilaisten dopingaineiden käyttöä. Suoritusta parantavien aineiden käyttö on ollut ammattipyöräilyssä – aivan kuten muissakin lajeissa – niin yleistä, että sille on muodostunut oma slanginsa, omat ilmaisunsa, omat koodit, omat peitenimet, omat osin humoristiset ilmaisunsakin. Seuraavassa muutamia pyöräilyn dopingslangin ilmaisuja, joista näkyy sekin ikävä tosiasia, että doping ei ole mikään uusi keksintö. Jo ennen 1990-luvun EPO-skandaalejakin on ollut huijareita liikkeellä.

Ilmaisuja dopingin käytölle

Keiton suolaaminen (saler la soupe) on pääjoukossa jo ainakin 1960-luvulla tunnettu ilmaisu douppaamiselle, jolla pyritään nousemaan parhaiden kilpailijoiden joukkoon tai heidän ohitseen.

Jos joku ei aja mineraalivedellä, se tarkoittaa douppaamista: esim. ilmaisussa ne pas tourner à la Badoit (Badoit on yksi tunnetuimmista ranskalaisista mineraalivesimerkeistä).

Jos joku sen sijaan ajaa puhtaalla vedellä (à l’eau claire), hän ei ole käyttänyt kiellettyjä aineita.

Apteekin kauralla kulkeminen (marcher à l’avoine de pharmacie) merkitsi dopingin käyttämistä.

Sytyttää höyrykattila (allumer la chaudière) tarkoitti piristävien aineiden käyttöä ennen kisaa.

Jos taas joku on räjäyttänyt höyrykattilansa (faire exploser la chaudière), on henkilö käyttänyt kasvavassa määrin dopingia, niin että aineiden vaikutus alkaa heiketä eikä elimistö enää kestä annoksia. Tällöin urheilu-ura on usein pian ohi ja terveys pilattu.

Samaa tarkoittaa ilmaisu räjäyttää kattila (faire sauter la marmite), jossa marmite-sanan viittaus Asterix-sarjakuvien taikapataan sopii myös hyvin kuvioon.

Tunkea tykki täyteen (bourrer le canon) meinaa, että henkilö on doupannut maksimaalisesti.

Olla valmistaunut (être préparé) saattaa myös tietyissä yhteyksissä tarkoittaa, että kilpailija on valmistautunut duoppaamalla.

Loistodiesel (gazoline idéale) tarkoittaa dopingainetta, hyvä voiteluaine (un bon lubrifiant) taas on tehokas dopingaine.

Muuli, lastata muuli, olla lastattu kuin muuli tarkoittaa normaalia suuremman dopingannoksen ottamista. Jos ajaja on lastattu kuin muuli (être chargé comme une mule), hän ottaa ison riskin, sillä testatuksi jouduttuaan hänellä on edessä pitkä kilpailukielto. Toinen tulkinta ilmaisusta viittaa henkilön omituiseen käytökseen, hermostuneisuuteen ja agressiiviseen olotilaan, joka viittaa kiellettyjen aineiden mittavaan käyttöön.

Pelkkä lataaminen (charger) merkitsi myös tietyissä yhteyksissä douppaamista.

Jo aikoinaan jos kilpailijalla oli langustin silmät (les yeux de langouste) hän oli doupannut siinä määrin, että silmät pursusivat ulos päästä.

Jos taas ajajalla oli silmät kuin lottopallot (les yeux en boule de loto), oli hän nauttinut piristäviä aineita niin, että toljottavat silmät pyörivät päässä.

1998 Festina-skandaalissa kärähtänyt ranskalainen mäkimies Richard Virenque taas on innoittanut omaan ilmaisuunsa, jonka mukaan jos on käynyt illallisella Virenquen luona (aller dîner chez Virenque), tahdotaan sanoa, että joku on doupannut oikein hyvin.

Entisaikojen aineita

Brutaali (brutal) = Punaviini. Léon Georget oli 1900-luvun alun menestyksekäs 24:n tunnin ajon spesialisti, voittihan hän Bol d’Or -kisan yhdeksän kertaa vuosien 1903 ja 1919 välillä. Hän sanoi ajavansa brutaalilla (Je marche au brutal) eli punaviinin voimalla.

Iso murhaaja (grand assassin) = samppanja. Jo 1887 tiedettiin, että tätä urheilujuomaa käyttävälle tulee pian noutaja, iso murhaaja. Joku kertoi, että samppanjan vaikutuksen alaisena pyöräily on kuin vetäisi kottikärryä märällä preerialla. Nykyisin samppanjaa käytetäänkin paremmin sille soveltuvaan tarkoitukseen eli palautumisjuomana. Samppanja oli mm. viisinkertaisen Tour-voittajan Jacques Anquetilin lempijuoma. Viime vuosina Tourin viimeisellä etapilla tuleva voittaja hörppää ensimmäiset samppanjahömpsyt jo satulassa, podiumin juhlallisuuksissa ja iltatilaisuudessa sitten isommin.

Dynamiitti (dynamite) tarkoitti jo alkuaikoina erilaisina pieninä pillereinä nautittavia piristeitä, jotka auttoivat lähellä katkeamista olevan kilpailijan maaliin. Pillereiden koostumuksia oli erilaisia ja niiden sisältämät aineet ammattisalaisuuksia.

Cocktailit

Amerikkalainen kahvi (American coffee) oli aikoinaan amerikkalaisissa kuuden päivän kisoissa suosittu »energiajuoma», joka sisälsi kofeiinia, eetteriä, kokaiinia ja nitroglyseriiniä.

Belgilainen kannu (pot belge) on dopingin atomipommi, sekoitus lähes kaikkea eli kymmenkunta ainetta samassa kuolemanvaarallisessa paketissa: amfetamiinia, kofeiinia, kokaiinia, heroiinia, kortikosteroidia, verisuonia laajentavia aineita…

Koodinimiä

Vampyyrit (les vampires) taas ovat UCI:n eli Kansainvälisen Pyöräilyliiton dopingtarkastajia, jotka saattavat lehahtaa ammattikuskien kimppuun aamulla kello seitsemän ja kahdeksan välillä. He vaativat veriuhria ja jos hematokriittiarvo on yli 50 se kisa (ja ehkä koko urakin) on sitten siinä, kuten vaikka Marco Pantanin tapauksessa.

Grand Hôtel ei välttämättä tarkoita mitään erityistä tähtihotellia vaan kasvuhormonia. Italian poliisille selvisi, että kun puhelimessa pyydettiin hankkimaan »Grand Hôtel kuudellatoista tähdellä», se GH tarkoitti growth hormone eli kasvuhormonia, jota tarvittiin tässä tapauksessa se 16 annosta.

Tapaaminen kello kahdeksan viisitoista saattoikin koodikielessä tarkoittaa, että kahdeksan aikaan tarvitaan viisitoista annosta jotakin dopingainetta. Tämän koodin kuultuaan toinen osapuoli osasi sitten toimittaa illalla oikeat aineet.

Rulla (rouleau) oli koodinimi Gerotonorm-kasvuhormonille.

Billet de sprint tarkoittaa kirilippua eli hurjaa loppukiriä, joka saavutetaan trinitrine-nimisellä sydämen stimulaattorilla.

Vannenauha (fond de jante) saattoi tarkoittaa sellaista käsittelyä joillakin toisilla aineilla, jonka jälkeen voitiin sitten tehdä toisenlaisia operaatioita taas eri aineilla. Siis hiihtotermein eräänlainen pohjavoitelu.

Amfetamiini

Erilaiset amfetamiinijohdannaiset ovat olleet käytössä pitkään, joten niille on jos jonkinmoisia lempi- ja salanimiä. Tässä muutama, alempana lempinimien listauksessa lisää.

Lentäjien vitamiini (la vitamine des aviateurs) on vanha, jo viimeistään 1950-luvulla käytetty ilmaisu amfetamiinille.

Jos taas ajajalle tarjottiin hedelmätahnaa, jossa on silmät kulmissa (pâtes de fruits avec des yeux dans les coins), oli hedelmätahnaan piilotettu amfetamiinipillereitä, vähän samaan tapaan kuin loppiaisena syötävään kaikille ranskalaisille tuttuun kuninkaiden kakkuun (galette des rois), johon piilotetaan, aikoinaan papu tai nykyään myös jokin muukin esine/asia.

Greenies on amerikkalainen lempinimi amfetamiinille, koska suuri osa amfetamiinipillereistä oli vihreitä. Puhuttiin myös vihreistä pommeista.

Négros oli belgialainen erikoisuus, Biphétamine-nimellä markkinoidut mustat amfetamiinitabletit.

Joitakin amfetamiinipillereitä taas kutsuttiin pikku sotilaiksi (le petit soldat), koska ampullin yli meni vinottain punainen raita kuten Napoleonin takissa.

EPO

Edgar Allan Poe tai kavereiden kesken eli Lance Armstrongin ja Tyler Hamiltoninin kesken pelkkä POE ei suinkaan viitannut yhdysvaltalaiseen runoilijaan vaan erytropoietiiniin. EPO oli 1990-luvun ihmeaine.

Pesetas oli toinen koodinimi EPOlle.

EPOn annostelulle oli omia koodejaan: kymmenen pinnan kiekko eli kymmenen puolan pyörä (une roue à dix rayons) tarkoitti 10 000:n yksikön annosta EPOa.

Rerp oli koodinimi dopinglääkäri Francesco Conconin irlantilaiselle Stephen Rochelle kehittämälle EPO-ohjelmalle. Roche on muuten »Kannibaali» Eddy Merckxin lisäksi ainoa ajaja, joka on onnistunut saavuttamaan pyöräilyn kolmoiskruunun (triple crown) eli voittamaan samana vuonna niin Tourin kuin Gironkin sekä näiden lisäksi maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden .

Chierp oli italialaisen Claudio Chiappuccin EPO-ohjelman koodinimi, sen kehittäjä oli samainen Francesco Conconi.

Deutsche Telekom tallissa EPOsta puhuttiin nimellä E-vitamiini. G-vitamiini taas tarkoitti heillä kasvuhormonia.

Mäen nouseminen (monter une côte) saattoi myös tarkoittaa EPOn piikittämistä.

Anaboliset steroidit, testosteroni

Jo aikoinaan mestarien aamiainen (petit-déjeuner des champions) tarkoitti anabolisia aineita.

Pääsiäismuna (œufs de Pâques) oli suun kautta annosteltava ruskeanpunertava lääkekapseli , jossa oli testosteronia (Pantestone).

OXTS oli eräs operaatio Puerton tutkimuksissa paljastunut nimi anabolisille stereoideille.

Roid rage eli steroid rage tarkoitti anabolisten steroidien käytöstä aiheutuvaa agressiivista käyttäytymistä, stereoidiraivoa.

Puhuttiin myös erilaisista lihasten lannoitteista (engrais musculaires) kun viitattiin anabolisiin aineisiin.

Veridoping

Vaihtaa öljyt (changer l’huile) tarkoitti verensiirtoa.

Samaa voitiin tarkoittaa myös tortun leipomisella (préparer la tarte) tai auton huollattamisella (réviser la voiture).

Vino tarkoitti manipuloitua verta. Tämäkin ilmaisu tuli tutuksi operaatio Puerton tutkimuksien yhteydessä.

Kirjekuorilla (enveloppes) saatettiin viitata veripusseihin.

Lempparit

Monille lääkeaineille, joiden nimet ovat tosiaankin vaikeita, on omat lempinimensä. Älkää kysykö minulta mitä nämä ovat. Listaan vain tähän muutaman hassultakin kuullostavan, enkä edes yritä kääntää niitä, ettei mene mahdollinen suomennos pieleen. Vuodet viittaavat aikaan, jolloin ilmaisua on alettu käyttämään tai sen takana oleva koodi on paljastunut.

Baba = dopingaine (ilmaisun teki tunnetuksi Raphaël Geminiani 1950-luvulla)

Centra = Centramin (yhdenlainen amfetamiini)

Clenbu = Clenbuterol (ei hormonaalinen stimulantti ja anaboolinen aine)

Frin-Frin = Fringanor (amfetamiinin sukulainen, käytettiin 1980-luvulla stimulanttina)

Hop = dopingannoksen nimi Jenkkilässä

Ignacio = IGF1, insuliininkaltainen (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Kéké = Kenacort Retard 80

Lili = Lidépran (jonkinsortin amfetamiini, 1970)

Max = Maxiton (yhdenlainen amfetamiini)

Mémé = Mératran (amfetamiinin sukulainen, 1970)

Nino = kasvuhormoni (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pépère = Pervitin (1961) yksi metamfetamiinin (joka on tavallista amfetamiinia voimakkaampaa) tyyppi, joka oli myös suomalaisille sotilaille toisen maailmansodan aikana tuttu aine

PCH = testosteronilaastari (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pesetas = EPO

Riri = Ritaline (amfetamiinin sukulainen)

UM = anaboliset steroidit (1979)

Tintin = Pervitin

Tonton = Tonédron (amfetamiini)

Keinot ovat monet

Keinot on monet, sanoi ammattipyöräilijä kun moottoritietä lasketteli. Jos jollakin on hyvät moottoritiet (autoroutes), hänellä on paksut ja näkyvät verisuonet, joihin on helppo piikittää.

MIB, Men in Black, tarkoittaa ajajia, jotka ovat dopingvalvojia välttääkseen jättäneet tallin tunnistettavat ajoasut hotellille/kotiin ja ajelevat incognito anonyymeissä, mustissa ajoasuissa.

Tutkanvastustaja, antitutka (Antiradar) on dopingaineiden käytön paljastumista estävä aine, maskiaine. Samaa tarkoittaa brouillard chimique, kemiallinen sumu.

Myrkky (le venin) taas oli karvaanmakuinen neste, joka otettiin muutamaa kilometriä ennen maalia peittämään dopingaineiden käyttö.

Soigneur, kaiken pahan alku…tai hyvä syyllinen

Soigneur-nimellä viitataan ammattipyöräilijöiden monitoimiapureihin, jotka tekevät erilaisia huoltotoimenpiteitä ajajille, saattavat toimia myös hierojina ja välinehuoltajina mekaanikkojen apuna sekä auttaa ruokahuollossa ja vaikka mitä. Esimerkiksi auttaa dopingissa.

Mécanicien de la viande, lihan mekaanikko on yksi lempinimi näille ajajien kamaripalvelijoille.

Jo vuonna 1911 heihin viitattiin myös nimellä apteekkari (pharmacien).

Joskus näillä huoltajilla oli maaginen matkalaukku (valise magique), josta löytyi täydellinen valikoima dopinglääkkeitä.

Tai heiltä saattoi löytyä myös myrkkykaappi (armoire aux poisons).

Paloma Blanca taas oli nimi Kelme-joukkueen ulkopuoliselle sairaanhoitajalle, jonka tehtävä oli salakuljettaa tallin ajajien dopingaineet Tour de Francen aikana. Hän sai 3000 euroa per ajaja eli yhteensä 27 000 euroa siitä, että salakuljetti tarvittavat ihmelääkkeet (EPO, testosteroini, muunneltu eläinten hemoglobiini…).

* * *

Taas täytyy kotostaa, että vaikka tutkisimme dopingin käyttöä pyöräilyssä, se ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme sen. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita. Vaikka syöpätutkijakin yrittää ymmärtää syöpää, ei hänenkään tarvitse hyväksyä syöpää tai lakata taistelemasta sitä vastaan. Mutta ammattipyöräilyn historian pimeän puolen kiistäminen tai vähättely on epärehellistä.

Lähde

Tämän kirjoituksen materiaali on pitkälti peräisin Jean-Pierre Mondenardin kirjasta Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route (Hugo & Compagnie, Paris 2012).

Tohtori Jean-Pierre de Mondenard on eräs maailman kuuluisimmista dopingin asiantuntijoista. Hän on myös kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, käsitellen dopingia yleensä (Le Dictionnaire du dopage) tai dopingia tietyissä lajeissa, esim. jalkapallossa (Le Dopage dans le football) tai pyöräilyssä. Hän on myös todellinen Tour de Francen historian tuntija ja toiminut Tourilla sekä muissa kisoissa lääkärinä. Hän tuntee pyöräilymaailman hyvin, myös sen pimeät puolet. Joku toinen kerta täytyy ottaa käsittelyyn hänen erinomainen kirjansa 33 vanqueurs face au dopage, jossa käsitellään sodanjälkeisien Tour-voittajien suhteita dopingiin. Se kirja on kylmää kyytiä! Saako kukaan puhtaita papereita?

* * * *

Lue myös:
• Marco Pantanin alamäki
• Tourin historian suurin huijaus: Armstrong-valhe
• Kuolema Tourilla: Tom Simpson

Tour de Francen historia

Marco Pantanin alamäki

26/02/2016 Tommi Wallenius

Marco Pantani, eräs kaikkien aikojen mäkimiehistä, koki uransa aikana huikean nousun, mutta myös huiman alamäen. Pantani oli yksi pyöräilyn doping-kulttuurin suurimmista uhreista. Hän sai maksaa siitä hengellään.

Tour tarvitsee pelastajaa

1990-luvun edetessä alkoi kiertää yhä sitkeämpiä huhuja ja epäilyjä järjestelmällisestä dopingaineiden käytöstä ammattilaispyöräilyssä. 1998 rytisi ja kovaa. 8.7. poliisi löysi massiiviset määrät doping-aineita Festina-tallin huoltajan Willy Voetin hallusta. (Tämä niin kutsuttu Festina-käry ansaitsee käsittelyn joku toinen kerta.) Pyöräilyn puhtauden epäilijät olivat jo vuosia olleet kimpussa, mutta nyt ei tarvinnut enää epäillä. Hässäkkä oli melkoinen, koko Tour meinattiin keskeyttää ensimmäisen kerran kisan historiassa. Lopulta vain 96 ajajaa 189:sta pääsi Pariisiin, koska käryjen takia kokonaisia talleja oli suljettu kisan ulkopuolelle.

Festina-skandaalin jälkeen Tour tarvitsi nopeasti uutta sankaria palauttamaan uskottavuutta. Uuden esikuvan oli myös syytä olla puhdas, muuten Tourin loppukin arvostus olisi mennyttä. Sivuhuomiona voisi spekuloida mitenkähän Tourin olisi käynyt, jollei sattumalta samaisena herran vuonna 1998 Ranskassa olisi järjestetty jalkapallon MM-kisoja? Ranskahan voitti kotikisansa, joten turnauksen takia viikolla eteenpäin siirretty Tour sai kuitenkin tämän jalkapallon maailmanmestaruushuuman takia hieman anteeksi?

Vuoden 1998 Tourin ennakkosuosikki oli edellisen kesän voittaja, yhä nuorten kisaankin kelpaava sensaatiomainen Jan Ullrich. Pariisissa juhli kuitenkin huippukuntoinen Marco Pantani, joka oli jo Girossa muutamaa viikkoa aiemmin napannut ensimmäisen grand tour -kisan voittonsa. Pantani oli nyt ei ainoastaan mäkien valtias vaan yksiselitteisesti tuon hetken paras grand tour -ajaja, eihän Giro–Tour-tuplaa ollut onnistunut tekemään kuin vain lajin suurimmat –eikä muuten kukaan Pantanin jälkeen. Pantanin harteille lankesi Tourin ja koko pyöräilyn maineen pelastajan viitta.

Langennut enkeli

Vuosi 1999 alkaa taas hyvin, Pantani loistaa jo alkukaudesta ja hallitsee Giroa. Hän on voittanut neljä etappia ja kantanut kilpailun johtajan pinkkipaitaa jo kahdeksan päivää. Kilpailun toinen, Paolo Savoldelli, on viisi minuuttia 38 sekuntia Pantanin perässä kun vain kaksi päivää oli ajamatta. Pantani on uransa huipulla.

Madonna di Campiglio, 5. kesäkuuta 1999 kello 7.46 aamulla. Pantanin uran suunta kääntyy peruuttamattomasti. Tuona aamuna on kahdeksan ajajan vuoro käydä dopingtestissä, myös edellispäivän voittajan eli Marco Pantanin. Yksi ajaja ei läpäise dopingtestiä. Pantanin veren hematokriittiarvo on 52 %, kun asetettu raja on 50 %. Hänelle lyödään heti viidentoista päivän kilpailukielto eikä hän saa jatkaa kisaa.

Kun Pantani kuulee uutisen, hän alkaa raivota. Hän lyö kätensä verille hotellihuoneensa ikkunaan. Pantani ei usko tulosta, olihan hän edellisenä iltana varmuuden vuoksi testannut itsensä ja saanut arvoksi 48,6. Pantani kiistää UCI:n testin tuloksen ja väittää, että hänet on petetty.

Pantani oli ollut koko ajan hyvin tietoinen niistä seurauksista, mitä dopingista kiinnijääminen aiheuttaisi. Hänen suhtaumisensa dopingiin oli haastattelujen perusteella hyvin samanlainen kuin hänen kilpakumppaneillaan. Samanlaisia kantoja ovat esittäneet Jan Ullrich ja Lance Armstrong, jotka hyvin tiesivät, että narahtaessaan dopingista kaikki olisi loppu, peli menetetty sekä siinä samassa menisivät maine, kunnia ja rahakkaat sopimukset. Siksi Armstrongkin taisteli taitavasti kiinnijäämistä vastaan loppuun asti, kunnes valheesta tuli liian suuri hallittavaksi ja todistusaineisto vastaansanomattomaksi. Samaa yritti Pantani: »Olen puhdas ajaja. Minulla ei ole mitään tekemistä dopingin kanssa. En tarvitse dopingaineita voittaakseni, vaan mäkiä.» Näin Pantani vakuutti vielä 9.6.1999, pari päivää kärynsä jälkeen.

Pitkä kiirastuli

Giron jälkeen oli taas tulossa Tour, mutta Pantani ei osallistunut, vaikka hänen kilpailukieltonsa oli tällä haavaa ohi. Hän ajatteli aluksi lopettavansa pyöräilyn. Hän koki tulleensa nöytyytetyksi. Pantani tiesi hyvin kuinka järjestelmällistä ja laajaa dopingin käyttö oli, mutta vain hänet oli uhrattu.

Pantani uskoi joutuneensa salajuonen uhriksi. Vedonlyönti? Oliko syynä vedonlyönti ja ne valtavat rahat jotka siinä pyörivät? Estettiinkö Pantanin maaliinpääsy jotta saatiin vedonlyöntifirmoille sopivampi voittaja. Vai mafia? Oliko Pantanista tullut liian iso, liian vaikutusvaltainen, liian suuri tähti fanien silmissä, että hänestä haluttiin eroon? Monenmoisia salaliittoteorioita on esitetty ja esitetään yhä.

Mutta sitten Pantani alkoi taas harjoitella. Harjoituslenkillä autoista huudeltiin hänen peräänsä: »Douppaaja!» Taas lisää nöyryytystä. Ensin olit kansakunnan suurin sankari, nyt suurin hylkiö. Pantani ei kestänyt tätä, vaan jäi kesällä 1999 kokaiinikoukkuun kiinni. Väitätte minua aiheiden (droga) käyttäjäksi! Minä näytän teille aineiden käyttöä!

Pantani ei koskaan toipunut Madonna di Campiglion tapahtumista, sen jälkeen alkoi alamäki. Doping varjosti hänen elämäänsä loppuun asti, aina hänen kuolemaansa 14.2.2004. Hän yritti tehdä paluuta ja osin onnistuikin, parhaiten vuoden 2000 Tourilla, kun hän vielä voitti legendaarisen Mont Ventoux’n etapin. Mutta tämäkin Tour päättyi keskeytykseen. Doping ja huumeet hallitsivat hänen kohtaloaan. Testien pelko teki Pantanista vainoharhaisen ja kokaiinin käyttö vain lisäsi hänen paranoiaansa.

On kiistatonta todistusaineistoa siitä, että Pantani olisi käyttänyt kiellettyjä aineita koko ammattilaisuransa ajan. Pantanin äidin mukaan hän meinasi lopettaa ammattilaisuransa heti alkuunsa, kun hänelle alkoi paljastua mitä häneltä vaadittiin eli kun hänelle selvisi Carrera-tallin doping-ohjelma.

Primus inter pares

Pantani oli kuitenkin italialaisen pyöräilyn tulevaisuudenlupaus, joten hän antoi pahalle pikkusormensa. Pantani oli tyypillinen esimerkki pikkupojasta asti on kilpapyöräilykuvioissa pyörineestä eikä paljon muuta maailmaa ja muuta moraalia nähneestä ihmisestä, joka on voitontahdossaan valmis pelaamaan tuon pelin logiikan mukaisen pelin loppuun asti. Hänelle se loppu oli traaginen.

Jonkin aikaa häntä pidettiin pyöräilyn kaikista suurimpana doping-huijarina, mutta vielä suurempi huijaus paljastuisi lopullisesti vasta paljon myöhemmin. Se oli hänen seuraajansa, vuosien 1999–2005 Tour-voittaja. Ja kuten Festina-skandaalikin jo paljasti, aineiden käyttöön eivät olleet suinkaan sortuneet vain muutamat voittosijoja tavoitelleet urheilijat. Vuonna 2013 julkaistujen tulosten perusteella Pantanin voittovuonna (1998) Tourilla 18:sta ajajan näytteistä löytyi todisteita EPOn käytöstä. Pantanin ja Ullrichin näytteet olivat näiden kahdeksantoista joukossa. Muistutettakoon tässä myös, että vuosien 1990 ja 2007 välillä 30 kilpapyöräilijää kuoli EPOn käytöstä johtuviin komplikaatioihin.

Koirat haukkuu, pääjoukko kulkee. Yksi Pantani sinne tai tänne. Aina tulee joku uusi lancearmstrongi, joka on valmis venyttämään rajoja vielä pidemmälle voittaakseen, valmis ottamaan sen kahdennenkymmenennen piikin päivässä. Mutta vaikka yrittäisimme ymmärtää miksi Pantani ja kumppanit käyttivät dopingia, se ei suinkaan tarjoita, että hyväksyisimme dopingin. Vaikka erityisesti EPOn aikakautena kovin monet käyttivät kiellettyjä aineita, se ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.

Pantani olisi varmasti ollut suuri mestari ilman dopingiakin, jos hän olisi ollut kisailemassa toisena aikakautena. EPOn aikakautena hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin doupata. Jos hän mieli voittaa. Ja sitähän hän halusi.

Marco Pantanikin oli vain ihminen. Mestarit ovat harvoin enkeleitä. Paitsi Gino Bartali.

* * * *

Dopingista Tourilla lue myös
• Lance Armstrong ja Tourin suurin huijaus
• Tom Simpsonin kuolema
• Pyöräilyn dopingslangi

Tour de Francen historia

Tourin historian suurin huijaus: Armstrong-valhe

18/01/2016 Tommi Wallenius

Minun täytyy tunnustaa. Minulla oli nuorempana suhde, josta en enää ole ylpeä. Pidin peukkuja Lance Armstrongille, olin jopa hieman fani. Armstrongin Tourin valtakaudella (1999–2005) seurasin ammattipyöräilyä lähinnä vain heinäkuussa eli ainoastaan Peter Selinin mainioiden Tour-selostuksien kautta. Vasta kun muutin Ranskaan 2004 aloin itsekin taas ajaa pyörällä vuosien tauon jälkeen ja pyöräilymaailmaani tuli lisää ulottuvuuksia.

Toki törmäsin netissä ja erityisesti ranskalaisessa lehdistössä epäilyihin Armstrongin ja koko US Postal Service -tallin puhtaudesta. Silti jaksoin jopa hiljaa uskoa Lanceen silloin, kun teksasilainen palasi kolmen vuoden tauon jälkeen Tourille vuonna 2009.

Omituista. Olenhan hyvin rajoittunut. Yleensä suosikkipyöräilijäni tulevat vain ja ainoastaan pyöräilyn sydänmailta: Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. No, ainakin Grand Tourien kokonaiskilpailuissa liputan aina näiden puolesta, etappivoittoja voin sallia myös ydinmaiden ulkopuolelle, vaikka Saksaan, jopa meren taakse. Mutta ainoastaan sen lyhyen meren, ei sentään ison veden taakse Teksasiin asti. Miten olin mennyt teksasilaisen, selkeästi öykkärimäisesti käyttäytyvän joukkoihin? Eihän hän ollut ollenkaan sankariainesta minun mittareillani.

Syöpäpotilaasta messiaaksi

Mutta tarina oli niin hyvä, joten menin miljoonien muiden tapaan lankaan. Melkein varmaan syöpäkuolemaan tuomittu nuori ja lupaava pyöräilijä – joka oli jo napannut maailmanmestaruuden – nousee kuoleman porteilta tekemään paluun maailman kovimpaan kisaan, tekee tappavia iskuja Tourin vuoristoetapeilla ja pätkii kaikki myös aika-ajossa. Mikä transformaatio, oikea ylösnouseminen! Hän teki Tourilla vuosittain uusia temppuja, joissa joskus melkein näki supersarkarin viitan hulmahtavan. Hän perusti syöpäsäätion ja antoi toivoa niin monelle, ei pelkäästään syöpää vastaan taistelevalle vaan kaikille. Hän antoi esikuvan, johon uskoa, kun oma usko meinasi loppua.

Lance itse tiesi tarinansa mahdin. Hän otti historiallisesta seitsemästä peräkkäisestä Tourin voitostaan kaiken hyödyn irti. Armstrong teki pyöräilyssä täysin ennennäkemättömän omaisuuden ja teki monesta muustakin rikkaan. Koko pyöräily sai varsinkin Yhdysvalloissa hirmuisen nosteen, »markkinat kasvoivat», ja siitähän jenkit menivät täysin hulluiksi.

Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI näki myös hänessä lajin maineen palauttavan messiaan, joka nousi valtaan heti kammottavan vuoden 1998 Festina-dopingkäryn jälkeen. Tourin jatkuminen oli tämän jättimäisen farssin jälkeen vaarassa ja koko laji kärsi valtavasta imago-ongelmasta. Armstrong käytti tilannetta hyväkseen, nostaen itsensä niin korkealle palkintopallille, että hänelle muodostui omat sääntönsä.

Vuosi vuodelta lisää valtaa saanut ja myyttisiin mittoihin kasvanut Armstrong ajatteli olevansa liian iso tippumaan. Vaikka dopingkäryt lajissa jatkuivat ja kanssakilpailijat tippuivat ympäriltä. Hän itse oli hyvin aktiivinen oman tarinansa suojelemisessa, tuhoten julmasti ja häikäilettömästi kaikki, jotka alkoivat epäillä hänen hämmentävän menestyksensä puhtautta tai tiesivät liikaa hänen valheestaan.

Kun Lance oli vihdoin tunnustanut dopingin käytön, hän sanoi eläneensä, ei paljon pieniä valheita, vaan yhden ison valheen. Koko hänen uransa oli yksi iso valhe. Jättimäinen huijaus. Niin iso, ettei sitä meinannut monikaan uskaltaa epäillä. Melkoiseen lankaan menimme monet, oikeaan tulilankaan, joka paloi vuosia, kunnes vasta pari vuotta sitten pamahti. Tourin historian suurin huijaus.

Paras Ohjelma

Aihe tuli taas ajankohtaiseksi kun etsiskelin, että mitenkähän Suomessa näkisi uutukaisen Lance-leffan The Program (2015). Ei löytynyt vielä jenkkien Netflixistäkään tai Apple Storesta. No, löysin pari muuta tuoretta dokumenttielokuvaa, joita en ollut aiemmin katsonut. Jenkki-Netflix tarjosi tuoreen Stop at Nothing (2014), joka on hallittu ja asiallinen dokumenttileffa, jossa poljetaan hyvällä kadenssilla läpi koko Lancen ura. Mukana on paljon haastatteluja, jotka eivät jätä Armstrongin hyväntekijämyytistä paljoakaan jäljelle.

Naapurikirjastosta taas löysin DVD:llä Alex Gibneyn The Armstrong Lie (2013), jonka piti alun perin olla dokumentti Lance Armstrongin paluusta kilparadoille ja yrityksestä voittaa vuoden 2009 Tour. Filmi meni kuitenkin uusiksi, kun doping alkoi viimeinkin paljastua lopullisesti ja peruuttomasti. Filmi on mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että siinä on paljon filmintekijän itsensä tekemiä intiimejä Armstrongin haastatteluja, niin 2009 Tourilta (usein kuvattu etappien jälkeen hotellihuoneessa) kuin paljastumisen jälkeistä uutta materiaalia. Lopulliseen filmiin kuvatussa uudessa materiaalissa Gibney yrittää tivata miksi Lance valehteli hänellekin aiemmin ja miksi hän palasi kilpailemaan. Olisiko hän koskaan paljastunut, jollei hän olisi tehnyt comebackiä?

Molemmissa filmeissä on käytetty samaa taustamateriaalia ja samoja avainhaastatteluja, jotka ovat hyvin kiinnostavia ja raskauttavia Armstrongin suuntaan. Lance taas ei koskaan paljasta enempää kuin on pystytty aukottomasti paljastamaan. Hän on jopa paljon uskottavampi silloin, kun hän valehtelee suoraan päin haastattelijoiden naamaa, kuin silloin kuin hän yrittää puhua totta, niin hyvin kuin osaa. Valehdella hän nimittäin todellakin osasi, patologinen valahtelija, sanoi joku, jopa sosiopaatiksi häntä joku syytti.

Taistelu jatkuu

Vielä pari päivää sitten Lance Armstrong kuittaili UCI:lle twitterissä Michael Boogerdin saamaa kahden vuoden kilpailu- ja toimitsijakieltoa kahdella sanalla: ”Pure. Bullshit.” Boogerd myös on jo lopettanut uransa, mutta hän sai rangaistuksen jälkikäteen myönnettyään doupanneensa Rabobank-tallissa vuosina 1997–2007.

Heräsi epäily, että Lance yhä piti omaa elinikästä kilpailukieltoaan liian kovana ja koska hän yhä haluaa palata edes jonkinmoisiin kisoihin. Lance rakastaa yhä edelleen voittamista, mutta vielä sitäkin enemmän hän vihaa häviämistä, sillä häviäminen on sama kuin kuolema. Vaikka hän on pyytänyt huijaustaan myös anteeksi, ei hän vieläkään hyväksy tappiotaan.

Tourilla kaikki on suurta. Huijauskin. Urheiluhistorian yksi suurimmista dopinghuijauksista varjostaa Touria vielä pitkään. Mutta eihän Lance ollut ainoa. Frankie Andreu, vanha Lancen tallikaveri ja eräs hänen keskeisistä käräyttäjistään sanoo miettii voittiko Armsterong seitsemän Touria »vallitsevien tien sääntöjen mukaan». Voitti. Entä oikeiden sääntöjen mukaan? Ei. Vaikka kaikki douppaavat, se ei tee siitä oikeata, summa Andreu.

Armstrong petti monet ystävänsä, suojelijansa, faninsa, vastustajansa, hänen Livestong-syöpäsäätiöönsä uskoneet ja syöpää vastaan taistelussa häneen esikuvanaan turvautuneet. Iso lähiporukkaa kuitenkin tiesi hänen douppaavan. Voidaan myös sanoa, että he antoivat sen tapahtua. Ja me monet muut, syöpäpotilaat, toimittajat, sponsorit, minäkin, rakastimme sitä kaunista valhetta enemmän kuin rumaa totuutta.

Armstongin douppaamisen paljastaminen on kaikessa synkkyydessään ja raadollisuudessaan yksi Touriin liittyvistä suurista tarinoista, halusimme sitä tai emme. Lancen valheen jahti on niin pitkä ja monipolvinen sekä sisältää niin paljon pelaajia, että siinä kalpenee mestarillisimpienkin dekkarien jounikuviot. Paljon mustetta on tämä tarina saanut virtaamaan, joten ei ole mahdollista tässä yhteydessä käsitellä tätä kuin näin pintaa raapaisten. Yksi hyvä kirja aiheesta on suomennettukin: Juliet Macurin Valheiden ketju – Lance Armstrongin tarina (2014, alkuteos Cycle of Lies – The Fall of Lance Armstrong on julkaistu samana vuonna). Se on erinomainen teos, jonka kautta saa avattua lisää ulottuvuuksia tähän todella kompleksiseen tapaukseen.

* * * *

Ps. Kohut Armstrongin ympärillä ovat jatkuvat. Tänään, tämän tekstin julkaisupäivänäkin saatiin uutta näkökulmaa väitettyyn Armstrongin järjestämään sopukisaan vuonna 1993. Velonewsin artikkeli aiheesta.

* * * *

Dopingista Tourilla lue myös
• Marco Pantanin alamäki
• Pyöräilyn dopingsanasto
• Tom Simpsonin kuolema Tourilla