Avainsana-arkisto: Maantiepyöräily

Tour de France, Tour de France 2018

Vuoden 2018 Tour de Francen reitti

Näin syksyn sateisina ja synkeinä päivinä on piristävää kääntää katsettaan jo ensi kesään. Tourin reitin julkaisupäivä on meille Tour-faneille vuoden käännekohta, kuin uusi vuosi alkaisi. Ensi suven Tourin reittikartta paljastettiin Pariisissa tänään 17.10.2017. Mitä tarjoaa järjestyksessään 105. Tour de France?

Vain kahdeksan ajajaa joukkueessa

• UCI:n uuden säännön mukaan jokaisessa joukkuessa on viime vuosien yhdeksän ajajan sijaan vain kahdeksan urheilijaa. Näin ollen lähtöviivalle ei asetukaan 198 polkijaa, vaan 22:n joukkueen 8 miestä eli 176.

• Tänä vuonna on melkein 100 % ranskalainen Tour, sillä ainoastaan viitisentoista kilometriä kurvaillaan vuoristossa Espanjan Baskimaan puolella.

• Ensi kesänä ei ole prologia, vaan ensimmäinen etappi on täysipitkä (189 km) tasamaan etappi.

• Joukkueaika-ajoa on jo pari vuotta odoteltu, nyt se on onneksi mukana. Kolmannella etapilla kiidetään joukkueittain 35 km niin että wattimittarit vinkuu.

• Mukulakivien paluu: 9. etappi kolistelee kuuluisilla Paris–Roubaix-kisasta tutuilla, armottomilla mukulakivillä kaikkiaan 21,7 km matkan. Saa nähdä minkälaista kalustoa tällä etapilla tänä vuonna nähdään.

• Vuorille päästään vasta ensimmäisen lepopäivän jälkeen eli kymmenentenä ajopäivänä.

• Alkuetappeja (1–9) pyritään elävöittämään uudella innovaatiolla eli antamalla kolmelle tietyn kilomerimäärän ensimmäisenä ylittäneille 3, 2 sekä 1 sekuntia aikahyvitystä.

• Bonussekuntit ovat mukana, joten etapin voittaja saa 10 hyvityssekuntia, toinen 6 sekuntia ja etapin kolmannenkin ajasta vähennetään 4 sekuntia.

• Klassikkomäistä on mukana Alpe d’Huez, mutta aika-ajoa ei tänä vuonna ajeta vuoria kiiveten.

• Ensi kesänä kahden jokavuotisen vuoriston marssijärjestyson myötäpäivään eli ensin Alpit ja kolmiviikkoisen kilvanajon loppuhuipennusta pedataan Pyreneille.

• Pyreneiden kunkkuetapiksi nimetty 17. etappi on vain 65 kilometriä pitkä, mutta niistä 38 on raatelevaa nousua. Etappi päättyy col du Portet -mäen huipulle 2215 metriä merenpinnan yläpuolella.

• Kuten tänä vuonnakin, 20. etappi on henkilökohtainen aika-ajo, joten parhaimmillaan jännitystä kokonaiskilpailun voittajan suhteen riittänee toiseksi viimeiseen ajopäivään asti.

Tour 2018

  • 3 329 km
  • 8 tasamaan etappia
  • 5 kumpuilevaa etappia
  • 6 vuoristoetappia, joista kolmessa maali on mäen huipulla (La Rosière, Alpe d’Huez, Saint-Lary-Soulan col de Portet)
  • 1 henkilökohtainen aika-ajo
  • 1 joukkueaika-ajo
  • 2 lepopäivää

Koko Tourilla noustaan 25 mäkeä, jotka on luokiteltu vähintään kakkoskategorian mäeksi tai vaativammaksi (ykköskategoria tai luokituksen ulkopuolella eli hors catégorie). Näistä mäistä 11 on Alpeilla, 4 Keskiylängöllä ja 10 Pyreneillä. Vertailun vuoksi vuonna 2015 vastaaviin luokituksiin kuuluvia mäkiä oli 25, vuonna 2016 28 ja vuonna 2017 23 kappaletta.

Tässä etapit (en ehtinyt vielä kaikkien kerrottua tyyppiä tarkistaa).

ETAPPI Tyyppi päivä Lähtö ja maali Pituus
1 Tasamaa lauantai 7.7.2018 Noirmoutier en l’ile / Fontenay-le-Comte 189 km
2 Tasamaa sunnuntai 8.7.2018 Mouilleron-Saint-Germain / La Roche-sur-Yon 183 km
3 Joukkueaika-ajo maanantai 9.7.2018 Cholet / Cholet 35 km
4 Tasamaa tiistai 10.7.2018 La Baule / Sarzeau 192 km
5 Tasamaa keskiviikko 11.7.2018 Lorient / Quimper 203 km
6 torstai 12.7.2018 Brest / Mûr-de-Bretagne 181 km
7 perjantai 13.7.2018 Fougères / Chartres 231 km
8 lauantai 14.7.2018 Dreux / Amiens Métropole 181 km
9 sunnuntai 15.7.2018 Arras / Roubaix 154 km mukulakiviä 21,7 km
– 1. lepopäivä maanantai 16.7.2018 (Annecy)
10 Vuoristo tiistai 17.7.2018 Annecy / Le Grand-Bornand 159 km
11 Vuoristo keskiviikko 18.7.2018 Albertville / La Rosière Espace San Bernardo 108 km
12 Vuoristo torstai 19.7.2018 Bourg-Saint-Maurice Les Arcs / Alpe-d’Huez 175 km
13 perjantai 20.7.2018 Bourg d’Oisans / Valence 169 km
14  Kumpuileva lauantai 21.7.2018 Saint-Paul-Trois-Châteaux / Mende 187 km
15 sunnuntai 22.7.2018 Millau / Carcassonne 181 km
– 2. lepopäivä maanantai 23.7.2018 (Carcassonne)
16 tiistai 24.7.2018 Carcassonne / Bagnères-de-Luchon 218 km
17 Vuoristo keskiviikko 25.7.2018 Bagnères-de-Luchon / Saint-Lary-Soulan 65 km Maali 2215 metrin korkeudessa, 38 km ylämäkeä
18 torstai 26.7.2018 Trie-sur-Baïse / Pau 172 km
19 perjantai 27.7.2018 Lourdes / Laruns 200 km
20 Henkilökohtainen aika-ajo lauantai 28.7.2018 Saint-Pée-sur-Nivelle / Espelette 31 km
21 Tasamaa sunnuntai 29.7.2018 Houilles / Paris Champs-Élysées 115 km

Tässä esimakua tulevasta. Palataan asiaan tarkemmin myöhemmin. Kesä on jo näköpiirissä!

Linkki reitin esittelyvideoon:
http://www.dailymotion.com/video/x64x0l2

• Vuoden 2017 Tourin reitti
• Vuoden 2016 Tourin reitti

Tour de France

Jalkapalloilija ja pyöräilijä kilpasilla

Monesti ainakin me Tour de France -fanit mielellämme toistamme sitä, että Tour on maailman suurin vuosittain järjestettävä urheilutapahtuma. Sen edelle koossa menevät vain joka neljäs vuosi järjestettävät jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset. No, onhan ne paraikaa järjestettävät jalkapallon EM-kisatkin iso tapahtuma, mutta eipäs tällä kertaa vertailla kummalla on isommat lelut, vaan tarkastellaan minkälaisia eroja näiden huippu-urheilijoiden – jalkapalloilijoiden ja pyöräilijöiden – välillä on.

Kesäkuun Vélo Magazine’ssä oli aiheesta pieni teema (Vélo Magazine, juin 2016, s. 172–177.). Otetaan siitä vauhtia leikkimieliseen vertailuun.

Kalorikulutus

Jalkapallo-ottelu kestää sen puolitoista tuntia ilman lisäaikaa, joten maantiepyöräilykisat ovat selkeästi kestoltaan pidempiä. Kun pyöräkisa, niin klassikokisat kuin monet grand tour kisan etapitkin, kestävät usein sen kuutisen tuntia, kuluu pyöräilijältä helposti 6000–7000 kaloria kilpailusuorituksen aikana. Jalkapallo-ottelussa juostaan usein rajusti kiihdytellen jopa yli kymmenen kilometriä, joten kyllä siinäkin kuluu sellaiset 1500 kaloria. Eroksi muodotuu suorituskyvyn ja sen säilyttämisen kannalta se, että pyöräilijän on pakko tankata paljon enemmän suorituksen aikana. Jalkapalloilija voi tyytyä väliajalla pieneen, 30–60 gramman hiilihydraattiannokseen urheilujuomasta tai vaikka geelistä. Pyöräilijän on taas säilyttääkseen iskunsa kisan loppuun asti nautittava sellaiset 60–90 grammaa hiilihydraattia per tunti, muuten tulee noutaja. Näin ollen pyöräilyssä energian imeytyminen saattaa aiheuttaa ongelmia, sillä maha ei välttämättä ole aina samalla aaltopituudella kuin ajaja haluaisi.

Rasvaprosentti

Ammattipyöräilijöitä usein pilkataan siitä, että heillä on ruumiinrakenne kuin pulkkanaruilla. No, onhan niitä isolihaksisempia sprinttereitäkin, mutta yhtä kaikki, rasvaprosentti pyritään pyöräilyssä pitämään mahdollisimman alhaisena, muillakin kuin vuoristokauriin lailla mäissä kiipeävillä erikoismiehillä. Mäkimiesten rasvaprosentti on usein viiden prosentin luokkaa, muilla Tour-tason pyöräilijöillä se on korkeintaan muutaman prosentin korkeampi. Nykyjalkapalloilijat ovat hekin kyllä vauvatalinsa usein jo kuluttaneet, sillä esimerkiksi belgian maajoukkueen pelaajien rasvaprosentti pyörii haarukassa 8–10 %. Urheilun tutkimuksen keskittyneen Bakala Academyn tieteellinen johtaja Peter Hespel kertoo samanlaisista prosenteista myös heidän mittauksissaan. Vaikka jalkapalloilijat olisivatkin ruuminrakenteeltaan vankempia, ei heidän rasvaprosenttinsa ole merkittävästi suurempi.

Paino laajemminkin ottaen on myöskin enemmän rajoittava tekijä pyöräilyssä, joten pyöräilyssä harvat kirimiehetkään painavat paljon yli 80 kiloa, kun jalkapallossa taas Oliver Giroud tai Romelu Lukaku -tyyppiset pelaajat voivat kaikkine lihasmassoineen painaa jopa yli 90 kiloa (Lukaku taisi painaa 94 kg).

Nopeat ja hitaat lihassolut

Vaikka pyöräilijä olisi kuinka kirimies tyyliin isolihaksinen Marcel Kittel, on hänellä oltava paljon myös niin kutsuttuja hitaita lihassoluja, jotta hän pääsee sinne loppusuoralle asti, sillä sinne on usein 200–250 kilometriä matkaa. Näin ollen suhdeluku on hitaiden hyväksi noin 70 % versus 30 % jopa sprinttereillä, muilla hitaita on sitäkin enemmän. Sitä vastoin jalkapalloilijoilla solujen suhde on tasapainoinen, likipitäen puolet ja puolet, eikä heidän myöskään tarvitse erityisesti harjoitella kestävyysominaisuuksiaan.

lionel_messi_player_of_the_year_2011

VO2 max

Maantiepyöräilyssä maksimaalinen hapenottokyky on ratkaisevan tärkeä ominaisuus, oikea sine que non eli jos sitä ei ole riittävästi, ei ole mitään asiaa huipulle. Joskus näkee arvioitavan, että korkeimmalle ammattilaistasolle päästäkseen ajajalla täytyy olla VO2 max vähintään 75. Jalkapallossa huipputasolla riittää Hespelin mukaan 50–60, sillä siinä suoritukset ovat hyvin erityyppisiä kuin pyöräilyssä. Jalkapallossa ei 90:n minuutin keskinopeudella ole merkitystä, toisin kuin pyöräilyssä, jossa pitää sitten olla huippuiskussa vielä kuuden tunnin suorituksen viime metreilläkin.

Leposyke

Entä sydän? Ammattipyöräilijöillä leposyke on pitkäkestoisen harjoittelun myötä laskenut hyvin alhaiseksi, usein välille 35–40. Ammatikseen jalkapalloa pelaavat saavat testeissä arvoja välillä 45–55, joka sekin on erinomainen tulos. Pyöräilijät harjoittelevat 20–30 tuntia, jonka he ovat miltei koko ajan liikkeessä. Jalkapallo taas sisältää tietenkin paljon teknistä harjoittelua jne, eivätkä he liiku koko aikaa kieli vyön alla, mikä selittää tätä eroa.

Tekniikan oppiminen

Vielä yksi pieni ero, eläköön sekin. Kun pyöräily ei kuitenkaan ole teknisesti niin vaikeaa oppia, voi lajiin vaihtaa vielä aikuisuuden kynnyksellä ja silti saavuttaa huipputason. Ei ole tavatonta kuulla pyöräilijästä, joka on vaihtanut lajia vaikka 18-vuotiaana ja päätynyt ammattilaiseksi asti. Jalkapallossa tämä on käytännössä mahdotonta, sillä lajityypillinen harjoittelu täytyy alkaa hyvin paljon aikaisemmin, että koordiaatio ja tekniikka saadaan riittävälle tasolle. Se vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja harjoittelua.

Molemmat lajit ovat huipulla äärimmäisen kovia ja kilpailu on kovaa, joten tämä leikkimielinen vertailu ei suinkaan halua asettaa kumpaakaan toisen yläpuolelle. Ainoastaan toin esille muutamia eroja. Eläköön ne erot, nauttikaamme molemmista hienoista lajeista!

Tour de France, Tour de Francen historia

Tour & Giro: latinalaiset siskokset?

Ranskaa ja Italiaa kutsutaan joskus latinalaisiksi siskoksiksi. Naapuruksilla on yhteistä kielitaustaa latinan kautta, pitkät historialliset yhteydet monella tasolla ja paljon muuta yhdistävää, kuten rakkaus pyöräilyyn ja suuriin etappikisoihin.

Ovatko Tour de France ja Giro d’Italia sitten sisarkisat? Entä mikä on sisarusten suhde ja nokkimisjärjestys? Vanhempi sisko Tour (s. 1903) on pysynyt monessa mielessä ykkösenä, mutta myös Giro (s. 1909) on pitänyt pintansa hyvin jo yli vuosisadan.

Molemmilla kisoilla on ollut suuri merkitys kansallisen identiteetin pönkittäjänä. Kisojen kansallisuuteen liittyen tulee mieleeni yksi ulottuvuus, jossa siskokset ovat erilaisia. Väittäisin, että Giro on ollut selkeästi leimallisemmin italialaisten oma kisa. Siis siinä merkityksessä, että he ovat paremmin oman kisansa pankintopallia hallinneet.

Ulkomuistista olisin arvioinut, että italialaiset ovat voittaneet omista ympäriajoistaan 2/3, kun taas Tourin voitot ovat lähteneet suurinpiirtein samassa suhteessa ulkomaalaisten kyytiin.

Taulukot esiin ja laskuhommiin. Pikkusisko ensin: 98:sta Girosta vain 30 kertaa voitto on karannut isäntämaan ulkopuolelle. Eli ulkomaalaisia voittajia olikin alle 30 %. Tour on ajettu 102 kertaa ja ranskalaiset ovat voittaneet 36 kisaa eli karvan yli kolmasosan. Italialaiset ovat siten täysin ylivoimaisia kotivoittojen vertailussa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon myös, että Tourin ensimmäinen ulkomaalainen voittaja löytyi jo seitsemännellä kerralla, sattumalta sinä samana vuonna kun ajettiin ensimmäinen Giro eli vuonna 1909. Toki Girossakin on ollut pitkään mukana ulkomaalaisia kilpailijoita, mutta italialaisten voittoputki oli katkeamaton peräti vuoteen 1950 asti. Tuolloin voittaja tuli pohjoisen rajan takaa, kun Hugo Koblet vei voiton Sveitsiin. Sveitsiläiset olivat vuonna 1950 kovassa iskussa, sillä Ferdi Kübler voitti Tourin.

Vuoroin vieraissa?

No kuinkas kansallisaarteiden ryöstäminen on siskoksilta onnistunut? Tässäkin suhteessa italialaiset näyttävät vetävän pidemmän korren. Ottavio Bottecchia voitti ensimmäisenä italialaisena Tourin vuonna 1924 ja uusi temppunsa seuraavana vuonna. Parin voiton miehiä olivat myös suuret kilpakumppanit Gino Bartali ja Fausto Coppi.

Italialaiset Tourin voittajat

1924 Ottavio Bottecchia
1925 Ottavio Bottecchia
1938 Gino Bartali
1948 Gino Bartali
1949 Fausto Coppi
1952 Fausto Coppi
1960 Gastone Nencini
1965 Felice Gimondi
1998 Marco Pantani
2014 Vincenzo Nibali

Liki joka kymmenes Tour-voitto on siis mennyt italialaisten nimiin.

pantani_jaune_rosa
Marco Pantani voitti vuonna 1998 sekä Giron että Tourin.

Vasta vuonna 1960 Jacques Anquetil oli ensimmäinen ranskalainen Giron voittaja. Toinen viisinkertainen Tour-voittaja Bernard Hinault pitää nimissään myös ranskalaisten Giro-voittojen ennätystä kolmella voitollaan. Laurent Fignonilta estettiin jo yksi voitto epärehellisyyden rajamailla olevilla tempuilla, mutta onnistui hänkin sitten vuonna 1989. Ranskalaisilta Giron voitto on siten onnistunut vain niiltä kaikkein kirkkaimmilta supertähdiltä.

Ranskalaiset Giron voittajat

1960 Jacques Anquetil
1964 Jacques Anquetil
1980 Bernard Hinault
1982 Bernard Hinault
1985 Bernard Hinault
1989 Laurent Fignon

Näin ollen Italia voittaa tämänkin erän pistein 10–6.

Sisarkateutta?

Italialaiset ovat myös ihan viime vuosinakin hallinneet omaa ympäriajoaan, mutta ranskalaiset ovat viimeksi voittaneet kotikisansa vuonna 1985!

Paraikaa ajettavan Gironkin suurin voittajasuosikki on kotimainen Vincenzo Nibali, toissavuoden Tourin voittaja ja vuoden 2013 Giron voittaja. Nibali kuuluu siihen pieneen ajajajoukkoon, joka on voittanut kaikki kolme suurta etappikisaa, sillä hän on voittanut myös Vueltan (2010).

Tämän tarkastelun myötä on helppo ymmärtää miksi ranskalaisilla on jäänyt paljon hampaankoloon Giron suhteen. Italialaiset ovat paljon paremmin pystyneet suojelemaan kisaansa. Italialaiset pyöräilyfanit, tifosit, ovat tunnetusti hyvin intohimoisesti puolustaneet omiaan ja tehneet jopa kiusaakin ulkomaalaisille kilpailijoille. Ranskalaisilla on monia tällaisia tarinoita kerrottavana… Siskoksien tappelut ovat aina niitä hurjimpia.

* * *

Lisäys 29.5.2016: Niinhän siinä kävi, ettei tänäkään vuonna voitto lähtenyt Italian ulkopuolelle, kun Nibali voitti kuin voittikin.

Tour de Francen historia

Mäyrän muodonmuutos – Bernard Hinault on Tourin kovin!

Näin keväällä kun pääsee ensimmäisiä kertoja ulkoiluttamaan maantiepyöräänsä, tuntee moni meistä keski-ikäisistä ja keskinkertaisista ketjunpyörittäjistä itsensä myös keskenkuntoiseksi. Pyörä ei oikein kulje siihen tahtiin ja niin helposti kuin niillä mukavilla, yhä mielessä olevilla edellisen kesän aurinkoisilla lenkeillä.

Ei kuitenkaan pidä vaipua synkkyyteen, sillä edes kaikkien aikojen kaikkein kovimmilla, suorastaan yli-inhmillisen kovilla kuskeillakaan ei kauden alku ole ollut välttämättä helppoa. Otetaan esimerkiksi Mäyrä. Le Blaireau. Bernard Hinault. Viisinkertainen Tour-voittaja.

fignon_hinault
Laurent Fignon vasemmalla, Bernard Hinault oikealla.

Laurent Fignon, joka pääsi kaksi kertaa Hinaultin valtakaudella nousemaan Pariisissa keskimmäiselle palkintopallille (kerran kun Mäyrä oli poissa, kerran hänet päihittäen), kertoo Hinaultista hauskasti loisteliaassa elämäkerrassaan Nous étions jeunes et insouciants:

»Talvella hän harjoitteli niin vähän, että saapuessaan ensimmäiselle harjoitusleirille hän näytti siltä kuin olisi pitänyt vuoden lomaa. Ylipainoa. Sanottakoon suoraan, että hän lihoi. […] Ne, jotka eivät tunteneet entuudestaan Mäyrää, kuten me silloin, todella ihmettelivät kuinka kauan kestäisi, että tästä miehestä tulisi se mikä hän oli.» (Nous étions jeunes et insouciants, s. 87.)

Kun joukkue lähti ensimmäisille lenkeille, Hinault tipahti pienimmästäkin kiihdytyksestä, hikoili kuin sika, oli ärtynyt, sätti kaikkia ja huusi että ajettiin liian kovaa. »Joo, oottepa kovia! Katotaan kolmen kuukauden päästä missä ollaan!», hän tiuskaisi. Niin, kuukauden päässä tästä Hinault voitti kevään ensimmäisen kilpailunsa, Fignon muistelee alkuaikojaan ammattilaisena.

Kova oli Mäyrän muodonmuutos siis. Fignonkaan ei kirjassaan uskalla asetaa itseään Hinaultin tasolle. Vaikka »Professori» Fignon oli parhaimmassa kunnossaan lyömätön etappikilpailija ja ansaitsi todellakin Tour- ja Giro-voittonsa, oli Hinault Fignoninkin mielestä omaa luokkaansa.

Kuinka kova Hinault oli? Kaikkien aikojen kovin Tour-kilpailija! Miksikö näin väitän? Minäpä kerron. Todistusaineisto on näet kiistaton ja vastaansanomaton. Katsotaanpa.

Bernard Hinault & Tour de France

• 8 osallistumista, joista jokaisella keltapaidassa (maillot jaune)
• 5 voittoa
• 2 toista sijaa
• 1 keskeyttäminen keltapaidassa

• 28 etappivoittoa
• 71 päivää keltapaidassa (maillot jaune)

• 1 mäkikirikilpailun voitto (pallopaita = maillot à pois)
• 1 pistekilpailun voitto (vihreä paita = maillot vert)

Hirmuinen on Hinaultin saldo myös toisista ympäriajoista:

  • Giro d’Italia: 3 osallistumista, 3 kokonaiskilpailun voittoa, 6 etappivoittoa, 28 päivää maglia rosassa. Voitti siis jokaisen osallistumansa Giron!
  • Vuelta a España: 2 osallistumista, 2 kokonaiskilpailun voittoa, 7 etappivoittoa, 12 päivää amarillopaidassa. Voitti siis molemmat Vueltansa!

Mutta palataan Tourille ja rajataan vertailu siihen. Kannibaali, kaikkien aikojen paras pyöräilijä Eddy Merckx osallistui seitsemälle Tourille: viisi voittoa, yksi kakkossija ja viimeisellä Tourillaan vuonna 1977 se kauneusvirhe eli kuudes sija. Näin ollen Hinaultin sarja seitsemästä maaliin ajatusta Tourista on parempi: 5 x 1. + 2 x 2. = 9 pistettä, jos lasketaan kuten vuosien 1905–1912 Toureilla laskettiin voittaja eli laskemalla etappien sijat yhteen. Kannibaalin saldo on siten 5 x 1. + 1 x 2. + 1 x 6. = 13 pistettä.

Entä muut viiden voiton miehet? Jacques Anquetil: saldona kahdeksasta osallistumisesta on viisi voittoa, yksi kolmas sija ja kaksi keskeyttämistä. Hämmästyttävä sarja tämäkin, mutta jää Hinaultille, sillä vain kuusi kertaa maaliin ja se niiden viiden voiton ulkopuolinen on kolmas sija, joten Mäyrä voittaa hänetkin.

Entäs Miguel Indurain, ensimmäinen viisi kertaa putkeen (1991–1995) voittanut? Indurainin rasite on se, että vaikka hän osallistui kaikkiaan kahdelletoista Tourille, olivat hänen kuusi ensimmäistä Touria surkeita. Sarja: 1985: keskeytys • 1986: keskeytys •1987: 97. • 1988: 47. • 1989: 17. • 1990: 10. Voittovuosien jälkeen vielä yksi 11. sija, joten voittojen lisäksi Indurain ei ikinä ollut kymmenettä sijaa parempi. Mäyrä on selkeästi kovempi.

Entäs Lance Armstrong? Häntä ei ehkä edes tarvisi vertailla, sillä ovathan hänen seitsemän voittoaan pyyhitty pois. Itsekin tiputan siten hänet pois, mutta katsotaan lämpimikseen toki mitä muita sijoja kolmestatoista osallistumisen mieheltä löytyy, niiden seitsemän voiton lisäksi. Se paluuvuoden 2009 kolmas sijahan on nykyään myös kolmas sija. Virallisissa tilastoissa on siten hänen kohdallaan nyt vain seuraavat merkinnät: 1993: keskeytys • 1994: keskeytys • 1995: 36. • 1996: keskeytys. Ei näillä ihan voida julistaa kaikkien aikojen Tour-ajajaksi.

Hinault on siis voittaja minun laskelmissani. No joo, katselen tässä vertailussa pelkästään kokonaiskilpailun silmälasien läpi, enkä ota huomioon Merckxin muita ansioita Tourilla. Eniten päiviä keltaisessa paidassa: 96 versus Mäyrän 73. Kannibaalilla 34 etappivoittoa vs. Mäyrän 28. Ei puhuta nyt myöskään Merckxin kolmesta vihreästä paidasta (vs. Mäyrän yksi) tai kahdesta mäkikirikilpailun voitosta (Mäyrän yksi), viidestä nyt jo lopetetun yhdistelmäkilpailun voitosta (Mäyrällä kaksi)… Jos näitä kun ynnäiltäisiin, niin Kannibaali voittaisi. Mutta ei. Pelkästään kokonaiskilpailut laskien Hinault on ykkönen! Mäyränkarvanhienosti.

Toki ei Hinaultkaan ollut täysin ylivoimainen eikä hän päässyt pääjoukossa helpolla edes tavallisten ihmisten lomakuukautena eli heinäkuussa. Pyöräilyhän ei ole monoteistinen eli yksijumalainen laji, vaan pelotonissa vaanii useita jumalallisiin suorituksiin pystyviä Titaaneja. Näille kaikille Velofilo lupaa uhrata mustettaan… tai nykyaikaisesti pikseleitään.

Vive le Tour ! Vive les Dieux du Tour ! Eläköön Tour! Eläköön Tourin Jumalat!

* * *

Lisäys: 16.6. torstain trivian aiheena oli Bernard Hinault:

Torstain Tour-trivia. Pyöräilyuransa jälkeen Bernard Hinault keskittyi lehmien jalostukseen ostamallaan maatilalla. Hän työskenteli myös Look-pyöräilymerkin hommissa sekä Tour de Francen järjestelyhommissa. Pitkään hän teki hirmuisen määrän töitä eri toimissaan, mutta häntä hieman vanhemman lankomiehen kuolema sai hänet kymmenisen vuotta sitten vähentämään työtahtiaan. Suurella intohimolla tekemänsä karjanjalostuksen hän lopetti.

Yhä edelleen hän työskentelee ASO:n eli Tourin järjestäjäorganisation leivissä, mutta uhkaa lopettaa tämän kesän (2016) Tourin jälkeen. Hinault on Tourilla ollut pitkälti PR- ja neuvotteluhommissa, mutta etappien jälkeenhän hänet on totuttu näkemään palkintojenjakoseremonioissa. Hinault on myös pitänyt ajajien puolta kehittäen kisaa heille parammaksi. Hänen ansiotaan on muun muassa se, että ruokahuolto ei tapahdu enää keskellä kyliä, missä se on vaarallista, vaan kylien jälkeen. Samoin hänen vaatimuksestaan kilpailijoilla on nykyään vähintään 10 tuntia lepoaikaa etappien välissä.

On häntä kyselty myös muihin hommiin, luomaan maailman parasta pyöräilyjoukkuettakin, mutta hän on halunnut olla Tourille uskollinen, koska Tour luotti häneen ja palkkasi hänet heti pyöräilyuransa jälkeen.

Tour de Francen historia

Vaihteiden kehitys ja Tour de France

Ranskan sana vitesse tarkoittaa sekä vauhtia että vaihteita. Vauhti ja vaihteet ovat molemmat kasvaneet Tourin de Francen historiassa. Ensimmäisellä Tourilla vuonna 1903 ajajilla oli käytössään vain yksi ja ainoa vaihde, viime vuodet pyörissä on ollut 22 vauhtia. Ensimmäisen Tourin voittajan Maurice Garinin keskinopeus oli 25,702 km/h, kun viime kesän voittaja Christopher Froome paineli keskarilla 39,567 km/h. Lisää vaihteita, lisää vauhtia? No, ei se niin helppoa ole, mutta toki myös tekniikka on kehittynyt ja muuttanut kisaa. Otetaan siis pieni katsaus vaihteiden historiaan Tourilla, noin vaihdevaijerista vääntäen.

Vapaus mullistaa ajamisen


Vuonna 1907 joillakin ajajilla oli käytössään uusi mullistava keksintö eli vapaaratas, joten sitä ainoaa ratasta ei täytynyt pitää pyörimässä koko aikaa. Ne joilla oli vapaaratas takapyörässään pystyivät laskettelemaan mäkeä – polkematta! – ennennäkemätöntä vauhtia, vaikka 60 km/h, jalkojaan hetken lepuuttaen. Tasaisellakin voitiin ottaa hetken iisimmin, vaikka toisen ajajan imussa, eikä kinttujen tarvinnut pyöriä herkeämättä.

Vapaarattaan tajuttiin mullistavan pyöräilyn. Mutta mitä se tekisi kilpailulle? Joidenkin mielestä vapaaratas oli kiistattomasti epäurheilullinen keksintö, eikä sitä saisi sallia kisoissa. Vapaarattaan käytöstä kiisteltiinkin vuosia. Välillä se oli kielletty tasamaan etapeilla, sillä sadistisia piirteitä osoittanut Tourin johtaja Henri Desgrange ei pitänyt ajatuksesta, että teiden jättiläisten sallittaisiin lasketella vapaa(rattaa)lla. Koko Tourin matkalla vapaarattaan käyttö sallittiin vasta 1919, mutta vastineeksi vaadittiin, että kaikkien ajajien pitää selvitä etappi alusta loppuun asti yksikseen. Ei siis mitään peesailuja ja toisten avustamista, edes saman joukkueen sisällä.

Vaihteet vaihtuvat

Jos ensimmäisen Tourin 2428 kilometriä sitkuteltiin samalla vapaarattaattomalla vaihteella alusta loppuun, jo aivan Tourin alkuvuosina keksittiin erilaisia ratkaisuja, jotta saataisiin pyörään erilaisia välityksiä ajamista, ja erityisesti tietenkin mäkien kiipeämistä helpottamaan.

Ensimmäinen systeemi oli laittaa takapyörän molemmille puolille rattaat. Kun ajaja halusi ennen pitkää mäkeä ottaa kevyemmän välityksen käyttöön, hän pysähtyi, ruuvasi takapyörän irti, käänsi sen ympäri ja ruuvasi takaisin kiinni. Et voilà ! Ei muuta kuin takaisin pyörän selkään ja mäen kimppuun. Ulkopuolinen tekninen avustus oli toki kielletty, joten ajajien syytä harjaantua mahdollisimman nopeaksi tässä vaihteenvaihto-operaatiossa. Mestariajajalta tämä homma hoitui kuulemma jopa muutamassa sekunnissa!

lechemineau
3-vaihteinen Le Chemineau -vaihde oli muutamilla ajajilla käytössä jo vuoden 1912 Tuorilla.

Ensimmäiset vaihtajat, joissa ketju siirtyi takarattaalta toiselle, olivat kolmevaihteisia. Vaikka ensimmäistä ketjuvaihteita kokeiltiin jo vuonna 1912, vasta vuonna 1925 onnistui ensimmäisen pyöräilijän ajaa läpi koko Tourin kolmevaihteisella pyörällään. Läpimurto tapahtui viimein vuonna 1937, kun 3-vaihteinen Super Champion takavaihtaja sallittiin – tai itse asiassa samanlainen vaihde asennettiin kaikkien kilpailijoiden pyöriin.

simplex_1937_superchampion
Super Champion, vuoden 1937 Tourin ainoa sallittu takavaihtaja.

Vuoden 1938 Tour-voittaja Gino Bartali kiipesi mäet kuin vuoristokauris vielä vain 4-vaihteisella pyörällään. Etuvaihtaja teki tulonsa Tourille vasta sodan jälkeen, ja vuoden 1952 mestarin Fausto Coppi sai takavaihtajaankin jo 5 vaihdetta. Eddy Merckxin valtakaudella takavaihteita oli jo kuusi, mutta seitsemään siirryttiin vasta Bernard Hinaultin valtakauden jälkeen vuonna 1986. Sitten kehitys onkin ollut ripeää: 8-vaihteiset tulivat 1988, 9-vaihteiset 1996, kymmeneen päästiin tämän vuosituhannen puolella (2003), nykyisessä 11-vaihteisessa takavaihtajassa on pysytty vuodesta 2008 lähtien.

Merkkien merkitys

Italialainen Campagnolo kehitti ensimmäisen takavaihtajansa vuonna 1930 ja se tuli markkinoille vuonna 1933. Campan vaihteilla on vuosien varrella voitettu nelisenkymmentä Touria.

Japanilainen Shimano valmisti vuonna 1956 ensimmäisen takavaihtajansa, joka oli pitkälti kopio 50-luvun Simplex-vaihtajasta. Shimanon STI-vaihdekahvat (Shimano Total Integration) mullistivat vaihdekahvojen muotoilun vuonna 1985 ja integroivat samoihin kahvoihin niin vaihde- kuin jarrukahvatkin. Viime vuodet Touria hallinnut Shimano on ollut läsnä kisassa jo 1970-luvulla, mutta ensimmäisen kerran ykköseksi Shimanon vaihteilla ajetiin vasta vuonna 1999.

Monet perinteiset merkit hävisivät vaihdemarkkinoilta 1990-luvulla: Favorit (Tsekkoslovakia), Fichtel & Sachs (Saksa), Galli (Italia), Gipiemme (Italia), Huret (Ranska), Mavic (Ranska), Simplex (France), Sturmey-Archer (Englanti), Zeus (Espanja)…

Ensimmäiset sähkövaihteet nähtiin Tourilla jo vuonna 1992, kun  ONCE ja RMO-tallit käyttivät ranskalaisen Mavicin sähkövaihteita. Todellinen läpimurto sähkövaihteille tapahtui kuitenkin paljon myöhemmin, vasta kun Shimano julkaisi Dura-Ace-sarjansa sähköisen version vuonna 2009 ja Campagnolo 11-vaihteisen EPS-sähkösarjansa vuonna 2011.

Ensimmäiset amerikkalaisvalmistaja SRAMin vaihteet nähtiin Tourilla 2000-luvulla ja ensimmäinen Tour voitto niillä saavutettiin vuonna 2009, kun moottorina oli Alberto Contador. Nyt kaikki nykyiset kolme isoa merkkiä ovat julkaisseet sähkövaihteensa, sillä ensi kesän Tourilla nähdään SRAMin uudet, langattomat eTap -sähkövaihteet AG2R La Mondiale ja Team Katusha -tallien pyörissä.

 

Vaihteiden merkkipaaluja

Taulukkoon on kerätty vaihteiden kehityksen virstanpylväitä. Kyseisen vuoden Tourin voittaja on lisätty taulukkoon antamaan osviittaa siitä minkälaiset mestarit ovat kuvatulla kalustolla ajaneet.

Vuosi vaihteet takana etuvaihteet Tourin voittaja
1903 1 takaratas (ei vapaaratasta) 1 eturatas Maurice Garin
(La Française)
1907 2 takaratasta (ilman vaihteita)
takapyörä irrtoitettiin ja käännettiin ympäri, jolloin saatiin toinen välitys käyttöön, vapaaratas		 1 eturatas  Lucien Petit-Breton (Peugeot)
1911 6 takaratasta ilman vaihteita 1 eturatas Gustave Garrigou  (Alcyon)
1912 Ensimmäinen 3-vaihteinen ketjuvaihde ”Le Chemineau” käytössä joillakin yksittäisillä ajajilla 1 eturatas  Odile Defraye (Alcyon)
1925 Yksi pyöräilijä ajaa koko Tourin läpi kolmevaihteisella ”Le Chemineau” -ketjuvaihteella 1 eturatas  Ottavio Bottecchia (Automoto)
1927 4 vaihdetta ilman vaihtajaa: kaksi ratasta molemmilla puolilla, takapyörä käänettävä 1 eturatas Nicolas Frantz (Alcyon)
1937 3 vaihdetta vaihtajalla (Super Champion) käytössä kaikilla ajajilla 1 eturatas Roger Lapédie (Ranska)
1938 4 vaihdetta vaihtajalla 1 eturatas Gino Bartali (Italia)
1952 5 vaihdetta 2 eturatasta Fausto Coppi (Italia)
1969 6 vaihdetta 2 eturatasta Eddy Merckx (Faema)
1981 6 vaihdetta 3 eturatasta (Giovanni Battaglin pyörässä)  Bernard Hinault (Renault-Gitane)
1986 7 vaihdetta 2 eturatasta Greg LeMond (La Vie Claire)
1988 8 vaihdetta 2 eturatasta Pedro Delgado (Reynolds)
1996 9 vaihdetta 2 eturatasta Bjarne Riis (Telekom)
2003 10 vaihdetta 2 eturatasta Lance Armstrong (U.S. Postal Service)
2008 11 vaihdetta 2 eturatasta Carlos Sastre (Team CSC SaxoBank)
2012 11 vaihdetta (sähkövaihtajat vuodesta 2009 alkaen mukana) 2 epäsymmetristä eturatasta Bradley Wiggins (Sky Procycling)

* * *

Toki vaihteiden lisäksi on tapahtunut monenmoista muutakin tuotekehitystä. Monet nykypäivän kilpapyörien itsestäänselvyydet ovat kuitenkin melko tuoreita keksintöjä. Ajatellaan vaikka niin sanottuja automaattipolkimia eli lukkopolkimia, jotka tulevat mukaan vuonna 1984, vuonna esiintyviä 1985 elektronisia mittareita, aika-ajotankoja vuonna 1989, epäsymmetrisiä eturattaita 2004 ja viime vuosien levyjarruja. Kaikista uusista tekniikoista on ollut omat kiihkeätkin kiistansa.

Tour de France, Tour de Francen historia

Pyöräilyn dopingslangi

Monenmoinen vilppi näytää valitettavasti kuuluvan kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Tour de Francen historia on alusta asti myös huijauksen historiaa, onpa mukaan mahtunut myös erilaisten dopingaineiden käyttöä. Suoritusta parantavien aineiden käyttö on ollut ammattipyöräilyssä – aivan kuten muissakin lajeissa – niin yleistä, että sille on muodostunut oma slanginsa, omat ilmaisunsa, omat koodit, omat peitenimet, omat osin humoristiset ilmaisunsakin. Seuraavassa muutamia pyöräilyn dopingslangin ilmaisuja, joista näkyy sekin ikävä tosiasia, että doping ei ole mikään uusi keksintö. Jo ennen 1990-luvun EPO-skandaalejakin on ollut huijareita liikkeellä.

Ilmaisuja dopingin käytölle


Keiton suolaaminen (saler la soupe) on pääjoukossa jo ainakin 1960-luvulla tunnettu ilmaisu douppaamiselle, jolla pyritään nousemaan parhaiden kilpailijoiden joukkoon tai heidän ohitseen.

Jos joku ei aja mineraalivedellä, se tarkoittaa douppaamista: esim. ilmaisussa ne pas tourner à la Badoit (Badoit on yksi tunnetuimmista ranskalaisista mineraalivesimerkeistä).

Jos joku sen sijaan ajaa puhtaalla vedellä (à l’eau claire), hän ei ole käyttänyt kiellettyjä aineita.

Apteekin kauralla kulkeminen (marcher à l’avoine de pharmacie) merkitsi dopingin käyttämistä.

Sytyttää höyrykattila (allumer la chaudière) tarkoitti piristävien aineiden käyttöä ennen kisaa.

Jos taas joku on räjäyttänyt höyrykattilansa (faire exploser la chaudière), on henkilö käyttänyt kasvavassa määrin dopingia, niin että aineiden vaikutus alkaa heiketä eikä elimistö enää kestä annoksia. Tällöin urheilu-ura on usein pian ohi ja terveys pilattu.

Samaa tarkoittaa ilmaisu räjäyttää kattila (faire sauter la marmite), jossa marmite-sanan viittaus Asterix-sarjakuvien taikapataan sopii myös hyvin kuvioon.

Tunkea tykki täyteen (bourrer le canon) meinaa, että henkilö on doupannut maksimaalisesti.

Olla valmistaunut (être préparé) saattaa myös tietyissä yhteyksissä tarkoittaa, että kilpailija on valmistautunut duoppaamalla.

Loistodiesel (gazoline idéale) tarkoittaa dopingainetta, hyvä voiteluaine (un bon lubrifiant) taas on tehokas dopingaine.

Muuli, lastata muuli, olla lastattu kuin muuli tarkoittaa normaalia suuremman dopingannoksen ottamista. Jos ajaja on lastattu kuin muuli (être chargé comme une mule), hän ottaa ison riskin, sillä testatuksi jouduttuaan hänellä on edessä pitkä kilpailukielto. Toinen tulkinta ilmaisusta viittaa henkilön omituiseen käytökseen, hermostuneisuuteen ja agressiiviseen olotilaan, joka viittaa kiellettyjen aineiden mittavaan käyttöön.

Pelkkä lataaminen (charger) merkitsi myös tietyissä yhteyksissä douppaamista.

Jo aikoinaan jos kilpailijalla oli langustin silmät (les yeux de langouste) hän oli doupannut siinä määrin, että silmät pursusivat ulos päästä.

Jos taas ajajalla oli silmät kuin lottopallot (les yeux en boule de loto), oli hän nauttinut piristäviä aineita niin, että toljottavat silmät pyörivät päässä.

1998 Festina-skandaalissa kärähtänyt ranskalainen mäkimies Richard Virenque taas on innoittanut omaan ilmaisuunsa, jonka mukaan jos on käynyt illallisella Virenquen luona (aller dîner chez Virenque), tahdotaan sanoa, että joku on doupannut oikein hyvin.

Entisaikojen aineita


Brutaali (brutal) = Punaviini. Léon Georget oli 1900-luvun alun menestyksekäs 24:n tunnin ajon spesialisti, voittihan hän Bol d’Or -kisan yhdeksän kertaa vuosien 1903 ja 1919 välillä. Hän sanoi ajavansa brutaalilla (Je marche au brutal) eli punaviinin voimalla.

Iso murhaaja (grand assassin) = samppanja. Jo 1887 tiedettiin, että tätä urheilujuomaa käyttävälle tulee pian noutaja, iso murhaaja. Joku kertoi, että samppanjan vaikutuksen alaisena pyöräily on kuin vetäisi kottikärryä märällä preerialla. Nykyisin samppanjaa käytetäänkin paremmin sille soveltuvaan tarkoitukseen eli palautumisjuomana. Samppanja oli mm. viisinkertaisen Tour-voittajan Jacques Anquetilin lempijuoma. Viime vuosina Tourin viimeisellä etapilla tuleva voittaja hörppää ensimmäiset samppanjahömpsyt jo satulassa, podiumin juhlallisuuksissa ja iltatilaisuudessa sitten isommin.

Dynamiitti (dynamite) tarkoitti jo alkuaikoina erilaisina pieninä pillereinä nautittavia piristeitä, jotka auttoivat lähellä katkeamista olevan kilpailijan maaliin. Pillereiden koostumuksia oli erilaisia ja niiden sisältämät aineet ammattisalaisuuksia.

Cocktailit


Amerikkalainen kahvi (American coffee) oli aikoinaan amerikkalaisissa kuuden päivän kisoissa suosittu »energiajuoma», joka sisälsi kofeiinia, eetteriä, kokaiinia ja nitroglyseriiniä.

Belgilainen kannu (pot belge) on dopingin atomipommi, sekoitus lähes kaikkea eli kymmenkunta ainetta samassa kuolemanvaarallisessa paketissa: amfetamiinia, kofeiinia, kokaiinia, heroiinia, kortikosteroidia, verisuonia laajentavia aineita…

Koodinimiä


Vampyyrit (les vampires) taas ovat UCI:n eli Kansainvälisen Pyöräilyliiton dopingtarkastajia, jotka saattavat lehahtaa ammattikuskien kimppuun aamulla kello seitsemän ja kahdeksan välillä. He vaativat veriuhria ja jos hematokriittiarvo on yli 50 se kisa (ja ehkä koko urakin) on sitten siinä, kuten vaikka Marco Pantanin tapauksessa.

Grand Hôtel ei välttämättä tarkoita mitään erityistä tähtihotellia vaan kasvuhormonia. Italian poliisille selvisi, että kun puhelimessa pyydettiin hankkimaan »Grand Hôtel kuudellatoista tähdellä», se GH tarkoitti growth hormone eli kasvuhormonia, jota tarvittiin tässä tapauksessa se 16 annosta.

Tapaaminen kello kahdeksan viisitoista saattoikin koodikielessä tarkoittaa, että kahdeksan aikaan tarvitaan viisitoista annosta jotakin dopingainetta. Tämän koodin kuultuaan toinen osapuoli osasi sitten toimittaa illalla oikeat aineet.

Rulla (rouleau) oli koodinimi Gerotonorm-kasvuhormonille.

Billet de sprint tarkoittaa kirilippua eli hurjaa loppukiriä, joka saavutetaan trinitrine-nimisellä sydämen stimulaattorilla.

Vannenauha (fond de jante) saattoi tarkoittaa sellaista käsittelyä joillakin toisilla aineilla, jonka jälkeen voitiin sitten tehdä toisenlaisia operaatioita taas eri aineilla. Siis hiihtotermein eräänlainen pohjavoitelu.

Amfetamiini

Erilaiset amfetamiinijohdannaiset ovat olleet käytössä pitkään, joten niille on jos jonkinmoisia lempi- ja salanimiä. Tässä muutama, alempana lempinimien listauksessa lisää.

Lentäjien vitamiini (la vitamine des aviateurs) on vanha, jo viimeistään 1950-luvulla käytetty ilmaisu amfetamiinille.

Jos taas ajajalle tarjottiin hedelmätahnaa, jossa on silmät kulmissa (pâtes de fruits avec des yeux dans les coins), oli hedelmätahnaan piilotettu amfetamiinipillereitä, vähän samaan tapaan kuin loppiaisena syötävään kaikille ranskalaisille tuttuun kuninkaiden kakkuun (galette des rois), johon piilotetaan, aikoinaan papu tai nykyään myös jokin muukin esine/asia.

Greenies on amerikkalainen lempinimi amfetamiinille, koska suuri osa amfetamiinipillereistä oli vihreitä. Puhuttiin myös vihreistä pommeista.

Négros oli belgialainen erikoisuus, Biphétamine-nimellä markkinoidut mustat amfetamiinitabletit.

Joitakin amfetamiinipillereitä taas kutsuttiin pikku sotilaiksi (le petit soldat), koska ampullin yli meni vinottain punainen raita kuten Napoleonin takissa.

EPO


Edgar Allan Poe tai kavereiden kesken eli Lance Armstrongin ja Tyler Hamiltoninin kesken pelkkä POE ei suinkaan viitannut yhdysvaltalaiseen runoilijaan vaan erytropoietiiniin. EPO oli 1990-luvun ihmeaine.

Pesetas oli toinen koodinimi EPOlle.

EPOn annostelulle oli omia koodejaan: kymmenen pinnan kiekko eli kymmenen puolan pyörä (une roue à dix rayons) tarkoitti 10 000:n yksikön annosta EPOa.

Rerp oli koodinimi dopinglääkäri Francesco Conconin irlantilaiselle Stephen Rochelle kehittämälle EPO-ohjelmalle. Roche on muuten »Kannibaali» Eddy Merckxin lisäksi ainoa ajaja, joka on onnistunut saavuttamaan pyöräilyn kolmoiskruunun (triple crown) eli voittamaan samana vuonna niin Tourin kuin Gironkin sekä näiden lisäksi maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden .

Chierp oli italialaisen Claudio Chiappuccin EPO-ohjelman koodinimi, sen kehittäjä oli samainen Francesco Conconi.

Deutsche Telekom tallissa EPOsta puhuttiin nimellä E-vitamiini. G-vitamiini taas tarkoitti heillä kasvuhormonia.

Mäen nouseminen (monter une côte) saattoi myös tarkoittaa EPOn piikittämistä.

Anaboliset steroidit, testosteroni

Jo aikoinaan mestarien aamiainen (petit-déjeuner des champions) tarkoitti anabolisia aineita.

Pääsiäismuna (œufs de Pâques) oli suun kautta annosteltava ruskeanpunertava lääkekapseli , jossa oli testosteronia (Pantestone).

OXTS oli eräs operaatio Puerton tutkimuksissa paljastunut nimi anabolisille stereoideille.

Roid rage eli steroid rage tarkoitti anabolisten steroidien käytöstä aiheutuvaa agressiivista käyttäytymistä, stereoidiraivoa.

Puhuttiin myös erilaisista lihasten lannoitteista (engrais musculaires) kun viitattiin anabolisiin aineisiin.

Veridoping


Vaihtaa öljyt (changer l’huile) tarkoitti verensiirtoa.

Samaa voitiin tarkoittaa myös tortun leipomisella (préparer la tarte) tai auton huollattamisella (réviser la voiture).

Vino tarkoitti manipuloitua verta. Tämäkin ilmaisu tuli tutuksi operaatio Puerton tutkimuksien yhteydessä.

Kirjekuorilla (enveloppes) saatettiin viitata veripusseihin.

Lempparit

Monille lääkeaineille, joiden nimet ovat tosiaankin vaikeita, on omat lempinimensä. Älkää kysykö minulta mitä nämä ovat. Listaan vain tähän muutaman hassultakin kuullostavan, enkä edes yritä kääntää niitä, ettei mene mahdollinen suomennos pieleen. Vuodet viittaavat aikaan, jolloin ilmaisua on alettu käyttämään tai sen takana oleva koodi on paljastunut.

Baba = dopingaine (ilmaisun teki tunnetuksi Raphaël Geminiani 1950-luvulla)

Centra = Centramin (yhdenlainen amfetamiini)

Clenbu = Clenbuterol  (ei hormonaalinen stimulantti ja anaboolinen aine)

Frin-Frin = Fringanor (amfetamiinin sukulainen, käytettiin 1980-luvulla stimulanttina)

Hop = dopingannoksen nimi Jenkkilässä

Ignacio = IGF1, insuliininkaltainen (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Kéké = Kenacort Retard 80

Lili = Lidépran (jonkinsortin amfetamiini, 1970)

Max = Maxiton (yhdenlainen amfetamiini)

Mémé = Mératran (amfetamiinin sukulainen, 1970)

Nino = kasvuhormoni (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pépère = Pervitin (1961) yksi metamfetamiinin (joka on tavallista amfetamiinia voimakkaampaa) tyyppi, joka oli myös suomalaisille sotilaille toisen maailmansodan aikana tuttu aine

PCH = testosteronilaastari (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pesetas = EPO

Riri = Ritaline (amfetamiinin sukulainen)

UM = anaboliset steroidit (1979)

Tintin = Pervitin

Tonton = Tonédron (amfetamiini)

Keinot ovat monet

Keinot on monet, sanoi ammattipyöräilijä kun moottoritietä lasketteli. Jos jollakin on hyvät moottoritiet (autoroutes), hänellä on paksut ja näkyvät verisuonet, joihin on helppo piikittää.

MIB, Men in Black, tarkoittaa ajajia, jotka ovat dopingvalvojia välttääkseen jättäneet tallin tunnistettavat ajoasut hotellille/kotiin ja ajelevat incognito anonyymeissä, mustissa ajoasuissa.

Tutkanvastustaja, antitutka (Antiradar) on dopingaineiden käytön paljastumista estävä aine, maskiaine. Samaa tarkoittaa brouillard chimique, kemiallinen sumu.

Myrkky (le venin) taas oli karvaanmakuinen neste, joka otettiin muutamaa kilometriä ennen maalia peittämään dopingaineiden käyttö.

Soigneur, kaiken pahan alku…tai hyvä syyllinen

Soigneur-nimellä viitataan ammattipyöräilijöiden monitoimiapureihin, jotka tekevät erilaisia huoltotoimenpiteitä ajajille, saattavat toimia myös hierojina ja välinehuoltajina mekaanikkojen apuna sekä auttaa ruokahuollossa ja vaikka mitä. Esimerkiksi auttaa dopingissa.

Mécanicien de la viande, lihan mekaanikko on yksi lempinimi näille ajajien kamaripalvelijoille.

Jo vuonna 1911 heihin viitattiin myös nimellä apteekkari (pharmacien).

Joskus näillä huoltajilla oli maaginen matkalaukku (valise magique), josta löytyi täydellinen valikoima dopinglääkkeitä.

Tai heiltä saattoi löytyä myös myrkkykaappi (armoire aux poisons).

Paloma Blanca taas oli nimi Kelme-joukkueen ulkopuoliselle sairaanhoitajalle, jonka tehtävä oli salakuljettaa tallin ajajien dopingaineet Tour de Francen aikana. Hän sai 3000 euroa per ajaja eli yhteensä 27 000 euroa siitä, että salakuljetti tarvittavat ihmelääkkeet (EPO, testosteroini, muunneltu eläinten hemoglobiini…).

* * *

Taas täytyy kotostaa, että vaikka tutkisimme dopingin käyttöä pyöräilyssä, se ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme sen. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita. Vaikka syöpätutkijakin yrittää ymmärtää syöpää, ei hänenkään tarvitse hyväksyä syöpää tai lakata taistelemasta sitä vastaan. Mutta ammattipyöräilyn historian pimeän puolen kiistäminen tai vähättely on epärehellistä.

Lähde

Tämän kirjoituksen materiaali on pitkälti peräisin Jean-Pierre Mondenardin kirjasta Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route (Hugo & Compagnie, Paris 2012).

Tohtori Jean-Pierre de Mondenard on eräs maailman kuuluisimmista dopingin asiantuntijoista. Hän on myös kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, käsitellen dopingia yleensä (Le Dictionnaire du dopage) tai dopingia tietyissä lajeissa, esim. jalkapallossa (Le Dopage dans le football) tai pyöräilyssä. Hän on myös todellinen Tour de Francen historian tuntija ja toiminut Tourilla sekä muissa kisoissa lääkärinä. Hän tuntee pyöräilymaailman hyvin, myös sen pimeät puolet. Joku toinen kerta täytyy ottaa käsittelyyn hänen erinomainen kirjansa 33 vanqueurs face au dopage, jossa käsitellään sodanjälkeisien Tour-voittajien suhteita dopingiin. Se kirja on kylmää kyytiä! Saako kukaan puhtaita papereita?

* * * *

Lue myös:
• Marco Pantanin alamäki
• Tourin historian suurin huijaus: Armstrong-valhe
• Kuolema Tourilla: Tom Simpson

Tour de Francen historia

Joukkuekeskeyttämiset (osa 1) – Tour de France 1907 ja Alcyon-tallin vetäytyminen

Historian viidennellä Tourilla vuonna 1907 Alcyon-talli kokonaisuudessaan keskeyttää kisan yhdeksännellä etapilla (Toulouse–Bayonne). Joukkueen kapteenina oli toissavuoden voittaja ja edellisvuoden kolmonen Louis Trousselier, lempinimeltään »Trou-Trou», joka oli kuluvassakin ympäriajossa jo voittanut kaksi etappia. Edellisvuoden voittaja René Pottier oli tehnyt tammikuussa itsemurhan, joten Trousselier oli tosissaan hakemassa toista Tour-voittoaan, semminkin kun kukaan ei ollut vielä kahta kertaa kisaa voittanut.

tour_de_france_1907
1907 Tour de France. 14 etappia. Kokonaispituus 4488 km.

Vuoden 1907 kisaan oli lisätty kolmastoista etappi, mutta ympäriajon kokonaispituus oli hieman lyhentynyt edellisestä editiosta, ollen nyt 4488 kilometriä. Ensimmäisten vuosien sääntörikkomuksien välttämiseksi käytössä oli yhä vuonna 1905 käyttöönotettu pistelaskusysteemi eikä kokonaisaikaan perustuva laskutapa. Aikakin toki otettiin, mutta etapin voittaja sai aina yhden pisteen, toinen kaksi pistettä ja niin edelleen. Kokonaiskisan voittaja oli se, jolla oli Pariisiin palatessa vähiten pisteitä.

Ensimmäisenä voittovuonnaan Trousselier oli voittanut peräti viisi etappia yhdestätoista ja vuoden 1906 Tourillakin hän oli voittanut neljä etappia kolmestatoista, vaikka kokonaiskisassa tulikin sitten Pottierin jälkeen kolmanneksi. Vuoden 1907 Tour alkoi myös vahvasti, Trou-Trou voitti ensimmäisen ja toisen etapin. Ensimmäisellä Roubaix’n kaupunkiin päättyneellä etapilla hän oli päihittänyt toisen kisan ennakkosuosikin, edellisen vuoden Tourin kakkosen Georges Passerieun, joka oli juuri voittanut samalla reitillä ajetun yhden päivän klassikkokilpailun Paris–Roubaix. Trousselier voitti siitäkin huolimatta, että hän oli ajanut harhaan. Huomattuaan ottaneensa väärän tien Albertin kaupungin jälkeen Trousselier teki täyskäännöksen, palasi vähän matkaa takaisin etsien oikean tien ja saikin pian muun porukan kiinni.

1907_tour_depart
1907 Tourin lähtö.

Toisen etapin voittajasta on hieman epäselvyyttä. Ensin etapin voittajaksi julistettiin Émile Georget, mutta kisan järjestäjä Henry Desgrange teettää asiasta tutkimuksen, jonka jälkeen Trousselier julistettiin etapin voittajaksi. Toisen etappivoivon jälkeen kisan johtajan reisi alkaa kuitenkin vaivata eikä lisää etappivoittoja tule.

Kiistelty Alsace-Lorrainen (Elsass-Lothringen) alue kuului tuolloin Saksalle, joten toisen etapin maalikaupunki Metz sijaitsi rajan toisella puolella. Kisan järjestäjiä hävetti vertailla ranskalaisten ja saksalaisten tullivirkailijoiden toimintaa. Rajanylitys Saksan suuntaan tapahtui keskellä yötä, jolloin saksalainen rajavartija tuli herätetyksi kesken uniensa. Kolmessa minuutissa hän oli kuitenkin ilmestynyt virkapaikallensa moitteettoman näköisenä ja pukeutuneena uuteen uniformuunsa. Tarkastamatta mitään hän oli viivyttelemättä päästänyt rajan yli, ei pelkästään kilpailijat, vaan myös heitä seuranneet autot ja amatööripyöräilijät. Kisan palatessa Ranskaan oli ranskalaisen tullin toiminta ollut täysin päinvastainen – eli aivan surkea. Kuraiset ja multaisenkelmeät, köyryselkäiset ranskalaisvirkailijat inhottavissa koppalakeissaan eivät meinanneet päästää maanmiehiään palaamaan kotimaahansa! Tourin johtaja järkyttyi tästä niin, että meinasi järjestää L’Auto-lehtensä kautta keräyksen, jotta nämä Ranskan edustajat rajalla saataisiin edes säädyllisesti puettua.

1907_tour_foule
Väkijoukkoa Touria ihmettelemässä.

Ranskan puolelle päästyä on edessä julma nousu Ballon d’Alsacen päälle, jonka valtias edesmennyt Pottier oli kahdella ensimmäisellä kerralla ollut. Vuoren juurelle saapuu ensimmäisenä tusinan kilpailijan etujoukko, mukana kaikki nimimiehet: Trousselier, Passerieu, Émile Georget ja hänen veljensä Léon Georget, Lucien Petit-Breton, Gustave Garrigou, Galetti, Lignon, Faber, Maitron, Ringeval ja Cadolle. Joukkio kiihdyttää vauhtia heti nousun ensimmäisissä kurveissa ja eroja alkaa revetä ajajien välille. Kärki etenee 16 km/h vauhtia ja kilpailija toisensa jälkeen tipahtaa kärkijoukosta. Pian vain kolme miestä kiipeää kärjessä: Garrigou, Lignon ja Émile Georget, jonka lopulta onnistuu karistaa muut kannoiltaan. Huipun valloittaa ensimmäisenä Georget, Lignon ja Faber seuraavat perästä. Sama järjestys säilyy etapin loppuun asti, Belfordissa Georget leikkaa maalilinjan ensimmäisenä kolme minuuttia ennen Lignonia ja neljä minuuttia ennen Faberia.

François Faber, tuleva vuoden 1909 Tourin kokonaiskilpailun voittaja ja muutenkin komean kisauran tehnyt ajaja kuuluu muuten siihen merkittävään joukkoon Tour-kilpailijoita, jotka tulisivat menettämään henkensä Suuressa sodassa eli ensimmäisessä maailmansodassa. Muun muassa kolme Tour-voittajaa kuolivat ensimmäisessä maailmansodassa. (Tästä aiheesta kannattaa etsiä käsiinsä Graham Healyn kirja The Shattered Peloton – The Devastating Impact of the World War I on the Tour de France vuodelta 2014.)

tourdefrance1907

Kolmannen etapin voittanut Émile Georget otti vankan otteen kokonaiskilpailussa. Lyoniin päättyneellä neljännellä etapilla hän oli toinen Marcel Cadollen jälkeen ja voitti vielä viidennen etapin sekä jälleen seitsemännen ja kahdeksannen.

Viidennellä etapilla Lyon–Grenoble Tour kulki ensimmäistä kertaa kautta Chartreusen luostaristaankin kuuluisan vuoriston, jossa kilpailijoiden oli kavuttava kyseisen Tourin korkein kohta Col de Porte. 1326 metriä eli Suomen korkeimman kohdan korkuinen Col de Porte on sittemmin noustu Tourilla 18 kertaa ja nykyluokituksen mukaan se on ykköskategoriassa vaikeusasteeltaan.

Col de Porten nousussa pääkilpakumppanit mittelevät taas voimiaan rajusti. Georget näyttää taas olevan vahvin. Faber taistelee kuitenkin rajusti ja saavuttaa lopulta Georgetin. Garrigou taas hyytyy täysin ja kaatuu kuolemanväsyneenä ojaan. Kärkikaksikko taistelee urhoollisesti 21 kilometriä pitkää nousua ja toisiaan vastaan, välillä pyörän selässä, välillä taluttaen. Lähellä huippua he herkiävät taistelun hetkeksi ja pitävät juomatauon lähteellä. Vihdoin he saavuttavat huipun. Alkaa 17 kilometriä pitkä lasku kohti Grenoblea. Ylöspäin kisa onkin ollut reilumpi, sillä molemmilla on ollut tasapuolisesti yksi vaihde käytössään. Mutta Georgetilla onkin pyörässään uusi keksintö eli vapaaratas! Faberilla ei ole, joten hän joutuu polkemaan myös alamäkeen. Georget laskettelee etapin voittoon.

1907_tour__boire
Heinäkuun helle kiusasi ajajia.

Kalustoerojen lisäksi myös kisailijoiden alamäkiajotaidot saavat aikaan isoja aikaeroja. Trousselier loistaa virtuoosimaisilla taidoillaan lasketellen jalat pyöränsä etuhaarukalla viittäkymppiä mäkeä alas. Lisäksi kova helle koettelee ajajien voimia ja repii eroja ajajien välille. Helteen on täytynyt olla melkoinen, sillä kolmen katsojankin väitetään kuolleen Col de Porteen rinteillä auringonpistokseen.

Georgetin esitykset olivat niin vahvoja, että hän näytti etenevän vastustamattomasti kohti kilpailun voittoa. Yhdeksäs etappi, Toulouse–Bayonne, 299 km. Helle jatkuu. Juuri ennen Auchin kaupunkia Georgetin rengas puhkeaa. Georget lainaa pyörää joukkueiden ulkopuollella kisassa ajavalta herra Privatilta. Tämä on ensimmäinen sääntörikkomus, sillä säännöt kieltävät ulkopuolisen avunannon. Myöhemmin etapilla hän vaihtaa uudelleen pyörää tallitoverinsa Laurentin kanssa, jottei jäisi kiinni väärällä pyörällä ajamisesta.

Joissakin lähteissä kerrotaan, että Georgetin pyöränvaihdon syynä olisi ollut pyörän rikkoutunut runko, eikä aina mainita toista pyöränvaihtoa ollenkaan. Pitäydyn tässä kuitenkin aiemmin kertomaani versioon, joka on peräisin Thierry Cazeneuven ja Pierre Chanyn kirjasta La Fabuleuse histoire du Tour de France. Tuo yli tuhatsivuinen järkäle on alan referenssi ja kuuluu jokaisen Tourin historiaan vakavasti suhtautuvan kirjahyllyyn.

tour_de_france_1907_ville_davray
Tour ohittaa Ville d’Avrayn kylän.

Pyöränvaihto ei kuitenkaan jäänyt vastustajilta huomaamatta, joten he jättivät aiheesta protestin. Tourin johto päättää tiputtaa etapilla neljäntenä maaliin ehättäneen Émile Georgetin etapin viimeiseksi. Kisassa oli enää 48 ajajaa jäljellä, joten neljä pistettä vaihtuu 48:ksi, jolloin Georgetin edelle kokonaiskisassa nousee sekä etapin voittanut Lucien Petit-Breton sekä Gustave Garrigou.

Alcyon-tallin päällikkö herra Edmond Gentil (gentil tarkoittaa kilttiä, ystävällistä, lempeää, mukavaa…) raivostuu päätöksestä. Hänen mielestään Georget olisi pitänyt sulkea pois kilpailusta, mutta tuomaristo pysyy päätöksessään. Gentil päättää vetää joukkueensa pois kilpailusta, vaikka Louis Trousselier oli ollut ennen protestia pisteissä kolmantena!

Tourin kärkeen protestin jälkeen noussut Petit-Breton pitää johtoasemansa kisan loppuun saakka, voittaen toisenkin etapin ennen Pariisia. Vuoden 1907 voittaja Petit-Breton, oikealta nimeltään Lucien Georges Mazan, ei ole mikään eilisen teeren poika, sillä olihan hän jo edellisenä vuonna ollut Tourin nelonen ja sitä ennen vitonen. Hänestä tulee myös ensimmäinen kaksi Touria peräkkäin voittanut, sillä hän voittaa selkeästi vuoden 1908 edition. Hänenkin kohtaloksi koituu kuolla rintamalla 20.12.1917.

1907_petit_breton
1907 voittaja: Lucien Petit-Breton.

Vain 33 Tourille 1907 lähteneestä 93:sta (toisissa lähteissä mainitaan vain 92 starttaajaa) ajajasta pääsee maaliin asti Pariisiin. Kilpailua hallinnut ja protestista suivaantunut Georget taistelee loppuun asti ja voittaa vielä yhden etapin (voittaen siis yhteensä viisi tai kuusi jos se kiistanalainen toinen etappi laitetaan myös hänen nimiinsä, kuten joskus näkyy tehtävän). Hän päätyy kuitenkin kolmanneksi eli samalle sijalle jolle hän tippui protestin vuoksi. Hänen pistemääränsä Pariisissa on 74, joista 44 on niitä yhdeksännellä etapilla saatuja sakkopisteitä. Ilman niitä hänen pistemääränsä olisi ollut 30 ja hän olisi voittanut kisan selvästi.

Voittajan jälkeen neljä seuraavaa sijaa menivät Peugeot-Wolber-tallin ajajille. Kilpaileva, toinen aikansa mahtitalli Alcyon jäi siis nuolemaan näppejään vetäydyttyään kisasta.

* * *

Alcyon-talli (1906–1929) oli Tourin alkuvuosien hallitsija. Alcyon-niminen yritys valmisti polkupyöriä, moottoripyöriä ja autoja vuodesta 1902 vuoteen 1954 asti, jolloin Peugeot osti yrityksen ja tuotemerkki katosi markkinoilta.

Alcyon-tallin ajajista luxembourgilainen François Faber (1909), ranskalainen Octave Lapize (1910), ranskalainen Gustave Garrigou (1911), belgilainen Odile Defraye (1912), Nicolas Frantz (1927 & 1928) ja Maurice De Waele (1929) olivat Tourin mestareita ja Alcyonin pyörillä voitettiin yhteensä 14 Touria.

alcyon-cycles-tour-de-france-faber-1909
»Voittajan pää vaihtuu, mutta hänen pyöränsä on aina Alcyon.»

De Waele voitti vuoden 1929 Tourin vaikka hän oli sairas kolmen viimeisen etapin ajan ja hänen joukkueensa käytännössä tuuppasi hänet maaliin. Tourin pomo Henri Desgrange valitti: »Ruumis voitti kisani.» Seuraavaksi vuodeksi hän muuttikin sääntöjä ja kisa käytiin maajoukkueiden välillä.

* * *

Tour 1907 etappi etapilta

Etappi Päivä Reitti km Etapin voittaja Kisan johtaja etepin jälkeen
1re étape 8.7. Paris – Roubaix 272 Drapeau : France Louis Trousselier Drapeau : France Louis Trousselier
2e étape 10.7. Roubaix – Metz 398 Drapeau : France Émile Georget |
Drapeau : France Louis Trousselier		 Drapeau : France Louis Trousselier
3e étape 12.7. Metz – Belfort 259 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
4e étape 14.7 Belfort – Lyon 309 Drapeau : France Marcel Cadolle Drapeau : France Émile Georget
5e étape 16.7. Lyon – Grenoble 311 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
6e étape 18.7. Grenoble – Nice 345 Drapeau : France Georges Passerieu Drapeau : France Émile Georget
7e étape 20.7. Nice – Nîmes 345 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
8e étape 22.7. Nîmes – Toulouse 303 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
9e étape 24.7. Toulouse – Bayonne 299 Drapeau : France Lucien Petit-Breton Drapeau : France Émile Georget
10e étape 26.7. Bayonne – Bordeaux 269 Drapeau : France Gustave Garrigou Drapeau : France Lucien Petit-Breton
11e étape 28.7. Bordeaux – Nantes 391 Drapeau : France Lucien Petit-Breton Drapeau : France Lucien Petit-Breton
12e étape 30.7. Nantes – Brest 321 Drapeau : France Gustave Garrigou Drapeau : France Lucien Petit-Breton
13e étape 1.8. Brest – Caen 415 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Lucien Petit-Breton
14e étape 4.8. Caen – Paris 251 Drapeau : France Georges Passerieu Drapeau : France Lucien Petit-Breton

 

Lopullinen tulostaulu

sijoitus urheilija Sponsori pisteet
1 Drapeau : France Lucien Petit-Breton – 47
2 Drapeau : France Gustave Garrigou Peugeot-Wolber 66
3 Drapeau : France Émile Georget Peugeot-Wolber 74
4 Drapeau : France Georges Passerieu Peugeot-Wolber 85
5 Drapeau : France François Beaugendre Peugeot-Wolber 123
6 Drapeau : Italie Eberardo Pavesi Otav 150
7 Drapeau : Luxembourg François Faber Labor-Dunlop 156
8 Drapeau : France Augustin Ringeval Labor-Dunlop 184
9 Drapeau : Belgique Aloïs Catteau – 196
10 Drapeau : France Ferdinand Payan – 227

Kirjallisuutta

Ellis Bacon, Mapping Le Tour: Updated History and Route Map of Every Tour de France Race. Collins 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La fabuleuse histoire du tour de France. Editions de la Martinière 2011.

Jean-Pierre De Mondenard, Tour de France : Histoires extraordinaires des géants de la route. Editions Hugo & CIe 2012.

Chris Sidwells, The Official Tour de France Records. Carlton Books Ltd 2014.

Tour de France, Tour de Francen historia

Valkoinen paita – Maillot blanc

 

Nuorten kilpailun johtajan valkoinen paita – maillot blanc – on myös nuorin Tour de Francen arvopaidoista. Valkoisen paidan saa pukea päälleen kokonaiskilpailun paras 25-vuotias tai nuorempi ajaja. Valkopaidasta alettiin kilpailla vasta vuonna 1975. Paitaa ei kuitenkaan jaettu vuosina 1989–1999, vaikka nuorten kisan tulokset on historiankirjoihin kirjattu. Vuodesta 2000 alkaen paita on ollut taas jaossa.

Valkoisesta paidasta oli kilpailtu jo ennen vuotta 1975, mutta kisa oli eri. Kyseessä oli yhdistelmäkilpailu, classement de combiné, jonka johtaja laskettiin yhteiskilpailun, pistekilpailun ja mäkikirikilpailun yhteistuloksesta. Combinén johtaja kantoi valkoista paitaa vuosien 1968–1974 Toureilla. Yhdistelmäkilpailu oli yhtä sekava kuin sen ”mondriaaninen” paita (katso alla), joten siitä luovuttiin lopulta vuonna 1989. Vueltassa tämä kilpailu on yhä mukana.

combine
Yhdistelmäkilpailun johtajan paidassa näkyy paidan pistelaskusysteemi: mukaan lastetaan pisteitä yhteiskilpailusta (keltainen), pistekilpailusta (vihreä) ja mäkikirikilpailusta (pallopaita).

Jotta asia ei olisi ihan niin yksinkertainen, on valkoisen paidankin sääntöjä muutettu vuosien varrella. Vuodesta 1983 alkaen valkoisen paidan kisaan sai osallistua vain ensimmäistä kertaa Tourille osallistuvat nuoret. 1987 taas mukaan kisaan pääsivät kaikki ajajat, jotka ovat alle 26-vuotiaita ennen kyseisen vuoden tammikuun ensimmäistä päivää.

Valkoisen paidan triviaa

Kaikkiaan parhaan nuoren ajajan tittelistä on kilpailtu 41 kertaa ja 29 eri ajajaa on kisan voittanut.

Laurent Fignon oli ensimmäinen keltaisen ja valkoisen paidan voittaja, hän voitti siis sekä nuoren kilpailun että kokonaiskilpailun samana vuonna. »Professori» teki tämän tempun vuonna 1983 ja voitti vielä keltaisen paidan seuraavanakin vuonna.

Saksalainen Jan Ullrich on kaikkien aikojen nuorin paidan voittaja ja paras nuori ajaja muutenkin, sillä hän voitti kisan kolme kertaa peräkkäin (1996–1998) ja oli jokaisella kerralla myös kokonaiskilpailun kahden parhaan joukossa. 1997 hän voitti molemmat kisat.

2007 espanjalainen Alberto Contador, viime vuosien menestynein grand tour -ajaja, voitti kummatkin kilpailut. Seuraavana vuonna voiton nappasi Andy Schleck (LUX), josta sukeutuikin Ullrichin jälkeen menestynein ketjunpyörittäjä nuoren kilpailussa. Schleck voitti kolme kertaa peräkkäin (2008–2010) nuorten kilpailun, nousten viimeisenä näistä vuosista lopulta myös kokonaiskilpailun voittoon Contadorin menetettyä voittonsa doping-epäilyjen vuoksi.

Bernard Hinault olisi myös voinut olla vuonna 1978 tuplavoittaja, sillä voittaessaan ensimmäisellä osallistumiskerrallaan keltaisen paidan hän oli vain 23-vuotias. Silloiset säännöt kuitenkin rajoittivat valkoisen paidan kisaan osallistujat vain ns. neo-pro-ajajiin eli ensimmäisen kauden ammattilaisiin ja Hinault oli ollut jo kauemmin ammattilaisena. Onneksi tätä vähän omituista rajoitusta ei enää nykysäännöistä löydy.

maillot-blanc-2015

Nuorimmat voittajat ilman paitaa

Jos valkoisesta paidasta olisi kamppailtu myös ennen vuotta 1975, löytyisi lisää voittajia. Silloin mukaan pääsisivät kaikkien aikojen nuorin Tour-voittaja Henri Cornet, joka oli voittaessaan 1904 vain 19 vuotta 11 kuukautta. 21-vuotias voittaja löytyy vuodelta 1935, jolloin Romain Maes oli ensimmäinen. 22-vuotiaita voittajia ovat olleet François Faber (1909), Octave Lapize (1910), Felice Gimondi (1965) ja Philippe Thys (1913), valkoisen paidankin saanut Fignon (1983).

Valkoisesta keltaiseen

Hieman yllättäen vain kaksi ajajaa on onnistunut siinä tempussa, että ovat ensin voittaneet nuorten kilpailun ja sitten myöhemmin kokonaiskilpailun. Amerikkalainen Greg LeMond pukeutui valkoiseen vuonna 1984 ja kaksi vuotta myöhemmin keltaiseen. Marco Pantani (ITA) voitti nuorten kilpailun kahtena vuonna peräkkäin (1994 & 1995) ja vuonna 1998 kokonaiskilpailun.

Kaikista valkoisen paidan voittaneista ei ole tullut pyöräilyn kestotähtiä, vaikka useammasta toki sellaisia on kehittynyt. Suuret pyöräilymaat hallitsevat voittajalistaa, mutta niiden lisäksi palkittujen joukosta löytyy mm. meksikolainen, australialainen ja ukrainalainen.

Mainittakoon myös, että Nairo Quintana (Kolumbia) on nykyajajista ainoa, joka on voittanut nuorten kisan kaksi kertaa, vuosina 2013 ja 2015. Hän on myös ensimmäinen ajaja, joka on voittanut samana vuonna mäkikirikilpailun pallopaidan ja parhaan nuoren valkoisen paidan.

Entä joko ensi kesänä Pierre Rolland (Ranska), Tejay van Garderen (USA), Nairo Quintana tai Thibot Pinot (Ranska) liittyvät ajajiin, jotka ovat onnistuneet valkoisen paidan jälkeen keltaiseen Pariisissa pukeutumaan?

jersey_white-svg

Nuorten kisa vuosi vuodelta

vuosi ajaja joukkue kokonaisaika muut sijoitukset kokonaiskisassa
1975 Drapeau : Italie Francesco Moser Filotex 114 h 59 min 44 s – 7e
1976 Drapeau : Espagne Enrique Martínez Heredia KAS-Campagnolo 117 h 07 min 13 s – 23e
1977 Drapeau : Allemagne Dietrich Thurau TI-Raleigh 115 h 50 min 54 s – 5e
1978 Drapeau : Pays-Bas Henk Lubberding TI-Raleigh 112 h 20 min 28 s – 8e
1979 Drapeau : France Jean-René Bernaudeau Renault-Gitane 103 h 39 min 33 s – 5e
1980 Drapeau : Pays-Bas Johan van der Velde TI-Raleigh 109 h 44 min 42 s – 12e
1981 Drapeau : Pays-Bas Peter Winnen Capri-Sonne 96 h 40 min 04 s – 5e
1982 Drapeau : Australie Phil Anderson Peugeot-Shell-Michelin 92 h 21 min 02 s – 5e
1983 Drapeau : France Laurent Fignon Renault-Elf 105 h 07 min 52 s Jersey yellow.svg 1er
1984 Drapeau : États-Unis Greg LeMond Renault-Elf 112 h 15 min 26 s – 3e
1985 Drapeau : Colombie Fabio Parra Café de Colombia 113 h 37 min 58 s – 8e
1986 Drapeau : États-Unis Andrew Hampsten La Vie claire-Radar 110 h 54 min 03 s – 4e
1987 Drapeau : Mexique Raúl Alcalá 7 Eleven 115 h 49 min 31 s – 9e
1988 Drapeau : Pays-Bas Erik Breukink Panasonic-Isostar 84 h 59 min 07 s – 12e
1989 Drapeau : France Fabrice Philipot Toshiba-Kärcher-Look 88 h 23 min 18 s – 24e
1990 Drapeau : France Gilles Delion Helvetia-La Suisse 91 h 00 min 17 s – 15e
1991 Drapeau : Colombie Álvaro Mejía Ryalcao-Postobon 101 h 35 min 12 s – 19e
1992 Drapeau : Pays-Bas Eddy Bouwmans Panasonic-Sportlife 101 h 18 min 05 s – 14e
1993 Drapeau : Espagne Antonio Martín Velasco Amaya Seguros 96 h 27 min 00 s – 12e
1994 Drapeau : Italie Marco Pantani Carrera Jeans-Tassoni 100 h 45 min 57 s – 3e
1995 Drapeau : Italie Marco Pantani Carrera Jeans-Tassoni 93 h 11 min 19 s – 13e
1996 Drapeau : Allemagne Jan Ullrich Team Telekom 95 h 58 min 57 s – 2e
1997 Drapeau : Allemagne Jan Ullrich Team Telekom 100 h 30 min 35 s Jersey yellow.svg 1er
1998 Drapeau : Allemagne Jan Ullrich Team Telekom 92 h 53 min 07 s – 2e
1999 Drapeau : France Benoît Salmon Casino 92 h 01 min 15 s – 16e
2000 Drapeau : Espagne Francisco Mancebo Banesto 92 h 51 min 17 s – 9e
2001 Drapeau : Espagne Óscar Sevilla Kelme-Costa Blanca 86 h 35 min 58 s – 7e
2002 Drapeau : Italie Ivan Basso Fassa Bortolo 82 h 24 min 30 s – 11e
2003 Drapeau : Russie Denis Menchov iBanesto.com 84 h 00 min 56 s – 11e
2004 Drapeau : Russie Vladimir Karpets Illes Balears-Banesto 84 h 01 min 13 s – 13e
2005 Drapeau : Ukraine Yaroslav Popovych Discovery Channel 86 h 34 min 04 s – 12e
2006 Drapeau : Italie Damiano Cunego Lampre-Fondital 89 h 58 min 49 s – 12e
2007 Drapeau : Espagne Alberto Contador Discovery Channel 91 h 00 min 26 s Jersey yellow.svg 1er
2008 Drapeau : Luxembourg Andy Schleck CSC-Saxo Bank 88 h 04 min 24 s – 12e
2009 Drapeau : Luxembourg Andy Schleck Saxo Bank 85 h 52 min 46 s – 2e
2010 Drapeau : Luxembourg Andy Schleck Saxo Bank 91 h 59 min 27 s Jersey yellow.svg 1er
2011 Drapeau : France Pierre Rolland Europcar 86 h 23 min 05 s – 10e
2012 Drapeau : États-Unis Tejay van Garderen BMC Racing 87 h 45 min 51 s – 5e
2013 Drapeau : Colombie Nairo Quintana Movistar 84 h 01 min 00 s Jersey polkadot.svg 2e
2014 Drapeau : France Thibaut Pinot FDJ.fr 90 h 07 min 21 s – 3e
2015 Drapeau : Colombie Nairo Quintana Movistar 84 h 47 min 26 s – 2e

 

Tour de Francen historia

Marco Pantanin alamäki

Marco Pantani, eräs kaikkien aikojen mäkimiehistä, koki uransa aikana huikean nousun, mutta myös huiman alamäen. Pantani oli yksi pyöräilyn doping-kulttuurin suurimmista uhreista. Hän sai maksaa siitä hengellään.

Tour tarvitsee pelastajaa

1990-luvun edetessä alkoi kiertää yhä sitkeämpiä huhuja ja epäilyjä järjestelmällisestä dopingaineiden käytöstä ammattilaispyöräilyssä. 1998 rytisi ja kovaa. 8.7. poliisi löysi massiiviset määrät doping-aineita Festina-tallin huoltajan Willy Voetin hallusta. (Tämä niin kutsuttu Festina-käry ansaitsee käsittelyn joku toinen kerta.) Pyöräilyn puhtauden epäilijät olivat jo vuosia olleet kimpussa, mutta nyt ei tarvinnut enää epäillä. Hässäkkä oli melkoinen, koko Tour meinattiin keskeyttää ensimmäisen kerran kisan historiassa. Lopulta vain 96 ajajaa 189:sta pääsi Pariisiin, koska käryjen takia kokonaisia talleja oli suljettu kisan ulkopuolelle.

Festina-skandaalin jälkeen Tour tarvitsi nopeasti uutta sankaria palauttamaan uskottavuutta. Uuden esikuvan oli myös syytä olla puhdas, muuten Tourin loppukin arvostus olisi mennyttä. Sivuhuomiona voisi spekuloida mitenkähän Tourin olisi käynyt, jollei sattumalta samaisena herran vuonna 1998 Ranskassa olisi järjestetty jalkapallon MM-kisoja? Ranskahan voitti kotikisansa, joten turnauksen takia viikolla eteenpäin siirretty Tour sai kuitenkin tämän jalkapallon maailmanmestaruushuuman takia hieman anteeksi?

Vuoden 1998 Tourin ennakkosuosikki oli edellisen kesän voittaja, yhä nuorten kisaankin kelpaava sensaatiomainen Jan Ullrich. Pariisissa juhli kuitenkin huippukuntoinen Marco Pantani, joka oli jo Girossa muutamaa viikkoa aiemmin napannut ensimmäisen grand tour -kisan voittonsa. Pantani oli nyt ei ainoastaan mäkien valtias vaan yksiselitteisesti tuon hetken paras grand tour -ajaja, eihän Giro–Tour-tuplaa ollut onnistunut tekemään kuin vain lajin suurimmat –eikä muuten kukaan Pantanin jälkeen. Pantanin harteille lankesi Tourin ja koko pyöräilyn maineen pelastajan viitta.

Langennut enkeli

Vuosi 1999 alkaa taas hyvin, Pantani loistaa jo alkukaudesta ja hallitsee Giroa. Hän on voittanut neljä etappia ja kantanut kilpailun johtajan pinkkipaitaa jo kahdeksan päivää. Kilpailun toinen, Paolo Savoldelli, on viisi minuuttia 38 sekuntia Pantanin perässä kun vain kaksi päivää oli ajamatta. Pantani on uransa huipulla.

Madonna di Campiglio, 5. kesäkuuta 1999 kello 7.46 aamulla. Pantanin uran suunta kääntyy peruuttamattomasti. Tuona aamuna on kahdeksan ajajan vuoro käydä dopingtestissä, myös edellispäivän voittajan eli Marco Pantanin. Yksi ajaja ei läpäise dopingtestiä. Pantanin veren hematokriittiarvo on 52 %, kun asetettu raja on 50 %. Hänelle lyödään heti viidentoista päivän kilpailukielto eikä hän saa jatkaa kisaa.

Kun Pantani kuulee uutisen, hän alkaa raivota. Hän lyö kätensä verille hotellihuoneensa ikkunaan. Pantani ei usko tulosta, olihan hän edellisenä iltana varmuuden vuoksi testannut itsensä ja saanut arvoksi 48,6. Pantani kiistää UCI:n testin tuloksen ja väittää, että hänet on petetty.

Pantani oli ollut koko ajan hyvin tietoinen niistä seurauksista, mitä dopingista kiinnijääminen aiheuttaisi. Hänen suhtaumisensa dopingiin oli haastattelujen perusteella hyvin samanlainen kuin hänen kilpakumppaneillaan. Samanlaisia kantoja ovat esittäneet Jan Ullrich ja Lance Armstrong, jotka hyvin tiesivät, että narahtaessaan dopingista kaikki olisi loppu, peli menetetty sekä siinä samassa menisivät maine, kunnia ja rahakkaat sopimukset. Siksi Armstrongkin taisteli taitavasti kiinnijäämistä vastaan loppuun asti, kunnes valheesta tuli liian suuri hallittavaksi ja todistusaineisto vastaansanomattomaksi. Samaa yritti Pantani: »Olen puhdas ajaja. Minulla ei ole mitään tekemistä dopingin kanssa. En tarvitse dopingaineita voittaakseni, vaan mäkiä.» Näin Pantani vakuutti vielä 9.6.1999, pari päivää kärynsä jälkeen.

Pitkä kiirastuli

Giron jälkeen oli taas tulossa Tour, mutta Pantani ei osallistunut, vaikka hänen kilpailukieltonsa oli tällä haavaa ohi. Hän ajatteli aluksi lopettavansa pyöräilyn. Hän koki tulleensa nöytyytetyksi. Pantani tiesi hyvin kuinka järjestelmällistä ja laajaa dopingin käyttö oli, mutta vain hänet oli uhrattu.

Pantani uskoi joutuneensa salajuonen uhriksi. Vedonlyönti? Oliko syynä vedonlyönti ja ne valtavat rahat jotka siinä pyörivät? Estettiinkö Pantanin maaliinpääsy jotta saatiin vedonlyöntifirmoille sopivampi voittaja. Vai mafia? Oliko Pantanista tullut liian iso, liian vaikutusvaltainen, liian suuri tähti fanien silmissä, että hänestä haluttiin eroon? Monenmoisia salaliittoteorioita on esitetty ja esitetään yhä.

Mutta sitten Pantani alkoi taas harjoitella. Harjoituslenkillä autoista huudeltiin hänen peräänsä: »Douppaaja!» Taas lisää nöyryytystä. Ensin olit kansakunnan suurin sankari, nyt suurin hylkiö. Pantani ei kestänyt tätä, vaan jäi kesällä 1999 kokaiinikoukkuun kiinni. Väitätte minua aiheiden (droga) käyttäjäksi! Minä näytän teille aineiden käyttöä!

Pantani ei koskaan toipunut Madonna di Campiglion tapahtumista, sen jälkeen alkoi alamäki. Doping varjosti hänen elämäänsä loppuun asti, aina hänen kuolemaansa 14.2.2004. Hän yritti tehdä paluuta ja osin onnistuikin, parhaiten vuoden 2000 Tourilla, kun hän vielä voitti legendaarisen Mont Ventoux’n etapin. Mutta tämäkin Tour päättyi keskeytykseen. Doping ja huumeet hallitsivat hänen kohtaloaan. Testien pelko teki Pantanista vainoharhaisen ja kokaiinin käyttö vain lisäsi hänen paranoiaansa.

On kiistatonta todistusaineistoa siitä, että Pantani olisi käyttänyt kiellettyjä aineita koko ammattilaisuransa ajan. Pantanin äidin mukaan hän meinasi lopettaa ammattilaisuransa heti alkuunsa, kun hänelle alkoi paljastua mitä häneltä vaadittiin eli kun hänelle selvisi Carrera-tallin doping-ohjelma.

Primus inter pares

Pantani oli kuitenkin italialaisen pyöräilyn tulevaisuudenlupaus, joten hän antoi pahalle pikkusormensa. Pantani oli tyypillinen esimerkki pikkupojasta asti on kilpapyöräilykuvioissa pyörineestä eikä paljon muuta maailmaa ja muuta moraalia nähneestä ihmisestä, joka on voitontahdossaan valmis pelaamaan tuon pelin logiikan mukaisen pelin loppuun asti. Hänelle se loppu oli traaginen.

Jonkin aikaa häntä pidettiin pyöräilyn kaikista suurimpana doping-huijarina, mutta vielä suurempi huijaus paljastuisi lopullisesti vasta paljon myöhemmin. Se oli hänen seuraajansa, vuosien 1999–2005 Tour-voittaja. Ja kuten Festina-skandaalikin jo paljasti, aineiden käyttöön eivät olleet suinkaan sortuneet vain muutamat voittosijoja tavoitelleet urheilijat. Vuonna 2013 julkaistujen tulosten perusteella Pantanin voittovuonna (1998) Tourilla 18:sta ajajan näytteistä löytyi todisteita EPOn käytöstä. Pantanin ja Ullrichin näytteet olivat näiden kahdeksantoista joukossa. Muistutettakoon tässä myös, että vuosien 1990 ja 2007 välillä 30 kilpapyöräilijää kuoli EPOn käytöstä johtuviin komplikaatioihin.

Koirat haukkuu, pääjoukko kulkee. Yksi Pantani sinne tai tänne. Aina tulee joku uusi lancearmstrongi, joka on valmis venyttämään rajoja vielä pidemmälle voittaakseen, valmis ottamaan sen kahdennenkymmenennen piikin päivässä. Mutta vaikka yrittäisimme ymmärtää miksi Pantani ja kumppanit käyttivät dopingia, se ei suinkaan tarjoita, että hyväksyisimme dopingin. Vaikka erityisesti EPOn aikakautena kovin monet käyttivät kiellettyjä aineita, se ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.

Pantani olisi varmasti ollut suuri mestari ilman dopingiakin, jos hän olisi ollut kisailemassa toisena aikakautena. EPOn aikakautena hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin doupata. Jos hän mieli voittaa. Ja sitähän hän halusi.

Marco Pantanikin oli vain ihminen. Mestarit ovat harvoin enkeleitä. Paitsi Gino Bartali.

* * * *

Dopingista Tourilla lue myös
• Lance Armstrong ja Tourin suurin huijaus
• Tom Simpsonin kuolema
• Pyöräilyn dopingslangi

Tour de Francen historia

Marco Pantanin ylämäki

Marco Pantani
13.1.1970 (Cesena) – 14.2.2004 (Rimini)

Tänään ystävänpäivänä tulee kuluneeksi 12 vuotta italialaisen vuoden 1998 Tourin mestarin Marco Pantanin kuolemasta. Vain 34-vuotiaana kokaiinin yliannostukseen kuollut Pantani on joidenkin listoilla tituleerattu jopa kaikkien aikojen mäkimieheksi. Näin ystävänpäivänä käsittelen vain Pantanin uran noususuuntaa ja voittoja. Se synkkä alamäki jää seuraavan kirjoitukseni aiheeksi.

Pantani pelastaa tylsyydeltä

1990-luvun alussa pyöräily alkoi menettää taikaansa ja kiehtovuuttaan, siitä oli tullut tieteellistä ja laskelmoivaa. Laskemoivan ajamisen mestari ja prototyyppi oli espanjalainen Miquel Indurain, viisi kertaa peräkkäin (1991–1995) Tourin voittanut isokokoinen aika-ajon erikoismies, joka isoksi mieheksi (1,86) myös kiipesi hyvin. Indurain oli ajanut kaksi Giro–Tour-tuplaa ja tuntui täysin voittamattomalta.

Indurain oli 1994 matkalla kohti kolmatta peräkkäistä Giro–Tour-tuplaa, kunnes 24-vuotias Pantani tiputti Indurainin Giron mäissä. Pantani ei ollut laskelmoiva, vaan ajoi vaistollaan ja teki mäissä rohkeita iskuja iskun perään. Italialaiset pyöräilyfanit, tifosit, hullaantuivat nuorukaisen hyökkäävästä ajotyylistä. Pantani tuntui tuoneen taikuuden ja yllätyksellisyyden takaisin pyöräilyyn. Hän on enemmän räiskyvä taiteilija kuin konemainen atleetti.

Marco Pantani aloitti pyöräilyn nuorena Fausto Coppi Sports Club -seurassa ja hänen kykynsä huomattiin nopeasti. Hänellä oli juniorivuosinaan kuulemma tapana lymytä aina ennen ratkaisevaa nousua pääjoukon viimeisenä. Mäen alettua hän ohitti kaikki. Pantani sanoi tehneensä tämän siksi, että hän nautti nähdessään muiden kärsivän mäissä. Mäissä hän oli elementissään. Pantani oli perinteinen pienikokoinen vuoristokauris: 172 senttiä pitkä ja vain vaivaiset 54–57 kilogrammaa kepeä. Hänen sydämensä leposyke oli hyvin alhainen, sellaiset 32–36 iskua levossa. Pantanin keuhkojen tilavuus oli 5,6–6 litraa.

20-vuotiaana Pantani tuli kolmanneksi alle 27-vuotiaiden amatöörien »Giro d’Italiassa» eli Girobio-kisassa, joka tunnettiin myös nimellä Baby Giro. Pantanin sijoitus parani aina yhdellä, joten seuraavana vuonna hän oli kisan toinen ja 1992 tulikin kokonaiskisan voitto parine etappivoittoineen. Voiton jälkeen hänet pestattiin elokuussa 1992 Carrera Jeans -ammattilaistalliin. Marco meinasi lopettaa ammatilaisuransa heti, mutta tallipäällikkö sai hänet taivuteltua jatkamaan. Palaan toisessa kirjoituksessa siihen mistä tässä kiistassa oli kyse, sillä kysessä ei ollutkaan mikään vähäinen asia.

Vuonna 1993 hän ajoi jo niin hyvin ammattilaiskisoissa, että hänet valittiin juokkueensa Giro-osallistujiin. Giro menikin hyvin kunnes kaatuminen 18. etapilla pakotti jättämään kisan kesken. Tämä oli ensimmäinen merkittävä kaatuminen Pantanin uralla, ne tulisivatkin vaikeuttamaan hänen uraansa moneen kertaan.

Tähti syttyy

Vuosi 1994 oli Pantanin läpimurtokausi. Girolla hän lunasti paikkansa parhaiden mäkimiesten joukossa ja voitti kaksi peräkkäistä mäkietappia. Pantani tiputti itse Indurainin kolmannelle sijalle sijoittuen kisassa toiseksi.

Tourilla Pantani jatkoi siitä mihin Girolla jäi. Hän iski rajusti vuoristoetapeilla ajaen vimmatusti kiinni ensimmäisellä viikolla kärkimiehiin muodostunutta etumatkaa.

Pariisissa Pantani kiipesi podiumin alimmalle pallille kokonaiskilpailussa mutta korkeimmalle pallille parhaan nuoren kilpailussa. Vuoden saldo oli 24-vuotiaalle huikea: Girossa toinen, Tourilla kolmas!

Video Marco Pantani and the Tour De France 1 of 3

Kaatumisia ja paluu

Vuosi 1995 ei ollut niin onnekas. Vappupäivänä hän kaatui harjoittelulenkillä ja joutui jättämään polvivaivojen takia Giron väliin. Tourille hän toipuu, voittaa taas valkoisen paidan ja kaksi mäkietappia, mutta kokonaiskilpailussa joutuu taipumaan kymmenen sijaa edellisestä vuodesta ollen 13. Kymmenennellä etapilla hän nousee kuitenkin erääseen legendojen joukkoon voittaessaan L’Alpe d’Huezin huipulle päättyneen etapin ja vielä ennätysajalla 37 min 35 s, jättäen viidennen kerran peräkkäin Tourin voittavaa Indurainia puolitoista minuuttia.

Kauden 1995 lopulla onnettomuus Milano – San Remo-kisassa meinasi lopettaa Pantanin uran. Järjestäjät eivät olleet sulkeneet teitä kunnolla ja Pantani törmäsi rajusti auton kanssa. Pantani sai monemoisia vammoja. Hänen toinen jalkansa olisi lopun ikää toista lyhyempi, eikä ollut ollenkaan varmaa, että hän pystyisi ikinä edes kävelemään. Onnettomuuden jälkeen epäiltiin, ettei hänestä enää tulisi ammattipyöräilijää. Pantani kuntoutti itseään  ja vuoden päästä hän pystyi jo kokeilemaan onnistuisiko pyöräily yhä.

Vuosi 1996 meni kuntoutuksessa, mutta 1997 Pantani liittyy Mercatore Uno -talliin, jossa hänen tallipäällikkönään oli jo Carrera-tallista tuttu, maineikas Guisippe Martinelli. Pantanista tuli joukkuneen kiistaton kapteeni ja paluukautenaan hän tähtäsi taas Tourin kärkikahinoihin. Alle kahden vuoden päästä hurjasta onnettomuudesta hän nousi taas huipulle jättäen taas kaikki L’Alpe d’Huezin nousussa. Hän voitti myös Morzinen vuoristoetapin, mutta menetti muutamalla etapilla parhaan teränsä keuhkoputkentulehdukseen päätyen lopulta taas kokonaiskilpailun kolmanneksi.

Tour–Giro-tupla 1998

Vuoden 1998 Girossa Pantani saavutti ensimmäisen Grand Tour voittonsa. Tourilla vanha kuvio toistui, Pantani jäi aika-ajoissa ja tasamaaetapeilla, mutta aloitti hirmuisen takaa-ajonsa vuorilla. Vuoden 1997 voittaja Jan Ullrich johti vielä kolmella minuutilla ennen Alppeja, joten moni ajatteli hänen nappaavan helposti toisen voittonsa.

Pantani tiesi, että oli vain yksi etappi, jolla hän voisi kiriä saksalaisen etumatkan kiinni. Tuo etappi oli 15. etappi, joka sisälsi useita raatelevia nousuja. Pantani laittoi kaikki yhden kortin varaan. 4 kilometriä Col de Galibierin huipulta hän iski rajusti sateessa. Huipulla hän oli saavuttanut Ullrichin etumatkan. Etapin lopussa Pantanin etumatka oli liki 6 minuuttia. Pantani nousi kolmen minuutin erolla kokonaiskilpailun johtoon. Hän oli laskenut tarvitsevansa kolme minuuttia etumatkaa, jotta ehti Pariisin ensimmäisenä, sillä viimeistä edellisen päivän aika-ajossa lajin spesialisti Ullrich tulisi saavuttamaan häntä.

Video Marco Pantani and the Tour De France 2 of 3

Pantani nousi Pariisissa korkeimmalle palkintopallille. Edellisestä italialaisen Tour-voitosta oli ehtinyt vierähtää 33 vuotta (Felice Gimondi vuonna 1965). Myös leimallisesti mäkimiehen voitosta oli kulunut aikaa, kun edelliset vuodet Touria olivat hallinneet aika-ajossa kisan ratkaisseet rouleur-tyyppiset ajajat. Muistettakoon myös, ettei Pantanin jälkeen kukaan ole onnistunut Giro–Tour-tuplassa. Viimeksi viime kesänä Alberto Contador tavoitteli tuplaa, mutta voitettuaan Giron jäi viidenneksi Tourilla.

Dumbosta Piraatiksi

Marco oli ystäviensä mukaan ujo luonteeltaan. Voittojensa myötä hän sai ylpeyttä ja karismaa. Paluun tehtyään isojen hörökorviensa vuoksi Elefantinoksi (isokorvaisen elefanttihahmo Dumbon italiankielinen nimi) kutsutusta ajajasta oli tullut Il Pirata, Merirosvo, jonka huivista, korvakoruista ja tatuoinneista tulivat hänen tavaramerkkinsä. Menestyksensä myötä tämä poikasesta asti pyöräilylle kaiken aikansa uhrannut nykyinen urheilutähti alkoi myös viihtyi yökerhoissa ja kauniiden naisten seurassa. Hän tapasi tanskalaisen Christina Jonssonin, joka oli Pantanin tyttöystävä seitsemän vuoden ajan, ylä- ja alamäkineen.

Pantanilla oli valtava voitontahto, hän oli armoton kilpakumppaneitaan kohtaan saadessaan paikan iskeä. Tämä piirre on sama kuin muissa suurmestareissa, ajateltakoon vaikka sellaisia kuin Jacques Anquetil, Eddy Merckx, Bernard Hinault ja Lance Armstrong. Hän oli perfektionisti ja pilkunviilaaja tekniikan suhteen. Pitkään hän purki pyöränsä osiin joka päivä, sääti sitä loputtomasti ja etsi aina parempia ja keveämpiä osia.

Kuten Anquetil, myös Pantani piti provokaatiosta ja hän olikin pääjoukon kapinallinen, piikki konservatiivisen maantiepyöräilymaailman lihassa. Hän ajoi eponhuuruisina vuosina, pyöräilyn synkkänä aikana, joka koituisi hänenkin kohtalokseen.

Pantanin alamäkeä käsittelen seuraavassa kirjoituksessani.

Video Marco Pantani and the Tour De France 3 of 3

Marco Pantani Tourilla

5 osallistumista, 3 podium-paikkaa, yksi kokonaiskilpailun voitto, 8 etappivoittoa

1994: 3. kokonaiskilpailussa, parhaan nuoren ajajan kisan voittaja (maillot blanc)

1995: 13. kokonaiskilpailussa, parhaan nuoren ajajan kisan voittaja (maillot blanc), 10. ja 14. etapin voitto

1997: 3. kokonaiskilpailussa, 13. ja 15. etapin voitto

1998: 1. kokonaiskilpailussa (maillot jaune), 11. ja 15. etapin voitto, 5 päivää kokonaiskilpailun johtajan keltapaidassa

2000: keskeytys 17. etapilla, 12. ja 15. etapin voitot

Marco Pantani Girossa

9 osallistumista
1993: keskeytys 18. etapilla
1994: 2. kokonaiskilpailussa, 14. ja 15. etapin voitto
1997: keskeytys ennen 9. etapin alkua
1998: 1. kokonaiskilpailussa, mäkikilpailun voitto, 14. ja 19. etapin voitto, roosapaidassa viiden päivän ajan
1999: suljettiin pois kilpailusta kaksi päivää ennen kisan päättymistä liian korkeiden veren hematoriittiarvojen takia, 8., 15., 19. ja 20. etapin voitto, roosapaidassa 8 päivää
2000: 28. kokonaiskisassa
2001: suljettiin pois kilpailusta neljä päivää ennen kisan päättymistä (Blitz de San Remo)
2002: keskeytys 16. etapilla
2003: 14. kokonaiskilpailussa

Tour d’Espagne

(2 osallistumista)
1995: keskeytys ennen 17. etapin alkua
2001: keskeytys 11. etapilla

pantani-kirjoja

Kirjoja Marco Pantanista

Matt Rendell, The Death of Marco Pantani – A Bibliography. Phoenix Press, 2007.

Manuela Ronchi & Gianfranco Josti, Man on the Run: The Life And Death of Marco Pantani. Robson Books, 2005. (Italiankielisestä alkuteoksesta kääntänyt Daniel Friebe.)

John Wilcockson,Pier Bergonzi & Guillaerm Prebuis, Marco Pantani: The Legend Of A Tragic Champion. VeloPress, 2005.

Elokuva Pantanista

Pantani: The Accidental Death of a Cyclist (2014)
Katso traileri