Avainsana-arkisto: Maantiepyöräily

Tour de France, Tour de Francen historia

Pyöreän tarinan ritarit – Tour de Francen kirjailijat

Aloittaessani lukemaan kirjaa yhdestä Ranskan ympäriajon legendoista, Antoine Blondinista (Jacques Augendre, Jean Cormier & Symbad de Lassus: Antoine Blondin – La légenge du tour, Éditions du Rocher 2015), osui silmääni hänen itsensä käyttämä hieno ilmaisu: un chevalier de la Fable Ronde. Tämän voisi alustavasti yrittää suomentaa vaikka pyöreän tarinan ritariksi. Ilmaisu pukee hyvin ajatukseksi sen, mitä olen pitkään ihastellut. Ranskasta nimittäin löytyy koko joukko kirjailijoita ja muita kynäilijöitä, jotka rakkaudesta lajiin ovat tehtailleet satoja pyöräilykirjoja. Erityisesti Tour de France on ollut näiden kirjoittajien intohimoisena kohteena. Jopa siinä määrin, että näistä kynäilijöistä parhaat on nostettu legendan asemaan, sinne ketjunpyörittäjien rinnalle.

Leikkimielisesti sanoisin, että englanninkielisessä pyöräilykirjallisuudessa tuntuu korostuvan tieto, kun taas ranskankielisessä on tärkeää saada mukaan myös oikea tunne. Siksi monet taitavat sanankäyttäjät ovatkin panneet parastaan kuvatessaan miltä pyöräily tuntuu ja miltä tuntuu olla kilpapyöräilijä. Näin on samalla runoiltu Tourin titaanien taistelut kansakunnan kollektiiviseen muistiin.

Antoine Blondin (1922–1991) on ehkä näistä kirjailijoista legendaarisin. Renttukirjailija Blondin keräsi mainetta kirjojensa lisäksi myös härkätaistelemalla kännipäissään autoja vastaan, hankkiutumalla lukuisia kertoja putkaan ja välttelemällä veronmaksua. Hän kiersi 27 Touria kirjoittaen L’Équipe-lehdelle 524 artikkelia, joihin täytyy syventyä tarkemmin toisessa kirjoituksessa, sillä nyt tyydyn vain etsimään hänelle muutaman hengenheimolaisen, toisia pyöreän tarinan ritareita.

Oma suosikkini pyöreän tarinan ritareista on Paul Fournel (s. 1947). Siinä vasta monipuolinen kirjailija. Fournel on kirjoittanut niin romaaneja, runoja, novelleja kuin lastenkirjojakin ja on myös kuuluisan kokeellisen kirjailijaryhmittymän OuLiPo nykyinen puheenjohtaja.

Hänen melko tuore ensimmäistä viisinkertaista Tour-voittajaa Jacques Anquetiliä käsittelevä kirjansa Anquetil tout seul (2012) on erinomainen. Fournel pokkasi opuksellaan Antoine Blondelin nimeä kantavan urheilukirjapalkinnon ja pari muutakin. Kirja on varsin mukaansatempaava ja selkeä, kunhan pysyy kertojanvaihdoksissa mukana. Todella omakohtaista ja tunteella tehtyä. Välillä Fournel tosin käyttää melko harvinaista sanastoa, sillä joitakin sanoja ei löydy isoimmista Ranska–Suomi-sanakirjastakaan. Ehkä pidän tästä kirjasta myös siksi, että itsekin tunnustaudun Anquetil-faniksi, mutta Fournelin lapsuus todellakin kului (fiktiivisen) Anquetilin kanssa polkien.

Fournelin pyöräilykirjoista nostaisin esiin kaksi muutakin mainiota opusta: Besoin de vélo (2001) ja Méli-Vélo – Abécédaire amoureux du vélo (2008). Jälkimmäinen on aivan hillitön pyöräilyn sanakirja, tehty rakkaudella, tunteella, huumorilla, kokemuksella ja tiedolla – ja vielä kerran rakkaudella. Näitä vitsikkäitä pyöräilysanakirjoja löytyy toki muitakin, vaikka Gérard Ejnèsin « Il m’a sucé la roue » – Dictionnaire absurde du cyclisme (»Hän imi rengastani» – Absurdi pyöräilyn sanakirja), Jean Damien Lesay’n Allumer la chaudière – Le Dico savoureux des expressions du cyclisme  (Lämppäri päälle – Maukas sanakirja pyöräilyn ilmaisuista) sekä Montpellierin yliopiston romaanisen filologian emeritusprofessorin Paul Fabre’n Expressions du cyclisme (Pyöräilyn sanonnat). Aivan ehdoton on myös Jacques Augendre’n, »Tourin elävän muistin» ja monien vuosien Tourin virallisen kirjan (Le livre officiel) laatijan, Abécédaire insolite du Tour (Tourin tavaton aapinen). Voi kun Peter Selin, tuo armoitettu pyöräilyselostaja ja pitkän linjan todellinen pyöräilykulttuurintuntija tekisi meille suomenkielisen pyöräilysanakirjan!

Reportterit ja yliopistomiehet

Legendaarisiin pyöräilyreporttereihin kuuluu myös Pierre Chany, joka oli myös L’Équipe-lehden »pyöräilyosaston» johtaja vuosikymmeniä, toimitti pyöräilyn vuosikirjaa L’Année du cyclisme ja kirjoitti nipun muitakin pyöräilykirjoja. Vuodesta 1989 on jaettu hänen nimeään kantava palkinto parhaasta ranskankielisestä pyöräilyyn liittyvästä lehtikirjoituksesta.

Lehtimiehistä maninittakoon myös Le Monde -lehden päätoimittajanakin toiminut monipuolinen kynäilijä Éric Fottorino, joka on innokas pyöräilijä, pyöräilykommentaattori ja muutaman pyöräilykirjan kirjoittaja (Je pars demain, Petit Éloge de la bicyclette ja Petit éloge du Tour de France).

Toinen mieleen tuleva pitkän toimittajanuran tehnyt on Jean-Paul Ollivier, joka on pitkään kiertänyt myös Tourin sirkuksen mukana mm. Antenne 2:n ja sen seuraajan France 2:n tehtävissä. Hän on erinomainen Tourin historian tuntija, ja onkin kirjoittanut huikeat parikymmentä pyöräilykirjaa, erityisesti Tourista ja suurista mestareista. Toinen hänen spesialiteettinsa on myös ranskalainen monumentti, joka sekin on saanut paljon mustetta virtaamaan, eli ranskalaisten Mannerheim, kenraali Charles de Gaulle, josta Ollivier on kirjoittanut neljä kirjaa.

Sitten on näitä kirjojen miehiä, joille pyöräily ei ole ainoa rakkauden kohde urheilun saralla, vaan toisena on kuningas jalkapallo. Ensimmäisenä ajattelen Jean-Paul Vespiniä, joka on laatinut aimo liudan erinomaisia pyöräilykirjoja, mutta hän näyttää kynäilleen myös jalkapallosta. Vespinin tiusta nostaisin esiin erityisesti ansiokkaan kirjan Gino Bartalista Gino le Juste: Bartali, une autre histoire de l´Italie (2014).  L’Équipe-lehden toimittajanakin uurastanut Serge Laget on myöskin urakoinut kymmeniä urheilukirjoja, pyöräilyn lisäksi jalkapallosta, rugbystä (joka on muuten varsin suosittua Ranskassa) ja olympiakisoista. Maininnan arvoinen on toki myös kymmeniä pyöräilykirjoja kynäillyt Pascal Sergent, joka on muuten Paris–Roubaix-kisan erityistuntia ja laatinut aiheesta useita kirjoja.

Reportteri-kirjailijan lisäksi löytyy yliopistomies-pyöräilykirjailijoita, kuten vaikka l´École polytechniquen tutkija Yves Jean, joka on kirjoittanut mainiot kirjat taisteluparin Anquetil–Poulidor kummastakin osapuolesta (Anquetil le mal-aimé on julkaistu vuonna 2015 ja Les Victoires de Poulidor vuonna 2013). Yliopistomiesten Tour-kirjoista on tässä yhteydessä pakko mainita sosiologi-demografi Jean-François Mignot’n tiivis Histoire du Tour de France, jossa Tourin historia esitetään mielenkiintoisesti tilastojen valossa ja niistä oivaltavasti laajempiin yhteyksiin sekä Ranskan historialliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittäen.

Tohtori Jean-Pierre de Mondenard taas on yksi johtavia dopingin asiantuntijoita. Hän on kirjoittanut yleisten doping-kirjojen lisäksi dopingista jalkapallossa ja pyöräilyssä, mutta myös kiinnostavat Tour-kirjat 36 Histoires de Tour de France ja Tour de France – Histoires extraordinaires des géants de la route ja Les Grandes premières du Tour de France.

Pyöräilyn historioitsijat

Patrick Fillion on tituleerattu yhdessä Laurent Réveilhacin kanssa kirjoittamansa kirjan Petites histoires inconnues du Tour de de France takakannessa pyöräilyn historioitsijaksi. Löytyy heitä muitakin Ranskasta, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että tässä tyylilajissa on kunnostauduttu myös englanninkielisellä alueella eli ranskalaisittain keljuiltuna anglosfäärissä (anglosphère). Nämä englanninkieliset kirjoittajat vaativat oman esittelynsä toisella kertaa.

Mutta missä on suomalaiset pyöräilyn historioitsijat? Tässä yhteydessä on pakko mainita kotimainen kirjailija, armoton pyöräilijä ja jo vuosikymmeniä televisiossakin pyöräilykisoja Urheiluruudussa selostanut Jukka Pakkanen. Kymmenien muiden kirjojensa lisäksi Pakkanen on kirjoittanut kirjan Raateleva nousu – Johdatus ammattipyöräilyyn (2009). Hän on kyllä sen tason pyöräilyntuntija, että kernaasti lukisin häneltä vielä useita pyöräilykirjoja. Erityisesti italialaisesta pyöräilystä hänellä olisi valtavasti tietoa ja näkemystä.

Moni kiinnostava Touriin liittyvä pyöreän tarinan ritari jäi varmasti mainitsemattakin, mutta nämä satulamiehet nousivat ensimmäisinä mieleeni kirjahyllyäni silmäillessä.

* * * *

Lue myös
—> Kirjavinkit mäkimiehille
—> William Fotheringham Pyöreän Tarinan ritarikuntaan

Tour de France

Tour on ikuinen

Nyt on vuoden Tour ajettu. Froomen ajo oli vahvinta ja ruminta. Hän oli paras, Skyn joukkue onnistui kokonaisuudessaan parhaiten. Onnittelut voittajille ja kaikille kilpailijoille. Me fanit saimme taas 21 päivää vuoden parasta herkkua.

Mutta jäi Skyn ylivoiman vuoksi vähän hampaankoloonkin. Olisi saanut olla kokonaiskilpailun kannalta jännempääkin. Eroa kakkoseen jäi vain 1,22 minuuttia, mutta ei Froomen voitto ollut kovin uhattuna edes eilen, kun kisa vihdoin koveni vihonviimeisessä HC-mäessä. Se oli liian myöhään. Sky dominoi kisaa siihen asti mielin määrin, toki rajusti töitä tehden, sillä muiden kovimmatkin yritykset kontrattiin Skyn toimesta todella tehokkaasti.

Onneksi tämä oli vain yksi Tour. Välillä tuli mieleen, että jännityksen lisäämiseksi olisi hienoa kokeilla joskus sellaista Grand Touria, jossa ajajilla ei olisi radioita eikä wattimittareita. Toisiko se kisaan lisää taidetta ja temperamenttia, lisää tunnetta ja intuitiota, Old School -kilvanajoa? Nyt välillä tuntuu, että tallien viimeisen päälle hiotut strategiat, tallipäälliköiden ajajien korviin huutamat ohjeet ja ajajien wattimittarin tuijottelu vievät kisasta yllätyksellisyyden, sen ajamisen ja kisaamisen ilon, joita me tifosit janoamme.

Mutta oli tämän vuoden kisassa paljon jännääkin, paljon ilonpilkkuja, paljon pettymyksiä. Se kuuluu kisaan ja elämään. Vanhan etelä-eurooppalaisen sananlaskun mukaanhan pyöräily on kaikista urheilulajeista se, joka eniten muistuttaa elämää.

On aina juhlavaa lopettaa kisa Champs-Élyséelle. Samalla se on vähän hassua, koska kontrasti on niin kova. Viikkojen Ranskan maaseudun ja vuoriston kiertämisen jälkeen tullaan jättimäisen leveälle bulevardille todelliseen metropoliin. Meille vannoutuneille frankofiileille Pariisi on maailman keskus ja ylivertainen suurkaupunki, mittamaton aarreaitta, elegantti jalokivi Ranskan keskellä. Mutta samalla niin erilainen kuin muu Ranska, sillä Pariisi on aina Pariisi ja Ranska on loputtomasti muutakin, isoja kontrasteja. Ranskaa täytyy kiertää, täytyy tehdä Tour, jotta ymmärtää ja oppii maan monimuotoisuudesta. Näin ollen Tour on tutkimusmatka ranskalaisuuteen; myös ranskalaisille itselleen se on itsetutkiskelumatka.

Tourin loppuun liittyy haikeus. Liki kuukauden kestänyt yhteinen matka on ohi. Suomessa kesäkin kääntyy kohti loppuaan Tourin jälkeen. Edessä on pitkä alamäki kohti pimeyttä ja ikuiselta tuntuvaa kylmyyttä. Tourin jälkeen meidän Tour-fanien täytyy aloittaa ajanlasku kohti uutta Touria. Meidän ajanlaskumme jakautuu aikaan ennen ja jälkeen Tourin.

Tour on unelma. Unelma ikuisesta kesästä. Unelma ikuisesta lomasta. Unelma ikuisesta Ranskasta. Meidän fanien onneksi Tour tulee uudestaan. Ikuinen paluu, sanoisi Nietzsche. Tour on ikuinen. Vive le Tour !

2015 Tourin parhaita paloja.

Tour de France

Ardèche, mon amour !

Tänään Tourilla mennäänkin vanhoilla kotikulmillani. Col de l’Escrinet, 2. katerorian nousu oli 15:sta kilometrin päässä kotoani, joten tuttujakin tutumpia nurkkia. En tosin tänään Tourissa ajettavaa tietä ole pyörällä noussut, laskenut kylläkin, sillä kyseisellä D104-tiellä on paljon ja raskastakin liikennettä ja tiellä ajetaan todella kovaa. Tänään ammattilaiset saavat tietenkin ajaa suljetulla tiellä, joten kyllä mäki nyt kelpaa kiivetä.

D-104 olikin oikeastaan seudun ikävin pyörällä ajettava tie, muuten tienoot ovat pyöräilijän taivas, koska upeita teitä mäkineen riittää ajettavaksi yllin kyllin. Eikä autoliikennettä juuri ollenkaan. Parin tunnin pyörälenkillä saattaa kohdata pari autoa, jotka nekin varovat maantiepyöräilijöitä esimerkillisesti. Täällä maantiepyöräilijä on pikkuteiden kuningas. Autojen sijaan täällä kohtaa mäkiä, sitä maantiepyöräilyn parasta herkkua. Sellaisia 300–600:n metrin korkeuseroisia mäkiä ovat suurin osa, mutta jo lyhyemmälläkin lenkillä saa poimittua pari.

ar052

Tänne olisi hieno järjestää hyvän päälle ymmärtäville maantiepyöräilijöille matkoja. Täällä ei kypärät yhteen kolise kuten jossakin pyöräilyn massaturismikohteissa. Eräs kurssikaverini pyörämekaanikko/-myyjäkurssilta pitääkin parikymmentä kilometriä täältä luoteeseen omaa pyörämatkailu, -vuokraus ja -myyntibusinestaan.

Voi, näistä seuduista olisi niin paljon kerrottavaa ja näytettävää! Tämä on todellakin suosikkiseutuani Ranskassa!

Nyt ruutua tuijottamaan ja koti-ikävää parantelemaan…

ar045

Ps. Coriman kuuluisat kiekot, joilla Astanan ammattilaistallikin ajaa, tehdään melkein tämän päivän reitin varrella Loriolissa.

Tour de Francen historia

”Voitan Tourin, jollei minua murhata ennen”

Näin sanoi Maurice Garin, ensimmäisen eli vuonna 1903 järjestetyn Tour de Francen voittaja. Lausunto on annettu vuoden 1904 Tourin aikana, jonka Garin lopulta voittaa, mutta hänet diskataan kuukausia kisan jälkeen. Draama ja vilppi ovat kuuluneet Touriin aina.

Tourin ratamestarit ovat olleet sadisteja alusta alkaen. Kisan isän Henri Desgrange halusi luoda niin rankan kisan, että vain yksi ajaja jaksaisi polkea sen loppuun asti. Aluksi hän suunnitteli viiden viikon pituista kisaa, mutta se jouduttiin peruttamaan liian vähäisen ilmoittautujamäärän vuoksi. Kisaa lyhennettiin kuuden päivän mittaiseksi, joten 60 ajajaa ilmoittautui mukaan. Kuuden päivän aikana ajettiin kuitenkin karmeat 2428 kilometriä, joten vain 21 kilpailijaa pääsi maaliin. Ennakkosuosikki Garin voitti ajalla 94 tuntia 33 minuuttia ja 14 sekuntia. Kisan voittajana hän pokkasi 6125 frangia palkintorahaa.

Toinen oli melkein viimeinen Tour

Palkintorahan himoko sai seuraavan vuoden Tourin sekaisin ja melkein jäämään historian viimeiseksi? Heti ensimmäisellä etapilla neljä naamioitunutta miestä hyökkää Garinin ja Lucien Pothierin kimppuun. Marseillen lähellä paikallisen kilpailijan kannattajat yrittävät estää muiden ajoa jotta suosikkinsa voittaisi etapin. Nîmesin liepeillä fanit avustavat suosikkiaan moottoriajoneuvolla ja hänet diskataan. Kannattajat raivostuvat ja kivittävät muita kilpailijoita. Viidennellä etapilla taas keksitään ihan viime vuosinakin nähty temppu: tielle on heitelty nastoja ja renkaita puhkeaa. Eräskin kilpailija joutuu ajamaan viimeiset 40 kilometriä molemmat renkaat tyhjinä. Ensimmäsisinä vuosina on näet kaikenlainen pyöränkorjaus kielletty, kuten myös kisan aikana syöminen! Aja siinä sitten monen sadan kilometrin etappeja yli viisitoista kiloa painavalla pyörällä ja sen ajan teillä! Ennen oli miehet rautaa?

Vuoden 1904 kisan neljä parasta ja yhteensä 29 kilpailijaa diskataan erilaisten sääntörikkeiden takia. Jotakuta oli vedetty autolla, joku oli syönyt matkalla… Garin saa kahden vuoden kilpailukiellon ja lopettaa uransa siihen.

Pikku nuohooja

Mikäs mies tämä Garin sitten muuten oli? Maurice Garin syntyi 3.3.1871 Aostan kaupungissa Italian puolella lähellä Ranskan rajaa (Aostan laaksohan oli tuolloin pitkälti ranskankielinen). Perhe muutti työn perässä Alppien toiselle puolelle. Maurice löysi töitä nuohoajana, joten pyöräilyn aloittaessaan hän saikin lempinimet ”pikku nuohooja” ja ”italialainen nuohooja”. Ranskan kansalaisuuden Maurice sai 21.12.1901, joten esimmäiset pyöräilykisansa hän voitti vielä italialaisena.

Mauricen pikkuveljet César ja Ambroise innostuivat myös pyöräilystä, joten useamman vuoden ajan perheessä oli kolme ammattipyöräilijää. Pikkuveljetkin menestyivät, olivat kumpainenkin parhaimmillaan Paris–Roubaix-kisan kakkosia, mutta Maurice oli aikansa menestynein pyöräilijä. Ensimmäisen kisansa hän ajoi vuonna 1892 ja voitto tuli seuraavana vuonna Namur–Dinant–Givet-kisassa. Garin oli juuri myynyt ensimmäisen pyöränsä ja ostanut uuden, joka oli kevyempi (vain 16 kiloa) ja varustettu pumpattavilla renkailla (kyllä: umpirenkaat olivat vielä tavallisia tuohon aikaan). Huonoksi onnekseen Garinin rengas puhkeaa kesken kisan, mutta hän saa kuitenkin lainaksi toisen kilpailijan varapyörän, sillä tämän toisen kilpailijan huoltaja sattumoisin odottelee niillä liepeillä. Garin jättää oman pyöränsä nojaamaan muuriin, ajaa kisan voittoon ja palaa seuraavana päivänä hakemaan oman pyöränsä siitä mihin oli sen jättänytkin.

[Collection Jules Beau. Photographie sportive] : T. 14. Année 1901 / Jules Beau : F. 12v. [Grand Prix cycliste de la République, 23, 27, 30 juin 1901] ; Willy Arend ; Maurice Garin

Garinista tulee ammattilainen vähän sattumalta. Hänen piti osallistua kotipaikkansa Lensin lähellä järjestettävään kilpailuun, mutta lähtöpaikalla hänelle selviää, että kisa onkin varattu ammattilaislisenssin haltijoille. Harmistutut Garin lähtee kuitenkin ajamaan kisailijoiden perään, ohittaa heidät ja ajaa maaliin voittajana. Järjestäjät eivät halua maksaa 150:n frangin voittosummaa, mutta hurraava väkijoukko kerää hänelle 300:n frangin kolehdin. Seuraavassa kisassaan Garin onkin sitten ammattilainen.

Kotleteilla ja ostereilla kulkee

Ensimmäisen ammattilaisvoittonsa Maurice Garin nappaa Pariisin 24:n tunnin ajossa. Kisa ajettiin helmikuussa 1893 kylmissä olosuhteissa, joten moni kisailija joutuu jättämään leikin kesken. Garin voittaa kisan sitkeytensä ja hyvän ruokahuollon ansiosta. Hänen kerrotaan nauttineen kisan aikana muun muassa 19 litraa lämmintä kaakaota, 7 litraa teetä, kahdeksan madeiramunaa, kahvikupillisen samppanjaviinan kanssa, 45 kotlettia, 5 litraa tapiokaa, 2 kiloa riisiä ja ostereita. Näillä eväillä hän voitti pahimman kilpailijansa 49:llä kilometrillä ajaen vuorokaudessa 701 kilometriä!

Historian ensimmäisessä Paris–Roubaix-kisassa Garin oli kolmas, mutta seuraavana vuonna hän ylitti maalilinjan Roubaixin velodromilla ensimmäisenä. Kisa meni tiukalle, sillä ensimmäisenä velodromille ennättää Garin, mutta hänen niskaansa hengittää hollantilainen Mathieu Gordang. Kesken kaiken Gordang kaatuu ja Garin saa sadan metrin etumatkan. Kuuden jäljellä olevan kierroksen aikana Gordang saavuttaa koko ajan Garinia, mutta matka loppuu kesken ja Garin voittaa pyöränmitalla. Kisan jälkeen Garin myöntää vastustajansa olleen vahvempi. Seuraavan vuoden kisan Garin voittaa 20:n minuutin erolla.

Garinilla on onnea myös vuoden 1901 Paris–Brest–Paris-kisassa. Tätä raatelevaa 1208:n kilometrin kisaa johti pitkään Lucien Lesna, joka oli kisan puolivälissä jo kahden tunnin johdossa. Valmentajansa neuvosta Lesna käy välillä uimassa vilvoittellakseen, mutta kylpynsä jälkeen hänellä ei enää kuljekkaan. Joku epäilee hänen saaneen auringonpistoksen. Garin saavuttaa hänet, ja pian Lesna joutuu keskeyttämään. Lopulta Garin voittaa käyttäen 1208:n kilometrin matkaan 52 tuntia 11 minuuttia ja yhden sekuntin.

Monet muutkin aikakauden kisat ovat todella pitkiä, kuten legendaarinen 500 km pitkä Bordeaux-Paris, jonka Garin voittaa 1902.

Vuoden 1904 Tour de Francen hylkäyksen jälkeen Maurice Garin vetäytyy kilpauraltaan ja elelee Lensin kaupungissa kuolemaansa (1957) asti.