Avainsana-arkisto: Ranskan ympäriajo

Tour de France, Tour de Francen historia

Critérium du Dauphiné valmistaa Tourille

Kuten Tour de France aikoinaan, myös Critérium du Dauphiné -kisa syntyi lehden mainostempauksena. Georges Cazeneuve oli mukana perustamassa toisen maailmansodan jälkeen Dauphine libéré -lehteä, ja hän myös ideoi pyöräkisaa lehden aseman vankistamiseksi. Pyöräily oli tuolloin suosituimpia yleisölajeja, joten vuonna 1947 ensimmäisen kerran järjestetystä Critérium du Dauphiné libéré -kisasta tulikin pian hyvin suosittu, niin ajajien kuin katsojienkin parissa, kuten myös taloudellinen menestys. Myös Dauphine libéré –lehti alkoi menestyä, ja nykyäänkin Grenoblessa päämajaansa pitävää lehteä luetaan laajalti Rhône-Alpesin aluella ja siitä tehdään useita eri editioita eri departementtien asukkaille.

Georges Cazeneuven veljenpoika Thierry Cazeneuve on muuten myös työskennellyt sekä setänsä perustamassa lehdessä että pyöräkisassakin. Georges oli kisan johtaja vuodet 1947–1980, Thierry 1988–2009. Thierry on myös kirjoittanut useita kirjoja pyöräilystä, joista on pakko mainita legendaarisen Pierre Chanyn kanssa kirjoitettu klassikkojärkäle La fabuleuse histoire du Tour de France sekä myös nyt käsiteltävän kisan historiikki La grande histoire du Critérium du Dauphine libéré 1947–2007.

Tourin järjestäjä osti tapahtuman

Vuodesta 2010 lähtien kisan on järjestänyt ASO eli Amaury Sport Organisation, joka on myös Tour de Francen järjestäjä. Järjestäjän vaihtuessa kisan nimestä tiputettiin lehteen viittaava viimeinen sana pois. Nykyään kilpailun mini on Critérium du Dauphiné, ja kisan johtoon nousi Bernard Thévenet, kaksinkertainen Tour-voittaja (1975 & 1977) ja samoin kaksinkertainen Dauphiné-voittaja (1975 & 1976).

criterium_du_dauphine_logo

Viime vuosina Dauphiné on vakiinnuttanut asemansa tärkeimpänä »Tourinaluskisana». Dauphinén voittajan harteille on usein puettu Tourin ennakkosuosikin viitta. Tänäkin vuonna monet Tourin kokonaiskilpailun kovimmat kilpakumppanit hakevat asetelmia ja testaavat kuntoaan tässä Rhône-Alpesin alueen kahdeksanpäiväisessä kisassa, onhan mukana viime vuoden voittaja Christopher Froome, haastajat Alberto Contador, Fabio Aru ja Richie Porte sekä kotimaan suurimmat toivot Thibaut Pinot ja Romain Bardet.

Tourin kuninkaantekijä?

Mikään automaattinen Tourin kuninkaantekijä Dauphiné ei toki ole, vaikka yksitoista kertaa Tourin voittaja on myös Dauphinéssa juhlinut (laskuista on poistettu Lance Armstrongin kaksi Dauphiné–Tour-voittoa). Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Dauphiné–Tour-tupla on onnistunut kolme kertaa. Voittaja on tällöin aina ollut Sky-tallin miehiä: Bradley Wiggins vuonna 2012 sekä Christopher Froome 2013 ja 2015.

Kukaan ei ole voittanut kisaa kolmea kertaa enempää, nyt Froomella on mahdollisuus nousta tähän kolmen voiton kaartiin. Neljä ajajaa on kolme kertaa keskimmäiselle pallille noussut: ranskalaiset Nello Lauredi, Bernard Hinault ja Charly Mottet sekä espanjalainen Luis Ocaña. Hassu trivia on se, että italialainen ajaja ei Dauphiné-kisaa ole koskaan voittanut, vaikka makaroonimaan ajajat ovat useammin tehneet ryöstöretkiä Tourille kuin ranskalaiset Giroon.

criterium_ancien

* * * *

Voittajat

Moni Tour-mestari löytyy myös Dauphinén voittajalistalta, kuten Louison Bobet, Jacques Anquetil, Raymond Poulidor, Luis Ocaña, Eddy Merckx, Bernard Thévenet, Bernard Hinault ja Miguel Indurain.

Listauksessa lihavoidut voittivat myös Tour de Francen samana vuonna.

1947  Édouard Kablinski
1948  Édouard Fachleitner
1949  Lucien Lazarides
1950  Nello Lauredi
1951  Nello Lauredi
1952  Jean Dotto
1953  Lucien Teisseire
1954  Nello Lauredi
1955  Louison Bobet
1956  Alex Close
1957  Marcel Rohrbach
1958  Louis Rostollan
1959  Henry Anglade
1960  Jean Dotto
1961  Brian Robinson
1962  Raymond Mastrotto
1963  Jacques Anquetil
1964  Valentin Uriona
1965  Jacques Anquetil
1966  Raymond Poulidor
1967 & 1968 kisaa ei järjestetty
1969  Raymond Poulidor
1970  Luis Ocaña
1971  Eddy Merckx
1972  Luis Ocaña
1973  Luis Ocaña
1974  Alain Santy
1975  Bernard Thévenet
1976  Bernard Thévenet
1977  Bernard Hinault
1978  Michel Pollentier
1979  Bernard Hinault
1980  Johan van der Velde
1981  Bernard Hinault
1982  Michel Laurent
1983  Greg LeMond
1984  Martin Ramirez
1985  Phil Anderson
1986  Urs Zimmermann
1987  Charly Mottet
1988  Luis Herrera
1989  Charly Mottet
1990  Robert Millar
1991  Luis Herrera
1992  Charly Mottet
1993  Laurent Dufaux
1994  Laurent Dufaux
1995  Miguel Indurain
1996  Miguel Indurain
1997  Udo Bölts
1998  Armand De Las Cuevas
1999  Aleksandr Vinokurov
2000  Tyler Hamilton
2001  Christophe Moreau
2002  Lance Armstrong
2003  Lance Armstrong
2004  Iban Mayo
2005  Íñigo Landaluze
2006  Levi Leipheimer
2007  Christophe Moreau
2008  Alejandro Valverde
2009  Alejandro Valverde
2010  Janez Brajkovič
2011  Bradley Wiggins
2012  Bradley Wiggins
2013  Chris Froome
2014  Andrew Talansky
2015  Chris Froome

Lisäys:
2016 Chris Froome

* * * *

Tour de Francen historia

Kun Gino Bartali Fausto Coppin roskiksia tonki

Tässä eräänä päivänä maantielenkillä kaveri kysyi niin hyvän kysymyksen, että se vaatii kirjallisen vastauksen. Kysymys koski »mestarien mestaria» Fausto Coppia ja hänen ylivoimansa. Mihin Coppin ylivertaisuus perustui?

Coppi oli valtava luonnonlahjakkuus: 1,77 m pitkä, kisapainoa 67–68 kiloa, lepopulssi 42–44, keuhkojen tilavuus 6,7 litraa.

Coppi mullisti ja modernisoi pyöräilyn. Hän on oli kaikessa kehityksen kärjessä. Hän käytti uusia harjoittelutekniikoita, hyödynsi uusia ruokavalio-oppeja, kehitti joukkuetaktiikkaa ja joukkueen organisointia.

coppi_janoisena

Sitten tulevat huonot uutiset. Coppi käytti muutakin kuin vain luonnonlahjojaan. Myös dopingin suhteen hän teki irtioton. Jo vuonna 1942 eli uransa alussa Coppi teki tunnin ajon maailmanennätyksen seitsemän amfetamiinitabletin kirittämänä.

Coppi ei suinkaan ollut ainoa. Hän myös kertoi käytöstä, kuten siinä kuuluisassa televisiohaastettelussa:

Haastattelija: Käyttävätkö pyöräilijät pommia (amfetamiinia)?
Coppi: Kyllä, ja niille jotka väittävät toisin, ei kannata puhua pyöräilystä.
– Entä sinä, käytitkö sinä?
– Kyllä. Aina kun oli tarpeen.
– Ja koska oli tarpeen?
– Melkein koko ajan!

Erilaiset amfetamiinivalmisteet ja niistä tehdyt erilaiset cocktailit olivat siis 1950-luvulla yleisiä ammatipyöräilijöiden pääjoukossa. Maxiton®, Pervitin®, Simpamine® ja kumppanit vauhdittivat pelotonin menoa.  Coppi oli pelotonin pomo 1950-luvulla, joten hänen touhujaan oli syytä seurata tarkasti, jos meinasi päästä maaliin vielä saman tunnin aikana kuin »mestarien mestari». Aineet olivat niin tehokkaita, ja Coppi tiesi miten niitä käytetään.

Rik Van Steenberger, joka ajoi Coppin valtakaudella, kertoi:

»Ensimmäinen, jonka tiesin douppaavan, oli verraton mestari Fausto Coppi, jota seurasi aina Valkoiseksi Naiseksi kutsuttu taitava lääkäri. Siihen aikaan tästä ei pidetty suurta ääntä. Kaikki hänen jälkeiset mestarit ovat turvautuneet dopingiin. Heidän oli pakko.»

(Lainattu teoksesta Jean-Pierre Mondenard, Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route. Hugo & Compagnie, Paris 2012, s. 44.)

coppi_takeaway
Coppin takeaway-ateria.

Coppin ruokailut, heräämiset ja nukkumaanmenot olivat kuulemma lääketieteellisiä seremonioita, jossa mittavat määrät eri aineita otettiin toinen toisensa jälkeen kuin rituaalissa.

Bartali iskee ensin

Gino Bartali seurasi erityisen tarkasti häntä hieman nuoremman uuden mestarin touhuja. Toisin kuin muille, Coppi ei antanut dopingneuvojaan pahalle kilpakumppanilleen Bartalille, joten hänen täytyi ryhtyä salapoliisihommiin.

Bartali itse väittää kokeilleensa aineita vain kerran, Belgiassa vuonna 1950 järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa, ja todenneen ne hänelle sopimattomiksi. Toisaalta joskus kerrotaan tarinoita Bartalin voittoisalta vuoden 1948 Tourilta, jolloin Alfredo Binda, »polkupyörän Caruso», entinen mestariajaja ja Bartalin tallipäällikkö, oli antanut Alpeilla Bartalille jotain mystisiä lasipulloja.

bartali_coppi_nousu
Gino Bartali & Fausto Coppi.

Bartalin kiinnostus Coppin salaisiin aineisiin oli kuitenkin väkevä. Gino »Hurskas» kertoi kuinka hän halusi aina samaan hotelliin kuin Coppi, ja pyrki saamaan huoneen mahdollisimman läheltä kilpakumppaniaan, jotta voisi vakoilla häntä. Se ei ollut helppoa, sillä olivathan he kilpailevissa talleissa. Silloinkin kun he edustivat Italian värejä, Coppi halusi mielummin huonekumppaneikseen ja lähistölleensä uskollisimmat apuajajansa, kuten veljensä Sergen, Mario Riccin tai Ettore Milanon.

Juuri ennen etapin alkua oli Bartalin paras aika iskeä, mutta nämä yllätysiskut kohdistuivatkin Coppin hotellihuoneeseen ja erityisesti sen roskiksiin. Bartali kyttäsi koska Coppi esikuntineen poistui huoneistaan kohti lähtöseremonioita. Silloin oli hänen aika toimia. Oli vain vähän aikaa. Hän syöksyi Coppin huoneeseen rynnäten roskiksen ja yöpöydän laatikon sisältöä tutkimaan. Hän nappasi mukaansa pikku pullot, tuubit, pakkaukset, rasiat, laatikot, supot, kaikki mitä hän saikaan käsiinsä salamannopean ryöstöretkensä aikana.

Aikaa Bartalilla oli niukasti, sillä Coppi lähti aina melkein viime tingassa lähtöpaikalle. Kisajärjestäjät tuskailivat kun Bartali meinasi aina myöhästyä lähdöstä omituisten kiireidensä vuoksi. Bartali väitti oppineensa tulkitsemaan vihollisensa hotellihuoneen löydöksiä niin hyvin, että hän tiesi nautittujen aineiden perusteella missä kohtaa päivän etapilla Coppi tulisi iskemään.

coppi_bartali_cigars
Gino Bartali ja Fausto Coppi pistävät sikariksi.

Aina Bartalin ennakoivat vastaiskut eivät onnistuneet. Kerran hän näki Coppin kadulla ja syöksyi hänen huoneeseen tutkimuksillensa. Huoneessa olikin kaksi ihan muuta ajajaa pakkaamassa laukkujaan. Punastunut Bartali joutui pyytelemään anteeksi syöksymistään. Coppi oli vaihtanut huonetta Bartalin tietämättä.
(Jean-Pierre Mondenard, Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route. Hugo & Compagnie, Paris 2012, s. 36.)

Coppi Tourilla

Mutta ei suinkaan pidä luulla, että Coppin voitot olisivat tulleet pelkästään aineiden voimalla, päin vastoin! Hänenkin aikanaan – kuten aiemminkin ja vaikka Lance Armstrongin valtakaudella – oli muillakin mahdollisuus hankkia sama tietämys ja samat lääkkeet.

Toisaalta myös pätee: Eri ajat, eri aineet, ajat muuttuvat, kamat muuttuvat. Kymmenen vuotta myöhemmin Coppin aineilla ei enää olisi  oltukaan ylivoimaisia, kuten hänen perintöprinssinsä (niin hyvässä kuin näissä pahoissakin asioissa) Jacques Anquetil myöhemmin arvioi.

Viisinkertainen Giron voittaja oli huikea myös Tourilla. Coppi osallistui Tourille vain kolme kertaa, mutta voitti niistä kaksi. Hän voitti myöskin kaksi parhaan mäkikiehen palkintoa (Grand Prix de la Montaigne), yhdeksän etappia ja 19 keltaista paitaa.

coppi_style
Tyyliniekka Fausto.

Coppin pitkän uran (ammattilaisena 1940–1959) katkoi toinen maailmansota muutamaksi vuodeksi. Sota sotki ranskalaisten pyöräilykisakuviot pitkäksi aikaa, eikä Touriakaan päästy ajamaan Coppin ammattilaisuran alkuvuosina 1940–1946. Kahdelta ensimmäiseltä sodan jälkeiseltä Tourilta Coppi oli poissa, mutta heti ensimmäisellä osallistumiskerrallaan vuonna 1949 hän nappasi alkuvaikeuksien jälkeen voiton liki näytöstyyliin. Toinen ylivoimainen voitto tuli vuonna 1952, jolloin kakkoseksi tullut Stan Ockers jäi Coppille 28 minuuttia ja 17 sekuntia.

Vuotta aiemmin »Il Campionissimo» oli kuitenkin ollut poissa tolaltaan ja jäi vuoden 1951 Tourin kokonaiskilpailun kymmenenneksi voittaen vain yhden etapin. Mestarien mestarin pikkuveli Serse Coppi (19.3.1928–29.6.1951) oli menehtynyt hänen käsivarsilleen pari päivää ennen Tourin alkua.

lapide_serse_coppi

Serse oli myös ammattipyöräilijä ja ajoi Fauston kanssa Bianchi-tallissa. Fausto ja Serse olivat osallistuneet Giro del Piemonte -kisaan, jossa he kilometriä ennen maalia olivat ajaneet rinta rinnan pääjoukossa. Kunnes yksi amatöörikisailija kaatui ratikkakiskoihin ja keilasi kaksi muuta ajajaa mukanaan; toinen heistä oli Serge. Serge löi päänsä, mutta pystyi lopulta kuitenkin ajamaan kisan loppuun. Hotellille päästyään hän ei kuitenkaan voinut hyvin ja valitti päänsärkyä. Hänen tilansa alkoi heiketä, ensin kutsutiin lääkäri paikalle, sitten jo ambulanssi. Serse Coppi ehti kuolla ennen sairaalan leikkauspöydälle pääsyä.

Vaikka tämän dramaattisen tapahtuman jälkeen mikään ei olisi oleva Fauston elämässä kuten ennen, hän asettui neljä päivää myöhemmin Tourin lähtöviivalle. Sersen oli ollut tarkoitus ajaa hänen tukenaan.

***

Aiheeseen liittyen lue myös:
• Gino Bartali, Gino Oikeamielinen
• Pyöräilyn dopingslangi

Tour de Francen historia

Merckx, maahan! Luis Ocañan raivo

Jesús Luis Ocaña Pernía
9.6.1945–19.5.1994

Päivälleen 22 vuotta sitten espnajalainen Luis Ocaña päätti itse päivänsä. Tour-mestari oli saanut verensiirrossa hepatiitti C:n ja sen seurauksena maksasyövän. Hän tiesi, ettei tulisi tätä kisaa voittamaan ja teki oman ratkaisunsa. Hän oli kuollessaan 48-vuotias.

Ocaña ei ole ensimmäinen Tour de Francen tähti, joka on kokenut traagisen lopun. Mutta traaginen oli jo hänen kilpauransa. Ocañan karmea kohtalo oli kilpailla juuri sinä aikana, kun vastaan asettui »Kannibaali», kaikkien aikojen paras pyöräilijä, Eddy Merckx.

ocana_merckx
Keltapaita Eddy Merckx seuraa Luis Ocañan liikkeitä.

Ocaña vihasi Merckxiä, josta tuli hänelle suoranainen pakkomielle. Jopa niin, että Ocañan saksanpaimenkoirankin kutsumanimeksi tuli Merckx. »Merckx, maahan!», huusi Ocaña koiralleen.

»Eddy on vahva, muttei hänkään ole yli-ihminen. Hän on lyötävissä. Täytyy uskaltaa iskeä.» Ja Ocaña uskalsi. Hän oli suorastaan itsetuhoinen iskiessään.

Oikukas, salaperäinen, hieman hullu, nero

Kilpakumppani Bernard Thévenet kertoi: »Ocaña oli salaperäinen, hieman yksinäinen, hän ei ollut kovin sosiaalinen.» Joop Zoetemelk oli samaa mieltä, mutta lisäsi, että sitten kun hänen kanssaan pääsi keskustelemaan, hän ei ollut ollenkaan vaikea tapaus, vaan hänen kanssaan oli helppo keskustella. Vaikka hän kylläkin suuttui hyvin helposti. (Fotheringham 2014, 89.)

ocana_tour

Ocaña mielialat ailahtelivat hallitsemattomasti päivästä toiseen: yhtenä päivänä hän oli hyvällä tuulella, toisena kärttyisä. Vain yksi asia oli varma. Ocaña tulisi aina iskemään!

Ocaña oli erilainen, »hieman hullu», sanoi Jean-Marie Leblanc, entinen joukkuetoveri, josta sittemmin tuli Tourin johtaja. Hän jatkoi: »Mutta sehän on aina niin nerojen kanssa. Rikkoaksesi sääntöjä sinun on oltava hieman hullu.»

Ocaña oli valmis iskemään koska ja missä vaan, vaikka ruokahuoltoalueella, pissatauolla tai vastustajan kohdatessa mekaanisen ongelman. »Jarrutan vain kun ajaja on maassa» oli hänen mottonsa.

ocana_team_69
Ocaña joukkuetovereidensa avustamana vuoden 1969 Tourilla.

Riskinottamisella oli hintansa. Usein Ocaña kaatui yrittäessään liikaa, ja tuli verissäpäin maaliin. Eikä joukkuetovereillakaan ollut helppoa pysyä suunnitelmissa, sillä levoton Ocaña saattoi tehdä mitä päähän pälkähti. Muille kilpailijoille, myös kuningas Merckxille, Ocañan arvaamattomuus oli päänvaiva, se sai heidät olemaan koko ajan varpaillaan Ocañan suhteen.

Ocaña oli epälaskelmoiva ja epäkäytännöllinen myös kisailun ulkopuolella. Hänen kerrotaan ostaneen komean urheiluauton, jolla pääsi näppärästi hurauttamaan Tourin jälkeen ajettavista criterium-kisoista toiseen. Autossa oli vain eräs ongelma. Se oli niin pieni, ettei polkupyörä mahtunut mukaan.

Vuoden 1973 voitto

Neljän edellisen vuoden voittaja Eddy Merckx ei ollut vuoden 1973 Tourin lähtöviivalla, sillä tuona vuonna hän yritti Giro–Vuelta-tuplaa – eikä se jäänyt yritykseksi. Voittajaveikkailuissa korkealla olivat ikuinen kakkonen Raymond Poulidor, hollantilainen Joop Zootemelk, uusi ranskalaistoivo Bernard Thévenet ja Ocaña.

ocana_fuentes
Luis Ocaña keltapaidassa seuranaan José-Manuel Fuente.

37-vuotias Poulidor kaatui taas ja menetti ehkä viimeisen suuren mahdollisuutensa. Zootemelk poimi prologin, mutta Ocaña voitti peräti kuusi etappia. Ocaña oli lopputuloksissa ylivoimaiset 15 minuuttia ja 51 sekuntia edellä Thévenet’tä. Zootemelk valui neljänneksi, kun väliin kiilasi myös espanjalainen José Manuel Fuente.

Luis Ocaña Tourilla

• 1969: keskeytys (8. etappi)
• 1970: kokonaiskisan 31. Yksi etappivoitto: 17. etappi
• 1971: keskeytys (14. etappi). Kaksi etappivoittoa: 8. ja 11. Keltapaidassa kolme päivää
• 1972: keskeytys (15. etappi)
• 1973: Kokonaiskilpailun voitto. Kuusi etappivoittoa (7a, 8, 12a, 13, 18, 20a). 14 päivää keltapaidassa. Yrittelijäimmän ajajan palkinto (prix de la combativité)
• 1975: keskeytys (13. etappi)
• 1976: kokonaiskisan 14.
• 1977: kokonaiskisan 25.

Yhden voiton kirous

Yhden voiton lisäksi Ocañan Tour-menestys ei ollut häävi, semminkin kun ajatellaan  hänen lahjojaan. »Hän oli melkein kirottu», sanoi Ocañan joukkuetoveri Michael Wright.

Jo vuoden 1971 Tourin piti olla hänen. Merckx oli ollut muutaman vuoden niin ylivoimainen, että järjestäjät yrittivät muuttaa kisan formaattia niin, että muillakin olisi mahdollisuuksia. Aika-ajojen määrä tiputettiin edellisen vuoden viidestä kahteen.

11. etappi olikin taas BIC-joukkueen tallipäällikkövelhon Raphaël Geminianin taidonnäyte. Tallitoverit Joachim Agostinon johdolla valmistelivat Kannibaalin ja Zootemelkin kypsyttämistä, kunnes col du Noyerin juurella Ocaña iski – 60 kilometriä ennen maalia. Se oli täystuho. Merckx jäi Ocañalle 8 minuuttia ja 42 sekuntia!

ocana_ambulance_tour71
Ocañan Tour 1971 päättyi ambulanssikyytiin.

Ocaña oli keltapaidassa kolme päivää kunnes taivas puuttui peliin. Col de Mentén laskussa rankkasade oli muuttanut tien mutaiseksi joeksi. Ocaña kaatuu ja Zootemelk ajaa vielä hänen päälleen. Keltapaita Ocañan matka jatkuu ambulanssin kyydissä.

Seuraavana päivänä Merckx ei suostunut laittamaan keltaista paitaa päällensä, vaikka hän oli siirtynyt kilpailun kärkeen. Merckx myönsi, että ilman kaatumista Ocaña olisi voittanut kisan. Myös Zootemelk on myöhemmin haastattelussa arvellut, että Ocaña olisi säilyttänyt keltaien paitansa Pariisiin asti.

Ocaña itse sanoi: »Olen aina ajatellut enemmän tappioitani kuin voittojani.»

ocana_king_juan_carlos
Kuningas Juan Carlos jakaa Espanjan vuoden urheilijan palkinnon Luis Ocañalle.

Lähteitä

Jacques Augendre, Le Tour de France des champions cyclistes. L’Archipel, Paris 2007.

Alasdair Fotheringham, Reckless – The Life and Times of Luis Ocaña. Bloomsbury, London 2014.

* * *

Luis Ocañan kaatuminen Tour de France 1971:

Tour de France, Tour de Francen historia

Tour & Giro: latinalaiset siskokset?

Ranskaa ja Italiaa kutsutaan joskus latinalaisiksi siskoksiksi. Naapuruksilla on yhteistä kielitaustaa latinan kautta, pitkät historialliset yhteydet monella tasolla ja paljon muuta yhdistävää, kuten rakkaus pyöräilyyn ja suuriin etappikisoihin.

Ovatko Tour de France ja Giro d’Italia sitten sisarkisat? Entä mikä on sisarusten suhde ja nokkimisjärjestys? Vanhempi sisko Tour (s. 1903) on pysynyt monessa mielessä ykkösenä, mutta myös Giro (s. 1909) on pitänyt pintansa hyvin jo yli vuosisadan.

Molemmilla kisoilla on ollut suuri merkitys kansallisen identiteetin pönkittäjänä. Kisojen kansallisuuteen liittyen tulee mieleeni yksi ulottuvuus, jossa siskokset ovat erilaisia. Väittäisin, että Giro on ollut selkeästi leimallisemmin italialaisten oma kisa. Siis siinä merkityksessä, että he ovat paremmin oman kisansa pankintopallia hallinneet.

Ulkomuistista olisin arvioinut, että italialaiset ovat voittaneet omista ympäriajoistaan 2/3, kun taas Tourin voitot ovat lähteneet suurinpiirtein samassa suhteessa ulkomaalaisten kyytiin.

Taulukot esiin ja laskuhommiin. Pikkusisko ensin: 98:sta Girosta vain 30 kertaa voitto on karannut isäntämaan ulkopuolelle. Eli ulkomaalaisia voittajia olikin alle 30 %. Tour on ajettu 102 kertaa ja ranskalaiset ovat voittaneet 36 kisaa eli karvan yli kolmasosan. Italialaiset ovat siten täysin ylivoimaisia kotivoittojen vertailussa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon myös, että Tourin ensimmäinen ulkomaalainen voittaja löytyi jo seitsemännellä kerralla, sattumalta sinä samana vuonna kun ajettiin ensimmäinen Giro eli vuonna 1909. Toki Girossakin on ollut pitkään mukana ulkomaalaisia kilpailijoita, mutta italialaisten voittoputki oli katkeamaton peräti vuoteen 1950 asti. Tuolloin voittaja tuli pohjoisen rajan takaa, kun Hugo Koblet vei voiton Sveitsiin. Sveitsiläiset olivat vuonna 1950 kovassa iskussa, sillä Ferdi Kübler voitti Tourin.

Vuoroin vieraissa?

No kuinkas kansallisaarteiden ryöstäminen on siskoksilta onnistunut? Tässäkin suhteessa italialaiset näyttävät vetävän pidemmän korren. Ottavio Bottecchia voitti ensimmäisenä italialaisena Tourin vuonna 1924 ja uusi temppunsa seuraavana vuonna. Parin voiton miehiä olivat myös suuret kilpakumppanit Gino Bartali ja Fausto Coppi.

Italialaiset Tourin voittajat

1924 Ottavio Bottecchia
1925 Ottavio Bottecchia
1938 Gino Bartali
1948 Gino Bartali
1949 Fausto Coppi
1952 Fausto Coppi
1960 Gastone Nencini
1965 Felice Gimondi
1998 Marco Pantani
2014 Vincenzo Nibali

Liki joka kymmenes Tour-voitto on siis mennyt italialaisten nimiin.

pantani_jaune_rosa
Marco Pantani voitti vuonna 1998 sekä Giron että Tourin.

Vasta vuonna 1960 Jacques Anquetil oli ensimmäinen ranskalainen Giron voittaja. Toinen viisinkertainen Tour-voittaja Bernard Hinault pitää nimissään myös ranskalaisten Giro-voittojen ennätystä kolmella voitollaan. Laurent Fignonilta estettiin jo yksi voitto epärehellisyyden rajamailla olevilla tempuilla, mutta onnistui hänkin sitten vuonna 1989. Ranskalaisilta Giron voitto on siten onnistunut vain niiltä kaikkein kirkkaimmilta supertähdiltä.

Ranskalaiset Giron voittajat

1960 Jacques Anquetil
1964 Jacques Anquetil
1980 Bernard Hinault
1982 Bernard Hinault
1985 Bernard Hinault
1989 Laurent Fignon

Näin ollen Italia voittaa tämänkin erän pistein 10–6.

Sisarkateutta?

Italialaiset ovat myös ihan viime vuosinakin hallinneet omaa ympäriajoaan, mutta ranskalaiset ovat viimeksi voittaneet kotikisansa vuonna 1985!

Paraikaa ajettavan Gironkin suurin voittajasuosikki on kotimainen Vincenzo Nibali, toissavuoden Tourin voittaja ja vuoden 2013 Giron voittaja. Nibali kuuluu siihen pieneen ajajajoukkoon, joka on voittanut kaikki kolme suurta etappikisaa, sillä hän on voittanut myös Vueltan (2010).

Tämän tarkastelun myötä on helppo ymmärtää miksi ranskalaisilla on jäänyt paljon hampaankoloon Giron suhteen. Italialaiset ovat paljon paremmin pystyneet suojelemaan kisaansa. Italialaiset pyöräilyfanit, tifosit, ovat tunnetusti hyvin intohimoisesti puolustaneet omiaan ja tehneet jopa kiusaakin ulkomaalaisille kilpailijoille. Ranskalaisilla on monia tällaisia tarinoita kerrottavana… Siskoksien tappelut ovat aina niitä hurjimpia.

* * *

Lisäys 29.5.2016: Niinhän siinä kävi, ettei tänäkään vuonna voitto lähtenyt Italian ulkopuolelle, kun Nibali voitti kuin voittikin.

Tour de Francen historia

Lucien Aimar – 1966 Tour de Francen yllätysvoittaja

28.4.2016 vietti syntymäpäiviään kaksikin Tour-voittajaa. Nuorempi heistä on vuoden 2012 voittaja, ensimmäinen voittoon yltänyt britti Bradley Wiggings, joka täytti 36 vuotta. Se toinen voittaja onkin nykyään paljon tuntemattomampi, vuoden 1966 Tourin yllätysvoittaja Lucien Aimar. Vuonna 1941 syntynyt Aimar täytti siis 75 vuotta.

lucien_aimar1

Poulidor vai Anquetil?

Aimarin vuoden 1966 voittoa voidaan pitää tallipäällikkövelho Raphaël Géminianin taktisena taidonnäytteenä. Vuoden tauon jälkeen viisinkertainen voittaja (siis kaksi kertaa enemmän kuin kukaan aiemmin) Jacques Anquetil palasi Tourille. Ranskalainen yleisö, joka oli jo vuosia jakautunut kahteen leiriin, poulidoristeihin ja anquetilisteihin, alkoi taas herkutella uudesta titaanien kaksintaistelusta.

Anquetilillä ei ollut enää mitään todisteltavaa, hän ajatteli ajavansa viimeisen Tourinsa joukkueelleen, auttavansa muita. Mutta kun kaksi keskeistä kilpailijaa, Felice Gimondi ja Vittorio Adorni, jättäytyivät pois ja vastassa oli arkkivihollinen Raymond Poulidor, ei Anquetil voinut vastustaa kiusausta. Heti toisella etapilla alkoivat vanhat kilpakumppanit kolistella sapeleitaan. Poulidor ei saisi voittaa tälläkään kertaa!

Poulidor kaatui, kuten niin monta kertaa urallaan, ja Anquetil ei jäänyt ritarillisesti odottamaan, vaan iski. Tästä pyöräilyn ritarillisuudesta ollaan kahta mieltä. Toisten mielestä pyöräily on herrasmieslaji, jossa ei käytetä hyväksi vastustajan epäonnea, esim. kaatumisia, rengasrikkoja tai muita teknisiä ongelmia, vaan kisa on neutralisoitava niiden ajaksi. Toisten mielestä tämä on ihan tekopyhää, koko kisa on kisaa ja kaikissa paikoissa saa iskeä, jos vain paikka on. Eiväthän ne keski-ajan ritaritkaan naisia linnojen oviaukoista ensimmäisenä hyvä hyvyyttään päästäneet, vaan siksi, että väijyvien vihollisten miekat osuisivat ensiksi neitoihin.

Ai niin, Poulidorin kaatumisesta tuli mieleen tuon mainion kirjailijan ja kovan ketjunpyörittäjän Paul Fournelin esittämä pyöräilijöiden jako kahteen kategoriaan: niihin, jotka kaatuvat aina, ja niihin, jotka eivät kaadu koskaan. Anquetil–Poulidor-taisteluparin suhteenkin tämä pätee. Anquetil oli onnekas tai taitava tai mitä lie, mutta eipä hän tainnut koskaan hävitä mitään merkittävää kisaa kaatumisen vuoksi. Poulidor taas menetti monta suurvoittoa kompuroimisen takia, ei vähiten ainakin pari Tour-voittoa.

Poulidor ei myöskään ritarillisuudessaan ollut taktisesti niin raudanluja kuin suurmestarien pitäisi olla. Tähän hän kompastui myös vuoden 1966 Tourilla. Taktiikan mestarit Anquetil & Géminiani, nuo säälimättömät vanhat ketut, virittivät Poulidorille taas ansan, johon hän tipahti hiuskiehrura heilahtaen.

lucien_aimar_anquetil

Ei kun Aimar!

Anquetil oli jo 32-vuotias, ja hän oli vuosikaudet kilpaillut hirvittävän määrän kilpailuja, mikä alkoi tuntua hänen elimistössään. Anquetil ei enää ollut vanhassa loistossaan, myönnettiin se tai ei. Elettiinhän tuolloin vielä sitä aikaa, jolloin Tourin palkkiot eivät olleet nousseet vielä nykyisiin mittoihinsa, joten pyöräilyn ammattilaisten oli kerättävä suurin osa tuloistaan Tourin jälkeen ajettavista criterium-kisoista ja muiden kutsukisojen starttimaksuista.

Huippuajajille kertyi kymmeniä tuhansia kisakilometrejä kaudessa. Siihen päälle pitää laskea myös lähinnä omilla henkilöautoilla ajetut matkat kisapaikoille. Näistä siirtymäautoiluista saattoi tulla auton mittariin jopa 100 000 km vuodessa. Vaikka Anquetilin autoa ajoi usein hänen uskollinen autonkuljettajansa, vaimo Janine, alkoi kisaväsymys painaa mestari Jacquesin kintuissa.

Anquetil joutuikin vuoden 1966 Tourilla antautumaan Poulidorille leipälajissaan eli aika-ajossa. Mr. Aika-ajo ei löytänyt rytmiä Vals le Bainsin lyhyellä ja joka suuntaan mutkittelevalla tiellä. (Sivumennen sanoen tuo seutu on varsin kaunista ja vuoristoisen ihastuttavaa pyöräilyseutua, ja tuon kylän samanniminen mineraalivesi on suosikkini.) Aika-ajon häviäminen Poulidorille oli tietenkin kova pala Anquetillille, joka niin monet kerrat oli porhaltanut Poulidorin edelle aika-ajoetappien aikana.

Poulidor jatkoi Anquetilin merkkaamista, mutta ei osannut yhtään arvata mitä juonia Géminiani ja vanha mestari olivat hänen päänsä menoksi punoneet. Ratkaiseva isku tapahtui 17. etapin Col de Collettan laskussa. Mutta iskijä ei ollutkaan Anquetil vaan hänen joukkuetoverinsa Lucien Aimar, joka oli vaivihkaa ajanut koko Tourin tasaisesti kärjen tuntumassa. Aimar ajoi irtiottojoukon mukana maaliin Torinoon, nappasi keltapaidan itselleen ja repi kokonaiskilpailussa viiden minuutin eron Poulidoriin. Poulidor ei viiden jäljellä olevan päivän aikana saanut tuota eroa kurottua umpeen, vaikka kuinka vimmatusti yritti.

Keuhkoputken tulehduksen saanut Anquetil polkaisi uransa viimeisen Tour-polkaisun 19. etapilla. Hänen viimeinen Tourinsa päättyi keskeytykseen. Tärkein oli saavutettu eli Poulidorin voitto estetty. Kilpailun voittokin oli juonittu omalle joukkuetoverille.

Kun 4329 kilometriä kilvanajoja oli saatu päätökseen oli Poulidor yhä kolmantena. Kakkospallille kiipesi kahden edellisvuoden pistekilpailun voittaja Jan Janssen, joka tänä vuonna oli löytänyt myös kiipeämisjalkansa. Aimar ei voittanut yhtään etappia, neljä kertaa hän oli sentään etapin kymmenen parhaan joukossa ja kerran kakkosena.

lucien_aimar3

Tour de France 1966 lopputulokset:
  1. Lucien Aimar (Ranska), 117 h 34 min 21 sek
  2. Jan Janssen (Hollanti), 1 min ja 7 sekuntia jäljessä voittajaa
  3. Raymond Poulidor (Ranska), 2 min ja 2 sekuntia hävinneenä

Pistekisan voitti Willy Planckaert (Belgia) ja vuorten kuninkaan kisan toista kertaa peräkkäin espanjalainen Julio Jimenez.

Ranskan mestari

Ei Aimar mikään sattumavoittaja kuitenkaan ollut, sillä hän oli osoittanut tasonsa jo amatöörinä. Hän tuli mm. toiseksi italialaisen Felice Gimondin jälkeen vuoden 1964 Tour de l’Avenir -kisassa. Nämä miehet voittivat seuraavat Tour de Francen editiot: Gimondi 1965 ja Aimar heti perään.

Vuoden 1963–1964 Aimar ajoi amatöörinä Saint-Raphael–Gitane-tallissa. Vuonna 1965 hän pääsi ammattilaiseksi. Hän ajoi ammattilaisena kahdeksan vuotta.

Ranskan maantiepyöräilyn mestaruuden Aimar voitti kesällä 1968. Jo edellisenä vuonna hän oli tullut hopealle, mutta vaikka voittaja Desiré Letort jäi kiinni dopingista, ei kultaa jaettu uudelleen Aimarille.

Aimar on etelän poikia. Hän on syntynyt aivan manner-Ranskan eteläkolkassa, lähellä Välimeren rannikkoa, Varin departementin pikkukaupungissa nimeltä Hyères. Ammattilaisuransa jälkeen hän on toiminut pyöräilykisojen järjestelytehtävissä.

lucien_aimar2

Aimarin uran ammattilaistallit

1965–1966 Ford France
1967–1969 Bic
1970–1971 Sonolor-Lejeune
1972 Rokado
1973 De Kova-Lejeune

Tour de France

•1965 : keskeytys (9. etappi)
•1966 :  kokonaiskilpailun voitto, viisi päivää keltapaidassa
•1967 : kokonaiskilpailun kuudes, yksi etappivoitto (8. etappi)
•1968 : kokonaiskilpailun seitsemäs
•1969 : 30.
•1970 : 17.
•1971 : 9.
•1972 : 17.
•1973 : 17.

aimar_banania

* * *

1960-lukuun liittyen lue myös:
• Raymond Poulidor – »Ikuinen kakkonen» on sydänten ykkönen
• Jacques Anquetil – Kapinallinen mestari
• Anquetil väistää kuoleman – Port d’Envalira 1964
• Kuolema Tourilla 3–4: Tom Simpson
• Julio Jiménez – Le Puyn herra
• Rudi Altig (1937–2016) oli 1960-luvun Tourien voimahahmo
• Keltapaita Henry Anglade

Tour de Francen historia

Raymond Poulidor – »Ikuinen kakkonen» on sydänten ykkönen

189 voittoa, 8 kertaa Tourin palkintopallilla

Tänään 15.4.2016 viettää 80-vuotissynttäreitään eräs Tour de Francen legenda: Raymond Poulidor. Häneen on tarttunut »Ikuisen kakkosen» (L’Éternel second) leima, vaikka hän voitti urallaan peräti 189 kisaa! Poulidor voitti isoja kisoja ja klassikoita: Ranskan mestaruus, Milano–San Remo, Flèche wallonne, Paris–Nice ja Dauphiné libéré (molemmat kaksi kertaa), viisi kertaa Critérium international… Hän voitti myös Espanjan ympäriajon, mutta seitsemän etappivoittoa Tourilla ei saanut koskaan seurakseen kokonaiskilpailun voittoa.

poulidor_douple

Poulidorin ura oli varsin pitkä, hän ajoi korkeimmalla tasolla vuodesta 1960 vuoden 1977 joulupäivään. »Poupou» osallistui 14 kertaa Tourille ja nousi ennätykselliset kahdeksan kertaa palkintopallille: Poulidor oli kolme kertaa toinen ja viisi kertaa kolmas! Podiumpaikkojen määrässä yhä hallitseva mestari muistetaan kuitenkin siitä, ettei sitä kokonaiskilpailun voittoa tullut, eikä hän ikinä pukenut keltapaitaa (maillot jaune) päälleen. Kerran paita jäi neljäntoista sekunnin päähän, toisella kertaa vain kakdeksan sekuntin kymmenyksen päähän!

»Olisin halunnut ainakin kerran kantaa keltaista paitaa ja voittaa Tour de Francen. Jos en olisi ollut epäonninen, olisin voittanut vähintään kaksi, mutta en kadu asiaa. Jos olisin voittanut Tourin, en olisi ollut niin suosittu.»

poupou

»Poupoularité»: ennenkokematon kansansuosio


Poupou-lempinimen saanut ajaja oli todellakin ennenäkemättömän suosittu tuolloin pyöräilyn kulta-aikana, jolloin se oli lajina suositumpi kuin jalkapallo. Jo amatöörinä hän ärsytti vanhaa mestaria, kolminkertaista Tour-voittajaa Louison Bobet’ta, joka tiuskaisi vuonna 1956 Bol d’Or des Monédières -kisan jälkeen: »Kuka on toi meitä härnäävä nuori kundi, jota kannustetaankin enemmän kuin mua?»

Antoine Blondin, tuo pyöräilyjournalistien ylipappi, keksikin käsitteen popularité (kansansuosio) korkeimmaksi muodoksi ilmaisun poupoularité, Poulidorin lempinimen mukaan.

Myös äärimäisen voitonhimon riivaama Jacques Anquetil näki pari vuotta itseään nuoremmassa Poulidorissa todellisen haastajan. Näiden kahden titaanin rivaliteetti jakoikin koko Ranskan kansan kahtia vuosikausiksi. Osapuolet eivät voineet ymmärtää tai suvaita toisiaan, ystävyyksiä rikkoutui ja avioeroja syntyi, kun puolet taistelussa oli valittu.

poulidor_anquetil

Ei viisinkertainen Tour-voittaja Anquetil Poulidoria aina suinkaan päihittänyt. Ei edes Anquetilin leipälajissa eli aika-ajossa. Pelkästään vuonna 1966 Poulidor jätti »Mr. Chronon» kakkoseksi niin Paris–Nice-kisan kuin Tour de Francen aika-ajossa. Samana vuonna Mont Faronin mäkiaika-ajossa Poulidor oli niin ikään ykkönen, jättäen taaksensa sellaisenkin mäkispesialistin kuin Luis Ocañan.

Eikä itse Kannibaalikaan päässyt aina Poulidoria syömään, sillä Eddy Merckxin huippuaikanakin Poulidor voitti esim. vuosien 1972 ja 1973 Pariisi–Nizza-etappikisat; uransa huipulla ollut Merckx jäi 1972 kakkoseksi, seuraavana vuonna väliin kiri myös toinen »ikuinen kakkonen», hollantilainen Joop Zootemelk.

Sekään ei muuten ihan pidä paikkaansa, että Poulidor ei olisi ikinä kantanut keltapaitaa. Tour de Francen keltapaitaa hän ei päässyt vetämään päälleen, mutta aikanaan Vueltassa eli Espanjan ympäriajossa oli käytössä myös keltapaita. Poulidor voitti Vueltan vuonna 1964, seuraavana vuonna hän oli toinen.

»Voiko pyörällä tienata noin paljon rahaa?»

Raymond Poulidor syntyi 15.4.1936 Masbaraud-Mérignatissa vanhempiensa kotona. Heillä oli jo neljä poikaa, joista yksi tosin oli kuollut aivan pienenä, joten tyttö oli ollut perheen toiveissa tällä kertaa. Perheen nimi tuli muuten tarinan mukaan joltakin suvun Poulidori-nimiseltä italialaiselta esi-isältä, jonka nimi oli ranskalaisen kirjurin virheen vuoksi jossakin vaiheessa vääntynyt muotoon Poulidor.

Lapsuus ja nuoruus oli Raymondin mukaan onnellista aikaa, vaikka vuokratilallisessa maanviljelijäperheessä raha oli tiukassa. Nuori Raymond mielellään tarjoutui vapaaehtoiseksi ajamaan äitinsä pyörällä lähikylään ostoksia tekemään. Vaikka pyörä oli paluumatkalla täyteen pakattu, ei mäkinen maasto poikaa haitannut. La Creusen departementti oli vielä 1950-luvulla yksinkertaista maaseutua. Poulidorien kylässäkin kaikki ajelivat polkupyörällä, paitsi kirkkoherra, eläinlääkäri ja kunnanjohtaja, joilla oli rättisitikka.

Kun Raymond pyöräili muiden poikien kanssa, hän huomasi olevansa varsin sovelias tähän lajiin, sillä kukaan ei pysynyt mäissä hänen kyydissään. Raymond halusi alkaa treenaamaan, mutta se oli tehtävä äidiltä salaa. Äiti kun piti pyöräilyä niin vaarallisena lajina, ettei olisi antanut poikansa sitä harrastaa. Pian poika alkoi kuitenkin reppu selässään polkea lähiseudun kisoihin, ja menestystä alkoi tulla.

poulidor-au-sommet-du-ventoux

Vuonna 1956 nuori Poulidor palasi kotiin tultuaan toiseksi Grand Prix de Peyrelevade -kisassa, ja löi pöytään 120 000 frangia palkintorahoja. Se oli enemmän kuin hänen vanhempansa tienasivat kokonaisessa vuodessa. »Voiko pyöräkisoissa voittaa näin paljon rahaa», ihmettelivät pitkälti omavaraistaloudessa elävät vanhemmat. Nuoriherra Poulidor oli ylpeä saavutuksestaan, joten hän päätti asepalveluksensa jälkeen tähdätä ammattipyöräilijäksi. Kahden ja puolen vuoden palveluksen jälkeen Poulidor palasi kisoihin, pian hän pitikin pilkkanaan ammattilaisiakin.

Rouleur, puncheur & grimpeur

Poulidor oli todellakin niin kutsuttu coureur complet, »täydellinen» tai monipuolinen ajaja, jolla ei ollut heikkoja osa-alueita. Hän oli loistava tasamaan rouleur-tyyppinen ajaja, vahva puncheur eli iskijä sekä myöskin kestävä grimpeur eli mäkimies. Hän pystyi voittamaan minkälaisia kisoja tahansa, niin vuoristoetappeja kuin aika-ajojakin.

Poulidor edusti koko uransa samaa Mercier-Hutchinson-tallia, joka toki vaihtoi monesti nimeä sivusponsoreiden vaihtuessa (BP, Fagor, Gan, Miko). Uskollinen hän oli myös agentilleen, sillä entinen ammattiajaja Roger Piel edusti häntä koko ammattilaisuran ajan. Poulidorin sporttipäällikkönä taas oli mystinen vanhan koulukunnan Antonin Magne, itsekin kaksinkertainen Tour-voittaja 30-luvun alkuvuosilta.

Il y a cinquante ans, les Français se passionnaient pour la rivalité entre les deux cyclistes Jacques Anquetil et Raymond Poulidor.
Raymond Poulidor ja tallipäällikkönsä Antonin Magne valkoisessa takissaan.

Lisäys: Raymond Poulidor kuoli 83-vuotiaana 13. marraskuuta 2019. Hänen hautajaisiinsa osallistui paljon pyöräilysuuruuksia. Tour on muistanut podiumpaikkojen ennätysten haltijaa monin tavoin.

Raymond Poulidor & Tour de France

•1962: kokonaiskilpailun kolmas, etappivoitto (Aix-les-Bains)

•1963: kokonaiskilpailun kahdeksas

•1964: kokonaiskilpailun toinen, etappivoitto (Luchon)

•1965: kokonaiskilpailun toinen, kaksi etappivoittoa (Châteaulin • aika-ajo, Mont Ventoux)

•1966: kokonaiskilpailun kolmas, etappivoitto (Vals-les-Bains • aika-ajo)

•1967: kokonaiskilpailun yhdeksäs, joukkuekilpailun voitto, etappivoitto (Pariisi  • aika-ajo)

•1968: keskeytys (16. etappi)

•1969: kokonaiskilpailun kolmas

•1970: kokonaiskilpailun seitsemäs

•1972: kokonaiskilpailun kolmas, joukkuekilpailun voitto

•1973: keskeytys (13. etappi)

•1974: kokonaiskilpailun toinen, etappivoitto (Pla-d’Adet)

•1975: kokonaiskilpailun 19., joukkuekilpailun voitto

•1976: kokonaiskilpailun kolmas

Lähteet

Jacques Augendre, Anquetil et Poulidor – Un divorce français. Bernard Pascuito Éditeur, Paris 2008.

Yves Jean, Les victoires de Poulidor. Arthaud, Paris 2013.

Jean-Paul Vespini, L’Éternel premier. Vélo Magazine n° 539/Avril 2016, s. 118–122.

Tour de Francen historia

Keskiviikon kirjavinkit Tour de France -faneille

Velofilo-blogin Facebook-sivuilla
http://www.facebook.com/velofiloblogi/
on maaliskuusta lähtien keskiviikkoisin vinkattu joku hyvä Tour de France -kirja. (Tunnustetaan, on jäänyt viikkoja väliinkin.) Nyt nämä keskiviikon kirjavinkit on kerätty myös tälle sivulle.

* * *

22.2.2017. Keskiviikon kirjavinkin kirjoittaja on myös päivänsankarimme. Jean Bobet (s. 22.2.1930) saa tänään puhaltaa 87 kynttilää. Hän on kolme perättäistä (1953–1955) Touria voittaneen Louison Bobet’n (1925–1983) pikkuveli. Myös Jean oli kelpo ammattiajaja, joka loisti ajouransa jälkeen pyöräilykirjoittajana. Hän kirjoitti artikkeleita moniin lehtiin ja laati komean nipun pyöräilykirjoja. Päivän kirjamme hän omisti isoveljelleen. Louison Bobet – Une vélobiographie on kirjoitettu kausien 1957 ja 1958 välissä, mestarin uran vielä jatkuessa. Teoksesta on otettu useita uusia painoksia ja onpa kirjoittaja kynäillyt siihen uuden esipuheenkin vielä vuonna 2003. Veljensä lisäksi Jean Bobet piirtää henkilöhahmot myös muista aikakauden mahtimiehistä (Bartali, Robic, Kübler, Koblet, Géminiani…) Kirjan lopussa on myös hauska ja kompakti sanasto pyöräilyyn vihkiytymättömälle lukijalle. Uusin editio: La Table Ronde, Paris 2016. 228 s. 8,70 €.

* * *

La grande encyclopédie du Maillot Jaune

1.2.2017. Keltaiselle paidalle on omistettu useita kirjoja. Yksi helmistä on L’Équipe-lehden kustantama isokokoinen La grande encyclopédie du Maillot Jaune vuodelta 2012. Kirjan mukana tulee myös jättimäinen juliste, josta siitäkin löytyy kaikki 255 keltapaidan kantajaa (2011 on viimeinen mukaan ehtinyt Tour). Kirjasta löytyy tietoa, statistiikkaa ja tarinoita moneen lähtöön, mutta jo ansiokkaan kuvituksen vuoksi kirja kannattaa hankkia. L’Équipe, 2012. 172 sivua + juliste.

* * *

Jean-François Mignon, Histoire du Tour de France

25.1.2017. Miksi Tour de France on niin suosittu ja jopa suurimmaksi vuosittain järjestettäväksi urheilukilpailuksi tituleerattu? Syyt eivät ole niinkään urheilulliset, kyllähän niitä kovia pyöräilykisoja riittää. Vastaus löytyy läpi Tourin historian tapahtuneesta kehitystyöstä sekä ekonomisista, sosiaalisista ja kulttuurillisista tekijöistä, jotka ovat likeisessä suhteessa ranskalaisen yhteiskunnan laajempaan historialliseen kehitykseen. Ranskan ympäriajo on alusta asti ollut hyvin kaupallinen tapahtuma, onhan se perustettu lehden mainostempauksena. Tour ollut mukana yhteiskunnan kehityksessä ja on aina osannut hyödyntää niin massakulttuurin nousun ja kaikkien uusien tiedotusvälineiden (radio, televisio, internet, some) esiinmarssien tuoman hyödyn, sekä rahassa että huomioarvossa. 

Sosiologi Jean-François Mignot avaa Ranskan ympäriajon historiassaan Histoire du Tour de France tilastotietoihin perustuen monia mielenkiintoisia ulottuvuuksia kisaan: esimerkiksi miksi kilpailijoiden palkkiot kymmenkertaistuivat 1980-luvulla ja miksi kolmasosa ranskalaisista Tour-voittajista on bretagnelaisia. Entä miten kilpailijoiden määrä on kehittynyt vuosien saatossa, miten kisa on kansainvälistynyt, minkälainen sosiaalinen tausta ajajilla on ollut, minkälainen spektaakkeli Tour on jne. Todella tärkeä kirja Tourin monien ulottuvuuksien ymmärtämiseksi.

Éditions La Découverte, Paris 2014. 122 sivua. 10 €.

* * *

4.1.2017. Infografiat ovat olleet nosteessa viime vuosia, joten pyöräilystäkin on tehty ainakin pari kokonaista kirjaa infograafien avulla. Esitystapa sopii hyvin kaikenlaisen nippelitiedon esittämiseen mielenkiintoisemmassa ja havainnollisessa muodossa.

Pariisilaisesta kirjakaupasta mukaani tarttui ranskalainen versio aiheesta eli Jean-Luc Gatellierin teos Le cyclisme en infographies vuodelta 2015 (Éditions du Chêne, 144 s., hinta 19,90 €). Kirjassa kuvataan mm. entisaikojen ja nykyajan polkupyörän ominaisuuksia sekä varusteita, eri ajajatyyppejä, tallien henkilökuntaa, kisakaravaanin eri toimijoita, esitellään kisakauden 2015 joukkueet, mutta pääosassa ovat Tour de Francen historian erilaiset ennätykset, historia sekä klassikkomäkien esittely. Tourin aiheet saavat yli puolet kirjan laajuudesta, mutta myös Giro, Vuelta ja klassikkokisat sekä maailmanmestaruuskisat saavat oman käsittelynsä, kuten myös olympialaiset ja tunnin ajon ennätykset.

Jean-Luc Catellier on laatinut monta pyöräilyteosta, muun muassa monena vuonna vuosikirjan Le livre d’or du cyclisme.

* * *

14.12.2016. Alasdair Fotheringham, The End of the Road – The Festina Affair and the Tour that Almost Wrecked Cycling. Bloomsbury 2016. 344 s.

Ennen vuoden 1998 Tourin alkua Festina-tallin soigneur Willy Voet pysäytetään Ranskan ja Belgian rajalla tullitarkastukseen. Hänen hallustaan löytyy suuri määrä dopingaineita. Karu totuus tuon ajan pyöräilyn dopingkulttuurista alkoi viimein paljastua. Myöhemmin testit osoittivat, että ainakin neljäsosa kesän 1998 Tourin ajajista oli doupattu. Fotheringham kertoo tarkasti tuon Tourin tapahtumat kaikkine jälkipuinteineen ja seurauksineen tähän päivään asti. Tämä tuore kirja on hurjaa luettavaa vielä melkein parikymmentä vuotta päätapahtumien jälkeenkin.

Alasdair Fotheringham on freelance pyöräilytoimittaja, joka on kirjoittanut mm. Independent, Cyclingnews ja Procycling-lehtiin. Aiemmin hän on kirjoittanut mainiot elämäkerrat espanjalaisista Tour-voittajista Federico Bahamontesista (The Eagle of Toledo) ja Luis Ocañasta (Reckless: The Life and Times of Luis Ocaña).

* * *

Vihdoinkin on ilmestynyt ensimmäinen suomenkielinen Tour de France -kirja! Tapio Keskitalo, Tour de France – Enemmän kuin pyöräilykilpailu. Fitra 2016. 260 s. Keskitalo on tehnyt kulttuurityön kirjoittaessaan pikkutarkan ja huolellisen Tourin historiikin, jossa esitellään historian jokaisen Tourin kisatapahtumien kulku ja aikakauden tähdet. Lisäksi erityiskäsittelyn saavat Tourin suomalaiset sankarit Joona Laukka, Kjell Carlström ja Jussi Veikkanen. Kirjasta löytyy myös selvitystä dopingtapauksista, listaus Tourin legendaarisimmista vuorista ja Tourin ennätyksistä sekä kaikkien kisojen kokonaikilpailujen kärkikolmikot. Mukana on myös 32-sivuinen kuvaliite. Huolellisesti laadittu urheilutietokirja! Chapeau !

* * *

fotheringham_simpson

30.11.2016. Tänään on Tom Simpsonin synttärit, joten keskiviikon kirjavinkki on William Fotheringhamin Put Me Back on my Bike – In Search of Tom Simpson. (Yellow Jersey Press, 2002 & uudistettu laitos 2007. 254 s.) Brittien suuri toivo, jo maailmanmestarin tittelin ja olympiamitalin saavuttanut sekä Tourin keltaista johtajan paitaakin kantanut Tom Simpson lyhistyi vuoden 1967 Tourin kolmannellatoista etapilla, Mont Ventoux’n raatelevassa nousussa vain pari sataa metriä ennen huippua. Mitä kaikkia kamoja hän oli vetänyt? Tämä ja muut myyttisen tarinan ainesosat saavat Fotheringhamilta kunnon käsittelyn.

* * *

16.11.2016. Ned Boulting: Boulting’s Vélosaurus – A Linguistic Tour de France. (Yellow Jersey Press, London 2016. 238 s.) Jotta pitää tästä kirjasta, täytyy täyttää kaksi ehtoa. 1. Olla Tourin ystävä. 2. Pitää brittihuumorista. Yksi ehto eri riitä, sillä jos ei ole pyöräilyn ystävä, tuskin ymmärtää Boultingin vitsejä. Jos taas brittihuumori ei uppoa, kirja on yhtälailla täysin käsittämätön. Jos ehdot täytyy, saa varmasti ainakin muutamat hyvät naurut.

Mikään tavanomainen Tour-sanakirja ei siis ole kysessä, vaikka ranskankielisiä sanoja esitellään hurja määrä. Jotkut selitykset ovat pidempiä, jopa muutaman sivun mittaisia, jotkut taas hyvinkin nasevia. Esimerkki lyhyestä: »Britannique: infernaalisen arrogantti, mahdollisesti douppaa.»

Kirja on hyvä esimerkki siitä, että Tourista kirjoitetaan niin ranskaksi kuin englanniksikin jos jonkinmoisia kirjoja, ryppyotsaisista sosiologisista analyyseistä aina tällaisiin kieli poskella kirjoitettuihin huumorisanakirjoihin.

Ned Boulting on toiminut Tour-kommentaattorina televisiossa kirjoittanut aiemmin suositut hupikirjat How I Won the Yellow Jumber ja 101 Damnations.

* * *

grahamhealy_the_shattered_peloton

11.11. on Ranskassa tärkeä pyhäpäivä: L’armistice eli aselevon päivä, sillä 11.11.1918 päättyi ensimmäinen maailmansota. Tuo sota, jota ranskalaiset kutsuvat myös »suureksi sodaksi», vaati suhteellisesti eniten uhreja juuri Ranskassa. Kaatuneiden joukossa oli monia Tour de Francen ajajiakin, mm. kolme Tour-voittajaa. Tourin johtaja Henri Desgrange oli sodan alkaessa jo yli viisikymmentä vuotta, mutta silti hän halusi lähteä vapaaehtoisena mukaan rintamalle ja kehotti pyöräilijöitä tekemään samoin.

Aselevon päivän kunniaksi ylimääräinen kirjavinkki ensimmäisen maailmansodan vaikutuksista Ranskan ympäriajoon. Graham Healy: The Shattered Peloton: The Devastating Impact of World War I on the Tour de France. (Breakaway Books, New York 2014.)

* * *

alasdair_fotheringham_reckless_ocana
9.11.2016. Alasdair Fotheringham: Reckless – The Life and Times of Luis Ocaña. Espanjalainen huikea mäkimies Luis Ocaña koki saman kovan kohtalon kuin moni muukin 1960-luvun loppupuolen ja 1970-luvun alkupuolen ajaja: he jäivät kaikkien aikojen suurimman pyöräilijän eli Eddy Merckxin varjoon.
Mutta tämän kirjan päähenkilö on ansaitusti Ocaña, jota Merckx itse piti kovimpana vastustajanaan. Ja Voittihan Ocaña vihdoin yhden Tourinkin, kun vuonna 1973 Kannibaali ei ollut lähtöviivalla. Mutta kyllä hänestä olisi ollut enempäänkin, jollei hän olisi ollut kaikessa epäonnessaan kuin kirottu.
Alisdair Fotheringham on kuuluisamman pyöräilykirjailijan William Fotheringhamin veli, mutta tässä kirjassa hän ei jää veljensä varjoon. Alisdair Fotheringham kertoo hienosti Ocañan lopulta itsemurhaan päättyneen tarinan ja valottaa kiinnostavasti espanjalaisen särmikästä ja kiehtovaa persoonaa.
* * *

2.11.2016. Lucien Aimar, Les Temps des champions. Lucien Aimar oli vuoden 1966 Tour de Francen yllätysvoittaja, jonka muistelmat julkaistiin viime kesänä hänen voittonsa 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Mukana kirjan kirjoittamisessa oli Jean-Paul Vespini, tuo armoitettu ja palkittu pyöräilykirjailija parinkymmenen kirjan kokemuksellaan.

Lucien Aimar oli ammatilaisuransan alkupuolella Jacques Anquetilin luotettu adjutantti ja huonetoveri, jolle suurmestari Jacques petasi Tour-voiton. Kirjassa on paljon mielenkiintoista muisteloa koskien Anquetiliä, mutta toki aikakauden muut mestarit ovat seikkailuissa mukana: Raymond Poulidor, Felice Gimondi, Roger Pingeon, Luis Ocaña, Gianni Motta, Rudi Altig ja uusi suurmestari Eddy Merckx.

Kirjassa kerrotaan kuinka Tourin johtaja Félix Lévitan ei olisi halunnut Aimarin voittavan Touria, paljastetaan salaisuus Altigin vuoden 1966 maailmanmestaruuden takaa, kerrotaan aikakauden amfetamiinin käytöstä ja Tom Simpsonin kuolemasta Mont Ventoux’n huipulla … ja vaikka siitä kuinka aikoinaan ammattilaiset saattoivat ajaa 220 kisapäivää vuodessa. Aimarin muistelmat ovat todellinen aarreaitta 1960-luvun pyöräilystä kiinnostuneille.

Mareuil Éditions, kesäkuu 2016, 272 sivua (+ kuvasivuliite), 19 €.

* * *

5.10.2016. Syksyn pimenevien iltojen piristeeksi Velofilo suosittelee tällä kertaa seuraavaa kovaa ainetta: Edward Pickeringin kirjaa The Yellow Jersey Club – Inside the Minds of the Tour de France Winners (Transworld Books 2015, 307 sivua).

Kirjoittaja Edward Pickering on myös mainion Procycling-lehden päätoimittaja. Keltapaitakerho-kirjan idea on tarkastella viimeisen neljänkymmenen vuoden Tour-voittajia ja miettiä heidän kauttaan mitä keltapaidan voittaminen vaatii? Fyysisesti, mentaalisesti, taktisesti, teknisesti, ajoituksellisesti ja onnen suhteen. Entä mitä ikonisen paidan voittajilla on yhteistä?

Jokainen 21:sta käsitellystä keltapaidasta saa hieman alle parinkymmenen sivun mielenkiintoisesti kirjoitetun esittelyn, jotka voi hyvin lukea erikseenkin, vaikka suosikeistaan toiseen hypellen. Tai parantaakseen tietojaan jo hieman unohtuneista mestareista. Kirja alkaa vuoden 1975 (ja 1977) voittajasta Bernard Thévenet’stä ja viimeinen esitelty keltapaitakerholainen on Vincenzo Nibali (2014). Itse asiassa kirjan ilmestymisen jälkeen ei voittajien klubiin olekaan tullut uusia jäseniä, sillä vuoden 2013 voittaja Chris Froome on voittanut myös kirjan ilmestymisen jälkeen ajetut kaksi Touria.

Pickeringin analyysit ovat teräviä ja asiantuntevia sekä usein oivaltavia, sillä hän ei tyydy selostamaan kisatapahtumia vaan pyrkii keltapaitojen päiden sisään ja tempaa lukijansa hyvin mukaansa näille tutkimusmatkoillensa.

The Yellow Jersey Club on saatavilla sekä kovakantisena että pokkarina. Tässä kohtaa muistutan taas, että isojen kielialueiden kirjoja saa usein ostettua netistä ns. käytettyinä varsin edullisesti ja kirjat ovat usein itse asiassa täysin uutta vastaavassa kunnossa.

* * *

28.9.2016. Tourille on kotimaassaan omistettu myös kokonaisia sanakirjoja, joista tänään esittelyssä Christian Laborden Dictionnaire amoureux du Tour de France, jonka voisi yrittää suomentaa vaikka muotoon »Rakastava sanakirja Ranskan ympäriajoon». Rakastava sanakirja, tuo hieman poikkeuksellinen yhdistelmä, on Plon-kustantamon jo satakunta paksua osaa saanut kirjasarja, jonka kohteena ovat olleet vaikka Pariisi tai Kiina, Islam, paavit, nykytaide, ooppera tai rikokset jne. Vuonna 2007 julkaistu Tour-sanakirja on 426-sivuinen tietopaketti ei pelkästään Touriin liittyvistä sanoista vaan myös Tourin sankareista. Jotkut sanat saadaan selvitettyä parilla rivillä, toiset saavat useamman sivun esittelyn. Jacques Anquetil esimerkiksi on niin rakastettu hahmo, että häntä käsitellään parinkymmenen sivun verran.

Tämänkin kirjan kohdalla ilmentyy kuinka Tour on kirjailijoiden suosiossa. Näin on ollut koko kisan historian ajan. Kirjailijoiden ja muiden kynämiesten kiinnostus ympäriajoa kohtaan on  ollut myös luomassa Tourin tarinoita, myyttejä, ja sankareita sekä mainetta kaikkein suurimpana ja mahtavimpana pyöräilykisana. Pyreneitten vuoristosta, muutaman kilometrin päästä Tourmalet-vuorelta kotoisin oleva Christian Laborde (s. 1955) on tuottelias romaanikirjailija ja runoilija. Hän on kynäillyt useampia pyöräilykirjoja sekä kolumneja Tourista. Hänen rakastava sanakirjansa on lennokasta tarinaa pullollaan.

* * *

14.9.2016. Tour de Francen historian yksi traagisimmista hahmoista on pariisilainen Eugène Christophe (1885–1970). Tourin voitto lipesi häneltä käsistä kolme kertaa samaan onnettomuuteen eli hänen pyöränsä etuhaarukan hajoamiseen! Le Vieux Gaulois, »Vanha gallialainen» teki todella pitkän uran ammattipyöräilijänä: vuodesta 1903 (ensimmäisen Tourin järjestämisvuosi) aina vuoteen 1926 asti. Kolmen Tour-voiton sijaan hänen oli tyytyminen kolmeen etappivoittoon ja yhteen kokonaiskilpailun toiseen sijaan. Jean-Paul Reyn parin vuoden takainen kirja Eugène Christophe – le damné de la route (Éditions Cairn, 2013) kertoo tämän poikkeuksellisen miehen tarinan, erityisesti mitä herralle etuhaarukkoineen tapahtui vuonna 1913 Sainte-Marie de Campanissa, 1919 Raismes’ssa ja 1922 Valloiressa. Tyylikkäässä 250-sivuisessa kirjassa on hienoja kuvia. Kirjan tekijä Jean-Paul Rey on kokenut urheilukirjoittaja, joka on perehtynyt kohteeseensa pikkutarkasti.

* * *

leonard_lanterne_rouge

10.8.2016. Urheilussa valokeilassa paistattelevat voittajat ja usein vain heidät muistetaan. Tour de Francen historiassa myös kisan viimeinen on pitkään saanut oman huomionsa ja oman ilmaisunsakin. Lanterne rouge, punainen lyhty, tarkoitti aikoinaan junan perässä palavaa punaista varoituslyhtyä, mutta pitkään Tourin kokonaiskilpailun viimeistä on kutsuttu samalla ilmaisulla. Max Leonard kertoo kirjassaan Lanterne Rouge – The Last Man on the Tour de France kahdentoista kiinnostavan punalyhdyn tarinan. Ensimmäisenä on historian ensimmäinen kisan viimeiseksi jäänyt Arsène Millochau, joka selvisi kuitenkin vuoden 1903 kisassa takaisin Pariisiin keskinopeudella 15,24 km/h (voittaja Maurice Garinin keskinopeus oli 25,68). Näiden viimeisten miesten tarinat ovat usein kovin inhimillisiä ja kiinnostavampiakin kuin monen voittajan. Elämä on kuin pyöräkilpailu, voitto osuu harvoin kohdalle.
Yellow Jersey Press, London 2014.

* * *

slaying_the_badger

29.6.2016. Keskiviikon kirjavikki liittyy tällä kertaa tuoreeseen kirjoitukseen koskien Greg LeMondia. Richard Mooren kirja Slaying the Badger – LeMond, Hinault and the Greatest ever Tour de France. Yellow Jersey Press, 2011. 296 s. Yhdestä Touristakin saa vetävän kirjan kun asialla on hyvä kirjoittaja. Oli toki vuoden 1986 Tour melko erikoinen, kun La Vie Claire -tallilla olikin kaksi kapteenia, vanha mestari Bernard Hinault ja uusi kultainen poika Greg LeMond. Kirjasta on otettu useita painoksia, joten sitä on löytyy hyvin uutena ja käytettynä.

* * *

tour_is_won_alpe

23.6.2016. Kuten näistä kirjavinkeistäkin huomaa, kaikkea Tourin kannalta keskeistä kirjallisuutta ei tietenkään ole käännetty englanniksi. Toki erinomaista Tour-kirjallisuutta löytyy paljon englanniksi, ja on joitakin ranskalaisia kirjojakin käännetty, joista esimerkkinä vaikka tämä Jean-Paul Vespinin Alpe d’Huez -kirja. The Tour is Won on the Alpe kertoo Alpe d’Huezilla käydyt kamppailut Fausto Coppin ensimmäisestä voitosta vuonna 1952 aina Armstrongiin ja Landisiin asti (2006). Kirjassa tulee myös selviteltyä miten noususta tuli »hollantilainen» ja kuinka Pollentier huijasi dopingtestissä. Tänä vuonna l’Alpe ei ole mukana, mutta josko jo taas ensi vuonna, joten sitä ennen on hyvin aikaa kerrata myyttisen vuoren Tour-historia. Sopii l’Alpe-fanien lisäksi myös kaikkien Tour-harrastajien kirjahyllyyn. VeloPress, 2008, 208 sivua. Löytyy hyvin ja edullisesti nettidivareista. (Alkuteos: Jean-Paul Vespini: Tour se gagne à l’Alpe. Éditions Mango, 2003.)

* * *

bernard_face_a_hinault

16.6.2016 Keskiviikon kirjavinkki on tällä kertaa aivan uunituore kirja: Bernard Hinault & Jean Cléder, Bernard face à Hinault – Analyse d’un légende (Mareuil Éditions, 2016. 240 s. 22 €). Ennen Touria Ranskassa julkaistaan joka vuosi useita Touriin liittyviä kirjoja. Hinault on viimeisin ranskalainen Tour-voittaja, josta on jo kirjoitettu nippu kirjoja. Noista muista tämä Bernard face à Hinault pyrkii erottautumaan sillä, että »Mäyrä» pääsee itse ääneen kommentoimaan uransa tärkeimpiä hetkiä. Hinault’n yleisen uran kuvailemisen lisäksi käsitellään hänen harjoitusmenetelmiään, esikuviaan ja vastustajiaan, suuria taistelujaan, välineiden kehitystä, ajajatyyppejä… Liiteenä on listaus Hinault’n saavutuksista (melkoinen lista ykkössijoituksia). Kirjassa on runsaasti valokuvia (220 kpl) ja erikoisuutena QR-koodeja, jotka linkittävät kirjaan liittyvään nettimateriaaliin. Kun aloin lukemaan kirjaa ihmettelin sen hienostuneita ja monipuolisia sanavalintoja sekä mukavaa tyyliä, mutta tähän löytyi syy kun tarkistin kuka on miehiään kirjan Hinault’n kanssa tehnyt Jean Cléder. Hän on vertailevan kirjallisuuden dosentti (Université Rennes 2), joten kirja on tyylikäs myös tältä osin.
Linkki kirjan nettisivuille:
http://www.bernard-face-a-hinault.fr

* * *

sex_lies_2

8.6.2016. Jacques Anquetil, ensimmäinen viisinkertainen Tour-voittaja, kuuluu ranskalaisen pyöräilyyn jumaltarustoon ja hänestä on kotimaassaan kirjoitettu aimo nippu kirjoja. Yksi erinomainen löytyy myös englanniksi: Sex, Lies and Handlebar Tape. Paul Howardin vuonna 2008 ilmestyneestä kirjasta on otettu useita uusintapainoksia. Anquetil oli huikea persoona niin urheilusuorituksiltaan kuin yksityiselämänsä käänteiltäänkin. Howard on tutkinut Anquetilin elämän perusteellisesti ja kirjoittaa hyvin. Mainstream Publishing / Transworld Publishers, London 2008. 317 s.

* * *

fotheringham_fallen_angel

1.6.2016. Keskiviikon kirjavinkin päätähti on tällä kertaa sama kuin tämänpäiväisessä bloggauksessakin: Fausto Coppi. Ansioitunut pyöräilykirjailija William Fotheringham on kirjoittanut loisteliaan elämäkerran myös Coppista: Fallen Angel – The Passion of Fausto Coppi (Yellow Jersey Press, 2009. 283 sivua). Kirjassa käydään läpi Coppin voitot ja sankariteot kuten myös yksityiselämän draamat ja tappiot aina liian aikaiseen kuolemaan asti. Coppi on äänestetty Italian 1900-luvun merkittävämmäksi urheilijaksi ja hänen vaikutuksensa ulottuu kauas ammattipyöräilyn ulkopuolelle. Fotheringham kirjoittaa sujuvasti ja asiantuntevasti, kuten aina.
Tätäkin kirjaa löytyy hyvin nettiantikvariaateista, pehmeäkantista versiota saa parilla punnalla/eurolla.

* * *

pedalarepedalare

25.5.2016. Giron loppuhuipennuksen kunniaksi viikon vinkki käsittelee italialaisen pyöräilyn kunniakasta historiaa. John Foot on kirjoittanut mainion kirjan Pedalare! Pedalare! A History of Italian Cycling (Bloomsbury 2011 ja paperback-editio myös 2012. 372 sivua). Kirja valistaa lukijaansa Giron syntyhistoriasta, Ottavio Bottecchian mystisestä kuolemasta, »Diktaattori» Alfredo Pindasta, Biagio »Guru» Cavannasta, Gino Bartalin myytistä, Fausto Coppin ja Bartalin kisailusta, Gastone »Leijona» Nencinistä ja Felice Gimondista aina Marco Pantanin kuolemasta sekä monesta muusta asiasta. Tästä kirjasta on hyvä aloittaa sukeltaminen italialaisen pyöräilyn mielenkiintoiseen maailmaan. Tour de France on tietenkin läsnä läpi koko kirjan. Uutena kirja maksaa noin kymmen puntaa, e-kirjana muutaman punnan vähemmän ja hyväkuntoisia käytettyjä saa parilla punnalla + postikulut.

* * *

tdffordummies

18.5.2016. Suositusta For Dummies -sarjasta löytyy tietenkin myös Tour de France for Dummies. Jos pitää tästä tyylistä, on kirjassa sarjan formaatin mukaisesti paljon kiinnostavaa tietoa erityisesti aloitteleijoille, mutta voi sieltä myös pidemmälle ehtineet löytää uutta tai tarkistella vanhoja tietojaan. Yhtenä kirjan tekijänä on »Pyöräilyn äänenä» tunnettu pyöräilyjournalistilegenda Phil Liggett. Liggett on ollut hyvää pataa Lance Armstrongin kanssa, joten ainakin tässä käsilläni olevassa vuoden 2005 painoksessa on hänen esipuheensa. Vuoden 2009 jälkeen kirjasta ei liene otettu uusia painoksia, mutta näitä vanhempia löytyy nettiantikvaariaateista hyvinkin edullisesti. Omani maksoi peräti £ 0,01 + postimaksut £ 4,02.

* * *

thompson_tour_de_france_cultural_history

11.5.2016. Christopher S. Thompson, The Tour de France – A Cultural History (University of California Press 2006 & 2008). Jotkut Tour de Francen historiat kertovat vain kisan historian urheilusuoritusten kautta, mutta tämä kirja on laajempi kulttuurihistoria. Liittämällä Tourin Ranskan historian laajempaan kontekstiin Thompson tulkitsee kisaa paljon mielenkiintoisemmin kuin moni muu Tour-historioitsija. Tour on niin paljon muutakin kuin vain urheilukilpailu. Jos ei pelkää akateemisempaa otetta, tämä kirja avaa monia mielenkiintoisia näkökulmia Tourin ja Ranskan historiaan sekä urheilun ja yhteiskunnan suhteisiin laajemminkin. Thompson on tehnyt hienon ja akateemisestikin pätevän kirjan, joka on samalla myös vetävästi kirjoitettu tarina.

* * *

mondenard_33

4.5.2016. Jean-Pierre de Mondenard, Tour de France – 33 Vainqueurs face au dopage entre 1947 et 2010. Hugo&Cie 2011. 306 sivua. Jos dopingin historia kiinnostaa, tämä on ohittamaton teos. de Mondenard on johtava doping-tutkija ja kelpo Tour-historioitsija, joka on myös toiminut Tourin lääkärinä. Tässä kirjassaan hän käy läpi kaikki toisen maailmansodan jälkeiset Tour-voittajat ja heidän suhteensa dopingiin, mahdolliset käryt ja jos jonkinmoista muuta aiheeseen liittyvää dokumentaatiota. Kiinnostavaa ja kylmäävää luettavaa. Voisin joku kerta esittää kirjan tärkeimmät löydökset velofilossa. Ennakkotietona voin valitettavasti paljastaa, että monikaan ei saa puhtaita papereita.

* * *

sidwells_tour_records

27.4.2016. Chris Sidwells, The Official Tour de France Records (Carlton Books 2012 & 2014). Ei pidä antaa kannen tai otsikon pelästyttää, sillä tämä kirja ei ole pelkkä ennätystenkirja. Tilastoista ja kaikenlaisista erilaisista näkökulmista ja pikkutiedosta piirtyy itse asiassa mielenkiintoinen näkymä tähän monitahoiseen ilmiöön nimeltä Tour de France. Kirja jakautuu neljään eri osaan: 1. Tourin kaikkien aikojen ennätykset 2. Suuret pyöräilymaat 3. Legendaariset ajajat 4. Mahtavat nousut. Näin 204-sivuinen teos tarjoaa trivian lisäksi minitarinoita ja paljon muuta hauskaa luettavaa sekä roimasti kuvamateriaalia Tourin koko historian ajalta.

* * *

fotheringham_hinault

13.4.2016. Keskiviikon kirjavinkki käsittelee viimeisimmän bloggauksen kohdetta eli Bernard Hinault’ta, jota väitin Tourin kovimmaksi kisailijaksi. »Mäyrästä» on yksi hyvä ja tuore kirja englanniksikin. Kirjoittaja on armoitettu pyöräilykirjailija William Fotheringham, useiden hyvien opuksien tekijä. Hänen Hinault-kirjansa on hieman hämäävästi julkaistu kahdella eri nimellä. Brittikustantajalla (Yellow Press, 2015) se on nimellä Bernard Hinault and the Fall and Rise of French Cycling, mutta Yhdysvalloissa kirja on julkaistu nimellä The Badger: The Life of Bernard Hinault and the Legacy of French Cycling (Chicago Review Press, 2015.)

* * *

12974275_1716959035251965_7495066153165069142_n

6.4.2016. Keskiviikon kirjavinkki. Tämän viikon kirja olisi kuulunut Mäkimiesten kirjavinkit -kirjoitukseeni, mutta sain sen vasta eilen käsiini. Chris Sidwells: Tour Climbs – The Complete Guide to Every Tour de France Mountain Climb (Collins 2008 & paperback-versio 2009). Kirja väittää esittelevänsä kaikki Tourin historiassa ajetut mäet. Tärkeämmät mäet saavat aukeaman verran tilaa, pienempiä esitellään viisikin aukeamalla.

Varsin kattava (256 melko suurikokoista sivua) ja kiinnostava kirja, joka lienee ajateltu auttamaan niitä, jotka itse haluavat lähteä kyseisiä mäkiä valloittamaan. Tähän tarkoitukseen kirja onkin oikein hyvä, mutta ei toki täydellinen tämäkään.

Itse jäin kaipaamaan Tourin grafiikoista tuttuja kilometrikohtaisia tietoja, joista näkee mm. jokaisen kilomertrin keskijyrkkyyden. Mäkien valintaan, valmistautumiseen, itsensä motivoimiseen ja voimiensa jakamiseen tämä tieto olisi tuiki tarpeellista, sillä mäen luonteesta ja vaativuudesta ei kerro riittävästi pelkät perustiedot: pituus, nousumetrit, keskijyrkkyys ja suurin jyrkkyysprosentti. Sidwells arvioi toki vaikeuttakin ja antaa vinkkejä, mutta grafiikka olisi hyvä ainakin klassikkomäistä.

Nousut on esitelty alueittain, esim. Itäiset Pyreneet, mutta alueista olisi voinut olla kartat, joihin mäet olisi sijoittettu. Näin kirja olisi palvellut myös majapaikkojen miettimisessä sekä myös paremmin lenkkien suunnittelussa.

Yhtä kaikki, varsin kiinnostava kirja mäkien ystäville. Omani tilasin taas nettidivarista. Uudenveroiselle pehmytkantiselle tuli hintaa postikuluineen sellaiset kuusi euroa. Myös vuoden 2008 kovakantista editiota näytää olevan hyvin saatavilla.

* * *

woodland

30.3. Keskiviikon kirjavinkki. Les Woodland (toim.) The Yellow Jersey Companion to the Tour de France (Yellow Jersey Press 2003 ja 2007). Esittelee näpsäkästi ja napakasti Tour de Francen keskeiset ajajat, ennätykset, tapahtumat ja tapahtumapaikat, mutta hakusanojen joukosta löytyy myös vaikka ’pussaavat tytöt’, agentit, mekaanikot, prologit jne. Hakusanojen selitykset ovat puolensivun tai sivun mittaisia, korkeintaan pari sivua. Mukava 414-sivuinen hakuteos pokkarimuodossa.

* * *

51ve9nhrcxl-_sx336_bo1204203200_

23.3.2016. Tour de Francen historiasta on monta hyvää opusta ranskaksi ja englanniksi. Aloitetaan näiden vinkkaus siitä parhaasta eli alan ehdottomasta referenssistä. Legendaaristen pyöräilytoimittajien Pierre Chanyn ja Thierry Cazeneuven La Fabuleuse Histoire du Tour de France on järkälemäinen, yli tuhatsivuinen historiikki. Jokaisen vuoden kilpailutapahtumat käydään läpi keskimäärin kymmenen sivun verran per kilpailu ja kirjan lopusta löytyy jokaisen Tourin statistiikkaa. Ranskantaitoisille Tourin historiasta kiinnostuneille ehdoton hankinta.

* * *

516c0h6ahnl-_sx352_bo1204203200_

Tänään tuli brittien Amatsoonien marketplacesta ostamani kirja Indurain: A Tempered Passion (joka maksoi kokonaista 0,01 puntaa + postimaksut 4,02 puntaa), kirjoittajana Javier Garcia Sanchez. Miguel Indurainin valtakausi oli Tourilla kilpailullisesti tylsää katseltavaa kahdestakin syystä: ensinnäkin hänen ajonsa oli yllätyksetöntä ja laskelmoivaa sekä toisekseen hänen ylivoimansa murskaavaa. Mutta toisaalta hänen ajonsa, eritoten aika-ajonsa oli komeaa katsottavaa.

Muistuu mieleen se Lancen haastattelu, kun hän oli ihan lyöty aika-ajon jälkeen: Indurain oli painanut ohi kuin suihkukone, siis samaan tyyliin kuin se 1960-luvun Caravelle eli Jacques Anquetil Raymond Poulidorin ohi aikoinaan. Ranskassa on hauska ilmaisu tälle, »tartuttaa flunssa» (enrhumer), siis kaveri painaa ohi niin kovaa, että toinen vilustuu ilmavirrasta.

Indurainin ansioksi laskettakoon huikean kunnonajoituksen – hän oli todellinen heinäkuun mies – lisäksi myös se, että hänelle ei tainnut koskaan nousta menestys hattuun, vaan hän oli vaatimaton ja viileä mestari. Ehkä siksi vähän turhaankin unohdettu, vaikka oli sentään ensimmäinen viisi kertaa Tourin putkeen voittanut.

Hyvää viikonloppua ja hyvää syntymäpäivää Fabian Cancellaralle, joka täyttää tänään 35 vuotta!

* * *

155022

16.3.2016 Valopilkku suomalaisessa, valitettavan vähälukuisessa pyöräilykirjallisuudessa on Jukka Pakkasen Raateleva nousu – Johdatus ammattipyöräilyyn (Kirjapaja 2009). Kirjailija Pakkanen on armoitettu pyöräilyntuntija ja pitkän linjan ketjunpyörittäjä. Häneltä lukisi mielellään lisää pyöräilystä, eritoten Girosta ja italialaisesta pyöräilystä, tunteehan hän italialaista kulttuuria laajasti.

* * *

61doanflyil-_sx415_bo1204203200_

9.3.2016. Tourin historiasta kiinnostuneille. Ellis Baconin kirja Mapping Le Tour (Collins 2014) sisältää jokaisen Tourin reittikartan vuodesta 1903 vuoteen 2014 asti. Kukin Tour esitellään yhdellä aukeamalla, jossa kartan lisäksi sivun mittainen yleiskuvaus vuoden kisan kulusta sekä tärkeimmät tiedot (paitojen voittajat, kisan pituus jne.). Mukana paljon klassikkokuvia ja kauniita koko aukeman kuvia. Kirjan lopussa esitellään myös Tourin legendaarisimpia paikkoja, mukana toki klassikkonousut.

Tämä on hyvä hakuteos, josta tulee paljon tarkasteltua juttuja ja kisakin hahmottuu ihan eri tavalla kun katsoo kartalta. Ehdoton hankinta Tourista ja Ranskan maantieteestä kiinnostuneille. Löytyy nettikirjakaupoista, itse löysin tämänkin edullisemmin nettidivarista.

* * *

412fwg7qu-l-_sx363_bo1204203200_

2.3.2016. Keskiviikon kirjavinkki Tour-diggareille. Tourin historia sarjakuvan muodossa? Kyllä vain, toimii oikein hyvin. Kirjan 160:lla sivulla esitellään hienosti monet Tourin legendaariset tapahtumat. Jan Cleijnen teos Legends of the Tour on vuodelta 2014, joten sitä löytyy hyvin nettikirjakaupoista. Omani löysin melko edullisesti nettidivarista.

* * *

Lue myös:
• Pyöreän tarinan ritarit – Tour de Francen kirjailijat
• William Fotheringham Pyöreän Tarinan Ritarikuntaan
• Tourin mäet – Kirjavinkit mäkimiehille

Tour de Francen historia

Mäyrän muodonmuutos – Bernard Hinault on Tourin kovin!

Näin keväällä kun pääsee ensimmäisiä kertoja ulkoiluttamaan maantiepyöräänsä, tuntee moni meistä keski-ikäisistä ja keskinkertaisista ketjunpyörittäjistä itsensä myös keskenkuntoiseksi. Pyörä ei oikein kulje siihen tahtiin ja niin helposti kuin niillä mukavilla, yhä mielessä olevilla edellisen kesän aurinkoisilla lenkeillä.

Ei kuitenkaan pidä vaipua synkkyyteen, sillä edes kaikkien aikojen kaikkein kovimmilla, suorastaan yli-inhmillisen kovilla kuskeillakaan ei kauden alku ole ollut välttämättä helppoa. Otetaan esimerkiksi Mäyrä. Le Blaireau. Bernard Hinault. Viisinkertainen Tour-voittaja.

fignon_hinault
Laurent Fignon vasemmalla, Bernard Hinault oikealla.

Laurent Fignon, joka pääsi kaksi kertaa Hinaultin valtakaudella nousemaan Pariisissa keskimmäiselle palkintopallille (kerran kun Mäyrä oli poissa, kerran hänet päihittäen), kertoo Hinaultista hauskasti loisteliaassa elämäkerrassaan Nous étions jeunes et insouciants:

»Talvella hän harjoitteli niin vähän, että saapuessaan ensimmäiselle harjoitusleirille hän näytti siltä kuin olisi pitänyt vuoden lomaa. Ylipainoa. Sanottakoon suoraan, että hän lihoi. […] Ne, jotka eivät tunteneet entuudestaan Mäyrää, kuten me silloin, todella ihmettelivät kuinka kauan kestäisi, että tästä miehestä tulisi se mikä hän oli.» (Nous étions jeunes et insouciants, s. 87.)

Kun joukkue lähti ensimmäisille lenkeille, Hinault tipahti pienimmästäkin kiihdytyksestä, hikoili kuin sika, oli ärtynyt, sätti kaikkia ja huusi että ajettiin liian kovaa. »Joo, oottepa kovia! Katotaan kolmen kuukauden päästä missä ollaan!», hän tiuskaisi. Niin, kuukauden päässä tästä Hinault voitti kevään ensimmäisen kilpailunsa, Fignon muistelee alkuaikojaan ammattilaisena.

Kova oli Mäyrän muodonmuutos siis. Fignonkaan ei kirjassaan uskalla asetaa itseään Hinaultin tasolle. Vaikka »Professori» Fignon oli parhaimmassa kunnossaan lyömätön etappikilpailija ja ansaitsi todellakin Tour- ja Giro-voittonsa, oli Hinault Fignoninkin mielestä omaa luokkaansa.

Kuinka kova Hinault oli? Kaikkien aikojen kovin Tour-kilpailija! Miksikö näin väitän? Minäpä kerron. Todistusaineisto on näet kiistaton ja vastaansanomaton. Katsotaanpa.

Bernard Hinault & Tour de France

• 8 osallistumista, joista jokaisella keltapaidassa (maillot jaune)
• 5 voittoa
• 2 toista sijaa
• 1 keskeyttäminen keltapaidassa

• 28 etappivoittoa
• 71 päivää keltapaidassa (maillot jaune)

• 1 mäkikirikilpailun voitto (pallopaita = maillot à pois)
• 1 pistekilpailun voitto (vihreä paita = maillot vert)

Hirmuinen on Hinaultin saldo myös toisista ympäriajoista:

  • Giro d’Italia: 3 osallistumista, 3 kokonaiskilpailun voittoa, 6 etappivoittoa, 28 päivää maglia rosassa. Voitti siis jokaisen osallistumansa Giron!
  • Vuelta a España: 2 osallistumista, 2 kokonaiskilpailun voittoa, 7 etappivoittoa, 12 päivää amarillopaidassa. Voitti siis molemmat Vueltansa!

Mutta palataan Tourille ja rajataan vertailu siihen. Kannibaali, kaikkien aikojen paras pyöräilijä Eddy Merckx osallistui seitsemälle Tourille: viisi voittoa, yksi kakkossija ja viimeisellä Tourillaan vuonna 1977 se kauneusvirhe eli kuudes sija. Näin ollen Hinaultin sarja seitsemästä maaliin ajatusta Tourista on parempi: 5 x 1. + 2 x 2. = 9 pistettä, jos lasketaan kuten vuosien 1905–1912 Toureilla laskettiin voittaja eli laskemalla etappien sijat yhteen. Kannibaalin saldo on siten 5 x 1. + 1 x 2. + 1 x 6. = 13 pistettä.

Entä muut viiden voiton miehet? Jacques Anquetil: saldona kahdeksasta osallistumisesta on viisi voittoa, yksi kolmas sija ja kaksi keskeyttämistä. Hämmästyttävä sarja tämäkin, mutta jää Hinaultille, sillä vain kuusi kertaa maaliin ja se niiden viiden voiton ulkopuolinen on kolmas sija, joten Mäyrä voittaa hänetkin.

Entäs Miguel Indurain, ensimmäinen viisi kertaa putkeen (1991–1995) voittanut? Indurainin rasite on se, että vaikka hän osallistui kaikkiaan kahdelletoista Tourille, olivat hänen kuusi ensimmäistä Touria surkeita. Sarja: 1985: keskeytys • 1986: keskeytys •1987: 97. • 1988: 47. • 1989: 17. • 1990: 10. Voittovuosien jälkeen vielä yksi 11. sija, joten voittojen lisäksi Indurain ei ikinä ollut kymmenettä sijaa parempi. Mäyrä on selkeästi kovempi.

Entäs Lance Armstrong? Häntä ei ehkä edes tarvisi vertailla, sillä ovathan hänen seitsemän voittoaan pyyhitty pois. Itsekin tiputan siten hänet pois, mutta katsotaan lämpimikseen toki mitä muita sijoja kolmestatoista osallistumisen mieheltä löytyy, niiden seitsemän voiton lisäksi. Se paluuvuoden 2009 kolmas sijahan on nykyään myös kolmas sija. Virallisissa tilastoissa on siten hänen kohdallaan nyt vain seuraavat merkinnät: 1993: keskeytys • 1994: keskeytys • 1995: 36. • 1996: keskeytys. Ei näillä ihan voida julistaa kaikkien aikojen Tour-ajajaksi.

Hinault on siis voittaja minun laskelmissani. No joo, katselen tässä vertailussa pelkästään kokonaiskilpailun silmälasien läpi, enkä ota huomioon Merckxin muita ansioita Tourilla. Eniten päiviä keltaisessa paidassa: 96 versus Mäyrän 73. Kannibaalilla 34 etappivoittoa vs. Mäyrän 28. Ei puhuta nyt myöskään Merckxin kolmesta vihreästä paidasta (vs. Mäyrän yksi) tai kahdesta mäkikirikilpailun voitosta (Mäyrän yksi), viidestä nyt jo lopetetun yhdistelmäkilpailun voitosta (Mäyrällä kaksi)… Jos näitä kun ynnäiltäisiin, niin Kannibaali voittaisi. Mutta ei. Pelkästään kokonaiskilpailut laskien Hinault on ykkönen! Mäyränkarvanhienosti.

Toki ei Hinaultkaan ollut täysin ylivoimainen eikä hän päässyt pääjoukossa helpolla edes tavallisten ihmisten lomakuukautena eli heinäkuussa. Pyöräilyhän ei ole monoteistinen eli yksijumalainen laji, vaan pelotonissa vaanii useita jumalallisiin suorituksiin pystyviä Titaaneja. Näille kaikille Velofilo lupaa uhrata mustettaan… tai nykyaikaisesti pikseleitään.

Vive le Tour ! Vive les Dieux du Tour ! Eläköön Tour! Eläköön Tourin Jumalat!

* * *

Lisäys: 16.6. torstain trivian aiheena oli Bernard Hinault:

Torstain Tour-trivia. Pyöräilyuransa jälkeen Bernard Hinault keskittyi lehmien jalostukseen ostamallaan maatilalla. Hän työskenteli myös Look-pyöräilymerkin hommissa sekä Tour de Francen järjestelyhommissa. Pitkään hän teki hirmuisen määrän töitä eri toimissaan, mutta häntä hieman vanhemman lankomiehen kuolema sai hänet kymmenisen vuotta sitten vähentämään työtahtiaan. Suurella intohimolla tekemänsä karjanjalostuksen hän lopetti.

Yhä edelleen hän työskentelee ASO:n eli Tourin järjestäjäorganisation leivissä, mutta uhkaa lopettaa tämän kesän (2016) Tourin jälkeen. Hinault on Tourilla ollut pitkälti PR- ja neuvotteluhommissa, mutta etappien jälkeenhän hänet on totuttu näkemään palkintojenjakoseremonioissa. Hinault on myös pitänyt ajajien puolta kehittäen kisaa heille parammaksi. Hänen ansiotaan on muun muassa se, että ruokahuolto ei tapahdu enää keskellä kyliä, missä se on vaarallista, vaan kylien jälkeen. Samoin hänen vaatimuksestaan kilpailijoilla on nykyään vähintään 10 tuntia lepoaikaa etappien välissä.

On häntä kyselty myös muihin hommiin, luomaan maailman parasta pyöräilyjoukkuettakin, mutta hän on halunnut olla Tourille uskollinen, koska Tour luotti häneen ja palkkasi hänet heti pyöräilyuransa jälkeen.

Tour de Francen historia

Federico Bahamontes – Toledon kotkan jäätelötuutti

Usein puhutaan dopingista maantiepyöräilyssä. Mutta on Tour de France -kisassa tehty kaikkea muutakin. Kuten pysähdytty syömään jäätelöä vuoren huipulle.

Col de la Romeyere, 26.7.1954, Tour de Francen 7. etappi. Valtava yleisömäärä odottaa Col de la Romeyeren huipulla paahtavassa helteessä kuka kilpailijoista ehättää ensimmäisenä 13,4 kilometriä pitkän nousun huipulle. Moni toivoo näkevänsä kärjessä vuorta kapuamassa kisan kotimaata edustavan, viime vuoden voittajan Louison Bobetin, joka nytkin on kakkosena Tourin vuoriston kuningas -luokituksessa.

Ensimmäisenä näköpiiriin ilmestyy kuitenkin kiivaasti polvet vähän ulospäin polkeva, pyöräilyshortsinsa puntit ylös hilannut, tiukasti pää pystyssä ajava ja suoraan eteensä tuijottava mies Pyreneiden tuolta puolen. Hän on ensimmäistä Touriaan ajava toledolainen Federico Bahamontes, joka on iskenyt koko kisan ajan jokaisessa mäessä ja siten noussut mäkikirikilpailun johtoon. Espanjalainen ylittää nytkin mäkimaalin ensimmäisenä, mutta mitä hän sitten tekee? Hän hidastaa vauhtiaan näyttäen hermostuneelta ja vihaiselta. Äkkiä hän kaartaa toiselle huipulle tuodulle jäätelökojulle ja nappaa sieltä töttörön vaniljajäätelöä. Sitten hän alkaa nauttia jäätelöstä.

Kotka on laskeutunut

Pitkään aikaan ei kuulu ketään muuta. Bahamontes on kiskonut minuuttien eron kanssakilpailijoihinsa. Ei häntä suotta nimetty Toledon kotkaksi. Jäätelön syömisen jälkeen kotka ennättää laskeutua täyttämään juomapullonsa läheisessä purossa.

Kotkalla oli kuitenkin ongelma. Hän ei osannut laskeutua. Bahamontes oli surkea alamäisssä. Hän pelkäsi kuollakseen alamäkiä, joita hän ajoi joskus toinen jalka suorana irti polkimesta kuin mikäkin speedway-kuski. Nuorempana hän oli kerran Espanjassa mäkeä laskiessaan kapsahtanut kaktukseen.

Tarina ylivertaisesta espanjalaisesta mäkimiehestä odottelemassa muita kilpailijoita jäätelöä syöden on niin herkullinen, että se varmasti on saanut erilaisia lisämausteita. Vaikka Bahamontes oli surkea alamäessä, tuskin hän pelosta huipulle pysähtyi.

Alasdair Fotheringhamin kirjassa The Eagle of Toledo – The Life and Times of Federico Bahamontes päähenkilön omana todistuksena tarjotaan versiota, jossa hän oli jäänyt odottelemaan huoltoautoa. Belgian joukkueen huoltoauto kun oli ohi ajaessaan pongauttanut kiven Bahamontesin kiekkoon, josta oli mennyt kaksi pinnaa poikki. Alamäkeen ei rikkinäisellä kiekolla kannattanut henkensä kaupalla lähteä, joten oli syytä odottaa oman joukkueen huoltoautoa. Se olikin jäänyt jonnekin kuhnaamaan eikä ollut pysynyt kotkan kyydissä ylämäessä. Bahamontes oli raivoissaan ja hermostunut kun joutui odottelemaan. Tempperamenttinen vuoristokauris päätti pistää jäätelöksi odotellessa.

Edes Francon vuoksi? 

Ylivertainen mäkikauris Bahamontes antoi kilpailijoilleen tasoitusta olemalla kovin epätasainen suorituksissaan, siis muualla kuin elementissään eli ylämäissä. Hän oli huikea luonnonlahjakkuus mutta häneltä puuttui suurille mestareille tyypillinen jättimäinen itseluottamus ja voittamisen raivo. Bahamontes oli ailahteleva, hermostunut ja oikutteleva.

Bahamontes lähtee kotiin.

Vuoden 1957 Tourilla Bahamontesin apuajaja Miguel Poblet joutui keskeyttämään. Kotka ajatteli pelin olleen menetetty, ettei hänellä ollut riittävästi apua jotta olisi mielekästä jatkaa raatelevaa kisaa. Bahamontes oli jo pysähtynyt tien poskeen, ottanut pyöräilykengät jalastaan ja jäänyt odottamaan luuta-autoa (voiture balai), joka kerää keskeyttäjät kyytiinsä. Tallipäällikkö Luis Puig yritti kaikkensa saadakseen tähtiajajansa jatkamaan matkaa:

– Sinä olet jättiläinen, et tarvise Poblettia avuksesi!
– Ei.
– Mutta Federico, sinun täytyy! Äitisi vuoksi! Kuolleen äitisi vuoksi!
– Ei.
– Minä pyydän, äitisi vuoksi!
– Ei.
– Entä Espanjan vuoksi? Rakkaan Espanjasi vuoksi?
– Ei.
– Entä kenraali Francon vuoksi?
– Ei, ei, ei!

Tälle keskeytykselle on esitetty monenmoisia syitä lämpöhalvauksesta vatsavaivoihin, laiskuudesta rotkoon heitettyihin ajokenkiin. Lähinnä totuutta on kuitenkin epäonnistunut kalsiumpistos. Puig oli antanut ennen etapin alkua Bahamontesin vasempaan käteen suonensisäisen pistoksen kalsiumia. Pistos meni kuitenkin ohi suonen, aiheutti verenpurkauman eikä kivusta kärsivä Bahamontes enää pystynyt puristamaan vasemmalla kädellään ohjaustangosta.

Mäkimiesten mäkimies

Jo ensimmäisellä Tourillaan vuonna 1954 26-vuotias Bahamontes voitti mäkikirikilpailun (Grand Prix de la Montagne). Mäkikisaan laskettiin 24 vuorenylitystä, joista 12 meni Bahamontesin nimiin. Hän kuittasi Tourilta kaikkiaan 1 240 000 silloista frangia, joka oli enemmän kuin hän oli koko siihenastisella urallaan tienannut. Toledoon palattuaan hän avasi voittorahoillaan kaupan, jossa myytiin polkupyöriä, mopoja, aseita ja muuta tarpeellista. Aiemmin hän oli toiminut pyörälähettinä, joten äkkinäinen arvonnousu vaati aikansa totuttelua, eikä motivaatiota harjoitteluun meinannut aina löytyä.

Bahamontesia riivasi erityisesti kamppailu hänen maamiehiään vastaan. Uran alkupuolella hän taisteli kiivaasti baski Jesus Loroñoa vastaan, uransa loppupuolella hänen kova kilpakumppani oli Julio Jimenez. Bahamontes voitti mäkikilpailun kolme kertaa putkeen (1962–1964), mutta heti perään Jimenez teki saman tempun. Viestikapula alkoi vaihtua vuoden 1964 Tourin legendaarisessa Puy de Dômen loppunousussa kun Jimenez jätti niin Bahamontesin kuin tuon etapin taisteluparin Raymond Poulidor – Jacques Anquetil, joiden mittelön takia tuosta etapista on muodostunut yksi Tourin kaikkein myyttisimmistä.

tour_1964_20

Bahamontes loisti vuoristossa erityisesti kuumina päivinä. Hän sanoi, että silloin hänen kilpakumppaninsa eivät uskaltaneet käyttää niin paljon doupingia kuin olisivat halunneet. Paitsi Tom Simpson sinä kohtalokkaana päivänä. Bahamontes – joka väitti olleensa aina liian hermostunut kilpailuissa lisätäkseen sitä vielä amfetamiinilla – oli Simpsonin kohtalonpäivänä jo lopettanut uransa.

Bahamontesia pidetään usein yhtenä Tourin historian parhaana, ellei kaikkein parhaana mäkimiehenä. Kukaan ei ole ylittänyt niin montaa vuorta (41) etapin johdossa. Mäkikirikilpailun johtajan pallopaitaa hän ei koskaan toki pitänyt, sillä pallopaita otetiin käyttöön vasta 1975. Kun Bahmontesin belgialainen manttelinperijä Lucien van Impe nousi mäkikirikilpailun voittojen määrässä samaan lukemaan (6) kuin idolinsa, hän ei halunnut enää voittaa lisää. Niin kova oli kunnioitus Toledon kotkaa kohtaan. Ranskalainen Richard Virenque ei enää osoittanut arvostusta Bahamontesille, vaan puki Pariisissa kaikkiaan seitsemän kertaa pallopaidan päällensä (vuosina 1994–1997, 1999 ja 2003–2004).

Suurmestarin varjo

Toledon kotka osallistui kymmenelle Tourille. Hän on tänä päivänä 87-vuotias, joten hän onkin vuoden 1950 voittajan, sveitsiläisen Ferdi Küblerin ja vuoden 1956 »sattumamestari» Roger Walkowiakin jälkeen vanhin elossaoleva Tour-voittaja. Bahamontes valloitti kertaalleen kaikki podiumpaikat kokonaiskilpailussa.

bahamontes_anquetil_1959
Keskellä Bahamontes, oikealla Anquetil.

Bahamontes oli myös ensimmäinen espanjalainen Tour-voittaja. Hän olisi hyvin voinut voittaa useammankin kokonaiskilpailun, jollei sen esteeksi olisi muodostunut aina sama mies: Jacques Anquetil. Anquetil, mestari Jacques, oli aikansa dominantti ajaja. Hän oli ensimmäinen viiden Tour de Francen mestari, ensimmäinen kaikki kolme suurta etappikisaa (Tour, Giro, Vuelta) voittanut, tunnin ajon ennätysmies, ylivoimainen aika-ajaja lukemattomine voittoineen…

Anquetil oli aika-ajon erikoismies, mutta hän osasi myös vuorien kiipeämisessä haastaa kovimmat mäkimiehet. Bahamontes oli puhdas mäkimies, eikä pärjännyt Anquetilille aika-ajossa. Laskelmoinnin ja voimanjaon mestari Anquetil tiesi aina kuinka pitkään hänen täytyi kestää vuoristossa Bahamontesin iskuja, jottei hän jäisi liikaa vaan vain sen verran kun hän pystyi kirimään kiinni aika-ajossa. Monesti Anquetil kesti ja kärsi kaikki mäkispesialistien hyökkäykset, joten hän nappasi nuoruuden vuoden 1957 voittonsa jatkoksi neljä peräkkäistä Tourin voittoa vuosina 1961–1964. Toledon kotka voitti noina neljänä vuonna kolme kertaa mäkikirikilpailun ja kahtena nousi Anquetilin kaveriksi podiumille.

Bahamontes piti enemmän Pyreneistä kuin Alpeista. Pyreneillä hän oli kotonaan: »Se oli  minun aluettani. Vaikka olinkin pyörän selässä, katselin koko ajan molemmille puolille maisemia ihaillakseni.»(*)

* * * *

https://velofilo.fr/wp-content/uploads/2024/12/Bahamontes_Anquetil_1959.jpg

Federico Bahamontes Tourilla

• 1954: kokonaiskilpailun 25. ja mäkikirikilpailun voittaja
• 1956: kokonaiskilpailun neljäs
• 1957: keskeytys 9:llä etapilla
• 1958: kokonaiskilpailun kahdeksas, mäkikirikilpailun voittaja, 14. ja 20. etapin voittaja
• 1959: kokonaiskilpailun voittaja, mäkikirikilpailun voittaja ja 15. etapin voittaja
• 1960: keskeytys 2:lla etapilla
• 1962: kokonaiskilpailun 14., mäkikirikilpailun voittaja ja 13. etapin voittaja
• 1963: kokonaiskilpailun toinen, mäkikirikilpailun voittaja ja 15. etapin voittaja
• 1964 : kokonaiskilpailun kolmas, mäkikirikilpailun voittaja ja 8. ja 16. etapin voittaja
• 1965: keskeytys 10:llä etapilla

between June 25 and July 18, 1959, Paris, France --- Popular accordionist Yvette Horner poses with Federico Bahamontes of the Spanish Bicycling Team after the 46th Tour de France in 1959. Bahamontes won the yellow jersey as the overall winner of the 1959 Tour, which ran between Mulhouse and Paris. --- Image by © Universal/TempSport/Corbis

Lähteet

Patrick Fillion & Laurent Reveilhac, Petites histoires inconnues du Tour de France. Hugo Sport, 2012.

Alasdair Fotheringham, The Eagle of Toledo: The Life and Times of Federico Bahamontes.  Aurum Press Ltd, 2012.

Jean-Pierre De Mondenard, 36 histoires du Tour de France. Hugo et Compagnie, 2010.

Les Woodland, Yellow Jersey Companion To The Tour De France. Yellow Jersey Press, 2007.

* * * *

Lue myös:

Tour de Francen historia

Jean Alavoine – Tourin alkuvuosien sankareita

Komean uran ammattilaispyöräilijänä vuosina 1909–1925 tehnyt Jean Alavoine syntyi aprillipäivänä vuonna 1888 Roubaix’n kaupungissa. Perhe muutti pian Pariisiin, joten »Tourin mr. muisti» Jacques Augendre luonnehtiikin häntä tyypilliseksi »pariisilaiseksi katupojaksi» (titi). Ammattipyöräilijäksi päästyään hän sai pääjoukossa nimen Jean-poju (Gars Jean).

jean_alavoine2

Tour 1909

Poju teki vaikutuksen jo ensimmäisenä ammattilaisvuonnaan 1909, sillä 21-vuotias nuorukainen nappasi heti Ranskan maantiepyöräilyn mestaruuden. Voittonsa ansiosta Alavoine valittiin Alcyon-tallin Tour de France -joukkueeseen, jossa hän otti kaksi etappivoittoa ja kiipesi heti ensiyrittämällä palkintopallille ollen kokonaiskilpailun kolmas! Keskimmäiselle pallille muuten nousi ensimmäistä kertaa ulkomaalainen, sillä voittaja François Faber oli luxemburgilainen. Faber lienee ollut isoin Tour-voittajia kautta aikain, sillä hän oli 188 senttiä pitkä ja painoi 91 kg.

Tour 1912

Lentävän lähdön saaneen uran pari seuraavaa vuotta menivät penkin alle, näin hän saikin vaihtaa aikansa huipputalli Alcyonin paidan Armor-tallin asuun vuonna 1912. Armor-tallin mukana hän pääsi taas Tourille ja voitti kolme etappia (11., 13 ja viimeinen eli 15.). Kokonaiskisan voitti kuitenkin ensimmäisenä belgialaisena Odile Defraye. Ajassa mitattuna Defraye olisi kuitenkin jäänyt nyt toiseksi tulleen Eugène Christophen taakse, mutta tuolloin oli vielä viimeistä vuotta käytössä pistelaskusysteemi (1905–1912). Huolimatta kolmesta etappivoitostaan – joista siis sai yhden pisteen – Alavoinen sijoitus oli joillakin etapeilla liian alhainen. Hänelle kertyi kaikkiaan 148 pistettä, jotka oikeuttivat kokonaiskisan viidenteen sijaan.

Tour 1913 & Tour 1914

Vuosi 1913 meni taas heikommin. Peugeot-talliin siirtynyt Alavoine oli Tourillakin vasta 19. Hänellä ei kuitenkaan käynyt niin huono tuuri kuin joukkuetoverillaan Eugène Christophella, joka menetti johtoasemansa hänen pyöränsä etuhaarukan rikkouduttua laskussa Col du Tourmalet -vuorelta. Mutta seuraavana vuonna kulki taas paremmin ja tasaisemmin: yksi etappivoitto ja kokonaiskilpailun kolmas sija toista kertaa peräkkäin voittaneen Philippe Thysin (BEL) sekä maamiehensä Henry Pélissierin perässä.

jean_alavoine4

Tour 1919

Kaksi päivää vuoden 1914 Tourin päättymisen jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja seuraavaa Touria saatiinkin odottaa vuoteen 1919 asti. Monet Tourin kilpailijat kuolivat taisteluissa, mukaan lukien Jeanin veli Henry Alavoine, joka oli myös ammattipyöräilijä; Tourillekin hän oli osallistunut. Jean Alavoine oli nyt ensimmäisellä sodan jälkeisellä Tourilla 31-vuotias konkari. Kilpailu alkoi kuitenkin epäonnisesti. Rengasrikot riivasivat häntä kisan alusta loppuun asti. Kaiken kaikkiaan 46 rengasrikkoa! Tästä tasoituksesta huolimatta ja peräti viiden etappivoiton ansiosta Alavoine nousi kokonaiskisan toiseksi. Hän hävisi kisan voittajalle belgialaiselle Firmin Lambot’lle yhden tunnin 42 minuuttia ja 54 sekuntia.

Eugène Christophe oli taas epäonninen. Hän piti Tourin historian ensimmäistä johtajan keltaista paitaa 11. etapin jälkeen 19. heinäkuuta 1919. Sivumennen sanoen tämä historiallisena totuutena usein esitetty ei välttämättä olekaan ihan tarkalleen ottaen totta, sillä on esitetty todistajanlausuntoja, joiden mukaan Tourin johtaja Henri Desgrange olisi jo ennen sotaa, vuoden 1913 tai 1914 Tourilla, pistänyt kisaa johtavan pukemaan keltaisen paidan päälleen. Tämä koe kuitenkin epäonnistui, ajajat inhosivat kanariankeltaista paitaa. Oli miten oli, kaivelen tätä todistusaineistoa tarkemmin toisella kertaa, mennään nyt virallisen historiankirjoituksen mukaan eli keltaisen paidan historia alkaa 19.7.1919 siitä kun Christophe veti sen päällensä.

Christophe oli viisi etappia ennen Pariisia selkeässä johdossa yli 23:n minuutin erolla. Kaksi päivää ennen maalia hän oli jopa lisännyt johtoaan, mutta toiseksi viimeisen etapin mukulakiviosuudella hänen etuhaarukkansa taas hajosi. Aivan kuten vuonna 1913 voitto karkasi taas hänen käsistään ja samaan vaivaan! Christophe joutui taas yksin (kuten säännöt edellyttivät) korjaamaan etuhaarukkansa, johon tuhrautui kaksi ja puoli tuntia. Hän tippui kisan kolmanneksi, Alavoisesta seuraavaksi.

Eri lähteissä on muuten ristiriitaista tietoa vuoden 1919 Tourin tiimoilta niin matkaan lähtijöiden kuin maaliin päässeidenkin suhteen. Joissakin kirjoissa kerrotaan, että matkaan lähti 67 kilpailijaa, toisissa mainitaan 69. Maaliin pääsi joka tapauksessa ennätyksellisen vähän ajajia: toisten mukaan 10, toisten 11 (miten Dubocin kävi?).

Tourit 1920–1922

Vuoden 1919 menestyksen jälkeen Alavoinelle tuli taas kaksi laihaa vuotta. Seuraavat pari Touria jäivät kesken. 1922 oli vuorostaan hieno Tour. Keltapaita puettiin Alavoinen päälle ensimmäistä kertaa ja hän sai kunnian olla historian seitsemäs arvopaidan kantaja. Hän sai pitää paitaa viisi päivää, mutta lopulta kolme etappivoittoakaan ei riittäneet voittoon asti, sillä Alavoinen simahtaessa Alpeilla le Galibierin nousussa, hänen edelleen ehti taas sama mies kuin vuonna 1919: Firmin Lambot. Lambot oli toisena voittovuonnaan jo 36 vuotta 4 kuukautta ja 9 päivää vanha, hän on yhä kaikkien aikojen vanhin Tour-voittaja. Ai niin, kerrottakoon myös, että Christophen etuhaarukka meni rikki tänäkin vuonna.

jean_alavoine5

Tourit 1923–1925

1923 näytti taas hyvältä Alavoinen kannalta. Etappivoitot kuudennella, seitsemännellä ja yhdeksännellä etapilla, kunnes kymmenennellä etapilla l’Izoardin laskussa Alavoine kaatui. Siinä rytäkässä käsi murtui, ja vaikka hän sinnitteli etapin viidentenä maaliin asti Briançoniin, oli hänen kuitenkin jätettävä leikki kesken.

Ikääntyvällä mestarilla alkoi taas mollivoittoinen kausi. Vuoden 1924 Tourilla hän oli neljästoista eikä hän viimeiseksi jääneessä vuoden 1925 editiossakaan pystynyt parantamaan sijoitustaan kuin pykälällä.

Chapeau ! Hattu päästä!

Loppusaldoksi Jean Alavoinen Tour-uralla jäivät kuitenkin komeat neljä palkintosijaa (2 x 2. ja 2 x 3.), viisi päivää keltapaidassa ja peräti 17 etappivoittoa! Kauhean monella ajajalla ei ole tätä enempää etappivoittoja. Ja itse asiassa kukaan ei ole pystynyt niin pitkällä erolla etappivoittoihin, sillä 14 vuotta erottaa hänen ensimmäistä ja viimeistä voittoaan.

Hänen uransa oli muutenkin pitkä, sillä hän nappasi Ranskan maatiemestaruudet varsin pitkällä erolla eli vuosina 1909 ja 1920. Hän jäi eläkkeelle ammattilaisuralta 1925, mutta ajoi amatöörien tai veteraanien kisoja silloin tällöin tuon jälkeenkin.

18.7.1943 hän otti osaa veteraanien criterium-kisaan. Kisa jäi hänen viimeisekseen. Kesken kisan Alavoine sai kohtauksen ja kuoli sairaalassa muutamaa tuntia myöhemmin. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

jean_alavoine1

Jean Alavoine 1.4.1888–18.7.1943

Jean Alavoine Tourilla

• 1909 kokonaiskilpailun kolmas ja kaksi etappivoittoa (14:sta)
• 1912 kokonaiskilpailun viides ja kolme etappivoittoa (15:sta)
• 1913 kokonaiskilpailun 19.
• 1914 kokonaiskilpailun kolmas ja yksi etappivoitto (15:sta)
• 1919 kokonaiskilpailun toinen ja viisi etappivoittoa (15:sta)
• 1920 keskeytys toisella etapilla
• 1921 keskeytys neljännellä etapilla
• 1922 kokonaiskilpailun toinen ja kolmen etapin voittaja (15:sta), keltapaidassa viiden päivän ajan
• 1923 keskeytys, kolme etappivoittoa (15:sta)
• 1924 kokonaiskilpailun 14.
• 1925 kokonaiskilpailun 13.

Lähteet

Ellis Bacon, Mapping Le Tour: Updated History and Route Map of Every Tour de France Race. Collins, 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La fabuleuse histoire du Tour de France. Éditions de la Martinière, 2011.

Jean-Pierre De Mondenard, 36 histoires du Tour de France. Hugo et Compagnie, 2010.

Pascal Sergent, Maillots jaunes: Dictionnaire des grands coureurs du Tour de France. Éditions Jacob Duvernet, 2013.

https://fr.wikipedia.org/wiki/Jean_Alavoine

Jean Alavoinen kisasijoitukset ja muuta siteducyclisme.net-sivuilla:
http://www.siteducyclisme.net/coureurfiche.php?coureurid=113

* * * *

Tourin alkuvuosista lue myös:
• Maurice Garin, ensimmäinen Tour-voittaja
• René Pottier: Tourin ensimmäinen mäkikuningas
• Tour de France 1907 ja Alcyon-tallin vetäytyminen
• Vaihteiden kehitys ja Tour de France
• Kuolema Tourilla 1 & 2
• Floristi käsirysyssä – Louis Trousselier