»Se vitun vuori!» Näin lämpimästi ajatteli Lance Armstrong Mont Ventoux -vuoresta, tuosta Provencen jättiläisestä. Armstrong vihasi häviämistä, joten hän vihasi myös Ventoux’ta. Hänen ei olisi pitänyt ’antaa’ Marco Pantanin voittaa Ventoux-etappia vuoden 2000 Tourilla, sillä toista voittomahdollisuutta hän ei enää saanut. Hän ei uransa aikana voittanut Mont Ventoux’n nousua, vaikka melkein kaikki muut klassikkonousujen voitot hän sai kerättyä. Lancen mukaan Mont Ventoux on yksi maailman vaikeimmista nousuista, vaikka vuori ei ole ’kuin’ 1912 metriä korkea. Happea tuntuu huippua lähestyttäessä olevan yhtä vähän kuin kasvillisuutta.

Ensi kesän Tourilla se taas ajetaan, vielä Ranskan kansallispäivänä 14.7.2016. Panokset ovat kovat, sillä erityisesti ranskalaiset haluavat voittaa tämän etapin. Kokonaiskisaa ei ensi kesänä vielä varmaan ratkaista tällä 12. etapilla, mutta tällä vuorella on näytelty monta draagista näytelmää. Satojen tuhansien katsojien ulkoilmateatteri Mont Ventoux on vaatinut ajajilta suuria uhrauksia ja näistä on punottu monia myyttisiä tarinoita. Se suurin lienee englantilaisen Tom Simpsonin kuolema 13.7.1967, joka täytyy säästää toiseen kertaan. Otetaan yksi toinen sen sijaan.

Ferdi Kübler räjähtää

18.7.1955. Tourin 11. etappi Marseille–Avignon, 198 km, sisältäen nousun Mont Ventoux’lle Bédoinin kautta. Sveitsiläinen mestariajaja, vuoden 1950 Tour-voittaja Fredinard »Ferdi» Kübler ajoi kuin aika-ajoa Cavaillonista kohti Bédoinin kylää Mont Ventoux’n juurella. Ferdi hyökkäsi vielä täysiä vuoren kimppuun, kun Raphaël Geminiani varoitti häntä: »Ferdi, varohan, Ventoux ei ole kuin muut mäet.» Itsevarmana Ferdi vastasi: »Ferdi ei myöskään ole mikä tahansa mestari» ja jatkoi samaa tahtia.

Hetken päästä Ferdi Kübler alkoi puhua itsekseen saksaksi. Sitten hänen ajonsa meni sellaiseksi siksakiksi, ettei tie meinannut riittää. Ferdi katkesi, Geminiani ja muut kilpakumppanit painoivat lakki kallellaan hoipertelevan Ferdin ohi.

Ihmeen kaupalla Ferdi pääsi kapuamaan vuoren huipulle, laskeutumaan hengissä Malaucènen kylään ja jatkamaan matkaansa saksaa mongertaen kohti etapin maalia Avignonissa. Hän kaatui matkalla useampaan kertaan. Lopulta Ferdi pysähtyi kahvilaan juomaan oluen ja hypättyään takaisin pyöränsä selkään hän meinasi lähteä väärään suuntaan. Katsojat yrittivät saada häntä kääntymään oikeaan suuntaan, jolloin Ferdi huusi: »Pois alta, jättäkää minut rauhaan, Ferdi on tullut hulluksi, Ferdi räjähtää!»

Illalla Ferdi Kübler oli taas järjissään ja rauhallinen, mutta päätti keskeyttää Tourin. Illalla hän vaikeroi: »Ferdi on vanha, liian vanha… Ferdiä sattuu… Ferdi tappoi itsensä Ventoux:lla… Tour on ohi minulta.» Kübler ei enää ikinä palannut Tourille, se jäi myös hänen uransa viimeiseksi Grand Touriksi.

Tarinassa on paljon totta, mutta usein kirjallisuudessa siteerattu sananvaihto Geminianin ja Küblerin välillä on Geminianin kertoman varassa, sillä nykyään 96-vuotias vuoden 1951 maantiepyöräilyn maailmanmestari ja kotimaassaan erittäin arvostettu Kübler kiistää keskustelun menneen näin. Geminiani on hyvä kertomaan tarinoita ja varsinkin Tourilla hyvät tarinat ovat todellisuutta ihmeellisempiä, joskus jopa muuttuvat todeksi, ainakin legendoiksi.

Myrskyjen kukkula

Ventoux tunnetaan myös nimellä Myrskyjen kukkula (Col des Tempêtes). Myrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli tekeekin osan Mont Ventoux’n vaikeudesta. Kuten laajemminkin Rhônen laaksossa – jonka reunalla Mont Ventoux majesteetillisesti hallitsee – tuulee useimmiten kahdesta suunnasta: joko pohjoisesta tai etelästä. Rhônen laakso muodostaa Alppien ja Ranskan keskiylängön (Massif Central) väliin Välimerelle asti ulottuvan kourun, jossa valtavat ilmamassat liikkuvat useimmiten suoraan pohjoiseen tai etelään.

Pohjoisesta (tai luoteesta) Rhônen laaksoa alaspäin eli etelää kohti puhaltavaa tuulta kutsutaan mistraaliksi (le mistral) tai vain pohjoistuuleksi (vent du nord). Pohjoistuuli on usein hyvin voimakas, kuiva ja kylmä, mutta se ei yleensä tuo tullessaan sadetta vaan taivas on kirkas ja aurinkoinen. Sanotaan, että mistraali puhaltaa 151 päivää Ventoux’n huipulla. Etelätuulta kutsutaan nimellä marin, koska se puhaltaa mereltä. Etelätuuli kaivaa kosteutta Välimereltä ja tuo siten myös sateita mukanaan.

Joskus kirjallisuudessa on väitetty, että mistraali tekee naiset hulluiksi, mutta itse pidän etelätuulta pahempana, sillä se painuu luihin ja ytimiin sekä painaa kosteutensa vaikka metrin paksun kivitalon seinän läpi. Etelätuuli sateineen voi Rhônen laaksossa jatkua päiväkausia, varsinkin syksyllä pidempäänkin.

Ranskassa tuulen nopeuden mittaamiseen käytetään yleensä kilometriä tunnissa, meillä taas säätiedotuksissa nopeus kerrotaan metreinä sekunnissa. Kovin mitattu mistraalin nopeus Mont Ventoux’n huipulla on 313 km/h (87 metriä sekunnissa). Pariinkin otteeseen etelätuulen nopeudeksi on mitattu Mont Ventoux’n huipulla 320 km/h (89 metriä sekunnissa). Tuuli puhaltaa huipulla kaksi kolmasosaa vuodesta yli 90 km/h eli 25 metriä sekunnissa; Suomessa annettaisiin tuolloin myrskyvaroitus.

Nousuprosenttien puolesta löytyy kovempiakin mäkiä, mutta ei kauheasti tee mieli edes laskea kuinka monta lisäprosenttia liki kymmenen prosentin nousuun tekee edes tuollainen parikymmentä metriä sekunnissa piiskaava tuuli. Tuuleen kannattaa siis varautua, erityisesti kun nousee puurajan yli paljaalle vuorelle. Mäkeä ylös nousseet tietävät, että joskus tuuli tuntuu oikein noudattelevan tien muotoa, eikä siltä meinaa päästä pakoon vaikka serpentiini kääntyisi mihin suuntaan.  »Ventoux ei ole kuin muut vuoret.»

Kalju vuori – Saharasta Grönlantiin 

Toinen jättiläisen lempinimi Kalju vuori (Mont Chauve) kertoo myös karua kieltään. Rinnettä noustessa kasvillisuus muuttuu vuorta ympräröivistä viinitarhoista vähitellen monien eri variaatioiden jälkeen paljaaseen ja kasvittomaan kuumaisemaan. Huipun kalkkikivi näyttää kaukaa lumipeitteeltä, jota saa joskus tuijotella pitkään pääsemättä lopputulokseen onko huipulla lunta vai ei. Kirkkaalla ilmalla vuori näkyy todella kauas, joka suunnasta sadan kilometrin päähän.

Lämpötila huipulla on vähän kuin Suomessa, talvella voi olla kolmekymmentä astetta pakkasta, kesällä neljäkymmentä lämpöä. Lumipeite pysyy laella keskimäärin 140 päivää vuodessa. Mutta lumi vuoren juurella on hyvin harvinaista, olemmehan jo Provencessa. Provencen jättiläinen on ihan HC-mäki, omassa kategoriassaan!

Mont Ventoux’n valtiaat Tourilla

1951: Lucien Lazaridès
1952: Jean Robic
1955: Louison Bobet
1958: Charly Gaul (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1965: Raymond Poulidor (maalimäki)
1967: Julio Jimenez
1970: Eddy Merckx (maalimäki)
1972: Bernard Thévenet (maalimäki)
1974 : Gonzalo Aja
1987: Jean-François Bernard (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1994: Eros Poli
2000: Marco Pantani (maalimäki)
2002: Richard Virenque
2009: Juan-Manuel Garate (maalimäki)
2013: Christopher Froome (maalimäki)

Lisäys
2016:  Thomas De Gendt (kovan tuulen vuoksi etappia lyhennettiin ja se päättyi Chalet Reynardille)

 
Muutama linkki

Youtubesta voi etsiskellä tallenteita eri vuosien Tourien Ventoux-etapeista.

Mäkeen voi tutustua monien netistä löytyvien videoiden avulla. Itse pidän aina Mike Cottyn esittelyistä, vaikka hän saa kaikki mäet näyttämään kadehdittavan helpoilta.

Nousu Bédoinin kautta:
Mont Ventoux (Bédoin) – Cycling Inspiration & Education

Malaucènen kautta:
Mont Ventoux (Malaucène) – Cycling Inspiration & Education

Kuten muillekin Tourin myyttisimmistä mäistä, myös Ventoux’lle on omistettu kokonaisia kirjoja. L’Équipe-lehden kustantama Tour de France – Le Ventoux: Sommet de la folie (2010) on mainio.

Suomeksi kannattaa katsoa Daniel Frieben & Pete Godingin erinomainen Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), jossa on hyvä Ventoux-artikkeli (s. 100–105).

Ranskankielisessä wikipediassa on muuten Mont Ventoux saanut osakseen oikein esimerkillisen perusteellisen artikkelin, jossa vuoren eri aspektit saavat todella perusteellisen käsittelyn.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Mont_Ventoux